Sekalaisten kysymysten ketju II

  • 7 171 841
  • 47 284

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Leffoissa näkyy aina silloin tällöin kohtauksia, joissa on iso "toimittajajoukko", joista muutaman ääni kuuluu selkeämmin kuin toisten. Mitä ne muut, joiden ääntä ei kuule tarkasti, sanovat? Jotain he mölisevät, mutta onko heillä jotkin oikeat vuorosanat?

Kiitos etukäteen.

Tapoja tehdä elokuvia on monia. Olen kerran ollut leffassa statistina hieman samantyyppisessä kohtauksessa jossa oli epämääräistä mölinää ja paljon ihmisiä. Kuvauksissa vain yksi (puheroolin näyttelijä) päästi suustaan ääniä. Itse leffassa kuitenkin kyseisessä kohtauksessa oli mölinää, liikenteen ääniä yms jotka oli liitetty siihen jälkikäteen.
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Mitä mahtaa Suomen laki sanoa tiibettiläisen ns. sky burrial-hautaustavan laillisuudesta? Eli lähinnä, jos esim. testamentissaan olisi ilmoittanut haluavansa tuollaisen hautauksen ja tomumaja siis jätettäisiin omille maille (esim. mökille) luonnon eläinten einehdittäväksi?

Suomalaisille varmasti aika vieras traditio, mutta kyllä tuota voisi omalle kohdalle vakavastikin harkita, toivottavasti sitten vuosikymmenien kuluttua, kun kuolo joka tapauksessa korjaa. Kelvolliset elimet kiertoon ja jos loppuruhon lihoilla vaikka kettuemo kasvattaa terveen ja ison poikueen, niin mikäs sen hienompaa? Hautarauhakaan tuskin rikkoutuisi, jos esim. omalle maalleen rajaisi alueen, jonne kalmo kipataan.
 
Laakamato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers (Jokerit)

Suomessa hautaaminen on melko tarkkaan säädeltyä toimintaa ja muistaakseni tuhkaakaan ei levitellä kuin uhrilehtoihin. Hautaustoimilaki kertoo tarkemmin, googlesta löytyy tai suoraan finlexin kautta.
 
Olisiko jotain sivustoa, josta näkisi kuinka monesti jokin elokuva on tullut televisiosta ja milloin? Joskus muistan nähneeni, enkä googlella nopeasti löytänyt.

Edit. Kiitos!
 
Viimeksi muokattu:

king k

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Kysytäämpä täältä viisaammilta palstanikkareilta. Eli vkloppuna muutettu kämpästä toiseen ja entisen asukkaan jättämä varsin hyvä ja hieno peili on nyt sitten emännän mielestä aivan väärässä paikassa ja se pitäisi siis siirtää. No tietenkin se on kiinni ns. kaksipuoleisella teipillä ja aivan prkleen kovassa! Milläköhän tuon peilin saisi irti seinästä ilman, että lähtee maalit mukana?
 
SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire

Rautakaupasta rautalankaa, ns pianolankaa. Riittävän pitkä pätkä jotta riittää peilin molemmille puolille, sitten langalla "sahaat" kaksipuoleisen teipin irti. Toimii. Kunhan joku pitää peilistä kiinni samalla.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Ajaisikohan myös ongen/virvelin siima saman asian? Joskus olen vastaavassa tapauksessa käyttänyt, en muista tarkemmin.
 
shineman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HaMu -12
Lauantaiyönä baarista tullessa avasin töllön ja siellä oli joku kyselyskaba menossa. Jämähdin ratkomaan numerotehtävää joka kuului: Muodosta kahta tikkua siirtämällä suurin mahdollinen luku seuraavista (digitaali, eli tulitikkunumeroista) 1369.

Sekalaisia tarjouksia tuli, kunnes joku päätyi itsekin pähkäilemääni numerosarjaan 17691. Väärin meni! Tässä vaiheessa tuli uni, ja vastaus jäi mysteeriksi. Sanokaa nyt sitten joku hölmölle se oikea vastaus? (piirrä diginumerot paperiin, niin helpottaa hahmottelua)
 
mikse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juniorijääkiekko
1369.

Kai ton voisi sitten laittaa vaikka 111367? -ko, kö?
 
SteelGate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Ilves, Bruins, HC Davos, Tunturi-Kiekko
Kai ton voisi sitten laittaa vaikka 111367? -ko, kö?

Eikö tuossa ole yksi ykkönen liikkaa? Ysistä otetaan kaksi tikkua pois (tulee 7) ja lisätään ne ensimmäisen ykkösen eteen. Saatu luku (11367) jää pienemmäksi kuin tuo shinemanin 17691.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Eikö tuossa ole yksi ykkönen liikkaa? Ysistä otetaan kaksi tikkua pois (tulee 7) ja lisätään ne ensimmäisen ykkösen eteen. Saatu luku (11367) jää pienemmäksi kuin tuo shinemanin 17691.

Onkohan tässä joku kompa mitä ei ymmärrä, mutta eikö oikea vastaus ole: 111769 eli kolmosesta kaksi tikkua ykkösiksi?
 
shineman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HaMu -12
Onkohan tässä joku kompa mitä ei ymmärrä, mutta eikö oikea vastaus ole: 111769 eli kolmosesta kaksi tikkua ykkösiksi?

No ei, kun yksi ykkönen koostuu kahdesta tikusta. Piirtäkää diginumerot paperille..

Minä olen sitä mieltä, että tuo vääräksi julistettu 17691 on suurin. Todistakaa muuta.
 
Joppe K

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Kiekko-Vantaa
Lauantaiyönä baarista tullessa avasin töllön ja siellä oli joku kyselyskaba menossa. Jämähdin ratkomaan numerotehtävää joka kuului: Muodosta kahta tikkua siirtämällä suurin mahdollinen luku seuraavista (digitaali, eli tulitikkunumeroista) 1369.

Sekalaisia tarjouksia tuli, kunnes joku päätyi itsekin pähkäilemääni numerosarjaan 17691. Väärin meni! Tässä vaiheessa tuli uni, ja vastaus jäi mysteeriksi. Sanokaa nyt sitten joku hölmölle se oikea vastaus? (piirrä diginumerot paperiin, niin helpottaa hahmottelua)

Oikea ratkaisu on: 136 potenssiin 6 eli ysi kääntyy ylösalaisin. Mikä on virallinen tulos tuosta, saatte laskea itse.
 
kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Mkä oli se nettisivu, josta pystyi katsomaan miltä eri nettisivut ovat näyttäneet historiansa aikana? Eli siis miltä vaikkapa jatkoaika näytti vuonna 2006. Johonkin ketjuun tuo sivu postattiin kuukausia sitten, mutta en nyt millään löydä moista..
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Mkä oli se nettisivu, josta pystyi katsomaan miltä eri nettisivut ovat näyttäneet historiansa aikana? Eli siis miltä vaikkapa jatkoaika näytti vuonna 2006. Johonkin ketjuun tuo sivu postattiin kuukausia sitten, mutta en nyt millään löydä moista..

waybackmachine?
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Suomessa hautaaminen on melko tarkkaan säädeltyä toimintaa ja muistaakseni tuhkaakaan ei levitellä kuin uhrilehtoihin. Hautaustoimilaki kertoo tarkemmin, googlesta löytyy tai suoraan finlexin kautta.

No jo on taas vitun köyhää:

Hautaustoimilaki Luku 1 §2 kirjoitti:
Vainajan ruumis on ilman aiheetonta viivytystä haudattava tai tuhkattava.

eli ilmeisesti ovat ainoat sallitut ruumiin hävitystavat, vaikka kuitenkin

Vainajan ruumiin hautaamisessa ja tuhkaamisessa sekä tuhkan käsittelyssä tulee kunnioittaa vainajan katsomusta ja toivomuksia.

Pitänee sitten vain kai aikanaan löytää jostain joku "rikoskumppani", jotta pääsen mökille kettujen, lokkien ja supikoirien snäkiksi.
 
J.Petke

Jäsen
Mikä sen Studio Julmahuvi-porukan bändipätkän nimi oli? Muistelin, että se oli Jericho 2000 mutta tuo näyttikin olevan vaan kooste johonkin kilpailuun.

edit: Joyboys Story.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös