No haluan kuitenkin ajatella, että Tähkän tapauksessa oli kuitenkin enemmän lihaa luiden ympärillä kuin pelkkä 'minä puhun totta eikun minä', eihän sieltä julkisuuteen ole tullut täydellistä selontekoa millaisia todisteita esitettiin ja Tähkän puolustus taisi olla luokkaa 'en muista illasta mitään'.
Niin no, sitten pitää alkaa huolestumaan, jos kerran on lihaakin ollut luiden ympärillä, ja silti äänestäjät ovat päätyneet vastakkaisiin mielipiteisiin.. Eikö tuo juuri jätä isonkin tulkinnanvaran ja riskin tällaisissa tilanteissa?
edit. Eli toisen tuomarin mielestä on hyvinkin mahdollista, että Tähkä on syytön, kun taas toisen mielestä hän on syyllinen. Ja samat aineistot kummallakin käytössä. Mitäs jos syyttömyyteen viittaavan kaverin tilalla olisikin ollut toisen tuomarin lailla ajatteleva kaveri? Äänin 2-0 Tähkä syylliseksi? Ja silti, jostakin sille yhdelle oli kuitenkin jäänyt se epäilys siitä, että Tähkä voisikin olla syytön...