Satakunnan herruus – Ässät vs. Lukko

  • 1 474 685
  • 15 403

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
@TosiFani @Phaneuf#3 tapahtumasta on jo yli 10 vuotta aikaa ja se sattui työkaverille porin jäähallin päätykatsomossa. Työkaverini kannatti ääneen Lukkoa ja edessä oleva naisoletettu oli käskenyt pitämään turvan kiinni. No kun työkaveri tästä huolimatta jatkoi kannattamista. Kääntyi edessä istuva keski-ikäinen naisoletettu taaksepäin, nostin farkut lahjetta ja puraisi. Jälki siitäkin jäi.

Sanoma on lähinnä se, että yksittäisten kannattajien tekosista ei kannata vetää johtopäätöksiä, että tuollaiset kuuluisivat jonkun seuran kannattajakulttuuriin.

Penkkien rikkominen on tuomittavaa, eikä sellaista saisi tapahtua.

Ok, ikävä tapahtuma, onneksi ei tapahtunut eilen.
 
asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Edelleen, miksi kotijoukkueen pitäisi panostaa vierasfanien hyvinvointiin? Varsinkaan tämän jälkeen.
Ei kai se mikään pakko ole. Luulisi Ässillekin kuitenkin rahan kelpaavan, ja oletettavasti sitä tulee enemmän mitä paremmat paikat on tarjota vieraskannattajille.

Lisäksi voisi ajatella, että tuottavat ne vieraskannattajat myös tunnelmaa halliin, minkä voisi ajatella jonkinlaisena lisäarvona ottelutapahtumalle. Vastakkainen näkemyskin on ihan ok.

Vaikka ne vierasfanit kannattavatkin "väärää joukkuetta", niin maksavia asiakkaita he ovat siinä missä kotijoukkueen kannattajatkin. Olen iloinen ja ylpeäkin siitä, että Raumalla tämä asia ymmärretään.
 
Edelleen, eilen vierasfanit rikkoivat paikkoja.
 
asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Edelleen, eilen vierasfanit rikkoivat paikkoja.
Edelleen, tiedän sen ja olen sen jo tuominnutkin. Sen käyttäminen keppihevosena on kuitenkin sinulta kohtalaisen erikoista (joskaan ei yllättävää) kun ei niitä penkkejä ennen tällaista päätöstä siirtää vieraskannattajat tuonne, oltu rikottu. Toisin sanoen - ei nuo rikotut penkit vaikuttaneet millään tavalla siihen, mille paikoille vieraskannattajat alunperin laitettiin.

Kokonaan toinen juttu on sitten se, että jos Ässien toimistolla on pelko penkkien rikkoutumisesta, niin seisomakatsomo olisi silloin aika looginen paikka sijoittaa vieraskannattajat. Mutta varmaan siihen on sitten hyviä syitä, miksi vieraat eivät enää siinä seisomakatsomon reunassa seisoskele. Joku saa palkkaa näiden asioiden pohtimisesta, minä en.

Kannattaa antaa palautetta Lukon toimistolle, Ässien pitää ajatella omaa taloutta, ei vierasfanien viihtyvyyttä.
Vastataanpa vielä tähän aikaisempaan viestiisi, nyt kun tuli mieleen. Miksi ihmeessä laittaisin Lukon toimistolle palautetta huonoista vieraspaikoista Porissa? Vai tarkoitatko, että ehdottaisin Lukon toimistolle porilaisten paikkojen huonontamista? Vaikka sinä olisitkin valmis maksamaan satasen siitä ettei naapuri saa viittäkymppiä, niin esim. itse en ajattele noin. Olen iloinen siitä, että porilaiset ovat Äijänsuolla hyvillä paikoilla luomassa tunnelmaa halliin.
 
SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Edelleen, eilen vierasfanit rikkoivat paikkoja.

Ängetään tuplamäärä seisovia vieraskannattajia mitä istumakatsomonosa vetää sinne seisomaan ja sitten itketään jotain yhtä katkennutta 15v vanhan kuppipenkin selkänojaa ympäri internetiä. Lakkaa ny jumalauta jo aikuinen äijä. Tänään on uus peli ja kaikkee.
 
John Deere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko , Vidilän työväenurheilijat VITU
Tästä jäi kiinnostamaan että mikä hemmetin Reunanen? Pelasiko semmoinen kaveri? Ilmeisesti kentällä kävi kun peliaikatilastoissa näkyy, mutta en kyllä tuollaista edes muista nähneeni. Aika näkymätön kaveri.

Nyt on paineet puhallettu pois ja pelataan uusi peli. Kuvaavaa oli että Ässät pelasi eilen kauden huonointa peliään ja lukko ainakin fanien mukaan kauden parasta. Mitäs sitten kun Ässätkin alkaa pelaamaan...
Joo pelasi Reunanen. On pakki ja ihan ok sellainen. Tehot viimeisessä 76 runkosarja ottelussa 14 + 21.

Ei pidä sekoittaa Tami syndroomasta kärsivään kehäraakki Joensuuhun joka on äänessä ja puhuu menneistä jatkuvasti. Kuten edellellä mainitulla jäänyt levy pyrkimään. Ääntä pitää tuottaa vaikka asiaa ei enää ole.
On kuulemma ollut joskus kova hyökkääjä. Viime kaudet hiljaisempaa 73 ottelua 12+10.

Joku paikallisten palvoma nevö hööd oman pitäjän rajojen ulkopuolella. Kuulemma hänelle myös kelpaa Venäläinen veriraha
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Taas kun tuli vanhoja klippejä peleistä, niin miksi helvetissä Lukko aikanaan otti tuon kettulogon?

Mihin se perustuu tai mistä se tuli? Suippokorva = kettu = uusi hieno logo.
 
Pukki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ängetään tuplamäärä seisovia vieraskannattajia mitä istumakatsomonosa vetää sinne seisomaan ja sitten itketään jotain yhtä katkennutta 15v vanhan kuppipenkin selkänojaa ympäri internetiä. Lakkaa ny jumalauta jo aikuinen äijä. Tänään on uus peli ja kaikkee.
Mitäpä jos et ens kerralla potkisi niitä penkkejä paskaksi?
 
vissypullo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Onhan tää ihan isät vs pojat.
 
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Tästä jäi kiinnostamaan että mikä hemmetin Reunanen? Pelasiko semmoinen kaveri? Ilmeisesti kentällä kävi kun peliaikatilastoissa näkyy, mutta en kyllä tuollaista edes muista nähneeni. Aika näkymätön kaveri.

Nyt on paineet puhallettu pois ja pelataan uusi peli. Kuvaavaa oli että Ässät pelasi eilen kauden huonointa peliään ja lukko ainakin fanien mukaan kauden parasta. Mitäs sitten kun Ässätkin alkaa pelaamaan...
Miltä maistuu Taren kuti?

Mutku ekstiä tuanoinii Jesse taklaa seiniä lujaa.
 
SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Reunanen on neljään erään tehnyt saman määrän maaleja mitä suippojen koko joukkue. Tuu ny @korkki kertoo ite täst jotain.
 
sohvakoutsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hermes
Antsan vaaaaaarallisten laukausten indeksillä Lukko vei ensimmäisen erän. Hienosti jää vihellyksen jälkeiset kahinat tv-katsojilla näkemättä kun kamerat seilaa ihan missä sattuu.
 
#87-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kettu ja Pingviini
Ei voi kun kateellisena katsoa näitä Porilaisten kiekollisia pakkeja!

Kuinka iso kottikärryllinen mahdettais tarvita rahaa, et saatais esim Määttä Raumalle?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös