Se Suuri Joukkotappelu Stadissa

  • 62 024
  • 166
Suosikkijoukkue
Suomen suurin, Suomen kaunein, Stadin Jokerit
Mitä tulee väitettyyn pullojenheittoon (väitettyyn vain siksi, että olen tietoineni 100% Jatkoajan varassa), luonnollisesti tuomitsen sen. Kahden lapsen isänä en voi muuta sanoa kuin että jos siellä joku pikkuihminen on ollut vaarassa saada flindasta, niin voi perse sentään. Valitettavasti Brändi ei voi valita fanejaan, Brändi vetää erityisesti parempina aikoina puoleensa myös ns. paskasakkia.

Muistuttaisin lisäksi, että jokerifanit pahoinpitelivät taannoin kärppäpaitaisen naiskannattajan jossain Pasilan asemalla. Täydellisissä rimanalituksissa kuten pullojen heittelyssä - jos niitä ruvetaan laskemaan - Helsingin herruus on toistaiseksi aika tukevasti sillä puolella. Sen tilaston toivoisi kyllä voivansa unohtaa kokonaan mahd. pian.


No niillä jokerifaneilla jotka ko. pahoinpitelyn suorittivat on ihan yhtä paljon tekemistä minun tai kenenkään muun jokerifanien aktiivisen porukan (elinkautisvangit, paikaton fanikatsomo jne) kanssa kuin jollakin suomalaisella, joka menee törttöilemään ulkomailla vaikka tappamalla jonkun. Äärimmäisen tuomittava teko, mutta analogiaa ei sitten saa viritettyä millään.

Siksi jeesustelu ja fanien vertaileminen tällaisissa "Helsingin rimanalitusten herruudessa" on vähintäänkin naurettavaa, kun jonkun tietyn joukkueen kannattajan tekemisillä, niin kuin itsekin totesit, ei ole juuri lainkaan tekemistä ko. joukkueen kannattajien kanssa.

Yksittäisissä tapauksissa, kuten tässä marssissa, voi sanoa helpostikin, että yksittäiset fanit tai niiden porukka on perseillyt. Talviklassikon tuoksinnassa se on kyllä aivan selvää, missä meni vikaan ja keiden toimesta.
 

BrDead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Minua lähinnä huvittaa tämän tapauksen uutisointi mediassa. Otsikoissa oli, että neljäkymmentä tai sata kiekkofania tappeli. Jos laji olisi ollut joku toinen, niin otsikot olisivat kirkuneet: jalkapallohuligaanit tappelivat. Kiekkohuligaanejahan nämä tappelijat ovat, eivät faneja. Mutta, koska jääkiekko....

Oikeastihan näissä larppitapahtumissa pyörivät ihan samat idiootit. Lajista riippuen heitä kutsutaan vain huligaaneiksi tai faneiksi.
 

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minua lähinnä huvittaa tämän tapauksen uutisointi mediassa. Otsikoissa oli, että neljäkymmentä tai sata kiekkofania tappeli. Jos laji olisi ollut joku toinen, niin otsikot olisivat kirkuneet: jalkapallohuligaanit tappelivat.

Mutullako kirjoitat vai mihin tuo väitteesi perustuu, kun ei se ainakaan faktoihin perustu?

Tässä nyt pari esimerkkiä, että ihan samalla tavoin futiksen parissakin käytävistä tappeluista käytetään nimeä "jalkapallofanit tappelivat".
Venäläiset ja suomalaiset tappelivat Mannerheimintiellä: Jalkapallofaneilla täysi rähinä | Helsinki | Iltalehti.fi
Ylioppilaslehti - Artikkeli
 

mackeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
täysin epäoikeudenmukaiset munkkimaalit
Turhaa reagointia poliisilta puuttua tähän tapaukseen. Antaa jätkien heilua kun olivat vielä löytäneet sopivan syrjäisen paikankin, jossa ei sivulliset olleet vaarassa. Ja mediahan tietenkin retosteli asialla, kuinkas muuten.

Jos raumalaiset kiekkofanit olisivat tapelleet, kukaan tuskin olisi maininnut huliganismista, ehkä lähinnä iltapäivälehdistön Hullu maailma-palstan toimittaja olisi saattanut noteerata.
 

piru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Turhaa reagointia poliisilta puuttua tähän tapaukseen. Antaa jätkien heilua kun olivat vielä löytäneet sopivan syrjäisen paikankin, jossa ei sivulliset olleet vaarassa. Ja mediahan tietenkin retosteli asialla, kuinkas muuten.

Jos raumalaiset kiekkofanit olisivat tapelleet, kukaan tuskin olisi maininnut huliganismista, ehkä lähinnä iltapäivälehdistön Hullu maailma-palstan toimittaja olisi saattanut noteerata.

Nuorten joukko"tappelut" kuuluivat elämään ainakin ennen pleikkaria.
Näitä ei kait juuri enää synny. Liekö katoavaa kansanperinnettä? Jukolan henkeen.

Mut Pori - Rauma välinen nuorisonujakka olisi se todellinen talviklassikko.
 

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Turhaa reagointia poliisilta puuttua tähän tapaukseen. Antaa jätkien heilua kun olivat vielä löytäneet sopivan syrjäisen paikankin, jossa ei sivulliset olleet vaarassa. Ja mediahan tietenkin retosteli asialla, kuinkas muuten.

Mua hirveästi kiinnosta maksaa joidenkin vatipäiden heilumisesta, joten tietenkin näihin tulee puuttua ajoissa.
 

Hauptmann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
HIFK:n kannattajat ovat aiheuttaneet joukkotappelun (?): Urheilufaneilla oli joukkotappelu Helsingissä - Kaupunki - HS.fi

Jännää, että HIFK:n kannattajat ottivat yhteen nimen omaan HJK:n kannattajien kanssa. Minulle HIFK ja HJK kuuluvat samaan kastiin. Joitakin vuosia sitten uutisoitiin HIFK:n ja HJK:n yhteistyöstäkin. Toki HJK:n kannattajista löytyy sekä HIFK:n että Jokerien kannattajia.
 

Theofilus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tänään oli futis-HIFK:lläkin kotiottelu, joten vähän epäilen, että jääkiekkofaneja tuossa tappelussa ei ainakaan kovin paljoa ole ollut. Tai ainakaan niitä, jotka olivat tänään seuraamassa HIFK-SaiPa matsia.
 

Fordél

Jäsen
Luulisi, että kun vaikka SaiPalla on mennyt päin vittua jo ties kuinka monta kautta putkeen niin niiden fanit riehuisivat kaudesta toiseen. Yleensä se on kuitenkin nämä helsinkiläisjengien fanit, joilla palaa saman tien käämit, kun tulee yksi tappio landejengille. Mikähän näitä tyyppejä oikeasti vaivaa? Ollaan niin hiton stadia, mutta landella sentään osataan käyttäytyä. On tää vaan jotenkin hupaisaa touhua. Onneksi kukaan ei tällä kertaa loukkaantunut, mutta että siis ruveta nyt tappelemaan jonkun tällaisen asian takia ja ruveta vielä pätkimään saman kaupungin, mutta eri lajin jengin faneja. Ei, näin ei voi käydä kuin Helsingissä ja juuri HIFK:n tai Jokereiden fanien tapauksessa. Tällä kertaa HIFK. Ai nii mutta se brändi.
 

Oldberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tietämättä tapahtuman yksityiskohtia sen tarkemmin, kuitenkin uumoilisin että asialla ovat HIFK:n potkupallofanit joilla oli ottelu aiemmin päivällä viereisellä Brahen kentällä, 1.divisioonan päätöskierros ja voitokas ottelu "paikallisvastustajasta" + lauantai + kallion baarit. Jos olen väärässä, niin olen väärässä.
 

Silkkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jännää, että HIFK:n kannattajat ottivat yhteen nimen omaan HJK:n kannattajien kanssa. Minulle HIFK ja HJK kuuluvat samaan kastiin. Joitakin vuosia sitten uutisoitiin HIFK:n ja HJK:n yhteistyöstäkin. Toki HJK:n kannattajista löytyy sekä HIFK:n että Jokerien kannattajia.
Hommalla ei ollut mitään tekemistä jääkiekon kanssa. IFK ja HJK ovat futispuolella yhtä lailla paikalliskilpailijoita, kuin IFK ja Jokerit lätkässä, vaikka vuosikausiin joukkueet eivät ole samalla sarjatasolla pelanneetkaan. Jopa niin pitkään aikaan, että valtaosa futista seuraavista IFK:n kannattajista lätkäpuolelta kannattavat HJK:ta oman joukkueensa sijaan pallokentillä. Se takavuosien kipinä elää kuitenkin seurojen kannattajien välillä, toisilla vahvemmin kuin toisilla, ja homma menee välillä itse kullakin lapasesta. Tällä kertaa riitti, että muutamat ihmiset osuivat väärään paikkaan väärään aikaan keskenään, eikä siitä sen enempää. Sivulliset selvisivät naarmuitta ja IFK:n organisoiduilla faniryhmillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Kuitenkin IFK:n ja HJK:n kuuluminen johonkin "samaan kastiin" on erittäin kaukana todellisuudesta futispuolen kannattajien mielissä.

Ja tosiaan omasta mielestäni on aivan helvetin OK, mikäli ihmiset haluavat vapaaehtoisesti ottaa turpaan toisiltaan, kunhan sivulliset eivät loukkaannu ja materiaalivahingoilta säästytään. Ensimmäinen kriteeri täyttyi, ja asianosaiset varmastikin joutuvat korvaamaan mahdolliset vahingot omasta pussistaan. Toki nämäkin hommat voisi tehdä jossain vähän syrjäisemmässä paikassa ihan noin kannattajakulttuurin kehitystä ajatellen.
 

Hanhi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, AS Roma
Mikähän näitä tyyppejä oikeasti vaivaa? Ollaan niin hiton stadia, mutta landella sentään osataan käyttäytyä.

Kaikki on suhteellista. Landella tyyppi vetää toista turpaan ilman mitään syytä. Helsingistä löytyy helpommin kymmenen muuta saman henkistä tyyppiä lisää, jotka tykkää vetää toisia turpaan ilman mitään syytä. Oli sitten fanipaitaa päällä tai ei.
 

Pordinard

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buffalo Sabres
Ai nii mutta se brändi.

Brändi? Osoita minulle missä kukaan on koskaan ikinä missään edes etäisesti viitannut fanien väkivallan olevan osa mitään brändiä. Kaikki tuomitsevat kaukalon ulkopuolisen väkivallan, urpoa vetää "brändi" tähänkin asiaan mukaan. Hyi helvetti.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Luulisi, että kun vaikka SaiPalla on mennyt päin vittua jo ties kuinka monta kautta putkeen niin niiden fanit riehuisivat kaudesta toiseen. Yleensä se on kuitenkin nämä helsinkiläisjengien fanit, joilla palaa saman tien käämit, kun tulee yksi tappio landejengille.
Mikä tappio? HIFKihän voitti vikassa matsissaan PK-35:n 1-0. Faktat kuntoon.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Luulisi, että kun vaikka SaiPalla on mennyt päin vittua jo ties kuinka monta kautta putkeen niin niiden fanit riehuisivat kaudesta toiseen.

Ansiokkaasti täällä on jo selitettykin, mutta en usko että tällä tappelulla oli mitään tekemistä sen kanssa että HIFK hävisi SaiPalle.

Uskoisin että SaiPallakin on sellaisia kannattajia, jotka ovat tarvittaessa valmiita puolustamaan loukattua seuraansa nyrkein, mutta heitä on vain se 3-5, kun taas pääkaupungin joukkueilla on noita moninkertainen määrä, samoin kuin yleensäkin kannattajia.
 

KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
Uskoisin että SaiPallakin on sellaisia kannattajia, jotka ovat tarvittaessa valmiita puolustamaan loukattua seuraansa nyrkein, mutta heitä on vain se 3-5, kun taas pääkaupungin joukkueilla on noita moninkertainen määrä, samoin kuin yleensäkin kannattajia.
Saattaa olla, että Kisapuiston ulkopuoleltakin löytyy hävityn lauantaipelin jälkeen muutama pelin seuraaja, joka kaljahöyryissään voisi vetää lättyyn vittuilemaan tulevaa vastustajan kannattajaa. MUTTA meillä päin ei ole fanien keskuudessa minkäänlaista myllyhalukkuutta, ajatusta seuran "kunnian puolustamisesta" nyrkein tai muutakaan spedeilyä. Nyrkkisankarit ovat niitä samoja, joiden lentopallomaila heiluu snägärijonossa jne. Pääkaupunkiseudulla on sen sijaan minusta selvä ero väkivallan perustassa (ainakin osassa tapauksista). Lähdetään joukolla hakemaan tappelua, sovitaan jopa paikka, vastaantulijan vaatteiden väri ratkaisee yms. Muualla väkivaltatapaukset ovat minusta enemmän rinnastettavissa pahoinpitelyihin kaupungilla noin yleensäkin; yhdellä kaverilla napsahtaa ja sen jälkeen moksahtaa toiseen kaveriin. Mitään organisoitua turpiinhakkaamiskisaa ei olla taidettu nähdä pk-seudun ulkopuolella.
 

Takkuturkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalervo Kummola
Tietämättä tapahtuman yksityiskohtia sen tarkemmin, kuitenkin uumoilisin että asialla ovat HIFK:n potkupallofanit joilla oli ottelu aiemmin päivällä viereisellä Brahen kentällä, 1.divisioonan päätöskierros ja voitokas ottelu "paikallisvastustajasta" + lauantai + kallion baarit.

Kyllä, sama näkemys. Plus lisäksi toimittaja saattanut olla tietämätön, että HIFK:lla on tosiaan aika paljon muutakin toimintaa kuin jääkiekko. Tosin Stadin Kingeissähän on käsittääkseni paljon porukkaa, jotka käyvät sekä futis- että lätkämatseissa.
 

Lazuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllä se on vähän kumma, että HIFK:n futisfanit eritellään tälläisissä tapauksissa, mutta lätkäfanien puhuessa mahtavasta kannustuksesta, futis ja lätkä yhdistetään aina toisiinsa. Mulle ei vaan mee jakeluun, että miten nää kaks yhdistetään positiivisissa asioissa, mutta toisten möhliessä sanoudutaan irti kaikista tyhmyyksistä.
 

basswood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllä se on vähän kumma, että HIFK:n futisfanit eritellään tälläisissä tapauksissa, mutta lätkäfanien puhuessa mahtavasta kannustuksesta, futis ja lätkä yhdistetään aina toisiinsa. Mulle ei vaan mee jakeluun, että miten nää kaks yhdistetään positiivisissa asioissa, mutta toisten möhliessä sanoudutaan irti kaikista tyhmyyksistä.

Sama. "Ei lajil' väliä" jne. onkin näköjään vain yksisuuntainen tie..
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin, Suomen kaunein, Stadin Jokerit
Nyt kannattaa kaikkien kuitenkin muistaa, että IFK:n fanit ovat aikuisempia ja kaikin puolin sivistyneempiä, hienompia ihmisiä kuin esim. jokerifanit. Ihan mälsää, että täällä yritetään tällaisia epämiellyttäviä asioita sanoa, pojathan vähän ottivat toisistaan leikkimielisesti mittaa. Sellaista brändin näköistä iltapuhdetta katsokaas.

Ihmettelen syvästi, että yleensä tällaisista asioista on revitty kymmenien sivujen lynkkaustopicit joissa jokerifaneja uhataan tappaa ja heille toivotaan väkivaltaista myllyä jossain stadionin keskiössä, mutta kun kyseessä on koko kansan sexy-Micken edustama seura, vaietaan tapaus lähinnä kuoliaaksi.

Ettei vaan, ettei vaan liittyisi jotenkin siihen, kuinka pahaa oloa punakeltainen yhdistelmä jatkoaikalaisissa aina aiheuttaa. Se viha, se kyltymätön viha...

Olen väärässä, jos olen väärässä, eli en.
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt kannattaa kaikkien kuitenkin muistaa, että IFK:n fanit ovat aikuisempia ja kaikin puolin sivistyneempiä, hienompia ihmisiä kuin esim. jokerifanit.
Pitää paikkaansa, ainakin IFK:n jääkiekkojoukkueen fanien kohdalla.
Ettei vaan, ettei vaan liittyisi jotenkin siihen, kuinka pahaa oloa punakeltainen yhdistelmä jatkoaikalaisissa aina aiheuttaa. Se viha, se kyltymätön viha...
Se katkeruus se loputon katkeruus...

Mitä itse juttuun tulee, niin jääkiekkoaiheisella keskustelupalstalla vähän vähemmän yleensä kiinnostaa futisfanien touhut. Totta on, että stadin kingit olivat ja kai edelleen osittain fanittavat myös jääkiekkojengiä, mutta pääosin keskittyvät muihin lajeihin. Kuitenkin kun olet fudisottelussa olet jalkapallofani, lätkämatsissa lätkäfani jne. Tuollainen tappelu on joka tapauksessa tuomittavaa.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin, Suomen kaunein, Stadin Jokerit
Pitää paikkaansa, ainakin IFK:n jääkiekkojoukkueen fanien kohdalla.

Loistavaa, että olet omassa ylemmyydentunnossasi niin fundamentaalinen. Harva ihminen tuollaiseen mahtavaan rehellisyyteen edes taipuu, vankimmillakin yksilöillä kun hetkelliset järjen puuskat sen saattavat estää.

Mutta kuten nimim. Orava hienosti osoittaa, näinhän asia on, joten miksi täällä kiusataan aina niin reippaita ja sivistyneitä IFK-faneja, kun liimanhaistelijat Itä-Helsingistä ovat ne pahimmat terroristit?

Ettekö te tekopyhät juntit tajua, että ei lajil väliä -chantti taipuu vain siihen Oravan ja hänen halla-aholaisten sosialisti-rotutohtori-veljiensä eduksi, koska niin vain jumalallisesti on IFK-Perheen taivaista laskenut Mooses opetuslapsilleen sanonut?

Oksettavaa tällainen. Mitäs jos vain lopetettaisiin tällaiset ikävät hyökkäykset viattomia IFK-faneja kohtaan ja jatkettaisiin vaikkapa ali-ihmisten lynkkaamista, niin kuin Jatkoajan etiketille sopivaa on?
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mutta kuten nimim. Orava hienosti osoittaa, näinhän asia on, joten miksi täällä kiusataan aina niin reippaita ja sivistyneitä IFK-faneja, kun liimanhaistelijat Itä-Helsingistä ovat ne pahimmat terroristit?
Toistaiseksi Jokerifanit ovat aiheuttaneet eniten järjestyshäiriöitä, ja saaneet eniten porttikieltoja halleista. Aika jännä, että silloin on teitä kohtaan osoitettu eniten kritiikkiä.
Ettekö te tekopyhät juntit tajua, että ei lajil väliä -chantti taipuu vain siihen Oravan ja hänen halla-aholaisten sosialisti-rotutohtori-veljiensä eduksi, koska niin vain jumalallisesti on IFK-Perheen taivaista laskenut Mooses opetuslapsilleen sanonut?
Kuten jo aiemmin sanottua, että nämä Stadin Kingit ovat viime vuosina huomattavasti enemmän profiloituneet jalkapallon ja käsipallon ja vastaavien kannattamiseen. Tästä syystä on lätkäjoukkueen fanien näitä valopäitä vaikea panna järjestykseen. Natsikortista plussaa.
Oksettavaa tällainen. Mitäs jos vain lopetettaisiin tällaiset ikävät hyökkäykset viattomia IFK-faneja kohtaan ja jatkettaisiin vaikkapa ali-ihmisten lynkkaamista, niin kuin Jatkoajan etiketille sopivaa on?
Etkös sinä juuri valittanut, että muut eivät ole tarpeeksi hyökänneet meidän kimppuumme?
 

Silkkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jokerifaneja tuntuu kovasti tämä tapaus kiinnostavan. Toki voisi sanoa, että kannattaisi se huomio jälleen kerran siirtää omien tekemisiin.

Ässät-pelin katsomokäyttäytymisestä.

Kuten jo moneen kertaan sanottua, viime yön rähinällä ei ole mitään tekemistä IFK:n jääkiekkojaoston ja sen fan clubin kanssa. Futisforumilla vaikka nämä puinnit.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Slovakia vs Saksa
  • 1.95
  • 4.20
  • 3.10
Sveitsi vs Norja
  • 1.16
  • 7.50
  • 13.00
Ruotsi vs USA
  • 2.46
  • 4.40
  • 2.34
Tshekki vs Suomi
  • 2.66
  • 4.20
  • 2.36
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös