Mainos

Sekametelisoppaa ja sälää KooKoosta

  • 704 620
  • 2 971

Eipou

Jäsen
Eikä tuo Kärpät-ottelukaan ole mikään selvä 0 pinnan peli ole. Todennäköinen kyllä, mutta KooKoolla on kuitenkin ihan hyvä yli 40 % mahdollisuus pisteille.
Mun näkemyksen mukaan se edellinen Kärppiä vastaan pelattu peli Lumonilla oli pelillisesti ehkä tämänhetkisellä otannalla kauden parasta KooKoo-lätkää. Puljujärven kuti upposi suhteellisen helposti, johon peli ainoana maalina ratkesi kolmen pinnan arvoisesti Kärpille, kun ei KooKoo tehnyt omista paikoistaan. Tuo peli olisi voinut kääntyä sillä intensiteetillä ihan kumpaan tahansa suuntaan, mutta silloin kolme pinnaa ei todellakaan tullut vastustajalle helpolla.

Olen tällä kaudella nähnyt noin 15 peliä Kärpiltä, eikä heidän pelinsä ole näkemykseni mukaan juurikaan kauden edetessä muuttunut. Ei toki tarvitsekaan, kun vilkaisee esimerkiksi sarjataulukkoa. Mutta se mikä on hyvä muistaa, niin KooKoo oli silloin, ja on yhä edelleen Liigan corsi-tilaston ylivoimainen kärkijoukkue.

Nyt kun Sulak on saatu ajettua jotakuinkin sisään joukkueeseen, on KooKoo mielestäni edellistä Kärppä-kohtaamista vaarallisempi. Sulakin laukauksessa on kaivattua laatua (poissulkematta yhtään miehen muita vahvuuksia), mutta nyt olemassa on selkeä viivapelote myös vastustajan suuntaan, toisin kuin aiemmin. Ylivoimalla käytettävistä viivapelaajista Pelli ja Seppälä ovat toimittaneet kiekkoa maalille parhaansa mukaan, mutta toimineet tässä roolissa aiemmin pelotteena myös vähän omaankin suuntaan, mitä elementtiä Sulakissa ei pelaajana mielestäni ole yhtä paljoa. Kärppien alivoima on uskomattoman toimivaa ja tiivistä, mutta ei sekään nyt ihan kaikkea kestä, mikäli KooKoo paineistaa samalla intensiteetillä kuin mihin se joukkueena parhaimmillaan pystyy.

Henkilökohtaisesti uskon, että Kärppiä vastaan raavitaan ainakin tasuri. Mitään kummallista ei tarvitse tapahtua; pelataan omaa peliä ja pysytään poissa jäähyboksista. That's the key.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Joo ihan ok on mennyt ja JYP-voitto kuittaa Vaasan sekoilun.

Eikä tuo Kärpät-ottelukaan ole mikään selvä 0 pinnan peli ole. Todennäköinen kyllä, mutta KooKoolla on kuitenkin ihan hyvä yli 40 % mahdollisuus pisteille.

Kärpät on ollut tähän mennessä liigan paras kotijoukkue. 12 kotiottelua, joista 10 voittoa varsinaisella peliajalla, 1 voitto jatkoajalla ja ainoastaan 1 tappio voittolaukauksilla. Kolme kertaa pelannut nollapelin, viisi kertaa päästänyt vain yhden maalin, kaksi kertaa päästänyt kaksi maalia. Maaliero kotona 44-15. Pisteet Kärpille 33-3.

Edellä mainitut faktat huomioiden tuo KooKoolle laskettu yli 40 % todennäköisyys pisteille kuulostaa kyllä hurjan suurelta arviolta. Onko tämä jonkun vedonlyöntitoimiston laskema todennäköisyys vai mistä tämä arvio tulee? Tokihan joka pelistä pisteitä odotetaan näin kannattajan näkökulmasta, mutta kyllähän tuo Oulu on pahimpia vieraspelipaikkakuntia ollut kaikille joukkueille tällä kaudella.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mitkähän on olleet KooKoon suurimpia ”mörköjä” tällä uudella liiga aikakaudella. Nordikselta ei ainakaan ole juuri pisteitä tullut eikä Raksilasta. Jyväskylästäkin harvemmin muistaakseni. Raumalta muistuu voittoja ja Lahest. Mikkeli ja Lepra ollut vieraissa aika kolikonheittoa.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Neljän edellisen kauden tulokset Kärpät-KooKoo Oulussa vanhimmasta uusimpaan.

3-0, 3-2, 2-1 ja, 3-0, 5-0, 4-2, 6-1, 5-1

Pisteet 23-1, maaliero 31-7.

KooKoo on voittanut Kärpät liigassa Oulussa viimeksi 27.11.1988 numeroin 2-4, mutta usko ei horju ja siitä lähdetään, että huomenna Kärpät kaatuu.
 
Viimeksi muokattu:

Popi Orri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo on voittanut Kärpät liigassa viimeksi 27.11.1988 numeroin 2-4, mutta usko ei horju ja siitä lähdetään, että huomenna Kärpät kaatuu.
Sen verran pakko huomauttaa, että kotikaukalossa KooKoo on Kärpät onnistunut kaatamaan useampaankin otteeseen uudella Liiga-aikakaudella. Toki tarkoititkin luultavasti Oulussa pelattuja otteluita.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Sen verran pakko huomauttaa, että kotikaukalossa KooKoo on Kärpät onnistunut kaatamaan useampaankin otteeseen uudella Liiga-aikakaudella. Toki tarkoititkin luultavasti Oulussa pelattuja otteluita.

Hyvä huomio. Tarkoitin nimenomaan Oulun vieraspelejä. Kouvolassahan KooKoo on useaan otteeseen Kärpät kaatanut. Muokkasin vähän tuota edellistä viestiäni.

Kouvolassa KooKoo-Kärpät päättyneet kaudesta 2015-16 lähtien seuraavasti:

2-1, 3-2, 3-2 vl, 4-3, 3-4 ja, 3-5, 0-4, 3-1, 0-1

Pisteet KooKoolle 15-12 ja maaliero 21-23.

Turhahan tässä sinänsä on vanhoja tuloksia kaivella, sillä nyt KooKoolla on kasassa kaikken aikojen paras joukkue, joka voi kaataa kenet tahansa ja missä tahansa.
 
Viimeksi muokattu:

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Edellä mainitut faktat huomioiden tuo KooKoolle laskettu yli 40 % todennäköisyys pisteille kuulostaa kyllä hurjan suurelta arviolta. Onko tämä jonkun vedonlyöntitoimiston laskema todennäköisyys vai mistä tämä arvio tulee?

Joo, esim. Veikkauksella saa Kärppien voitolle kertoimen 1,65. Veikkauksen palautusprosentti (94) huomioiden Kärppien suoran kotivoiton arvio on n. 57 %.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo vankisti taas kärkisijaansa eilisen pelin jälkeen corsi%-tilastossa. On kyllä hämmästyttävää, että KooKoon selkeästä pelihallinnasta ja loistavista maalipaikoista huolimatta kiekkoa ei saada toimitettua useammin reppuun.

KooKoo on laukonut tasakentällisin liigassa kaikkein eniten (1078) ja puolestaan KooKoon maalia kohtaan on tasakentällisin lauottu kaikkein vähiten (804). Laukausten erotus on peräti (+274). Esimerkiksi kuudenneksi parhaalla Lukolla tuo lukema on (+6) ja huonoimalla Jukureilla (-177). Kyllähän tuo tilasto ainakin osittain kuvaa pelin hallintaa. Kieltämättä KooKoo pelaa liigan hienoimman näköistä ja yleisöystävällisintä peliä, jota on kiva katsella. Pieni napsu parempaan suuntaan laukaisutarkuudessa olisi kyllä enemmän kuin suotavaa niin sen jälkeenhän KooKoota ei pysäytä kukaan.

 

KooPee

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo vankisti taas kärkisijaansa eilisen pelin jälkeen corsi%-tilastossa. On kyllä hämmästyttävää, että KooKoon selkeästä pelihallinnasta ja loistavista maalipaikoista huolimatta kiekkoa ei saada toimitettua useammin reppuun.
Tähän on selvä syy. KooKoon pelitapa on toimiva, mutta materiaali rajallinen.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tähän on selvä syy. KooKoon pelitapa on toimiva, mutta materiaali rajallinen.

Pelitapa tosiaan toimii eli siitä ei ole kyse. Materiaalilla pystytään kuitenkin ottelusta toiseen luomaan huippupaikkoja liukuhihnalta. Enemmän olisin huolissani, jos edes maalintekopaikkoja ei saataisi luotua. Kaukana ovat ne kauden 2015-16 liigaottelut, kun peleihin mentiin lähinnä selviytymään ja omaa maalia puolustettiin kynsin ja hampain ja omat hyökkäykset ottelun aikana olivat laskettavissa yhden tai kahden käden sormilla. No toki silläkin pelillä pisteitä raavittiin, mutta itse tykkään nykyisestä KooKoosta enemmän, kun pääsääntöisesti kuitenkin hallitaan otteluita pelillisesti.

Kouvolan Sanomissakin mainittiin, että maalivahtien torjuntamäärät alleviivasivat eilen ottelun isoa kuvaa. Kärppien Patrik Rybar sai venytellä kiekon tielle 37 kertaa. Mikään muu liigajoukkue ei ole työllistänyt Kärppien vahteja yhdessä ottelussa yhtä paljon tällä kaudella.

Libor Sulak näyttää sopeutuneen KooKoon joukkueeseensa mainiosti. Hän on kellotellut neljässä pelaamassaan ottelussa keskimäärin lähes parinkymmenen minuutin peliaikoja iskenyt tehopisteet 2+1. Sulak kertoi pelin jälkeen, että juuri tätä hän on tarvinnutkin. Lähti KHL:stä, koska tarvitsi uutta impulssia uralleen ja lisää vastuuta jäällä. Oli saanut hyvät suositukset KooKoosta. Oli kuullut, että KooKoo pelaa todella hyvin. Halusi lisäksi porukkaan, jossa on voittajamentaliteettia.
Sitä KooKoo näytti kolmannessa erässä, vaikka moni muu liigajoukkue olisi lyönyt pelihanskat tiskiin kolmen maalin tappioasemassa.

Kyllähän eilen Trevor Mingoian reaktio lyömällä maila säpäleiksi Kärppien kuudennen maalin jälkeen näytti, että Oulusta lähdettiin todellakin hakemaan voittoa ja tappio KooKoon dominoinnin jälkeen otti koville. Mikä parasta niin näyttää siltä, että KooKoo ei luovuta koskaan, kuten nähtiin JYPiä vastaan tiistaina. Jännä sikäli, että tiistaina JYP hallitsi peliä suunnilleen 50 minuuttia, mutta KooKoo korjasi pisteet tehokkaan kymmenminuuttisen ansiosta, mutta Oulussa homma kääntyi päälaelleen eli KooKoo hallitsi 50 minuuttia, mutta musta kymmenminuuttinen ratkaisi pisteet Kärpille.

Jos KooKoo jatkaa samalla tavalla kuin eilen ja karsimalla vielä nuo muutamat merkkausvirheet niin kovan työn saa Lukko tehdä huomenna Raumalla, jos mielii KooKoolta pisteet napata. Toki kääntöpuolena jos pelataan yhtä huonosti kuin taannoin Vaasassa niin silloin pisteet voi jakaa jo ennen ottelua.
 
Viimeksi muokattu:

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
La 23.11. KooKoo - Tappara
Ke 27.11. Sport - KooKoo
Pe 29.11. Ilves - KooKoo
Ti 3.12. KooKoo - JYP

To 5.12. Kärpät - KooKoo
La 7.12. Lukko - KooKoo
Ke 11.12. Tappara - KooKoo

6 pistettä olisi nyt kasassa tästä setistä. Josko Lukolta ja/tai Tapparalta saataisiin jotain niin suht kuivin jaloin selvitty.

8 pinnaa näistä. Antaisin arvosanan 8
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Veikkaus pudottanut KooKoon mestaruuskertoimen 19:ään. Lukko (35) ja HPK (70) jo reilusti takana.

Tämäkin on ilahduttava uutinen, koska KooKoo pelaa ehkä historiansa parasta kautta. Tosin etäisesti muistelen, että 80-luvun lopun liiga-ajoillakin oltiin yksi kausi aika vankasti keskiryhmässä. Mestistä en nyt laske tähän mukaan, ja vaikka laskisinkin, niin nyt puhutaan pääsarjasta, divarikannuilla ei ole sen rinnalla mitään väliä. Tänä vuonna KooKoo on näyttänyt, että se kuuluu liigaan. Se on tärkeintä. Kouvolassa pelataan keväällä pudotuspelejä, saa ottaa talteen. Pidemmällä aikavälillä KooKoo sementoi paikkansa kaakonkulman ykkösseurana, joten hyvää yötä SaiPa ja Jukurit.

Se on kyllä hassua, jos Kerho on mestaruuskertoimissa noin pahasti takamatkalla. Kerho on pelannut viime aikoina hyvin.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Ollaan vahvasti matkalla uskottavaksi Liiga-joukkueeksi, kun illan vastustajan otteluseurantaketjussa saa lukea pelin jälkeen tällaista:

Vituttaa hävitä tommoselle paskajoukkueelle.

Tyypillistä, että Ahokkaan joukkue voittaa rumalla tuuripomppumaalilla.

Faktahan on se, että Kookoo ei edes ollut tänään hyvä.

Vitun puuhaliiga. Imekää saatana sykkivää.

Josseivat saa maalia, niin voisivat edes hakata ton Bonsaksenin.

Eikö tota vitun sillinpurijaa Bonsaksenia kukaan voi ottaa oikein kunnolla. Ärsyttävä mikkihiiri.

On toi Sulak kyllä ihan säkki. Jos tässä ollaan Reuna Tarea ja Heinolaa haukuttu, niin Sulak on vielä viisitoista kertaa näistä surkeampi.

Veikkauksen mielestä Kookoo on suosikki Lukkoa vastaan Äijänsuolla? Onko veikkauksella jotain sisäpiirin tietoa Lukon pukukopista, muuten tätä ei voi selittää.

Kateus ja viha pitää ansaita. <3
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Rauma on näyttäytynyt minulle uhriutuvien kitivittujen pesänä. Sen takia olen myös huolissani KooKoon otteluseurantaketjusta, jossa nykyisellään tuntuu olevan napinaa jokaisesta meidän saamasta jäähytuomiosta. En halua meidän näyttävän ulospäin samanlaisilta pikkusieluilta.

Joo mutta en ole havainnut KooKoon osiossa samanlaista muiden joukkueiden haukkumista kuin Lukon osiossa. Onneksi KooKoon puolella kuitenkin on pääsääntöisesti ollut aikalailla hyvätaso kirjoituksissa.
 

yaremchuk

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo,Green,Strömwall, Caito, JP Haataja
Kyllähän allekirjoittanutkin tulee laukoneeksi otteluketjuissa aika lailla mitä sattuu etenkin kun yleensä on jonninverran tunnetta pelissä. Näkisin että ne kuitenkin aikas pientä palstan isossa kuvassa ja harvemmin jotain tuukkamäntylää lukuunottamatta tulee mentyä henkilökohtaisuuksiin. Mutta juu, käsi pystyyn, aina voi parantaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös