En ole kognitiotieteilijä ollenkaan, enkä vielä (onnekseni) myöskään kielitieteilijä, mutta kokeillaanpa tuota "monta vuotta oot?" -kyssäriä.
Kieltä opittaessa opitaan ensin vaivattomin tapa ilmaista asioita, eli taivuttamattomat muodot yksinkertaisimmista sanoista. Nämä sanat myös pulpahtavat kielen päälle sitä mukaa kun ne mieleen juolahtavat ( -> sinä - vanha - paljon) ja kaikista vähiten aivosoluja stressaava (vakiintunut -- ts. sellainen, jota joku on kuullut jonkun muunkin joskus käyttävän) tapa ilmaista tämä asia on myös usein se käytetyin a) epämuodollisia tilanteissa ja b) silloin, kun ei (vielä) kyetä erottamaan muodollista epämuodollisesta tilanteesta. Aika monesti yksi sana korvautuu jollain toisella (kuka -> ketä). Tällä on usein tekemistä säästeliäisyyden kanssa, josta edempänä.
Huomattavaa on, että tällaisia vakiintuneita "lapsikielisiä" ilmauksia on usein aika vähän kutakin ilmaistavaa tai kysyttävää asiaa kohden (esim. "paljo kello vs. paljonko kello on", "mitä tehää vs. mitä tehtäisiin" jne.) Tämä voisi viitata siihen, että niiden käyttäjät jotenkin tietävät tällaisten ilmausten olevan kieliopin vastaisia, ja pyrkivät näin pitämään ne minimissä. Muutenhan kielemme koostuisi pelkästään sanojen perusmuodoista, ja muuttuisi helposti väärinymmärrettäväksi.
Tästä päästään asiaa sivuten toiseen kielikysymykseen eli eroihin puhekielen ja kirjakielen oikeinkirjoituksen välillä. Ensin täytyy huomioida, että puhekieli opitaan ensin, mutta puhekieli on syntynyt kirjakielestä puhutun ilmaisun tarkoituksiin, joista tärkeimpiä on se, että saadaan sanotuksi jokin asia nopeasti käyttämällä mahdollisimman vähän energiaa (sekä vars. energiaa, että rasittamatta pollaa) ja säilyttämällä silti sanoman ymmärrettävyys. Kun nyt Tampereelle päästiin, esimerkiksi paikallinen upea puhekielen ilmaus (EDIT: tai siis murrekielinen, joka on oikeastaan iiihan eri asia...) "kyä näino" on huomattavasti helpompi ja vaivattomampi lausua kuin "kyllä näin on" tai vaikka "ihan totta juu". Yleensä sanojen keskeltä on helppo poistaa esimerkiksi turhia konsonantteja - joskus jopa kaksoissellaisia - kuten mainitun sutkauksen kanssa on laita. Näin puhekieltä voidaankin kutsua pkzipatuksi, kompressoiduksi versioksi kirjakielestä. Samoin erilaiset tyylivalinnat (ylevä, muodollinen, nopea, iloinen, surullinen, slangi, normipuhekieli jne.) on vähän niin kuin autoa valitsisi - puhekieli on se auto missä on paras "fuel economy".
Tulipas sekava jaaritus. Osasinkohan vastata edes kysymykseen?