Mainos

Sekalaisia kysymyksiä HIFK:sta

  • 640 582
  • 2 574

KanonKillar

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Lomat on lusittu ja jatkoaikakin avattu pitkästä aikaa.
Jotenkin multa on mennyt täysin ohi CHL uutiset, näköjään himapelit pelataan Tikkurilassa, mutta kuuluvatko ne kausikorttiin?
Luulen, että IFK:lla ei tänä vuonna ole käytännössä mahdollisuutta sisällyttää mitään pikkuhalleissa pelattavia harkka- tai CHL-pelejä kausikorttiin, koska kokoontumisrajoitukset. Voimassaoleva AVIn päätös sallii yli 10 hengen yleisötilaisuudet sisätiloissa vain, jos osallistujilla on ”tosiasiallinen mahdollisuus välttää lähikontakti”, joka määritellään kahdeksi metriksi. Tämä tarkoittaa mun käsityksen mukaan sitä, että tapahtuman järjestäjä joutuu rajaamaan sisälle pääsyn määrään X, joka lasketaan tilan yleisökapasiteetista. Ei siis voi antaa pieneen tilaan (harkkahalli yms) vapaata pääsyä isolle ryhmälle (kausikorttilaiset), koska voi helposti käydä niin, että kaikkia saapujia ei voidakaan päästää sisään. Siitähän riemu repeisi...

ps. mistä tuo Tikkurilaa koskeva tieto, itse en sellaista ole huomannut? Vähän yllättävää, jos pelataan muualla kuin Nordiksella, johon voisi antaa vapaan pääsyn kausarilaisille ja myydä silti suurehkon määrän lippuja (esim. yläkatsomot ja vaikka C-katsomo).
 
Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitä vittua Tikkurilassa? Mennyt itseltä myös tämä ohi. Ei yhtään ainakaan muuta sitä fiilistä, että nämä ovat vain vähän tasokkaampia harjoituspelejä. Kaikki CHL-pelit PITÄÄ pelata mielestäni kotihallissa. Jos siellä on jotain kissanristiäisiä noihin aikoihin, niin potkikaa ne helvettiin sieltä.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Ainakin hinnoissa oli CHL:n 3 ensimmäistä matsia tsettiin sisältyviä kun sellaisen hankintaa pohdin.

Itse en ole kyllä nähnyt mitään uutista tuosta Tikkurilasta.
 
MSU

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
ps. mistä tuo Tikkurilaa koskeva tieto, itse en sellaista ole huomannut? Vähän yllättävää, jos pelataan muualla kuin Nordiksella, johon voisi antaa vapaan pääsyn kausarilaisille ja myydä silti suurehkon määrän lippuja (esim. yläkatsomot ja vaikka C-katsomo).
CHL:n sivuilla on Zurich peli (2.9.) ja Boleslav peli (5.9) merkitty Tiksiin. Frölunda peli (5.10) on merkitty Nordikselle.

Nordiksella ei tuolloin taida vielä olla jäätä joten aika vaikea siellä pelata noita.
 
TJV73

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
CHL:n sivuilla on Zurich peli (2.9.) ja Boleslav peli (5.9) merkitty Tiksiin. Frölunda peli (5.10) on merkitty Nordikselle.

Nordiksella ei tuolloin taida vielä olla jäätä joten aika vaikea siellä pelata noita.

We Will Rock You musikaali on Nordiksella 4.9 asti. Tästä varmaan johtuu Tiksiin siirretyt pelit.
 
Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Mitähän vittua, oikeesti vai. No siellän ne turvavälit onnistuu, jos hallille pääseekin jonkin verran väkeä. Ja lisäksi sitten se fiilis (harkkapelifiilis lähinnä) TV:stäkin, kun kamerat alhaalla. Masentava uutinen. Menikö Nordiksen pehmiskoneet lopullisesti rikki, eikä jäätä enää saada sinne.

Niin kyllähän tää kertoo myös CHLn arvostuksesta, mahtaakohan siitä koskaan oikeasti tulla mitään isoa.
 
starcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kysyttäessä toimisto kertoo seuraavaa.

"CHL pelit kuuluvat kausikortin hintaan.
Kaksi ensimmäistä ottelua pelataan Tikkurilan hallissa, näiden lippujen lunastukseen tulee erillinen ohje, sisäänpääsy ei tapahdu omalla kausikortilla. Kolmas peli pelataan omassa hallissa, eli sinne pääsee sisään kausikortilla.
Lipunmyynti käynnistyy arviolta kaksi viikkoa ennen ottelupäivää."
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Tiksin halliin mahtuu 2004 katsojaa. Luulisi että kausikorttilaisia on enemmän ja jos on niin eikö kaikilla ole oikeus päästä matsiin? Joa turvavälit on niin halliin mahtunee 500 katsojaa.

Huono ratkaisu että CHL on leivottu kausikorttii mukaan, jos kerta kaikkk kausikorttilaiset eivät mahdu halliin. Tai jos mahtuvat niin irtolipuilla ei varmaab mahdu.. en ihan saa kiinni tästä ratkaisusta?
 
stadinjätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllähän kausikorttilaisia on pakollakin enemmän kuin 2000, varmasti reilusti päälle 3000. Mahdotonta, että kaikki mahtuisivat, etenkin kun oletettavasti turvavälejä sun muuta pitää järjestellä. Onkohan se Espoon areena jotenkin käyttökelvoton nykyään, sinne olisi nyt enemmän ainakin mahtunut ja yhtenä vuonna olisiko ollu 2015 siellä pelattiin chl-alkulohkopeli.
 
starcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin ennen koronaa kausikortteja oli ilmeisesti noin 4000. Tiedä sitten kuinka korona on vaikuttanut kausikortteihin. Toisaalta ei se CHL peli ennen koronaakaan aiheuttanut mitään yleisöryntäystä vaikka onkin kuulunut kausikorttiinkin. Eipä noissa peleissä ole ollut kuin joku reilut tuhatkunta maksimissaan jos sitäkään. Nyt kun peli on tikkurilassa niin vaivautuuko noinkaan paljon paikalle.....
 
en kyllä silti oikein ymmärrä että tähän voitaisiin luottaa, pitäähän olla mahdollista, jos se kerran korttiin kuuluu, että kaikki pääsevät sisälle.
Tosin voihan olla että esim. KOFFin kanssa on sovittu ettei heidän korteillaan peleihin pääse tms. järjestelyitä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: EPK

starcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toisaalta kun ilmoitetaan että kausikortit pitää vaihtaa irtolippuun niin jos uhkaisikin käydä niin että halli ylitäyttyy. Uskoisin että tällöin on plan b siirtää ottelu isompaan halliin.... kuten sanoit kaikkien halukkaiden kausikorttilaisten on mahduttava halliin....
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aikaisempien CHL-kokemusten perusteella sanoisin, että Tikkurila on varmasti ihan sopivan kokoinen halli HIFK:lle. Valinnanvaraahan ei runsaasti ole, jos Metro-Areenassa on muuta toimintaa (?) tai hinta on hilattu pilviin. Aiempina vuosina Nordiksella on ollut ehkä kolmasosa katsojakapasiteetista täynnä, vaikka pelit ovat kuuluneet kausikortin hintaan. Viime kaudella katsomoissa oli huomattavan vajaata, vaikka katsojia olisi saanut ottaa sen 50% kapasiteetistä. Jengi ei tullut halliin, vaikka olisi saanutkin tulla, koska korona. HIFK:lla on myös suuri määrä yrityskausikortteja, joita ei liiemmin käytetä kuin "huippu- tai erikoisotteluissa" syyskaudella. Syksyllä katsojamäärät ovat muutenkin olleet pääsääntöisesti vaatimattomia ja kiekkokauteen orientoituminen alkaa monella vasta loskapaska-aikoina. Jonkinlainen koronatilannehan on edelleenkin päällä, mikä jo tulee rajoittamaan ihmisten liikkumista, vaikka olisikin jo kaksi rokotetta. Moni priorisoi nyt menojaan ja CHL ei ole kovin monelle siellä kärkipäässä ollut aiemminkaan, joten hyvin todennäköisesti se ei sitä nytkään ole. Lisäksi Vantaalla pelaaminen jo itsessään syö joka tapauksessa katsojia, joten itse uskon, että Tiksin halli tulee riittämään.

Voi olla, että jos tulijoita olisi huomattavasti enemmän kuin mitä sisään pääsee, tällöin seuralla on varmasti jonkinlainen hyvitysmahdollisuus valmiina. Ehkä joku lippuvoucher johonkin muuhun peliin? (Moni tietysti käyttäisi tilanteen hyväkseen ja haluaa hyvityksen, vaikkei olisi alunperinkään menossa koko matsiin, mikä toki on heidän oikeutensakin. Itse en tietenkään näin toimisi, koska seura tarvitsee jokaisen täydellä hinnalla myydyn lipun riihikuivana rahana.) Ehkä jotain muuta? Ehkä yritysasiakkaille on suunniteltu jotain muuta tilalle?

Jos oikeasti haluaa mennä Tikkurilaan, kannattaa olla hereillä ja toimia seuran ohjeiden mukaan nopeasti. Hyvin moni asia on järjesteltävissä ja turha murehtia etukäteen.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool

Sehän se ongelma on juuri ollutkin. Osa faneista pitää CHL:ää treenihommana tai jotain, ja niin on kyllä pitänyt IFK:kin. Tästä on keskusteltu monet kerrat, ja haluaisin että loppuu se. Ei se keskustelu (heh), vaan se vähättely tai harkka-asenne. CHL on pitkä ja vaativa homma, ja mennään sinne voittamaan ja rikastamaan kiekkokautta. Jengiä hallille kun taas pääsee, ja IFK:lle hemmetisti ryhtiä tohon CHL-touhuun. Ihan persekokoonpanojakin nähty siellä, kun on vasurilla menty ja "nää nyt on valmistavia".

Tiksissä ekat pelit on jotenkin surullista jatkumoa tolle asenteelle valitettavasti. Ei hyvä ei, mutta tuskin eri mieltä ootkaan, joten yleisemmin tuo tietysti siis. Se jo varmaan jo arvasitkin :)
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Mun mielestä CHL:n merkityksestä on puhuttu ja kertoohan siitä sekin että jengi on valmis tässä vaiheessa kautta.

Se että pelataan Tiksissä on sääli ja olisi kiva tietää mistä johtuu ja miksi. Eikö pelipäiviä voitu vaihtaa jos ja kun oli tiedossa että Nordis silloin varattu.
 
Helsingforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Onko se jääkenttäsäätiö joka päättää milloin Nordikselle tulee jää, eli ikäänkuin milloin IFK:n kausi alkaa? Jos se on heidän näkemys, eikä tänä vuonna IFK:n oma, että CHL on nyt jotain sellaista valmistavaa hömppää ja tärkeämpää on saada Queen-musikaali taloon. Ehkä IFK on tähän suostunut, tai ehkä siihen ei juuri annettu tilaa omalle näkemykselle.

Helsinki Gardenia pystyyn, kiitos, ja sitä kautta autonomista sekä oma-varaista toimintaa.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Todella perseestä tuo ettei päästä himaan pelaamaan CHL:ää. Kova lohko muutenkin tuolla, joten pelkkä lohkovaiheesta selviytyminen vaatii jo nappisuoritusta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: EPK

Redrose

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Mä oon melko varma siitä, että We Will Rock You -musikaalin esitykset joudutaan peruuttamaan Stadissa vallitsevan koronatilanteen vuoksi. Isoja yleisötapahtumia, joihin myydään tuhansia lippuja, ei ole lupa järjestää sisätiloissa alueella, jossa korona on leviämisvaiheesa. Jos näin käy, IFK:n CHL-kotiottelut voidaan pelata Nordiksella.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sehän se ongelma on juuri ollutkin. Osa faneista pitää CHL:ää treenihommana tai jotain, ja niin on kyllä pitänyt IFK:kin. Tästä on keskusteltu monet kerrat, ja haluaisin että loppuu se. Ei se keskustelu (heh), vaan se vähättely tai harkka-asenne. CHL on pitkä ja vaativa homma, ja mennään sinne voittamaan ja rikastamaan kiekkokautta. Jengiä hallille kun taas pääsee, ja IFK:lle hemmetisti ryhtiä tohon CHL-touhuun. Ihan persekokoonpanojakin nähty siellä, kun on vasurilla menty ja "nää nyt on valmistavia".

Tiksissä ekat pelit on jotenkin surullista jatkumoa tolle asenteelle valitettavasti. Ei hyvä ei, mutta tuskin eri mieltä ootkaan, joten yleisemmin tuo tietysti siis. Se jo varmaan jo arvasitkin :)

Mä en näe asiaa ihan yhtä mustavalkoisena. Ennemminkin kyse on ehkä monien asioiden summasta ja osa sitä on varmasti tietynlainen CHL-kulttuurin puute, mikä korjaantuu ajan kanssa. Osa sitä on tietenkin myös se, että HIFK ei ole menestynyt CHL:ssä. Suomalaisethan ovat tunnetusti menestysnälkäistä urheilukansaa. Ja varmasti ajankohdalla on merkitystä myös. Liigalla on myös vahva jalansija ja liigakausi kestää syyskuusta-toukokuuhun ja ihmisillä on myös muuta elämää. Kausikortin ostaminen on iso sitoumus myös ajankäytöllisesti, joten tavallaan on ihan inhimillistä, että moni priorisoi Liiga-kauden ja sekin on faktaa, että kaikki kausikorttilaisetkaan eivät ole ihan totaalisia heavy usereita. Itse en toki niin tee ja mulla kausi alkaa, kun harkkamatsit alkaa. Raaka fakta on myös se, että HIFK on liian monta kertaa ollut monella tavalla keskeneräinen joukkue, kun CHL on alkanut. Milloin mistäkin syystä.

Realismi on hyvä pitää matkassa mukana. Stadissa on yksi halli, jossa on myös muuta ohjelmistoa. Kyse on siis myös kustannuksista ja varmasti tällä hetkellä ei ole yhtään ylimääräistä euroa laittaa kiinni yleisön fasiliteetteihin, jotta joidenkin silmissä uskottavuus kasvaisi. Ideaalitilanteessa HIFK pelaisi aina Nordiksella ja häkki olisi aina täynnä ja lippuja jonotettaisiin, kun kaikki halukkaat eivät mahdu sisään. Ehkä tätä voidaan nyt harjoitella Tiksissä :)?
 
J

Just-Ice-Hockey

Mä oon melko varma siitä, että We Will Rock You -musikaalin esitykset joudutaan peruuttamaan Stadissa vallitsevan koronatilanteen vuoksi. Isoja yleisötapahtumia, joihin myydään tuhansia lippuja, ei ole lupa järjestää sisätiloissa alueella, jossa korona on leviämisvaiheesa. Jos näin käy, IFK:n CHL-kotiottelut voidaan pelata Nordiksella.

Vaan mitäpä iloa siitä sitten enää olisi?Varsinainen Pyrrhoksen voitto.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
En tiedä saako täällä kysellä fanikaman ostosta, mutta modet ilmoittanee, jos tämä viesti on poistettava, niin poistetaan asap.

Eli kysyisin sellasta, että onko jollain myydä pienehköjä HIFK-kangasmerkkejä, esim....
- kilpilogo, muuta ei se fanikaupassa oleva keltaisella teksteillä. Niitä jo onkin.
- HIFK tai IFK -kirjaimet/teksti
- petologo
- tähtilogo
- Stadin Kingit -kirjoitus/teksti
- nelisakara-tähti, jota IFK käyttää
- joku muu, mikä

Tällaisille olisi käyttöä, mutta ei noita mistään oikeen saa. Itse jos teettää firmasta, niin vähimmäismäärä suunnilleen 100kpl. Ja ymmärrettävästi, koska kenen nyt kannattaa muutamaa painattaa ja tehdä. Ja pelipaidantekijöillä on vaan tietty määrä tarvittavia kangasmerkkejä, ja ne menee käyttöön kaikki.
 
Tälläisiä oon itekin joskus etsiskellyt. Mun silmään Hifk:on oma fanshop on pääosin ylivedettyä himo-fanikamaa täynnä, sellaista mitä ei oikein jaksa arkielämässä käyttää. Noiden kangasmerkkien myötä voisi itse tehdä mieluisat, tyylikkäät hupparit ja colleget valmiista pohjista. Harmi toki, ettei kaikki raha menisi seuralle. Tota fanshoppia sais ihan todenteolla kehittää vaikka vähänväliä tuleekiin ihan tyylikkäitä asusteita. Hyvä esimerkki on esim TPS:n fanshop mistä löytyy hienosti suunniteltuja seuran tuotteita, jotka ei ole mitään mustavalkoraitaisia, tps-logolla vuosiluvulla höystettyjä, voitetut mestaruudet jossain selässä listattuna selkeesti överiksi vedettyä kamaa.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
En tiedä saako täällä kysellä fanikaman ostosta, mutta modet ilmoittanee, jos tämä viesti on poistettava, niin poistetaan asap.

Eli kysyisin sellasta, että onko jollain myydä pienehköjä HIFK-kangasmerkkejä, esim....
- kilpilogo, muuta ei se fanikaupassa oleva keltaisella teksteillä. Niitä jo onkin.
- HIFK tai IFK -kirjaimet/teksti
- petologo
- tähtilogo
- Stadin Kingit -kirjoitus/teksti
- nelisakara-tähti, jota IFK käyttää
- joku muu, mikä

Tällaisille olisi käyttöä, mutta ei noita mistään oikeen saa. Itse jos teettää firmasta, niin vähimmäismäärä suunnilleen 100kpl. Ja ymmärrettävästi, koska kenen nyt kannattaa muutamaa painattaa ja tehdä. Ja pelipaidantekijöillä on vaan tietty määrä tarvittavia kangasmerkkejä, ja ne menee käyttöön kaikki.

Eikös tämä ole sekalaisia kysymyksiä osasto, etkä mainosta omia tuotteitasi. Ei kait tässä mitään sääntöjä rikota? Nimittäin erinomainen kysymys!

Itsekin kaipailisin noita kangasmerkkejä ja varmaan kaikki IFK-henkiset opiskelijat haalareihinsa. Oletko heittänyt ideaa IFKn markkoinointitoimistolle? Tuo ei olisi nimittäin niinkään taloudellisesti iso juttu IFKlle, mutta se voisi olla imagollisesti. Opiskelijat kulkevat haalareissaan ympäri stadia. Lapset erilaisten siistien huppareiden kanssa koulussa. Jos HIFK teettäisi jonkun juhlaerän 500 kpl kaikkia logoja.

Joku Rolle Carlsson voisi innostuakin tosta.
 
Juubelii

Äärimmäisen hyvä ajatus! Hallin käytäviltä ostin itselleni, omiin haalareihin petologot. Tottahan se päätyi paraatipaikalle!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös