Joku saattaa luulla minua gloryhunteriksi ja kertoa, kuinka hän itse seisoo katsomossa 0-10 hävityn pelin jälkeenkin vähintään tunnin kannattamassa suosikkijoukkuettaan. Joku saattaa tulla kertomaan mulle kuinka paljon parempaa ja suurempaa hänen kannattajuutensa on verraten minun kannattajuuteni kun en ole hankalina hetkinä kuten nyt seuraa tukemassa. Ja itse asiassa, ei mulla Kärppiä tuossa suosikkijoukkueenani enää lue, otin sen protestina pois paikalta jossa se yksin oli kymmenien vuosien ajan.
Meitä ihmisiä on erilaisia, esimerkiksi itse elän ihan älyttömällä tunteella mukana. Välillä tuo tunne menee niin yli, että itseäkin hävettää jälkikäteen omat tunnekuohut. Mutta jos minun tunne sanoo 1-5 tappioasemassa, että tästä ei nousta ja mua vituttaa, niin lähden kotiin tai laitan telkkarin kiinni. Aivan sama vaikka peli voitettaisiin 6-5, minun psyyke ei yksinkertaisesti kestä keskinkertaista tai huonoa tekemistä. Aivan samalla tavalla homma menee kun pelaan itse, en hyväksy epäonnistumisia itseltäni ja kaikki tapahtumat menee tunteisiin ihan reilusti. Kamat lentää ja on ne moneen kertaan tullut myytyäkin pelien jälkeen, mutta silti sitä aina hallilta itsensä löytää.
Tiedän jo etukäteen, että kausikortit Raksilaan tulee uusittua kun se on ajankohtaista ja hallilta taas itseni syksyllä löydän. Mutta se ei tarkoita, että hyväksyisin johdon kikkailun, vaan se tarkoittaa sitä, että tämä seura on hyvin rakas minulle. Kelpasi kannattajuuteni muille tai ei, kannatan seuraani omalla minulle sopivalla tavalla välittämättä tuon taivaallista teidän mielipiteestänne.