Semir Ben-Amor Jokereissa

  • 366 598
  • 956

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kosto-mentaliteetti olisi mielestäni hyvä kitkeä kokonaan pois, koska sen logiikka ei kestä syvempää tarkastelua.

Täysin tuota lienee mahdoton kitkeä, sillä vaikka kuinka et sitä näkisi loogisena niin taitaa olla jo biologisesti inhimillinen ominaisuus tuo kostaminen. Tutkimukset osoittavat, että ihmiset ovat jopa valmiita omalla kustannuksellaan kostamaan koetun vääryyden silloinkin, kun se ei hyödytä heitä mitenkään eikä heillä ole edes tietoa toisen osapuolen henkilöllisyydestä. Tähänhän Jarkonkin peli perustuu, sillä hänellekin kostetaan vaikka se kävisi itselle kalliimmaksi.

Se on erikoista, ettei HIFK ymmärrä sitä, että Ruutu on kuumentaja ja ärsyttäjä. Ruudun tarkoituksena on laittaa HIFK:n pasmat sekaisin ja siinä hän on onnistunut täydellisesti.

Aivan varmasti tämä ymmärretään HIFK:ssa, mutta kyllä ihan yhtälailla Liivik tuntuu päässeen Ruudun pään sisään. Helppo aina sanoa että pitäisi jättää huomiotta, mutta pelaajat eivät ole koneita. Ei edes JR. Pieni reality-check (JHagia lainaten) paikallaan niille jotka antavat valtavan painoarvon joillekin turhanpäiväisille haastattelunpätkille. Jos joku HIFK:n pelaaja mainitsee pari sanaa Ruudusta haastattelussa (mahdollisesti kysyttäessä) ei tämä tarkoita vielä että Jarkko tulisi meidän jätkien yöuniin. Varmaan keskiverto jatkoaikalainen näitä enemmän kelailee mielessään.

Ketjun aiheeseen SBA:han liittyen, toivottavasti saa kunnon sanktiot, joilla viestitetään ettei vastaavia sulateta. Törkein teko ottelussa, ja aloitti vaarallisten ylilyöntien sarjan. Ilarin tekoa voi pitää tyhmänä ja raukkamaisena, mutta vaarallisuudessaan se ei millään tavalla vastaa Peltosen pahoinpitelyä. Salmen tilanne ilmeisesti törkein IFK:n puolelta, mutta jossitteluksi menee sekin olisiko Salmi jatkanut takomista nähtyä enempää ilman väliintuloa. Luultavasti olisi, mutta emme voi tietää. Vaarallinen, tuomittava ja ehdottomasti rangaistava teko silti, mutta täysin yhtäläiseksi tuota ei saa Semirin tempauksen kanssa.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Tämähän on täydellistä Jokereiden näytöstä, IFK lähti taistelemaan perinteiden mukaan, ja meni niin täydellisesti ansaan, että täytyy oikein ihmetellä. Kekäläinen pisti Ben-Amorin täydentämään IFK:n sekasorron Matikais-gaten jälkeen, ja IFK tuskin toipuu tästä persraiskauksesta ennen joulua.

Nimenomaan noihin perinteisiin Ruutu iskee, koska tietää kuinka ohuella langalla HIFK kulkee vaaliessaan näitä perinteitään. Ben-Amorin teko oli räikeä ylilyönti, mutta kohde oli mielestäni kuitenkin oikea. Viestin olisi vain saanut jollain muullakin tavalla varmasti perille. Joukkueen kapteeni on osaltaan vastuussa pelaajiensa hermokontrollista ja myös noudoista.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Täysin tuota lienee mahdoton kitkeä, sillä vaikka kuinka et sitä näkisi loogisena niin taitaa olla jo biologisesti inhimillinen ominaisuus tuo kostaminen. Tutkimukset osoittavat, että ihmiset ovat jopa valmiita omalla kustannuksellaan kostamaan koetun vääryyden silloinkin, kun se ei hyödytä heitä mitenkään eikä heillä ole edes tietoa toisen osapuolen henkilöllisyydestä. Tähänhän Jarkonkin peli perustuu, sillä hänellekin kostetaan vaikka se kävisi itselle kalliimmaksi.

Ei varmastikaan saada kokonaan pois kitkettyä, mutta sanktioita koventamalla saataisiin ainakin nuo Melartin harrastamat hakkaamiset pois. Niin kauan, kuin noudoista annetaan samanlaisia rangaistuksia kuin spontaaneista nyrkkihipoista, tai vain hitusen kovempia, on SM-liigan turha jeesustella pelin puhdistamisen puolesta. Mielestäni tulee pyrkiä sinne koodin ytimeen, joka perustuu kostomentaliteettiin, jota ei mielestäni pidä hyväksyä vaikka se onkin syvällä ihmisluonnossa.
 

kymppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Täysin tuota lienee mahdoton kitkeä, sillä vaikka kuinka et sitä näkisi loogisena niin taitaa olla jo biologisesti inhimillinen ominaisuus tuo kostaminen. Tutkimukset osoittavat, että ihmiset ovat jopa valmiita omalla kustannuksellaan kostamaan koetun vääryyden silloinkin, kun se ei hyödytä heitä mitenkään eikä heillä ole edes tietoa toisen osapuolen henkilöllisyydestä.

Kostetaanko jossain muussa lajissa järjestelmällisesti loukkaantumisiin johtaneita tilanteita tai likaisia temppuja, jotka saattaisivat aiheuttaa loukkaantumisen. Tai itse asiassa kostetaanko edes jääkiekon SM-liigassa esim. Kalpan, HPK:n, Saipan, TPS:n jne. jne. toimesta? Kyllä tämä on asia, jota voidaan pelaajille ja johtohenkilöille opettaa. Se tosin saattaa olla IFK:n organisaation (ml. juniorit) oman toimintakulttuurin vastaista ja siksi tässä "koodissa" halutaan pitäytyä?
 

Jakedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ben-Amorin teko oli räikeä ylilyönti, mutta kohde oli mielestäni kuitenkin oikea. Viestin olisi vain saanut jollain muullakin tavalla varmasti perille. Joukkueen kapteeni on osaltaan vastuussa pelaajiensa hermokontrollista ja myös noudoista.

Sinä puhut itsesi kohtalaisen lahjakkaasti pussiin. Minkä takia Jokerit eivät vaan jättäneet huomioimatta noita HIFKIn 'noutoja' ja antaneet kurinpidon hoitaa hommiaan. Täysin samaa kostonkierrettä tuo Ben-Amorin pimeneminen oli kuin mistä syytät vastustajajoukkuetta.
 

kymppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sinä puhut itsesi kohtalaisen lahjakkaasti pussiin. Minkä takia Jokerit eivät vaan jättäneet huomioimatta noita HIFKIn 'noutoja' ja antaneet kurinpidon hoitaa hommiaan. Täysin samaa kostonkierrettä tuo Ben-Amorin pimeneminen oli kuin mistä syytät vastustajajoukkuetta.

Mä luulisin, että aika vaikeaa sun tai kenenkään muunkaan on löytää tuota tapausta puolustelevia henkilöitä... tai no muutama höyrypää varmasti. Tämän tapauksen luulisi kuitenkin avaavan itse kunkin silmiä, että näin ei vain voi jatkaa. Jokerithan tässä sen rajan yli astui selkeästi ja toivottavasti julkisuuteen annetut kommentit vastuunotosta pitävät paikkansa.

Joka tapauksessa kurinpidolla pitäisi olla aseet katkaista kierre alkuunsa ennen kuin näitä pimenemisiä sattuu. Jos siinä samalla katoaa "koodistokulttuuri", niin sen parempi.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Sinä puhut itsesi kohtalaisen lahjakkaasti pussiin. Minkä takia Jokerit eivät vaan jättäneet huomioimatta noita HIFKIn 'noutoja' ja antaneet kurinpidon hoitaa hommiaan. Täysin samaa kostonkierrettä tuo Ben-Amorin pimeneminen oli kuin mistä syytät vastustajajoukkuetta.

Sanoin, että tekotapa oli täysin väärä. Vaikea tosin sanoa, onko ylipäänsä jotain tapaa, saada kapteenien kapteenia ja johtajien johtajaa ymmärtämään omaa vastuutaan. Ehkä pitää vain toivottaa Ville eläkkeelle ja toivoa seuraavasta sukupolvesta parempaa.

Joka tapauksessa nykytilanne on todella heikko. Liigajohtajat kiemurtelevat omilla lausunnoillaan ja pelaajat puhuvat siitä hemmetin koodista. Yhteinen ongelma on kuitenkin juuri tässä koodissa, joka periaatteessa on kielletty, mutta sitten iso osa pelaajista, johtajista ja katsojista tietävät sen olemassa olon. Kukaan ei vain oikein osaa sitä kunnolla määritellä ja kaikki hymistelevät, että on meillä hieno koodi, mutta kukaan ei kehtaa myöntää, ettei oikein syvemmin sitä oikein ymmärrä ettei menetä kasvojaan lätkäympyröissä.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Sinä puhut itsesi kohtalaisen lahjakkaasti pussiin. Minkä takia Jokerit eivät vaan jättäneet huomioimatta noita HIFKIn 'noutoja' ja antaneet kurinpidon hoitaa hommiaan. Täysin samaa kostonkierrettä tuo Ben-Amorin pimeneminen oli kuin mistä syytät vastustajajoukkuetta.

Loistava pointti. Samoin Jarkko Ruudun tulisi saada häärätä rauhassa ja antaa kurinpidon hoitaa, mutta Melartin rauhoittamiseksi piti ehdottomasti hakata vastustajan kapteeni tajuttomaksi, kun ei tuota apinaa muuten kuulemma saa kuriin. Sangen ristiriitaista.
 

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Loistava pointti.

Tämän voisi ymmärtää, että olet sittenkin sitä mieltä, että BA:n ja Peltosen case on rinnastettavissa Melartin ja Ruudun tapaukseen, kun aikaisemmin olit sillä kannalla, että ei voi, kun "koodi".
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tämän voisi ymmärtää, että olet sittenkin sitä mieltä, että BA:n ja Peltosen case on rinnastettavissa Melartin ja Ruudun tapaukseen, kun aikaisemmin olit sillä kannalla, että ei voi, kun "koodi".

Ei tietenkään ole. Jos Jokerit olisi hyökännyt Ilarin tai edes vaikka Liivikin kimppuun, voitaisiin edes puhua samana päivänä. Yhteistä oli kuitenkin se, että oman käden oikeutta lähdettiin hakemaan, eikä luotettu kurinpitoon.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
En nyt jaksa kaikkia uusia viestejä lukemaan kun niitä on niin paljon, mutta mistä täällä nyt oikein riidellään? Ben-Amorin teko oli oksettava, hirvittäjä ja vastenmielinen eikä sitä voi puolustella millään. Voi olla, että Lämsällä ja Valtosella tai toisella oli hieman näppinsä pelissä, mutta ei se silti vähennä Ben-Amorin vastuuta tilanteesta. Toivottavasti pitkä panna tiedossa liigaan, noin 20 ottelua ja toivottavasti vastaavaa ei enään nähdä. Tätä tekoa on mahdoton kenenkään puolustaa ja toivottavasti ei kukaan puolustakkaan.
 

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei tietenkään ole. Jos Jokerit olisi hyökännyt Ilarin tai edes vaikka Liivikin kimppuun, voitaisiin edes puhua samana päivänä. Yhteistä oli kuitenkin se, että oman käden oikeutta lähdettiin hakemaan, eikä luotettu kurinpitoon.

Ahaa. Eli onko siis niin, että mikäli Peltosen sijasta BA:n päällekarkauksen kohde olisi ollut joku muu kuin Peltonen, joku 3-4 ketjun jamppa, niin asia olisi lähes ok, koska onhan Melartinkin suorittama nouto sinun mukaasi lähes hyväksyttävissä? Vielä jos lisätään, että asiasta ilmoitetaan noudettavalle pelaajalle saman vaihdon aikana, niin homma olisi täysin verrattavissa ja asiat menee "koodiston" mukaan?
 

Jakedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Joka tapauksessa kurinpidolla pitäisi olla aseet katkaista kierre alkuunsa ennen kuin näitä pimenemisiä sattuu. Jos siinä samalla katoaa "koodistokulttuuri", niin sen parempi.

Tämä asenne on toki värilasien takaa ymmärrettävä, mutta samaan aikaan vitun käsittämätön. Ollaan sitten koodistosta mitä mieltä tahansa, niin Ben-Amorilta, ja Jokereilta, edes pienen osan vastuuta pois ottaminen sen takia, että tapahtumaketju seurasi 'koodistoa' on kyllä käsittämätöntä. Minkä takia näistä asioista pitää puhua samassa lauseessa? ''Kunniasäännöt' sisältävät koodistot erikseen ja sekoamiset erikseen. Ei voi olla näin vaiketa.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Koko jutun ydin on mielestäni lätkäihmisten vaaliman koodin ja sääntöjen ristiriidassa. Joko pitää rukata sääntöjä niin, että ne ovat edes jotenkin yhteneväiset koodin kanssa tai sitten heivataan koko koodi hemmettiin ja sanktiot sen toteuttamisesta ovat kovat. Tämä nykyinen välimallin tilanne on kestämätön.

SM-liigassa eniten HIFK pyrkii ylläpitämään kanadalaista noutajakulttuuria, mutta varmasti jossain määrin siihen ovat syyllistyneet myös muut joukkueet. Voisikin olla ihan mielenkiintoinen tilasto nähdä vaikkapa 2000-luvulla suoritettujen noutojen määrä joukkueittain.
 

kymppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tämä asenne on toki värilasien takaa ymmärrettävä, mutta samaan aikaan vitun käsittämätön. Ollaan sitten koodistosta mitä mieltä tahansa, niin Ben-Amorilta, ja Jokereilta, edes pienen osan vastuuta pois ottaminen sen takia, että tapahtumaketju seurasi 'koodistoa' on kyllä käsittämätöntä. Minkä takia näistä asioista pitää puhua samassa lauseessa? ''Kunniasäännöt' sisältävät koodistot erikseen ja sekoamiset erikseen. Ei voi olla näin vaiketa.

Missä helvetissä mä olen ottanut vastuuta pois? Se nyt vaan on niin, että ilman tätä koodistoa tapahtumaa tuskin olisi ikinä seurannut. Ei älyvapaan koodiston seuraaminen vastuuta pois vie keneltäkään ja tämä tapaus ei luultavasti mitään koodiston tunnusmerkkejä edes täytä muuten kuin sen ohitsekiitävän hetken Ben-Amorin mielessä. Sitten olikin jo myöhäistä. Ei nykymaailmassa mikään laji tai toimija lajin sisällä voi perustaa rangaistuskäytäntöään kostamiseen silmä silmästä -periaatteella.

Mä tossa aikaisemmin kysyin olisiko Melartin nouto ollut tämän koodiston mukainen, jos siinä olisi sattunut pahemmin. Haluatko sä vastata tähän?
 
Suosikkijoukkue
KalPa
HIFK:n paras lääke Ruutuun olisi hänen täydellinen huomiotta jättäminen, pelin pistäminen kuntoon ja Jokerien voittaminen. Nythän Ruutu oikein nauttii, kun Peltosta ja Söderholmia myöten HIFK kiehuu hänen takiaan ja keskittyminen menee epäolennaisuuksiin. Ruutu tuntee liian hyvin HIFK:n brändin ja osaa iskeä juuri oikeisiin kohtiin. Ja mitä HIFK oikein kuvittelee Ruudusta? Että tarpeeksi häntä lyömällä saadaan ne rottaominaisuudet pois vai?

Tässä ollaan mun mielestä asian ytimessä. Paras keino "kostaa" Ruudulle on iskea pari maalia ja jättää ne Jarkon pelleilyt kokonaan huomiotta. Eihän se niitä temppujaan tee, jos niihin ei kukaan hermojaan menetä.

Väkivalta kun on monesti se neuvottoman viimeinen keino, eli siinä kohtaa tunnustetaan oma kyvyttömyys. Ja veikkaisin, että esim nämä viime hetkien järjestetyt tappelut matsin jo ratkettua antaa vaan henkisen yliotteen voittajalle koska kaikki tajuaa, että tappelut on vaan epätoivosta pullistelua ja oikeasti vaan oman kyvyttömyyden peittelyä.
 

Wildcard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Naapurin Pakariselta jäi yksi peli väliin, ja sen päälle ja tästä johtuen välittömästi järkyttävä koodisto kehiin ????????. ja tästä johtuen ollaan jokaisessa ketjussa ja mediassa väännetty satoja viestejä. Toivottavasti katsovat myös peiliin napuurin puolella ihan oikeasti.

Semirille tsemmiä tulevaan pelikieltoon (veikkaisin 10-15 SM-liigan peliä) ja palaa entistä ehompana ja kovempana taistelijana kehiin. Jatkossa, ei sitten mennä enää näin pitkälle jooko ???? Niitit riittävät.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Mä tossa aikaisemmin kysyin olisiko Melartin nouto ollut tämän koodiston mukainen, jos siinä olisi sattunut pahemmin. Haluatko sä vastata tähän?

Mä voin vastata sen verran, että tämä on aivan turhaa jossittelua sillä mitään ei tapahtunut tässä tilanteessa. Jos tapahtuu niin puhutaan asiasta sitten, turha puhua asioista mitä ei ole tapahtunut.

Tässä ollaan mun mielestä asian ytimessä. Paras keino "kostaa" Ruudulle on iskea pari maalia ja jättää ne Jarkon pelleilyt kokonaan huomiotta. Eihän se niitä temppujaan tee, jos niihin ei kukaan hermojaan menetä...

Miten niin ei tekisi? Samanlailla se kyykkäilisi ettei tarvitse ottaa taklauksia vastaa ja vastustajalla on mahdollisuus loukkaantua ja selkään pommittelisi jotta näitä vastustajan pelaajia tippuisi pois. Se onkin eri asia jos joku kerran sattuu vähän selästä taklaamaan niin sen voi painaa villasella eikä tarvitse lähteä pullistelemaan, mutta jos sama kaveri jatuvasti tekee temppuja joissa loukkaantumisriski on suuri niin voihan sitä yrittää kouluttaa.
 

Jakedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Missä helvetissä mä olen ottanut vastuuta pois? Se nyt vaan on niin, että ilman tätä koodistoa tapahtumaa tuskin olisi ikinä seurannut.

Ei olisi myöskään tapahtunut jos Ben-Amor ei olisi laittanut luistimia jalkaan. Eli, mitä sitten?

Ei nykymaailmassa mikään laji tai toimija lajin sisällä voi perustaa rangaistuskäytäntöään kostamiseen silmä silmästä -periaatteella.

Juuri tälläisen blaablaan kirjoittaminen ketjuun jossa keskustellaan Ben-Amorin teosta vie vastuuta pois Ben-Amorilta. Eikä asia muutu inttämällä, että eikä vie!

Mä tossa aikaisemmin kysyin olisiko Melartin nouto ollut tämän koodiston mukainen, jos siinä olisi sattunut pahemmin. Haluatko sä vastata tähän?

Ei sattunut, jos olisi niin tappelussa olisi pitänyt tapahtua jotain sellaista mitä siinä ei nyt tapahtunut. Eli tapaukset eivät ole vertailukelpoisia.
 

Iiro#21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, (HCK, K-Vantaa)
Mä voin vastata sen verran, että tämä on aivan turhaa jossittelua sillä mitään ei tapahtunut tässä tilanteessa. Jos tapahtuu niin puhutaan asiasta sitten, turha puhua asioista mitä ei ole tapahtunut.



Miten niin ei tekisi? Samanlailla se kyykkäilisi ettei tarvitse ottaa taklauksia vastaa ja vastustajalla on mahdollisuus loukkaantua ja selkään pommittelisi jotta näitä vastustajan pelaajia tippuisi pois. Se onkin eri asia jos joku kerran sattuu vähän selästä taklaamaan niin sen voi painaa villasella eikä tarvitse lähteä pullistelemaan, mutta jos sama kaveri jatuvasti tekee temppuja joissa loukkaantumisriski on suuri niin voihan sitä yrittää kouluttaa.

Kuinka monta jätkää Rudy on liiga urallaan nyt loukkaannuttanut? Pakarinen taitaa olla ainoa jolta on jäänyt peli väliin Rudyn ylilyöntien takia. (Tämäkin tuomio monen mielestä oli ylimitoitettu.)

Jos niitä loukkaantumisia sattuu tilanteissa niin puhutaan asiasta sitten, turha puhua asioista mitä ei ole tapahtunut.

EDIT: Huomasin, että taas väännetään ihan väärässä ketjussa Rudystä. Modet voi siirtää keskustelut täältä sinne oikeaan ketjuun.
 
Viimeksi muokattu:

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ahaa. Eli onko siis niin, että mikäli Peltosen sijasta BA:n päällekarkauksen kohde olisi ollut joku muu kuin Peltonen, joku 3-4 ketjun jamppa, niin asia olisi lähes ok, koska onhan Melartinkin suorittama nouto sinun mukaasi lähes hyväksyttävissä?

Siinä lainauksessasihan se luki. Melart tai Liivik, Melart etunenässä, ovat ainoita, joille Jokereilla voisi olla jotain kuitattavaa. Ruutu on noutonsa ihan itse aiheuttanut, ja sai ihan mitä tilasikin. Jokereiden kannalta lieventävää on ilman muuta, että HIFK otti ensimmäisenä tämän oman käden oikeuden käyttöön. Mutta onhan se nyt kestämätön logiikka mitä monet ovat vakavissaan esittäneet: Että HIFK:n olisi noutojen sijaan pitänyt luottaa kurinpitoon, mutta Jokereille taas ei jäänyt Melartin edessä muuta mahdollisuutta kuin lähettää nähty viesti Peltosen kautta. Ja eikös tuo ollut sitä paitsi Ilarin ensimmäinen nouto Jokereita vastaan? Voi olla, että jotain on jäänyt unholaan, mutta eikös ne ole aiemmat jääneet tuhnuiksi?
 

flogi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Mä tossa aikaisemmin kysyin olisiko Melartin nouto ollut tämän koodiston mukainen, jos siinä olisi sattunut pahemmin. Haluatko sä vastata tähän?

Ei taida yleisessä koodistossa lukea että oman joukkeen pahimman agitaattorin noutamisyritksen jälkeen seuraa vastustajajoukkuen veteraanitähtipelaajan telominen. Ongelmana on se että Jokereiden rookie-valmentajat käyttävät jotain muuta koodistoa.

Tällaista hässäkkää ei olisi syntynyt jos a) Ruutu olisi ottanut haasteen miehekkäästi vastaan tai b) Jokeri-valmennukselta ei olisi mennyt vati nurin Melartin noutoyrityksen jälkeen.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Tällaista hässäkkää ei olisi syntynyt jos a) Ruutu olisi ottanut haasteen miehekkäästi vastaan tai b) Jokeri-valmennukselta ei olisi mennyt vati nurin Melartin noutoyrityksen jälkeen.

Tai c) HIFK ja Melart olisivat jättäneet kuitit taskuun, etenkin ottelun alussa.
 

gege dA mAn

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Laser
Ei taida yleisessä koodistossa lukea että oman joukkeen pahimman agitaattorin noutamisyritksen jälkeen seuraa vastustajajoukkuen veteraanitähtipelaajan telominen. Ongelmana on se että Jokereiden rookie-valmentajat käyttävät jotain muuta koodistoa.

Tällaista hässäkkää ei olisi syntynyt jos a) Ruutu olisi ottanut haasteen miehekkäästi vastaan tai b) Jokeri-valmennukselta ei olisi mennyt vati nurin Melartin noutoyrityksen jälkeen.

Olisiko Jokereiden siis pitänyt katsoa läpi sormien, kun HIFK:n pelitaidoton puolustaja takoo Jokereiden yhtä tärkeintä pelaajaa, vaikkei hän ole halukas tappelemaan? Vai odottaa, että saa sarja-avauksessa ehkä mahdollisuuden kostaa Melartille, jos kyseinen mies sattuu pääsemään kentälle? Vai kostaa jollekin ulkopuoliselle kyseisessä ottelussa, kuten nyt tekikin. Olisiko kosto ollut oikeutetumpi, jos kohde olisi ollut vaikkapa Luttinen, Söderholm, Liivik tai kuka tahansa muu kuin Peltonen (poislukien maalivahti)?

PS. Semirin teko ei kuulu jääkiekkoon millään tavalla ja on erittäin tuomittava.
 

flogi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Olisiko Jokereiden siis pitänyt katsoa läpi sormien, kun HIFK:n pelitaidoton puolustaja takoo Jokereiden yhtä tärkeintä pelaajaa, vaikkei hän ole halukas tappelemaan?

Riippuu aika paljon siitä lukeeko boldatussa kohdassa Ruutu tai esim. Filppula.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös