Kyllä voin näin syntyperäisenä oululaisena kertoa, että yllättävän hankalaa se vaan on. Lukio aikoinanikin muistan, kun äidinkielen aineita tuli vielä paljon kirjoitettua ja pyrki yleensä kirjottaan urheilusta, jos suinkin vaan mahollista niin kirjotusvirheitä harvemmin oli, mutta sanan mitali taivutusmuodot yleensä aina oli merkattu punatussilla eikä millään meinannu mennä kaaliin. Sen verran se kuitenkin silloin jäi mieleen, että ehkä nykyään, jos vähänkin keskittyy kirjoittamaansa ni kyseinen sana tulee taivutettua oikein. Mutta ainakin itellä ku tulee käytettyä aika leviää Oulun murretta puhekielessä, jossa niitä extra älliä tulee vähän lisättyä joka väliin niin helposti ne myös löytää tiensä kirjoitettuun tekstiin.
Sydämeen mahtuu vain yksi ämmä ja mitä näitä nyt on. Yhtä kaikki, sydämmet ja mitallit vielä tavallaan ymmärtää, koska ainakin lähestulkoon kaikissa murteissa Oulun murteen lisäksikin nuo noin lausutaan. Niinkuin myös sana "enääN".
Itsekin olin aikoinaan aika kova kielipoliisi, mutta jossain vaiheessa, lähinnä kaveriporukan Whatsapp-ryhmän perustamisen jälkeen kirjoitustyyliini on alkanut tulla enemmän ja enemmän murresanoja. Ehkä eniten minua ärsyttivät aikoinaan yhdyssanavirheet, kuten esim. kokoajan. "Tekee mieli kokoajan pitsaa". Kenen kokoajan? Mitä se kokoaja kokoaa? Mitä se kokoaja on mieltä siitä että haluat sen pitsaa?
No, enää ei jaksa niinkään välittää. Tärkeintä on, että sanomasta saa selvää. Sosiaalisessa mediassa sen sijaan saa lukea tuon tuosta toinen toistaan pidempiä tekstejä, joissa ei ole yhtään välimerkkiä eikä isoa kirjainta. Se, jos joku, saa edelleen karvani pystyyn.
Paras yksittäinen kirjoitusvirhe oli silti aikoinaan, kun espoolaisen kaverini pikkuveli sai lukiossa äikän esseessä virhemerkinnän sanasta "siäni". Herra oli tuolloin jo kuitenkin täysi-ikäinen, eikä ollut osannut ajatellakaan että kyseinen sana oikeasti kirjoitettaisiin "sieni". Heh.