Ihmeellisen monimutkaisesti monet miettivät tuota viini-tehtävää. Itselleni ainakin tuo on looginen, mutta toisaalta joku toinen pulma taas saattaa olla vaikea. Noh.
Pari päivää sitten kävi tosielämässä vähän vastaava tapaus. Muijan kanssa tilattiin kotiin kaksi pizzaa, jotka maksoivat yhteensä 15.50e. Kun kummallakaan ei ollut antaa toiselle sopivaa rahaa (noin 7.75e), niin mä pistin lompakosta löytyneitä rahoja tohon pöydän kulmalle, joista sitten pizzojen tullessa mietittäisiin. Muija sitten kävi hakemassa ja maksamassa ne pizzat mun 20 eurosella, ja antoi mulle samalla omasta kukkarostaan kympin setelin. Noh, syötyämme sitten tuli pieni kina niistä vaihtorahoista. Eihän se nyt niin euron päälle ole, mutta huvitti vaan kun toinen pokkana väittää montakin kertaa, että sille kuuluu vielä rahaa. Noin yleensä ottaen ollaan kyllä sovittu, että jos jostakin tollaisesta ollaan eri mieltä, niin mä miehenä olen oikeassa. Välillä kyllä tuo sen matemaattinen lahjattomuus ärsyttää. Ja mikähän ihme se on monilla naisilla, että jos niillä on tunteet pinnassa, niin ne eivät silloin pysty järkeviin ja loogisimpiin ratkaisuihin. Ja mikset ne vaan osaa silloin olla hiljaa tai edes tekemättä mitään isoja päätöksiä, kun kyllähän sen nyt luulisi itse tietävän, että jos on tunteet pinnassa. Mä en vaan yhtään pysty ymmärtämään tuollaista.