Mainos

Sekalaisia kommentteja Mestiksestä

  • 1 202 426
  • 6 295
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Kotimaiseen Liigaan palaamisen suhteen aika ei tahdo riittää Jokerien mukaan saamiseen ensi kauden sarjaan eikä sarjapaikka liigalisensseineen hoidu makkaroita myymällä. Edullisempi paluu kotimaisiin sarjoihin voisi tapahtua toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Mestiksessä. Tässä moni voisi nähdä jopa nostalgiaa, kun Jokerit haki 1980-luvun lopulla parin kauden ajan vauhtia silloisesta 1. divisioonasta ennen paluuta parrasvaloihin ja uusien vetäjien voimin 1990-luvun kestomenestyjäksi.

Mestiksen operatiivisen johtajan Olli Aron mukaan Jokereista ei ole keskusteltu, paitsi asiasta kysyneiden tiedotusvälineiden edustajien kanssa.
–  Ei ole keskustelu Mestiksen johtoryhmässä eikä hallituksessa, Aro kertoi maanantaina puhelimitse STT:lle.

Mestiksessä pelaa tällä kaudella 14 joukkuetta eikä 15:een laajeneminen Jokereilla ole ajankohtainen asia ainakaan vielä. Edellisen kerran Mestiksessä nähtiin laajentaminen "villillä kortilla" tulleella joukkueella kuusi vuotta sitten, kun uusi seura Espoo United sai paikan Mestiksestä. Muuten sarjaa on täytetty viime vuosina kolmanneksi korkeimmalta sarjatasolta Suomi-sarjasta tulleilla joukkueilla. Luuletko, että joku Mestiksen hallituksessa tai johtoryhmässä ottaa vielä asian esille ja millaiset valmiudet olisi ottaa Jokerit mukaan jo ensi kaudelle?
–  En usko, että kukaan ottaa aktiivisesti keskusteluun aihetta. Totta kai me mielenkiinnolla seuraamme mitä tapahtuu, mutta tässä vaiheessa on liian aikaista lähteä spekuloimaan asialla, koska (Jokereista) ei ole oltu yhteydessä. Asia ei ole minun yksin päätettävissä eikä Mestiksen hallituksenkaan yksin päätettävissä. Se koskettaa koko sarjajärjestelmää ja muuta. Kysymys on laajemmista asioista, Aro avasi.
–  Samaan hengenvetoon voin sanoa, että Jokerit on mielenkiintoinen brändi, ja Jokerien logolla on pitkä historia suomalaisessa jääkiekossa. Se on koskettanut paljon ihmisiä. Jos tällainen keskustelu aukeaa jossain kohtaa, monessa sarjassa ollaan kiinnostuneita.

Ennen kotimaisiin kaukaloihin palaamista Jokerien pitäisi selvittää esimerkiksi omistajapohjansa sekä se, missä joukkue pelaa. Osittain venäläisomistuksessa olevassa Helsingin areenassa suomalaisten sarjojen pelejä tuskin nähtäisiin, kun Suomen jääkiekkoliittokin ehti jo kertoa poistavansa areenasta Leijonien mestaruusviirit ja pelipaidat.
 

manager78

Jäsen
Suosikkijoukkue
FPS, Suomen maajoukkueet
Eniten tässä itseänikn naurattaa jos tuo joukkuemäärä tosiaan olisi 15 ensi kaudella. Aluksi piti pienentyä kahteentoista, no sitten kabineteissa päätettiin että pysyy samana. No nyt välilä huhutaan että se on 15. Eli kesällä oli tiukka linja että 12, mutta lopputulema voikin olla 15. Puuhastelua.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eniten tässä itseänikn naurattaa jos tuo joukkuemäärä tosiaan olisi 15 ensi kaudella. Aluksi piti pienentyä kahteentoista, no sitten kabineteissa päätettiin että pysyy samana. No nyt välilä huhutaan että se on 15. Eli kesällä oli tiukka linja että 12, mutta lopputulema voikin olla 15. Puuhastelua.

Enemmän se kyllä puuhastelulta vaikuttaisi jos Jokerit hakee mestikseen ja sitä ei oteta (olettaen että täyttäisi kuitenkin lisenssiin vaadittavat asiat). Olkoon joukkuemäärä sitten mikä tahansa.
 

Hokimummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki
Mummo ei aina tiedä, mihin kirjoittelisi, mutta nyt kyllä risoo sen verran, että kirjotan tänne. Tämmöstä pienieläkeläistä ihmetyttää noiden ”liigaseurojen” pelaajahankinnat, kun vasta on valiteltu pienistä katsojamääristä ja konkurssiuhista. Valtiolta on kinuttu rahaa ja saatukin , osa jopa isoja summia. Mistä nyt on kaivettu rahat noihin hankintoihin, kysyn vaan? Onkohan noilla joukkueilla joku ns. ”toimeentuloluukku” , josta saa tarvittaessa ”sosiaaliapua”?
 

Lähdepelto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä,Lukko
12 joukkueen Mestis joista yksi olisi Jokerit kuulostaisi hyvältä mutta 15 joukkueen Mestis Jokereilla kuulostaa täysin perseestä. Nyt vain sääntö-arvonta kone käyntiin siksi aikaa että lopputulema on että kaksi putoaa varmasti ja kolmas ehdollisena. Jos Jokerit tulee niin maksaa tälle kolmannelle puoli miljoonaa sarjapaikasta
 

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Tuskin nuo itsekkään tietää siirto sääntöjen pykäliä, kun joka vuosi tuntuu tulevan aina uusi poikkeus ja poikkeuksen poikkeus
Nyt on hieman taas ihmeteltävä, että millähän pykälällä Häkkilä on SaPKossa. Jos nuorten listalta niin aikaan SaPKossa ei ole riittävää määrää pelejä. Tulkaa nyt Mestis itse selittää. Edustusoikeus tuskin puuttuu, kun siirto on mennyt liitossa läpi ja on kyennyt lisäämään sähköiseen kokoonpanoon. Tosin en ihmettelisi, jos kokoonpanoon voisi sähköisesti merkata pelaajan ilman edustus - tai pelioikeutta.
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Nyt on hieman taas ihmeteltävä, että millähän pykälällä Häkkilä on SaPKossa. Jos nuorten listalta niin aikaan SaPKossa ei ole riittävää määrää pelejä. Tulkaa nyt Mestis itse selittää. Edustusoikeus tuskin puuttuu, kun siirto on mennyt liitossa läpi ja on kyennyt lisäämään sähköiseen kokoonpanoon. Tosin en ihmettelisi, jos kokoonpanoon voisi sähköisesti merkata pelaajan ilman edustus - tai pelioikeutta.
Mielenkiintoista. Siirtosivun mukaan lainattu Jukureista eilen 7.3.2022 ja laina voimassa 10.3.2022 asti. Siirtoikkunanhan piti olla ummessa.

 
Häkkilä on sen verran nuori, että saa siirtyä, kunhan on pelannut kaksi mestispeliä ennen siirtoikkunan sulkeutumista. Häkkilä on pelannut kaksi peliä IPK:ssa tällä kaudella, joten hän voi siirtyä nyt SaPKoon. Tämän jälkeen siirrot muihin Mestisseuroihin ei ole enää sallittuja. Jos oikein tulkitsin toissa kauden siirtosääntöjä ei tarvitse olla pelannut nimenomaan SaPKossa noita kahta mestispeliä.
Tosin löytämäni sääntökirjaus on toissa kaudelta ja omakin luetun ymmärtäminen on vähän niin ja näin.
 

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Tosin löytämäni sääntökirjaus on toissa kaudelta ja omakin luetun ymmärtäminen on vähän niin ja näin.

No itse en noiden perässä pysy, kun tuntuu vuodesta toiseen aina uusiksi menevän. Muistelin, että nykyään pitäisi olla juuri siinä seurassa pelattu mihin siirtyy tuolla nuortenpelaajien pykälällä. Palaan alkuperäiseen lainaamani viestiin, että siirtorajan pitää olla pitävä ja nuorten pelaajien lista pitää julkaista siirtorajan alla eikä pimittää,kun tänä vuonna sitä ei ole julkistettu.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
nuorten pelaajien lista pitää julkaista siirtorajan alla eikä pimittää,kun tänä vuonna sitä ei ole julkistettu.
Vaikka en sinänsä ole listoja näistä nuorista pelaajista etsinyt, niin muutamien Liigaseurojen kohdalla on tullut vastaan julkistetut listat heidän omista nuorista pelaajistaan. Kannattaa vilkuilla seurojen sivuilta, jos asia kiinnostaa?
 
Löytämässäni säännössä oli erikseen näiden nimettyjen nuorten pelaajien sääntö, jossa oli tuo pelimäärä pelattuja pelejä nimenomaan siinä seurassa, johon siirtoajan jälkeen siirtyy. Vuotta nuoremmilla tätä sääntöä ei ole, riittää kun on pelannut mestiksessä kaksi peliä ennen siirtoajan loppua.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Siis mitähän ihmeen "kaikkien osapuolien sotkemista" siinä on, jos nimilista julkaistaan?

En tiedä mutta niin sähköpostissa luki, nythän se vasta sekavaa ollutkin kun jotain random pelaajia hypännyt siirtorajan jälkeen mukaan ilman mitään ilmoituksia. Oli kuulema useampi muukin pistänyt mailia ja sen takia julkaisivat nyt sivulla nuo.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
En tiedä mutta niin sähköpostissa luki, nythän se vasta sekavaa ollutkin kun jotain random pelaajia hypännyt siirtorajan jälkeen mukaan ilman mitään ilmoituksia. Oli kuulema useampi muukin pistänyt mailia ja sen takia julkaisivat nyt sivulla nuo.
No eipä sinänsä yllätä, ei mitään uutta, puuhastelu jatkuu.
 

Lähdepelto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä,Lukko
Cmore esitteli all stars kentällisensä eilen.Sinällään ihan asiallinen lista yhdellä poikkeuksella. HIFKn sopimuspelaaja ei kuulu Mestiksen all starsiin. Alkeelliseen arvostuksen noston perusta on että palkitaan titteleillä sarjan omia pelaajia vaikka lainoissa olisi parempiakin. Nyt sitten nostettu haaveet monikansallisesta Mestiksestä, tietysti vain määrää lisäämällä. Jos toteutuisi niin joukkuemäärä olisi 16-18. Oltais jo Liigaa parempia.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Hmm. Ensi kaudella saattaisi Mestis hyötyä mukavasti siitä, jos ja kun KHL ei enää kotimaisille ja euro-pelaajille kelpaa. Pelipaikoista Suomessa ja Euroopassa käydään kovempaa kilpailua. Liigaan parempia pelaajia ja sitä myöten myös Mestikseen jäävien pelaajien laatu nousee.

Eikä pidä unohtaa Jokeri-korttia. Missä sarjassa pelaa? Vai meneekö kausi pelkkiä saunoiltoja pidellessä.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jassoo. Teksti-tv pelannut näköjään jo kauden loppuun. Ja jotkut pelaajat vähän ylimääräistäkin.
 

Liitteet

  • pistepörssi.jpg
    pistepörssi.jpg
    111,3 KB · kertaa luettu: 212

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Tasainen on runkosarjan loppu ja mikäs sen hienompaa. Tänään pelataan neljä ns. kuuden pisteen ottelua.
  • IPK - Hokki: suora pudotuspelipaikka
  • JoKP - Kiekko-Espoo: panoksena runkosarjan kakkossija ja Kivikovalla on vielä teoreettiset mahdollisuudet jopa runkosarjan voittoon
  • Kiekko-Vantaa - SaPKo: paikka sääleihin
  • TuTo - Hermes: paikka sääleihin
 
Viimeksi muokattu:

Hokimummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki
Mestistä on kritisoitu ajoittain paljonkin, myös tällä palstalla. Nyt, kun jäljellä on enää pari, kolme kierrosta, niin jännitystä riittää sekä säälipleijareihin pääsystä, karsintasarjan joutumisesta että suoraan pudotuspeleihin menosta. Voisiko enää tämän paremmin olla? Onhan meillä tässä maassa olemassa kyllä jonkimmoinen leikkisarja ( ”liika”), jossa seurat leikkivät pitkin kautta ja lopuksi jotkut myyvät pelureitaan pois loppukaudesta! Ei taida muualla Euroopassa olla tällaista kannattajien aliarvioimista? Kyllä mummo tykkää mestiksestä! UGH, olen puhunut!
 

Lähdepelto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä,Lukko
Sarjahan on ollut urheilullisesti hyvinkin mielenkiintoinen. Viimeiset nousijat Forssa ja Espoo ovat tuoneet kärkeen uutta kilpailua. Alkuperäinen suunitelma että kaksi tippuu olisi lisännyt panoksia vielä korkeammiksi. Sarja on mielenkiintoinen johdosta huolimatta, ei sen ansiosta
 

Dougie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mestiksen sarjataulukossa kummastuttaa tuo seikka, että K-Espoolta näyttäisi yksi piste mystisesti kadonneen jonnekin? 50 ottelusta kaiken järjen mukaan kasassa pitäisi olla 94 pistettä? Ei muuten täsmää nuo pisteet. Sama virhe sekä Mestiksen omilla sivuilla että txt-TV:ssa. Kannattaisi varmaan tarkistaa koska kuitenkin kisaavat vielä kovasti JoKP:n kanssa kakkossijasta...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös