Luultavasti jälleen vedän väärään ketjuun, olen ihmetellyt, ehkä tyhmästikin muutamaa suomenkielen sanavalintaa. Perussanoja Kyllä ja Ei: olen yrittänyt etymologioita netistä kaivaa, mutta en ole vastausta löytänyt.
Ei rimmaa ruotsin nej:n kanssa hyvin eli äkkiseltään germaaniseksi lainaksi olen sen kuvitellut.
Sen sijaan Kyllä on hyvin erikoinen sana länsimaisessa kieliperinteessä, olen mieltänyt sen siis finno-ugrilaiseksi.
Virossa kyll taitaa viitata paljouteen, yllin kyllin-juttuihin, mutta Jaa on heilläkin sitten kyllä. Samoin kuin Suomen Eduskunnassa: Jaa, Ei, Tyhmiä, Poissa
Siispä ajatuskulkuni on seuraava: suomalaiset ovat osanneet ammoisista ajoista lähtien sanoa kyllä, on paljon minulla, sinulle riittää kyllä. Vaellusaikoina.
Sitten kun germaanien vaikutuspiiriin päästiin ja maataloutta alettiin harrastamaan, niin vasta silloin opittiin sana ( käsite) Ei. Sitä ennen kaikki olivat yhtä porukkaa, samassa porukassa ei eitä tarvittu.
Eikö olekin mielenkiintoista?