Selinille kenkää!

  • 181 298
  • 625

KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
Taktista näkemystä Selinillä ei ole ainakaan pelien aikana tapahtuville muutoksille tai niistä oppimiselle.
Onko sinulla tähän vähän lihaa luiden päälle? Muutakin kuin se seikka, että ollaan hävitty pelejä.
 
Theofilus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
No HPK ja Jokerit pelit tällä kaudella.

Käsittääkseni (en siis itse nähnyt peliä, mutta useimpien kommenttien mukaan) kyseisessä pelissä pelaajat olivat melko haluttomia surffailijoita jossa paistoi läpi, ettei asennetta oikein ollut, ainakaan täyttä 60 minuuttista. Niin kauan kun pelaajista ei löydy taistelutahtoa niin taktiikoilla ei juurikaan ole väliä. Toki voidaan kysyä Selinin osuutta haluttomaan peliin, mutta mielestäni kaikesta näkee ja on nähty varsinkin viime kaudella että Selinillä on vankka joukkueen tuki.

Tietenkin jos alkaa tulla Tepsimäistä taaperrusta niin sitten Selinin tilannetta voidaan katsoa eri tavalla, mutta jotenkin on vaan vankka tuntuma, että talvella saadaan nauttia SaiPan hyvästä pelistä joka johtaa kevään pudotuspeleihin. Ja täytyy muistaa, että Selinin sopimus ulottuu kevääseen 2012, niin näkisin, että tämän pitkäjänteisen yhteistyön tuloksena keväällä 2012 olisi vaikka se suora pleijaripaikka ja sitä kautta tukeudutaan paremmin keskikastin joukkueeksi. Tuo tietenkin vaatii sitä, että sinä kautena on parempi puolustus ja J.Koskirannan ja Jokilan ym. joilla on sopimus sinne, kehitys jatkuu samanlaisena.

Näkisin tämän kauden lähinnä ponnahduslautana rakentamaan menestys kaudelle 2011-2012 Selinin johdolla, vaikka tälläkin kaudella pleijaripaikka on realistinen tavoite, ja pettymys on kova mikäli se ei täyty. Mutta Seliniä ei tarvitse mielestäni sen takia kenkiä.
 
Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Esim. Jokerit peli oli, sanotaanko kouluesimerkki Selinin taktiikan/pelityylin lyttäämisestä, joita on nähty pari viimestä vuotta. Peliin lähdettäessä, Selinin taktiikka eli ts. pelityyli oli vallitseva kun vauhtia ja taistelua löytyy edes jonkin verran. Tauolla Jortikka käänsikin sitten pelin, jota Selin ei osannut enää kääntää takaisin ja en nyt tiedä oliko pelaajat täysin surffailijoita. Ne tehtiin huonoiksi onnistuneella taktiikalla, johon Selin ei ole löytänyt vieläkään lääkettä.
 
Juicey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, G
Aika sokea saa olla jos näkee SaiPan ongelmien olevan valmennuksessa.

Kyllä tämä tästä vielä paremmaksi muuttuu. Ihan järjetöntä edes keskustella päävalmentajan erosta kun kierroksia on alla 10 ja peli-ilme hiljalleen sieltä löytymässä.
 
Ihan järjetöntä edes keskustella päävalmentajan erosta kun kierroksia on alla 10 ja peli-ilme hiljalleen sieltä löytymässä.

Ainakin itse kirjoitinkin ketjuun lähinnä siksi, että muistin (virheellisesti) Atun sopparin umpeutuvan kuluvan kauden päättyessä. Tuskin tässä kukaan on vielä valmennukselle potkuja tarjoamassa, vaikka kauden päätyttyä, mikäli playoff- paikka tälläkin kertaa jää haaveeksi, saattaa monella olla kellossa toinen ääni.

Pakkohan tässä on uskoa siihen, että tekeminen petraantuu koko joukkueella ja viime kaudesta onnistutaan parantamaan, mikä siis käytännössä tarkoittaa niitä pudotuspelejä.
 
atsku

Jäsen
Aika sokea saa olla jos näkee SaiPan ongelmien olevan valmennuksessa.
Siellähän se nimenomaan tälläkin hetkellä on. Selin ei saa kuria joukkueeseen, eikä myöskään uskalla penkittää ulkkarivahvistuksia. Lisäksi tällaisia Nagandereja peluutetaan, vaikka omissa nuorissa on maajoukkuepakki olemassa(Jere Pulli). Jere varmasti hoitaa homman paremmin kuin "Naakka", joka räpiköi kyseisen linnun lailla pelistä toiseen. Cooperin hyvä tulos ei ole syy peluuttaa pelaajaa.

Selinin pelin sisäinen reagointi on täysin olematonta. Aiemmin mainittu kurinalaisuus on huutaa poissaoloaan. Selin on hyvä taktikko ja kakkoskoutsi mutta ykköseksi, eikä kunnon penkkikoutsiksi hänestä ei vain ole.

Pikkarainen on varmasti halukas tulemaan penkin taakse ja sillä miehellä on tarvittavaa agrea laittaa alisuorittavat pelaajat kopissa selkä seinää vasten ja vaatia tuloksia. Viime kaudelta mestiksen voitto ja tällä kaudella Jukurit mestiksen kärjessä. Se kertoo jotakin se. Ehkä sitten joskus kahden vuoden päästä, ellei joku ehdi ensin.
 
Jere Pullin ja PSN:n peliaikojen vertailu on vähän epäreilua. PSN on kuitenkin iäkkäämpi projektipelaaja joka on tänne hommattu siinä missä Jere Pullille tulee varmasti näytön paikkoja aikanaan, seuraava oikea askel Jerelle voi olla kuitenkin vielä jossain muualla kuin liigassa. Joukkueen kurista en osaa sanoa mitään, mielestäni pelaaminen on esim. toistaiseksi viimeisimmässä Blues -pelissä ollut nousujohteista vaikka tulos jäikin puuttumaan, joskin täytyy tietysti samalla tunnustaa että ei olisi ensimmäinen kerta kun hyvän nousujohteisen pelin jälkeen seuraa huonompi peli. Atu osaa reagoida pelin sisällä muutoksilla, käyttää esim. Mälkiään verrattuna huomattavasti enemmän aikalisää apunaan ja penkittää kyllä kesken otteluiden isompiakin tähtiä. Penkittäminenkin on vain yksi työkalu valmentajan pakissa, myöskin päinvastoin luottamus on vastaavanlainen työkalu. Lisäksi Atu on uudistanut pelaamista nyt jo parin kauden ajan ja varmaan tästä voidaan olla ihan yhtä mieltä että pelaaminen onkin muuttunut aktiivisemmaksi ja uskoisin että antaa myös paremmat mahdollisuudet pärjätä kuin vaikkapa Heikki Mälkiän SaiPa. Atu kuitenkin on osoittanut jo useita kertoja olevansa mies paikallaan ja viime kaudellakin aukoi joukkueen pelillisiä solmuja useampaan otteeseen, lopulta käännettiin tuo niukin-naukin -tappioputki huikean hienoksi 15 ottelun mittaiseksi pisteputkeksi. Valmennus ja valmennuksen mahdollisuudet eivät ole niin suuri asia kuin moni muu Johtavan Analyytikon johdolla uskoo; sillä on roolinsa, mutta ei sitäkään kannata ylikorostaa.

Itse näkisin tällä hetkellä SaiPan ongelmana pienen munattomuuden; Dalen paluuottelu oli hieno, mutta jäätiinkö tämän jälkeen sitten vain odottamaan että Dale ratkoo loputkin pelit? 6 kk pelaamattomuus näkyy varmasti vielä edelleenkin otteissa ja uskon että marras-joulukuun jälkeen aletaan saada McTavishista täysipainosta hyötyä irti. Ei alkaneeseen kauteen hypätä tuosta noin vain mukaan. Missä ovat taklaukset ja SaiPan miehekäs pelaaminen? Ei varmaan ole yksi tai kaksi katsojaa, jotka ovat täälläkin huudelleet fyysisen pelin perään Yli-Torkon puuttuessa. Koko joukkuetta on pieni käsijarru vaivannut alkukaudesta, tietenkin pakkiparin Tuominen & Levokari heikot otteet ovat vaikuttaneet tähän sekä Redenbachin ehkä välillä hieman kateissa oleva sävel näkyy, mutta ihanko aikuisten oikeasti olette sitä mieltä että vika olisi valmennuksessa? Ehkä kauteen valmistautumisessa tai joukkueen johtamisessa päästään jotain kautta käsiksi valmennukseen tai kapteenin rooliin, mutta itse kuitenkin pitäisin tilannetta huonon kauteen valmistautumisen tuloksena sekä johtajuuden puuttumisena. Pelaajamateriaalissakaan ei suurta vikaa ole, yksittäisiä virheitä tulee ja toisille vähän useamminkin mutta joka joukkueesta löytyy näitä. Nyt pitää alkaa vain tekemään itsekin niitä maaleja, ottaa mustelmia, ottaa johtajan viittaa itselleen ja löytää se yhteinen sointi. En omasta puolestani epäile hetkeäkään etteikö se punainen lanka kauden mittaan löytyisi, mutta kuten moni muukin niin siitä toki kannan huolta että tarpeettoman pitkään tässä tosiaan nyt kestää ennenkuin saadaan jutun juonesta kiinni. Liikaa ei saa päästää muita etumatkalle.

Täytyy myös ottaa huomioon että onnistumiset ruokkivat onnistumisia, epäonnistumiset epäonnistumisia. Joukkuetta täytyy johtaa ja kääntää epäonnistumiset onnistumisiksi joukkueen sisällä silloin kun kuljetaan siinä hilkulla että pelit melkein voitetaan, mutta ei ihan kuitenkaan. Itseluottamus, luottamus joukkueeseen ja omiin mahdollisuuksiin on merkittävä tekijä; jos se murenee, on aika vähän asioita mitä on tehtävissä ja apua tarvittaneen ulkopuolelta. Jos taas usko omaan tekemiseen ja siihen että joukkue pelaa "oikein" kääntääkseen tappiot voitoiksi, ei tarvita muutoksia mihinkään vaan rakennuspalikat ovat silloin kunnossa ja ne täytyy vain käännellä oikeaan järjestykseen kurssin muuttamiseksi.

Sitä en kuitenkaan allekirjoita, että vika olisi valmennuksessa, reagoinnissa pelin aikana, kyvyttömyydestä vastata taktisiin muutoksiin tai kaukalossa aktiivisena olevaan kokoonpanoon. Joukkueen sisäisestä kurista en osaa sanoa yhtään mitään, kuten ei kovin moni muukaan tänne kirjoitteleva.
 
Viimeksi muokattu:

skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Siellähän se nimenomaan tälläkin hetkellä on. Selin ei saa kuria joukkueeseen, eikä myöskään uskalla penkittää ulkkarivahvistuksia. Lisäksi tällaisia Nagandereja peluutetaan, vaikka omissa nuorissa on maajoukkuepakki olemassa(Jere Pulli). Jere varmasti hoitaa homman paremmin kuin "Naakka", joka räpiköi kyseisen linnun lailla pelistä toiseen. Cooperin hyvä tulos ei ole syy peluuttaa pelaajaa.

Selinin pelin sisäinen reagointi on täysin olematonta. Aiemmin mainittu kurinalaisuus on huutaa poissaoloaan. Selin on hyvä taktikko ja kakkoskoutsi mutta ykköseksi, eikä kunnon penkkikoutsiksi hänestä ei vain ole.

Pikkarainen on varmasti halukas tulemaan penkin taakse ja sillä miehellä on tarvittavaa agrea laittaa alisuorittavat pelaajat kopissa selkä seinää vasten ja vaatia tuloksia. Viime kaudelta mestiksen voitto ja tällä kaudella Jukurit mestiksen kärjessä. Se kertoo jotakin se. Ehkä sitten joskus kahden vuoden päästä, ellei joku ehdi ensin.

En vain ymmärrä tätä ihme sepustusta että pelin sisällä ei reagoida. Blues pelissa esim. aikalisä ainoaan oikeaan kohtaan, keskialueen syöttelemisestä siirryttiin painostamaan kulmiin pitkillä. Valmentaja ei nyt oikeasti voi niitä miehiä sinne kulmiin viedä, tai maskiin maalineteen jos ei pelaajaa kiinnosta sinne mennä.

Pelaajia ei penkitetä? Mitä Tuominen teki sitten katsomossa kuin etsi motivaatiota? Nagander ei ole pelannut kaikkia pelejä, hyökkäyksessä esim. Mankinen ja Jokila Mestikseen?

Ihme Pikkaraisen fanittajia täällä, saadaan varmaan ihan helvetin paljon parempi joukkue jos valmentaja jolla on kahden vuoden diili potkitaa pihalle ja otetaan joku toivotaan toivotaan tilalle. Tietäähän sen mistä rahat on sitten pois...pelaajabudjetista...

noh, Jussi77 kirjoittikin nämä kattavammin tossa...
 
Näitä viestejä saa kyllä myös lukea kunnolla, eikä vedellä toisten sanomisia tarkoituksellisesti päin honkia. Itse jo kerran myönsin erehtyneeni Selinin sopparin pituudesta ja Pikkaraisesta mainitsin muistaakseni että herrasta jäänyt hyvä kuva. Kukaan muukaan ei ymmärtääkseni sanonut, että haluaa potkia Selinin pois kesken sopimuskauden ja lykätä Pikkaraisen tilalle. Pikkaraista en fanita, mutta pidän yhtenä tulevaisuuden vaihtoehtona. Itse tunnut olevan eri mieltä, mutta se sinulle toki suotakoon. Suo sinäkin muille vapaus omaan mielipiteeseen.

Edelleen: näillä mennään ja toivotaan että peliotteisiin lisäpontta.
 
atsku

Jäsen
Jere Pullin ja PSN:n peliaikojen vertailu on vähän epäreilua. PSN on kuitenkin iäkkäämpi projektipelaaja joka on tänne hommattu siinä missä Jere Pullille tulee varmasti näytön paikkoja aikanaan, seuraava oikea askel Jerelle voi olla kuitenkin vielä jossain muualla kuin liigassa.

Tähän on ihan pakko vastata näin :
http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?pelaaja=7087

http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?joukkue=JYP&pelaaja=6695

Jotkut uskaltaa antaa peliaikaa, jotkut eivät. Ok, Vatanen on ehkä Suomen lupaavimpia puolustajia, mutta silti. Pullin paikka ei ole missään muualla kuin SM-Liigassa, piste. Pulli olisi oma kasvatti jota todella nyt tarvittaisiin SaiPaan.
 
d00b

Vertaat sitten Vatasta Pulliin. En tiedä miten paljon olet Pullin pelejä nähnyt, mutta kyseisen herran paikka ei vielä SM-liigassa ole missään nimessä. Toki häntä voi siellä kokeile, mutta ratkaisu SaiPan ongelmiin ei todellakaan ole Pulli.
 
atsku

Jäsen
Pelaajia ei penkitetä? Mitä Tuominen teki sitten katsomossa kuin etsi motivaatiota? Nagander ei ole pelannut kaikkia pelejä, hyökkäyksessä esim. Mankinen ja Jokila Mestikseen?

Lueppa nyt vielä uudestaan se minun kirjoitus. Onko Joni Tuominen Ulkkaripelaaja? Espoo on suomessa, hei, katos nyt karttaa. Naganderin pelaamattomuus on lähinnä loukkaantumisen takia. http://www.saipa.fi/page.php?id=3&a=1624
Jokila on Turusta ja Mankinen on Mustolan miehiä. toki Mustola on niin itäistä Lappeenrantaa, että melkein Venäjä näkyy.
No joo, mutta lue vielä se minun juttuni ja sitten vastailet uudestaan. Lähinnä haen Redenbachia penkityskommentilla. Mies on kuin vesiletku.
 
atsku

Jäsen
Vertaat sitten Vatasta Pulliin. En tiedä miten paljon olet Pullin pelejä nähnyt, mutta kyseisen herran paikka ei vielä SM-liigassa ole missään nimessä. Toki häntä voi siellä kokeile, mutta ratkaisu SaiPan ongelmiin ei todellakaan ole Pulli.

Eipä nyt ollut tarkoituskaan Pullista messiasta tehdä, vaan ajaa omia junnuja sisään tuollaisten Naakkojen sijaan. That´s the point. Kumma kyllä Pulli on maajoukkueen vakkareita. Kai se sit on sun mielestä huono. Kai noi maajoukkuevalmentajat näkee ihan väärin.
 
Juicey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, G
Tähän on ihan pakko vastata näin :
http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?pelaaja=7087

http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?joukkue=JYP&pelaaja=6695

Jotkut uskaltaa antaa peliaikaa, jotkut eivät. Ok, Vatanen on ehkä Suomen lupaavimpia puolustajia, mutta silti. Pullin paikka ei ole missään muualla kuin SM-Liigassa, piste. Pulli olisi oma kasvatti jota todella nyt tarvittaisiin SaiPaan.

Niin, meillähän on tämmöinen Mestis -yhteistyösopimus Jukureiden kanssa edelleen voimassa ja itse näkisin muutamien liigakomennusten ohella pääpainon kuitenkin olevan hakea vauhtia aikuisten peleistä Mestis -tasolla ensin. Jerestä varmasti kasvaa meille hyvä pelimies, mutta ei kaikkea kerralla vaan vastuuta kehityksen myötä. En tiedä mitä Pulli ratkaisisi kun mainitset että "jota todella nyt tarvittaisiin SaiPaan", joka tapauksessa Pulli aloittaa liigataipaleensa 3. pakkiparista ja pienillä minuuteilla. Ilman muuta on tärkeää ajaa omia junnuja sisään liigamiehistöön, mutta en tässä nyt näe varsinaisesti mitään ratkaisevaa siirtoa ottamalla Jeren liigaa kokeilemaan.

Nyt on kuitenkin hehkutettu keväästä saakka SaiPa:n juokkueen olevan iskukykyisempi kuin vuosikausiin. Jostain syystä sijoitus on turvallisesti peräpäässä.

Loukkaantumisistako johtuu?

Olen itsekin samaa mieltä että meillä on kasassa paras porukka pitkään aikaan, mutta tosiaan jostain syystä sijoitus on turvallisesti tyvipäässä. En tiedä loukkaantumistilannetta pelaajien osalta sen enempää kuin mitä julkisuudessa on kerrottu, mutta en omasta mielestäni loukkaantumisia lähtisi syyttelemään. Kausi kuitenkin on vasta aluillaan ja en minä tässä edelleenkään mitään katastrofin merkkejä ilmassa näe, vaikka ei minunkaan mielestäni ole sujunut niin hyvin kuin olisi voinut odottaa. En vain oikeasti kykene ymmärtämään miten tämä tilanne juuri valmennukseen kulminoituisi. Ehkäpä en sitten vain ymmärrä juuri mitään jääkiekkoilusta.
 
ahal

Jäsen
Pikkarainen on varmasti halukas tulemaan penkin taakse ja sillä miehellä on tarvittavaa agrea laittaa alisuorittavat pelaajat kopissa selkä seinää vasten ja vaatia tuloksia. Viime kaudelta mestiksen voitto ja tällä kaudella Jukurit mestiksen kärjessä. Se kertoo jotakin se. Ehkä sitten joskus kahden vuoden päästä, ellei joku ehdi ensin.
Nimenomaan, noin puolentoista vuoden kuluttua. Kaverilla on kahden vuoden pahvi Jukureihin ja saa olla iso tukku rahaa, että se puretaan. SaiPalla tuskin on. Joku varakkaampi liigaseura sen voi tehdä, sillä JP on kovassa nosteessa. Uusi "Suikkanen". Mutta silti uskon, että Jukurit on nyt se pääprojekti vielä pitkään, ainakin tällä kaudella.

Jääkiekossa(kin) näyttää pätevän eräänlainen kolmannen vuoden kirous: eka vuosi menee opetellessa, toisella näytetään, mutta kolmannessa homma alkaa tuntua jo vanhan kertaukselta tms. eikä enää sytytä. Tähänastisista kausista tämä lienee kriittisin, paineet ovat kovat joka suuntaan eikä vähiten sen vuoksi, että porukka on lähes sama kuin edellisellä kaudella. Mutta kunnon haastajiakin soisi löytyvän. Atua koetellaan nyt kovasti, eikä ole helppo jakkara toimia. Silti näkisin rosterissa ammatikseen työskentelevien omaavan niin paljon ammattiylpeyttä, että edes yritys olisi joka käänteessä satasta. Asia konkretisoitui jälleen, kun nhl-ammattilaiset kävivät näyttämässä osaamistaan. Ero Liigalla ja liigalla on huomattava.
 
d00b

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eipä nyt ollut tarkoituskaan Pullista messiasta tehdä, vaan ajaa omia junnuja sisään tuollaisten Naakkojen sijaan. That´s the point. Kumma kyllä Pulli on maajoukkueen vakkareita. Kai se sit on sun mielestä huono. Kai noi maajoukkuevalmentajan näkee ihan väärin.

Noh tottakai omien sisään ajaminen on tärkeä juttu, mutta Pulli ei ole vielä valmis liigaan. Vähän eri käsityksen tästä aikasemmasta tekstistäsi kyllä saa:

Pullin paikka ei ole missään muualla kuin SM-Liigassa, piste. Pulli olisi oma kasvatti jota todella nyt tarvittaisiin SaiPaan.

Omien junnujen sisään ajosta pitää nyt nostaa esille tämä tapaus Mankinen. Herran roikottaminen kokoonpanossa 3 minuutin peliajalla ei kyllä palvele ketään, ei SaiPaa eikä Mankista itseään. Onneksi tähän nyt on onneksi tullut ainakin väliaikainen muutos.
 
skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Lueppa nyt vielä uudestaan se minun kirjoitus. Onko Joni Tuominen Ulkkaripelaaja?
No joo, mutta lue vielä se minun juttuni ja sitten vastailet uudestaan. Lähinnä haen Redenbachia penkityskommentilla. Mies on kuin vesiletku.

Eli mielestäsi penkityksen pitää koskea siis vain ulkomaalaisia? Eli suomalaiset saavat alisuorittaa ja pelata päin persettä?

Redenbach on joukkueen paras pistemies, Barney oli aiemmin, Sondel saikulla, Nagander ei ole pelannut loukkaantumisen jälkeen kuitenkaan kaikkia pelejä, ja McTavish tuli vasta jengiin.

Penkitetään kaikki miun puolesta jos kerrot vaikka seuraavaksi sitten korvaajat ko. pelaajille? Vai lähdetäänko ihan ostoksille?
 
koutsiman

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Hokki, Man Utd
Mielestäni, jos pelaajien asenne ja tahtotila ole kunnossa niin valmentajien tehtävänä on saada toimillaan pelaajat tajuamaan, ettei puolivaloilla voi pelata. Loppu riippuu sitten pelaajista itsestään. Hyllytetään, sanktioita tms...mutta jotain kuria pitäis valmennuksen käyttää jengiin. Tässä suhteessa Mälkiä olisi mies paikallaan. Vaikka Selinin pelitapa on miellytävämpää katsoa, niin en usko että sille pitkässäkään juoksussa saavutetaan menestystä. Helppo vastustajan romuttaa, kun ei oikeesti Selinillä ole kuin pari tapaa jolla pelata. Mielestäni täysin kyvytön reagoimaan pelien aikana, toki joskus sattuu tekemään (mutta ei hyvällä menestyksellä)

Mielestäni nykyiset valmentajat eivät saa nykyisellään joukkueen asennetta kuntoon. Jotenkin tuntuu ettei pelaajat halua pelata valmentajalleen, siitä johtuu tämä huono pelifiilis. Toki pari viimeistä peliä on näyttänyt vähän paremmalta, mutta vielä on kaukana se SaiPa johon parhaimmillaan pystyy.

En kuitenkaan vielä ole valmis antamaan kenkää, odottaisin vielä 10 matsia sitten jos tilanne ei ole muuttunut niin ei kuin uutta verta aitioon.

No mutta tämä on mun mielipide, Selinistä ei ole pahaa sanottavaa...mutta joskus on oltava valmis radikaaleihin toimenpiteisiin jos homma ei toimi.
 
koutsiman

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Hokki, Man Utd
Eli mielestäsi penkityksen pitää koskea siis vain ulkomaalaisia? Eli suomalaiset saavat alisuorittaa ja pelata päin persettä?

Redenbach on joukkueen paras pistemies, Barney oli aiemmin, Sondel saikulla, Nagander ei ole pelannut loukkaantumisen jälkeen kuitenkaan kaikkia pelejä, ja McTavish tuli vasta jengiin.

Penkitetään kaikki miun puolesta jos kerrot vaikka seuraavaksi sitten korvaajat ko. pelaajille? Vai lähdetäänko ihan ostoksille?

Eiköhän hän tarkoittanut, että penkitysten pitäisi koskea kaikkia tasapuolisesti. Eikä vain näitä suomalaisia.

Nykyisellään voisi huoletta Reden penkittää, vaikka onkin pisteiden valossa parhaita. Mutta asenne välillä on huono. Tajuaisi, että jos asenne ei nappaa tai peli ei kulje, penkitys voi tulla myös heillekin.
Selin ei vaan uskalla penkittää näitä kanukkeja, yhtä erää enempää.

Voi olla että ymmärsin väärinkin.... :D
 
skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mielestäni nykyiset valmentajat eivät saa nykyisellään joukkueen asennetta kuntoon. Jotenkin tuntuu ettei pelaajat halua pelata valmentajalleen, siitä johtuu tämä huono pelifiilis. Toki pari viimeistä peliä on näyttänyt vähän paremmalta, mutta vielä on kaukana se SaiPa johon parhaimmillaan pystyy.

Minä en todellakaan halua tänne ketään, kuka tulee pelaamaan valmentajalleen! Pelaajan tulee, vain ja ainoastaan pelata JOUKKUEELLE! Jos ei nappaa ni pelaaja pihalle vaikka olisi kuinka valkun BFF.
 
atsku

Jäsen
Omien junnujen sisään ajosta pitää nyt nostaa esille tämä tapaus Mankinen. Herran roikottaminen kokoonpanossa 3 minuutin peliajalla ei kyllä palvele ketään, ei SaiPaa eikä Mankista itseään. Onneksi tähän nyt on onneksi tullut ainakin väliaikainen muutos.

Joo, Mankinen on hyökkääjä, Pulli puolustaja. Mankinen on vieläkin kevyt liigaan, Pulli ei. Pullin ongelmana saattaa olla pelinopeus, mutta sehän kehittyy pelaamalla kovia matseja.

Pullin tarvittavuudella tarkoitan sitä, että kun peli ei kulje, eikä yleisöä tule halliin syksyn sateilla, jotain olisi tehtävä. Mielummin menen katsomaan omia junnuja kentällä, kuin jotain puoliruotsalaista höntsäilijää. Toki tämä kommentti tukee myös Mankisen peluuttamista, mikä olisi myös hyvä asia. Mene ja tiedä, olen varmaan väärässä tässäkin asiassa.
 
atsku

Jäsen
Eli mielestäsi penkityksen pitää koskea siis vain ulkomaalaisia? Eli suomalaiset saavat alisuorittaa ja pelata päin persettä?

Redenbach on joukkueen paras pistemies, Barney oli aiemmin, Sondel saikulla, Nagander ei ole pelannut loukkaantumisen jälkeen kuitenkaan kaikkia pelejä, ja McTavish tuli vasta jengiin.

Penkitetään kaikki miun puolesta jos kerrot vaikka seuraavaksi sitten korvaajat ko. pelaajille? Vai lähdetäänko ihan ostoksille?

Tässäpä viisas mies, joka osaa lukea tekstit oikein. Sori.
 
atsku

Jäsen
Eiköhän hän tarkoittanut, että penkitysten pitäisi koskea kaikkia tasapuolisesti. Eikä vain näitä suomalaisia.

Nykyisellään voisi huoletta Reden penkittää, vaikka onkin pisteiden valossa parhaita. Mutta asenne välillä on huono. Tajuaisi, että jos asenne ei nappaa tai peli ei kulje, penkitys voi tulla myös heillekin.
Selin ei vaan uskalla penkittää näitä kanukkeja, yhtä erää enempää.

Voi olla että ymmärsin väärinkin.... :D

Just niin. Koutsiman kertoili aiemmassakin viestissä ihan samoja ajatuksia, mitä yritin kertoa. Samoilla linjoilla mennään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös