Mainos

Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

  • 585 848
  • 2 615

Nosturi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olisiko Okko Kangasniemi puuttuva palanen Kärppien rosterissa. Tämä pieni, liukas luikkku laituri, joka Johtaa Mestiksen pistepörssiä. Nuori pelaaja, jolla on vielä kaikki edellytykset tulla kohtuulliseksi liiga -tason pelaajaksi.
Minusta tekstiin sisältyy jo vastaus. Ei pitäisi.
Toki jos jollekkin riittää se, että kärppien resursseilla tyydytään pelaajaan jolla on edellytykset tulla kohtuulliseksi liiga-tason pelaajaksi, niin sitten se vissiin kelpaa.
 

LarZu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
No en nyt sentään tuomitsisi 2019-2020 kauden Kärppiä täydeksi pettymykseksi. Joukkue kuitenkin johti, ja olisi voittanut, runkosarjan ylivoimaisella piste-erolla seuraavaan kun kausi keskeytettiin Koronan vuoksi. Joukkueet oli tuolloin pelanneet 59/60 otteluistaan.
Lukko oli paljon vahvempi keväällä ja korona pelasti tuon kauden. Tuskin oltaisiin raumalaisille pärjätty. Tämä on toki jossittelua mutta siltä se näytti.
Ja ei tuo sitä edellinen 2018-2019 kauden runkosarjan voitto ja sen jälkeen finaalissa häviö 7 pelissäkään nyt ihan surkea ollut, vaikka mestaruus jäikin yhtä maalia vaille.
Kyllä oikeassa olet, runkosarjan voitto uudella piste-ennätyksellä oli hieno asia. Kevään lopputulos jätti vain katkeran maun. Ehkäpä niin katkeran että yli en ole päässyt vieläkään. Nenosen ja Kaukokarin haamut leijjailevat edelleen Raksilassa sanoen ”2+2 min”..
 

Fancy Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
IceHearts
Minusta tekstiin sisältyy jo vastaus. Ei pitäisi.
Toki jos jollekkin riittää se, että kärppien resursseilla tyydytään pelaajaan jolla on edellytykset tulla kohtuulliseksi liiga-tason pelaajaksi, niin sitten se vissiin kelpaa.
Niin tai voisiko siinä piileä myös ratkaisun avain, en tiedä. Mutta sen jokainen tietää ettei kaikista pelaajista tule nhl pelaajia vaan tavoitetaso voi olla realistisempi. Ja jos tällaisessa ajattelusapluunassa kaikkien kärppäpelaajien yksilölliset tavoitteet kollektiivisesti ovat enemmän kuin osiensa summa niin periaatteessa silloin ehkä voisi tuottaa lisäarvoa.
 

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Niin, jos runkosarjan voitto ja finaalin game 7 ei tosiaan riitä edes "semi-ok" arvosanaan kaudesta, niin pettymyksiä pettymysten peräänhän Kärppien koko seurahistoria on tosiaan täynnä. :D
Jep. Kaikki kunnia Kerholle. Sitä ennen tahdonvoimaa oli myös katkaista kivenkovan Tapparan kuusivuotinen finaaliputki ja jonkun muun kuin (Rautakorven) Tapparan kohtaaminen finaaleissa oli tuohon paikkaan enemmän kuin tervetullutta. Riemuitsin jo tästä.

Materiaali vaikutta heikommalta koska useimman kärkipelaajan Liiga-ura alkoi Kerhosta, mutta kyllä kaikki Turunen, Puustinen, Paajanen, Nikkilä, Larmi ja kumppanit olivat jo tuossa vaiheessa kasvaneet sisäisesti menestyvän joukkueen palasiksi.
 

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Jarkko Harjula oli PPG pelaaja Mestiksessä ja Liigassa ei ollut about mitään käyttöä. Siihen nähden vähän hassua ajatella seuraavankaan pelaajan olevan joku käänteentekevä pelimies Kärpille.
 

Vyuola

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Roki
Jarkko Harjula oli PPG pelaaja Mestiksessä ja Liigassa ei ollut about mitään käyttöä. Siihen nähden vähän hassua ajatella seuraavankaan pelaajan olevan joku käänteentekevä pelimies Kärpille.
Jukureitten Berardinelli ja Persson dominoi viime kaudella mestistä melko suvereenisti, liigassa Berardinelli alle 0.5p/p ja Persson alle 0.3p/p. Tottakai Jukurit on Jukurit nyt, mutta ei nuokaan pelaajat juuri edukseen esiinny isojen poikien peleissä. En nää, että Okko sen kummemmin tois yhtään mitään. Tai sitte löis läpi ja tekis 2p/p loppukauden ja meillä ois juhlat.
 

Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät
Liigan ja Mestiksen ero on valtava. Verrattavissa esim. Liiga vs NHL. Liigassa dominoiva pelaaja ei välttämättä pääse kertaakaan kirkkaisiin valoihin, esimerkkejä on iso liuta. Samalla lailla Mestiksessä dominoiva peluri ei välttämättä tuo mitään lisää Liigajoukkueeseen saati edes välttämättä mahdu siihen, tästäkin on esimerkkejä vaikka kuinka paljon.

Molemmista löytyy toki myös päinvastaisia esimerkkejä, tottakai. Mutta pääsääntöisesti sanoisin, että sillä, että joku tahkoaa Mestistä on syynsä.
 

JPL

Jäsen
Jarkko Harjula


Oliko muita ehdotuksia?
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Okko olisi ok Okko kesällä try out sopparilla treenaamaan ja muutama peli syksyllä katsottaisiin riittääkö yhtään. Mutta Okko ei taida olla ratkaisu tämän hetken pulmaan, toki siihen tarvittaisiin aika monta muuta Okkoa jotka saneerais toimistoakin.
 

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Liigan ja Mestiksen ero on valtava. Verrattavissa esim. Liiga vs NHL. Liigassa dominoiva pelaaja ei välttämättä pääse kertaakaan kirkkaisiin valoihin, esimerkkejä on iso liuta. Samalla lailla Mestiksessä dominoiva peluri ei välttämättä tuo mitään lisää Liigajoukkueeseen saati edes välttämättä mahdu siihen, tästäkin on esimerkkejä vaikka kuinka paljon.

Molemmista löytyy toki myös päinvastaisia esimerkkejä, tottakai. Mutta pääsääntöisesti sanoisin, että sillä, että joku tahkoaa Mestistä on syynsä.
Samaa mieltä. Mestiksestä tulleen pelaajan on oltava hyvin kokonaisvaltainen jo ollakseen hyvä peruspelaaja Liigaan.

Keskiviikon otteluennakossa esiintynyt SaiPan kärppätaustainen Juuso Heikkilä on hyvä esimerkki minkälaisilla avuilla Liigassa pärjää. Heikkilä oli jo useamman vuoden Mestiksen kärkipelaajia, mutta löytänyt paikkansa rikkovammasta roolista.
 

Yargon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KeKi
90-luvun puolivälistä on tullut Kärppien kanssa kuljettua ja tällä hetkellä on kyllä menossa henkilökohtaisesti pahin kriisi suhtautumisessa tärkeään seuraan. Nämä 30v kannattajana ovat pitäneet sisällään niin menestyksen hetkiä kuin raskaita pettymyksiäkin mutta tällaista oman kiinnostuksen hiipumista en ole vielä ennen kokenut..

Toiminta on kaikilla mittareilla pl. konsernin tulos niin kädenlämpöistä, että en minä ainakaan jaksa tällaista enää pitkään seurata tai tukea. Herätkää nyt oikeasti siellä toimistolla.
 

LarZu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Oispa tämä kausi jo ohi. Vielä täytyy kestää 26 peliä + karsinnat.
 

Micol

Jäsen
90-luvun puolivälistä on tullut Kärppien kanssa kuljettua ja tällä hetkellä on kyllä menossa henkilökohtaisesti pahin kriisi suhtautumisessa tärkeään seuraan. Nämä 30v kannattajana ovat pitäneet sisällään niin menestyksen hetkiä kuin raskaita pettymyksiäkin mutta tällaista oman kiinnostuksen hiipumista en ole vielä ennen kokenut..

Toiminta on kaikilla mittareilla pl. konsernin tulos niin kädenlämpöistä, että en minä ainakaan jaksa tällaista enää pitkään seurata tai tukea. Herätkää nyt oikeasti siellä toimistolla.
Voin allekirjoittaa koko tekstin. Jaan tismalleen samat tuntemukset ja kokemukset.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös