Miks tukka ja parta voi kasvaa loputtomasti, mutta muna- ja kainalokarvat kasvaa vaan tiettyy mittaan ja lopettaa kasvun?
Veikataanpa hassutellen, että loputtomasti kasvavat munakarvat ovat tehneet sukupuoliyhdynnästä liian hankalaa / mahdotonta ja siten näihin päiviin ovat säilyneet vain sellaisten yksilöiden jälkeläiset joiden munakarvojen kasvua säätelevä hormonitoiminta on laittanut ne karvat kasvutilasta lepotilaan. Tämä teoria ei tosin selitä kainalokarvoja.
Mutta siis onko se hyvä vai huono asia, että sydän on noin "herkkä"?
Tuohon vaikuttaa ainakin hengitys- ja verenkiertoelimistön fyysinen mitoitus ja se minkä tyyppistä työtä elimistö on adaptoitunut tekemään. Peruskuntopohjaa laiminlyövän harjoittelijan (aina kovilla sykkeillä) hengitys- ja verenkiertoelimistön taloudellisuus eri sykealueilla voi poiketa paljonkin siitä jos samalla koneistolla harjoiteltaisiin anaerobista harjoittelua laiminlyövästi (aina matalilla sykkeillä). Myös staattisella ja dynaamisella lihastyöllä on eroa, eli vaikka sykealueetkin olisivat samat, niin sillä on vaikutusta onko keho tottunut penkkipunnerrukseen vai haaraperushyppelyyn. Näiden tekijöiden johdosta syke on niin yksilöllinen asia että sykelukujen valossa on mahdotonta sanoa toimiiko sinun hengitys- ja verenkiertoelimistösi kuinka "hyvin" tai "huonosti". Oleellista on tuntea juuri se oman sykkeensä luonne eri tilanteissa ja verrata syketietojaan aina siihen.
Mä en saa juoksulenkillä sykkeitä pysymään alhaalla, ehkä se on se syy, miksi juokseminen on aina ollut mulle niin tuskallista. Paitsi tietty pallon perässä juokseminen :). Polkupyörällä ja uidessa sykettä oli helpompi hallita, niitä tuleekin mielummin tehtyä. Lenkkeily on perseestä.
Juoksu onkin kuormittavaa, koska koko keho joutuu tekemään töitä, ei ole pyörimisvoimaa tai uppoaman tarjoamaa vastavoimaa apuna kuten pyöräilyssä ja uinnissa. Juoksutaustaiselle harjoittelu pyörällä taas voi olla vaikeaa, kun hengitys- ja verenkiertoelimistöstä löytyisi tehoreserviä enemmän kuin tarpeeksi, mutta sykettä on vaikea saada nousemaan koska pyöritykseen tottumattomat jalat eivät kykene tarpeeksi kovaan työhön ja toimivat pullonkaulana.
Alussa (siis mikäli keho on lapsuuden jälkeen tämän taidon ehtinyt unohtaa) lenkkeily onkin aivan perseestä, kun pelkkä juoksun ylläpito vaatii hurjan työn. Harjoittelun jatkuessa siihen on kuitenkin helppo jäädä koukkuun, kun huomaa askelten vaativan yhä vähemmän ja vähemmän ponnistelua, ja tekniikka iskostuu hermostoon niin, että pian tietoisen käskytyksen tehtäväksi jää useimmiten vain jarrutella, tai suorittaa pieniä teknisiä korjauksia, eikä taistella pysähtymisen halua vastaan.
