Sekalaisten kysymysten ketju

  • 419 291
  • 4 781
Tila
Viestiketju on suljettu.

Ruutiveijari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mikä oli Sveitsin ja Itävallan kohtalo toisessa maailmansodassa? Entäs millaiset suhteet näillä kahdella on nykyään Saksaan?
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
hyihyi Ruutiveijari kun noin heikoilla ovat historiantietosi.

Saksa "vapautti" Itävallan 38 kun maa liitettiin Saksaan, periaatteessa kuitenkin tällä toimenpiteellä oli varsin suuri kansansuosio Itävallassakin toisinkuin taas Tsekkoslovakian liittämisellä. Tapahtuma tunnetaan myös nimellä Anschluss.
WWI jälkeen Itävalta olisi tahtonut liittyä Saksaan, mutta ympärysvallat olivat estäneet sen.

Sveitsi pysyi erossa sodasta ja toimi puolueettomana maana, joskin toki Saksan valtakunnan ympäröimänä joutui tekemään tiettyjä myönnytyksiä vapautensa puolesta.

Nykyään tilanne on luultavimmin täysin neutraali, luonnollisesti saksan kieli yhdistää ainakin Itävallan ja Saksan+Sveitsin saksalaisosat ja toki kulttuuripuolellakin on yhtälaisuuksia.
Maitten väliset suhteet ovat luultavasti aika lähellä pohjoismaitten keskinäisiä suhteita.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Predator
Voi jumalauta miten avuttomia ihmiset ovat.

Jos osaat itse kuoria perunoita tai liimata jotakin johonkin, niin tuon pitäisi onnistua.

B1 ei ole käsipuoli, toisin kuin minä.

Minä työpaikan ruokalassa valitsen sen ruokalinjan, jossa ei ole kuoriperunoita. Jos tällaista linjaa ei löydy, valitsen vähitenkuoriset perunat. Mikäli niitä ei löydy, otan 3-4 isointa perunaa, joista kuorimalla saan 1-2 syömäkelpoista.

Tällä viestilläni haluan vain kertoa, että kaikki eivät tosiaankaan osaa kuoria perunoita.

Minä olen avuton (sikäli kun se tarkoittaa kädetöntä), mutta silti...
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Viestin lähetti B1
Onko kukaan nähnyt missään käyntikorttikoteloita?
Siis sellaisia mihin voi laittaa pienen määrän käyntikortteja ja ne pysyvät siellä suorana sekä ojennuksessa.
Ja ihan hirveitä en ole niistä valmis maksamaan.
Mulla on yksi ylimääräinen. Metallinen ja tyylikäs. Saat yhdellä Guinnessilla.
 

wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Viestin lähetti vision
Onhan se helpompaa ja hienompaa kaadella juotavat lasiin korkealta kaatonokan avulla. Vähän show-meininkiä kato.. Turha laitehan tuo silti on, ei siitä pääse mihinkään.

Kyllä pitää sen verran olla lutrannut viinan/pullojen kanssa, että osaa korkealta kaataa ilman kaatonokkaakin. Se on showmeininkiä, ei elämä ole pelkkää Cocktailia...


Että silleen...
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Perkele, kun menivät muuttamaan noita digikanavia. Nyt pitäisi saada resetoitua digiboksi mallia Humax CI-5100T. Noilla teksti-tv:n ja www.digitv.fi:n ohjeilla se kun ei onnistu. Jättää muistiin vanhat paikat vaikka kuinka yrittää hakea kanavat uudestaan. On myös koitettu ottaa töpseli seinästä jne. Ärsyttää kun Urheilu-tv pitää hakea kanavalta 15 ja mtv3+ jostain perseestä.

Apuuja, please.

Edit. Nyt siellä on joku Turku-tv? ei prkl...?
 
Viimeksi muokattu:

Bone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buccaneers, Lightning
Viestin lähetti Ossi
Mulla on yksi ylimääräinen. Metallinen ja tyylikäs. Saat yhdellä Guinnessilla.

Jeh, kuulostaa hyvälle. Tarkistetaan tavara ensi kerralla ja maksetaan heti pois, mikäli homma toimii.
 

Kaiser Soze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rontti's potatoes, whiners and wankers
PHP-guruja?

MIllä urliparametrillä saa JA:n ketjusta kaikki vastaukset näkyviin?

Ei siis sivutetettuna, vaan kaikki samalle sivulle?

Helpottaisi ctrl+f - hakuja..

K
 

Hielo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, Espoo Blues, HIFK
Re: PHP-guruja?

Viestin lähetti Kaiser Soze
MIllä urliparametrillä saa JA:n ketjusta kaikki vastaukset näkyviin?
Ei taida rehellisin keinoin onnistua. Tuollahan on perpage-parametri url:ssa, mutta se ei taida vaikuttaa kuin asetuksissa sallittavissa rajoissa eli max. 40 sivua. On tosiaan ikävämpi juttu juuri noissa hakuhommissa mutta liikennemäärien kannalta yleisesti järkevä ratkaisu.
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Piirakka

Mitä eroa on sulhaspiirakoilla ja cocktailpiirakoilla, vaikoko eikökö mitään?

Kaksimielisiä haussuja vastauksia keksin helposti itsekin...
 

Kullervo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Re: Piirakka

Viestin lähetti Twite
Mitä eroa on sulhaspiirakoilla ja cocktailpiirakoilla, vaikoko eikökö mitään?

Kaksimielisiä haussuja vastauksia keksin helposti itsekin...
Ei taida piirakat juurikaan eroa toisistaan. Sulhaspiirakka tosin voi olla myös suljettu eli täytteet kokonaan kuoren sisällä.
 

redcougar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liigan Svedut
Viestin lähetti fiftyeight
Edit. Nyt siellä on joku Turku-tv? ei prkl...?

Sama otti silmään. Turkulaiset, mitäs tuolta tulee.. Aurajokea ja TPS:n pelaajia Suomen Joutsenen kannella kuvattuna neuvostoliittolaisen dokumentin tyylin 24h/7vrk?
 

Sergei34

Jäsen
Re: Re: Piirakka

Viestin lähetti Kullervo
Ei taida piirakat juurikaan eroa toisistaan. Sulhaspiirakka tosin voi olla myös suljettu eli täytteet kokonaan kuoren sisällä.

Koktailpiirakka on humpuukia, halpisversio karjalanpiirakasta (=liikaa vehenäjauhua + pieni)
Sulhaspiirakka on suljettu, riisillä täytetty, puolikuun muotoine, "keitetty" ruispiiras.
-pTk-
 

Jonde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Tietäisikö ketään koska NHLPA:n ja NHL:n välinen sopimus loppuu? Siis oikein sitä tarkkaa päivämäärää. Muistelisin että syyskuussa se loppuu, mutta päivämäärää en muista.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Viestin lähetti Jonde
Tietäisikö ketään koska NHLPA:n ja NHL:n välinen sopimus loppuu? Siis oikein sitä tarkkaa päivämäärää. Muistelisin että syyskuussa se loppuu, mutta päivämäärää en muista.
15.9.2004.
 

Viima

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tää on ollut riesana jo kohtuullisen kauan...

Elikkäs, jos ja kun juon kokista, niin mistä se johtuu, että noin kahden minuutin päästä tuntuu, että tuntuu kuin nenästä alkais ns. pursuamaan hiilihappoa, tai siis semmoista 'kuohuvaa kokista'?
Meianan on kohtuullisen ärsyttävää.

Tajuskohan joku selitystäni?
 

Shayne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreäpaitainen mies & Petun pelistragedia
Viestin lähetti Viima
Elikkäs, jos ja kun juon kokista, niin mistä se johtuu, että noin kahden minuutin päästä tuntuu, että tuntuu kuin nenästä alkais ns. pursuamaan hiilihappoa, tai siis semmoista 'kuohuvaa kokista'?
Röyhtäiset reteästi vain suu auki, niin ei kupli nenässä.
 

Viima

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Viestin lähetti Shayne
Röyhtäiset reteästi vain suu auki, niin ei kupli nenässä.
Hienot ihmiset ei röyhtäile ;)

Eiku mistä se johtuu, se kupliminen? Nouseeko se limpparin hiilihappo mun nenäänkö?
 

Romppanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, Jokerit, Inter Milan, RoPS
Sekalaisia kysymyksiä

a) Mitä eroa on ehdollisella ja ehdonalaisella tuomiolla?

b) Yön Joutsenlaulu:

"Tahtoisit olla niinkuin silloinkin,
kun peityit huntuun valkoiseen,
se jää nyt ********** jalkoihin,
niinkuin sinäkin."

Mikä on tuo ****:llä merkitty sana/sanapari?

c) Mistä johtuu, että kaikki Lippuplavelut eivät myy kaikkia tarjolla olevia lippuja? Itselle on ainakin käynyt pari kertaa niin, että kun olen mennyt ostamaan Myyrmäen Lippuplavelusta Jokereiden peliin lippua, niin myyjän mukaan lippuja on tarjolla ainoastaan "jämämestoille" oli ylös kulmiin. Silti esim. Hartwall Areenan lipunmyynnistä voi saada lippuja paljon paremmille paikoille. Onko kukaan muu koskaan törmännyt samanlaiseen kohteluun? Miksi näin toimitaan?
 

Joukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Re: Sekalaisia kysymyksiä

Viestin lähetti Romppanen


b) Yön Joutsenlaulu:

"Tahtoisit olla niinkuin silloinkin,
kun peityit huntuun valkoiseen,
se jää nyt ********** jalkoihin,
niinkuin sinäkin."

Mikä on tuo ****:llä merkitty sana/sanapari?

"...se jäänyt on jo ajan jalkoihin..."
 

Andrej

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Romppanen:

a) enhdonalaista tuomiota ei ole olemassakaan. On vankeustuomio, joka voidaan tuomita ehdollisena, eli tuomitun ei tarvitse mennä vankilaan ellei hölmöile lisää. On myös olemassa ehdonalainen vapaus, joka taas tarkoittaa ehdottomasta vankeudesta ennen tuomion määräaikaa vapautettua.

Samantyyppisiä siis, mutta kuitenkin täysin eri asioita.
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Re: Sekalaisia kysymyksiä

Viestin lähetti Romppanen
b) Yön Joutsenlaulu:

"Tahtoisit olla niinkuin silloinkin,
kun peityit huntuun valkoiseen,
se jää nyt ********** jalkoihin,
niinkuin sinäkin."

Mikä on tuo ****:llä merkitty sana/sanapari?
Vastaushan tuossa jo tulikin. Lisäksi tahdon sanoa että sanat eivät mene "tahtoisit olla" vaan "tahtoisin olla"
 

Pinturicchio

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Juventus, Jokipojat
Spoken English- kurssille pitäisi jostain kaivella mielenkiintoinen artikkeli englanniksi. Artikkeli pitää ensin esitellä koko luokalle ja sitten yrittää viritellä siitä jotain keskustelua aikaan...

Haluaisin esitellä jonkun urheilumaailmaa koskevan tekstin, mutta mistäs niitä semmoisia mielenkiintoisia ja kolumnin omaisia, tekstejä löytäisi englanniksi?? bbc.com ja cnn.com tuli nopeasti selailtua läpi, mutta tahtoo olla aika pitkälti vaan pelkkiä uutisia täynnä nuo sivut...tai sitten en vaan osannu etsiä...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös