puuha-pete
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Kerho, Minnesota, Hollanti
Laitetaanpa tälläinen liikennekysymys vielä kun on teemana. Ajan isohkoa katua, tieltä lähtee katu, josta mennään taloyhtiön pihatielle. Pihatielle menevä tie on pienempi sekä päättyy umpikujaan. Avovaimoni väittää kivenkovaan heillä olevan oikeus tulla sieltä meidän eteemme. Meillä ei ole kolmiota eikä muutakaan. Ja ajamme aina päätietä suoraan, joka siis jatkuu normaalisti eteenpäin.
Ilmeisesti pihatieltä tulevilla ei ole kolmiota(?), mutta eikös päätielle liittyvillä ole aina väistämisvelvollisuus?
V: 14 §
Väistämisvelvollisuus
Kuljettajan on kuitenkin aina väistettävä muuta liikennettä, jos hän on tulossa tielle pihakadulta, kävelykadulta, pihasta, pysäköintipaikalta, huoltoasemalta tai muulta vastaavalta alueelta taikka polulta, tilustieltä tai muulta vähäiseltä tieltä tai moottorikelkkailureitiltä. (5.5.2006/343)
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1981/19810267
Kyseinen lainaus Finlexin sivuilta.
Miksi edes olen epäillyt itseäni.. Naiset on kamalia vääntökumppaneita. Kuulemaan mukaan monta kertaa on oikeudessa asiasta väännetty kun on ollut kolari. Ei varmasti ole jos toinen tulee pihatieltä prkl!