Joukkueiden määrään ja muihin yksityiskohtiin sen kummemmin puuttumatta haluaisin välieräsarjojen innostamana esittää oman mielipiteeni ottelumääristä liigan eri vaiheissa.
Pohjois-Amerikan sarjoissahan ei ole piitattu tasavertaisista peliohjelmista tuon taivaallista - otteluohjelmat muodostetaan näennäisen satunnaisesti siten, että oman divisioonan joukkueita vastaan pelataan paljon, muita vastaan vähemmän. Kaikki joukkueet eivät kohtaa kauden aikana ollenkaan, AHL:ssä esimerkiksi Toronto Roadrunners ja St. John Maple Leafs pelaavat kuluvassa runkosarjassa vastakkain yhteensä kaksitoista kertaa.
Täällä on pyritty samanaikaisesti pitämään kiinni perinteisistä tasakierroksista ja kuitenkin lisäämään paljon lipputuloja tuovia paikallispelejä. Aikaansaatu sekasikiö on toimimaton ja epätasainen. Lisäksi ennen niin innolla odotettujen paikallisottelujen arvo on typistynyt.
Oma ehdotukseni olisi, että tasakierroksista ja teennäisistä välisarjoista luovuttaisiin kokonaan. Sarjaohjelma tulisi muodostaa siten, että jokainen joukkue pelaa saman määrän otteluja (viitisenkymmentä lienee sopiva määrä), kaksi joukkuetta eivät pelaa vastakkain useammin kuin kuudesti, eivätkä harvemmin kuin kahdesti. Lisäksi "home and home" -sarjoja (ensin toisen joukkueen kotiottelu, seuraavana tai sitä seuraavana päivänä toisen) tulisi suosia. Työtähän tällaisen "dynaamisen" sarjaohjelman laatiminen teettäisi hiukan enemmän, mutta uskoisin sen johtavan nykyistä mielenkiintoisempaan lopputulokseen.
Ainoa tuollaiseen sarjajärjestelmään nimenomaan Suomessa liittyvä ongelma on kiinnostavien otteluparien puute. En tiedä, kuinka joukkueiden omat kannattajat asian näkevät, mutta minun näkemykseni mukaan tietyt joukkueet (JYP, SaiPa, Pelicans) eivät kiinnosta kotikaupunkinsa ulkopuolella missään. Vielä suuremmalta osalta joukkueista (edellämainitut, Kärpät, HPK, tietyllä tavalla myös TPS ja Blues) puuttuu kokonaan ns. hegemoniavastustaja. Lisäksi pääkaupunkin joukkueet tuntuvat kiinnostavan kaikkialla, myös niiden seurojen kotikaupungeissa, jotka (siis seurat) eivät kiinnosta pääkaupungissa juuri lainkaan.
Epätasaisen sarjaohjelman aiheuttamia lipputuloeroja voisi tasoittaa esimerkiksi niin, että kiinnostavia joukkueita vastaan useammin kotiotteluita pelaavat maksaisivat vähemmän kiinnostavia vastaan pelaaville jonkinlaisen laskukaavan mukaan. Täydellistä urheilullista tasaväkisyyttä ei järjestelmä takaisi, mutta erot nykyiseen välisarjasysteemiin tuskin olisivat kovin suuria.
Esimerkkitapaukseksi voisi ottaa vaikkapa Jokerit:
Kiinnostavia vastustajia ovat paikallisvastustaja HIFK, pikkuveli Blues, 90-luvun kiistakumppani TPS ja 2000-luvun kiistakumppani Kärpät. Näistä Jokerit pelaisi IFK:ta vastaan kuusi ottelua, Bluesia, TPS:ää ja Kärppiä vastaan viisi tai kuusi. Tampereen joukkueita ja HPK:ta vastaan pelattaisiin kausittain neljä tai viisi kertaa, muita vastaan neljä tai vähemmän.
6+6+5+5+5+4+4+4+3+3+3+2=50
Ensimmäinen kuutonen on siis paikallisotteluiden vakiomäärä, toinen kuutonen ottelumäärä (ainakin toistaiseksi) kausittain vaihtelevasti Bluesia, TPS:ää tai Kärppiä vastaan, kaksi ensimmäistä vitosta ottelumäärät kahta muuta tämän "kakkoskategorian" joukkuetta vastaan, kolmas viitonen ottelumäärä kausittain vaihtelevasti Tapparaa, Ilvestä tai HPK:ta vastaan, kaksi seuraavaa nelosta ottelumäärät kahta muuta "kolmoskategorian" joukkuetta vastaan jne.
Tietysti nämä esimerkkijoukkueet ja -kategoriat ovat täysin hatustavedettyjä, eivätkä välttämättä vastaa niiden ja Jokerien keskinäisten otteluiden todellista kiinnostavuutta. Joku tilastonikkari voisi kehitellä vastaavan sarjaohjelman todellisten yleisömäärien perusteella - samantien vaikkapa kaikille liigajoukkueille.
Runkosarjan jälkeen kahdeksan joukkuetta jatkaisi pudotuspeleihin, jossa ottelusarjan voittoon tarvittaisiin jokaisessa vaiheessa neljä voittoa. Paras viidestä -systeemissä yksittäisen ottelun arvo on liian suuri. Kaksi ensimmäistä ottelua voittanut joukkue on jo lähes varmasti jatkossa, kun paras seitsemästä -sarjassa kaksi voittoa suuntaan tai toiseen ei ratkaise vielä juuri mitään. Samalla siirtyminen pohjois-amerikkalaiseen systeemiin (kaksi ottelua kotietujoukkueen kotona, kaksi toisen, loput kuten nykyisinkin) voisi tuoda lisämielenkiintoa ottelusarjoihin ja suurentaa kotiedun merkitystä.
