Mainos

Sanna Marinin hallitus

  • 2 677 138
  • 21 453

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
On muuten aika todella ikävän kuuloinen kontrasti etenkin demareiden tunnetusti ikääntyneille äänestäjille, että Marin oli altistuneena Helsingin yössä pilkkuun asti, mutta perinteiseen Helsingin tuomiokirkon jumalanpalvelukseen ei samasta syystä osallistu.

Mut jos Sanna oli luvannut Tuure Boeliukselle, et lähtee ryyppäämään. Pitää osata priorisoida asioita, kuten PM tekee.
 

12961

Jäsen
Joo, jotenkin tuntuu, että jonkinlainen kriisi on päällä, kun perheellinen nainen painaa yöelämässä sata lasissa. Ei tuossa sinänsä mitään ongelmaa tai väärää, ja tämäkin olisi ollut OK, kun olisi lähtenyt kotiin altistuksen selvitessä. Ihan vaan havaintona omasta lähipiiristä, ettei vastaavissa tilanteissa ole kaikki ollut siellä kotona/elämässä kunnossa.

Irroittelun tarpeen noissa duuneissa kyllä ymmärrän. Tuossa julkisuuspaineessa puuduttaisin ajatukset jollain aineella varmaan joka ilta.

En tosin tuollaisessa seurassa enkä korona-aikana julkisesti.

Kuten @mjr totesi, se todellinen ongelma tässä on välinpitämättömyys sellaisista linjoista joita oma kabinetti on vetänyt. Nyt tuli annettua ihan väärän suuntainen esimerkki. Ongelmaa vain alleviivaa se, ettei Marinia näy itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksessa, joka nyt vain on kuulunut koko itsenäisyytemme ajan itsenäisyyspäivän juhlinnan traditioihin.

Ei sillä, olen agnostikko enkä kannata evlut kirkon nykyistä asemaa. Tämä nyt vain on traditio, josta ei oikein sovi luistaa ennen kuin valtion ja kirkon erottamisesta on päätetty.

Nyt nämä päätökset olivat todella epäjohdonmukaiset ja antavat kummallisen signaalin pääministerin preferensseistä.
 

TheJackal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Asiaton kommentti, mikäli lastenhoidosta ei ole mitään faktatietoa niin sillä ei mielestäni sovi spekuloida vähäisimmissäkään määrin.

Ja paskat! Kyllä tuo idiootti on itse aiheuttanut myös sen et Kaikella pitää spekuloida.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Ei hyvää päivää... Ongelma tässä on välinpitämätön suhtautuminen koronarajoituksiin, ei se että viettää vähää vapaa-aikaansa miten sitten viettääkin. Se on erittäin pitkälle yksityisasia.

Ei vaan se ongelma on se, että pääministeriä ei ole tavoitettu. Meillä on tässä maassa tapana, että ministerit, etenkin pääministeri, ovat käytettävissä 24/7. Meillä puhutaan pääministerin sijaisuudesta sen takia, että mahdollisen esteen sattuessa tiedetään, kuka valtioneuvoston kokoontumista johtaa.

Tai no, välinpitämätöntä suhtautumista se on tämäkin.
 

arpa80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos sitä korttia ei olisi käytetty jo Rinteeseen, niin varmaan pelaisivat sen tässä kohtaa.Jos kortti nyt pelataan toistamiseen niin punamulta vaihtoehtona tulevaisuudessa olisi kyllä poissuljettu. Se toki olisi hieno asia tälle maalle.
Kaatamista lähinnä itse ajattelin, nyt voisi olla paikka kaataa kaikki PMn piikkiin ja nostattaa omaa suosiotaan. Jos jää niin saattaa laskea Keskustan suosiota, kun antavat tanssiparinsa viedä koko ajan.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Tätä ei ehkä äänestäjät enää hyväksy.
En kyllä laskisi tässäkään tapauksessa mitään Demareiden äänestäjäkunnan ajattelukyvyn varaan. Puolueen sisältä sen muutoksen pitäisi lähteä, mutta eipä taida halukkaita siihenkään ainakaan julkisesti olevan, kun kannatus on pysynyt toistaiseksi riittävän korkealla.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Ei hyvää päivää... Ongelma tässä on välinpitämätön suhtautuminen koronarajoituksiin, ei se että viettää vähää vapaa-aikaansa miten sitten viettääkin. Se on erittäin pitkälle yksityisasia.
Kannattaa lukaista meikäläisen aiempi kommentti tähän asiaan liittyen… Ja oikein Hyvää Päivää sinnekin!
 

Analyzer

Jäsen
Olis aika timanttinen paikka esim kannatusalhossa seilaavalle Vihreillekin tai miksi ei vassareillekin nyt erottua ja osoittaa Marinille ovea.
Tyly ilmoitus, että pääministeri ei enää nauti puolueen x luottamusta, koska toimii yksityiselämässään vastoin hallituksen linjaa koronatoimien suhteen.
 

Hexa

Jäsen
Mielenkiintoinen tapaus kaikkinensa ja nyt varmasti yritetään kohdistaa ihmisten mielenkiinto muualle. PM ei ainakaan kirkkoon kyennyt tänään, joten todella ristiriitaista käytöstä ja asioiden arvottamista Marinilta.
Nyt pelaa sitten ilmeisesti varman päälle ja on omaehtoisessa karanteenissa niin kauan, kunnes saa toisen negatiivisen testituloksen. THL:n ohjeen mukaan näin ei kuitenkaan tarvitsisi olla tuplarokotetun ollessa kyseessä, tosin jotain poikkeuksiakin on.

Omassa viestissäni oli muuten ensin väärin, että valtioneuvoston tike-viestit tulisivat myös eduskunnan puhelimeen. Näinhän ei ole ja korjasin sen.
 
Miten muka valtioneuvostossa ei tiedetä Marinin molemman työpuhelimen numeroa? Aika minimisuoritus vedetty, kun vain toiseen puhelimeen soitetaan peräti kahdesti. Tulee ihan oman työporukan jutut mieleen.
 

Harzan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joe DeLoach
Lainaus Ministerin käsikirjasta (2019):
6.2 Valtioneuvoston tiedonanto- ja hälytysjärjestelmä

Valtioneuvoston toiminta- ja päätöksentekokyvyn varmistamiseksi häiriö- ja poikkeustilanteissa valtioneuvoston tilannekeskuksella on ympärivuorokautinen kyky tavoittaa valtionjohto ja virkamiesjohto.

Valtioneuvoston tilannekeskus ilmoittaa merkittävistä turvallisuustapahtumista ja kutsuu ministerit säännönmukaisista kokouksista poikkeavasti järjestettäviin tasavallan presidentin esittelyihin, valtioneuvoston yleisistuntoihin, ministerivaliokuntien kokouksiin sekä muihin hallituksen neuvotteluihin.

Valtioneuvoston tilannekeskus lähettää ilmoitukset, kutsut ja hälytykset ministerien ja virkamiesjohdon virkamatkapuhelimeen. Virkamatkapuhelin on pidettävä mukana ja käyttövalmiudessa

https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161646/Ministerin_kasikirja_2019.pdf
 

12961

Jäsen
En kyllä laskisi tässäkään tapauksessa mitään Demareiden äänestäjäkunnan ajattelukyvyn varaan. Puolueen sisältä sen muutoksen pitäisi lähteä, mutta eipä taida halukkaita siihenkään ainakaan julkisesti olevan, kun kannatus on pysynyt toistaiseksi riittävän korkealla.

Heinäluoma sen demareiden sisäisen kampituksen masinoi jos joku. Eero pelaa kulisseissa todella rumasti ja kaksinaamaisesti.

Eri asia silti, olisiko hänen kannaltaan järkevää kampittaa Marinia tässä vaiheessa nurin asti. Kapuloita on varmasti tullut rattaisiin koko ajan Marinin puheenjohtajavalinnasta asti.
 

Artyukhin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Miten muka valtioneuvostossa ei tiedetä Marinin molemman työpuhelimen numeroa? Aika minimisuoritus vedetty, kun vain toiseen puhelimeen soitetaan peräti kahdesti. Tulee ihan oman työporukan jutut mieleen.
Paskaahan tuossa varmaan selitellään :D eiköhän molempiin luureihin tule viestit että vältäthän kontakteja
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Marin lyö kaikkien edellisten pääministerien mokailut, vaikka ne laskettaisiin yhteen. Sannan saldo on nyt jo suorastaan jäätävä ja hänellä ei taida olla mitään käsitystä siitä, mitä on pääministerin työ ja mitä siihen kuuluu. Kaikissa sivistysvaltioissa pääministeri olisi jo expääministeri, mutta Marin vaan porskuttaa skandaalista toiseen, syy on aina jonkun toisen tai sitten on vain kännykkä unohtunut kotiin. Pääministerilläkin lienee joku toimenkuva, mutta se on unohdettu käydä Sannan kanssa läpi tai sitten Antti Rinne on kirjoituttanut uuden omalla valtakaudellaan.

Kun mietti joitain Jäätteenmäen, Vanhasen, Stubbin, jopa Rinteen kohuja, niin ne ovat nyt kuitenkin pieniä Marinin aikaan saamiin. Nolointa ehkä kuitenkin tuo, että perinteiseen juhla jumalanpalvelukseen ei uskalla lähteä, toki siellä lauletaan ja nyt varmaan vain tansittiin piirissä. Itse en ilkeäisi Marinin tilalla enää liikkua julkisesti, mutta tämä rouva laittaa kaikki rajat uusiksi. Toivon SDP:ltä nyt selvää irtiottoa, on täysin käsittämätöntä, että Suomen suurin vasemmistopuolue antaa häpäistä itsensä vastaavalla tavalla. Siellähän ollaan hiljaisesti yritetty puolustella Sannaa tai vaihtoehtoisesti kadotettu ääni kokonaan.

Nyt voisi ja mielestäni pitäisi Sauli Niinistö nousta esille ja kyseenalaistaa pääministerin toiminta. Selityksinä kännykkä kotona tai olen tuplarokotettu ei vain toimi pääministerin statuksella. Jokainen tietää, että tuplarokoitettu voi olla taudinkantaja ja tässä vaiheessa epidemiaa ei pääministeri näyttää näin huonoa esimerkkiä. Entä jos olisi sattunut joku poliittisesti vakava tilanne, mikä olisi vaatinut pääministerin nopeaa reagointia. Olisiko tilanne ollut niin, että odottakaa, lähdemme käymään Helsingin yökerhoja läpi, Sanna on jossain bilettämässä?
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Joo, jotenkin tuntuu, että jonkinlainen kriisi on päällä, kun perheellinen nainen painaa yöelämässä sata lasissa. Ihan vaan havaintona omasta lähipiiristä, ettei vastaavissa tilanteissa ole kaikki ollut siellä kotona/elämässä kunnossa.
Eli jos nainen käy ulkona, niin kotona ei ole kaikki kunnossa? Ja onhan se varmaan ihan ennenkuulumatonta, että mummi ja pappa ottaa lapsenlapset välillä hoitoon. Nyt äkkiä lastensuojeluilmoitusta kehiin.
 

12961

Jäsen
Tuo @Harzan lainaus ministerin käsikirjasta oli huikea. Tuo pitäisi nyt myös pressin ilkeämmän pään löytää ja antaa sillä kulmalla painetta. Tässähän on Marin myöntänyt toimineensa ohjeiden vastaisesti ja laiminlyöneensä jopa kriittistä toimenkuvaansa kuuluvaa palaa.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ei sillä, olen agnostikko enkä kannata evlut kirkon nykyistä asemaa. Tämä nyt vain on traditio, josta ei oikein sovi luistaa ennen kuin valtion ja kirkon erottamisesta on päätetty.

Marin ei kuulu eikä ole koskaan kuulunut kirkkoon vaikka onkin riparileirillä ollut. Jäämällä pois valtion pakkoluterilaisseremonioista hän käynnisti samalla kyseisen perinteen lopettamisprosessin. Nostan tälle hattua.
Kaksi rokotetta ja ihmiset voivat vapaasti bailata passia näyttämällä (ja mahdollisesti sairastaa lieväksi jäävän koronan sen myötä). Rokottamattomat voivat itkeä itsensä uneen.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Eli jos nainen käy ulkona, niin kotona ei ole kaikki kunnossa? Ja onhan se varmaan ihan ennenkuulumatonta, että mummi ja pappa ottaa lapsenlapset välillä hoitoon. Nyt äkkiä lastensuojeluilmoitusta kehiin.
Ihan kyllä jotain seiskalehden kommenttiosioiden veroista keittiöpsykolointia saa täältäkin palstalta lukea. Kyllä aikuiset miehetkin näköjään kykenevät tähän ihan siinä, missä naisetkin. Viitaten nyt siis tuohon lainaamaasi tekstiin.

Mutta tämä sekoilu puhelimien kanssa on sellainen tapaus, että se pitää nostaa nyt asianmukaiseen tarkasteluun ja Marinin kyvykkyys jatkaa pääministerinä saattaa tulla kyseenalaiseksi.
 

Jeffrey

Jäsen
Mielenkiintoisesti Marin kyllä nousee asiantuntijoita vastaan kun oma etu sitä vaatii, mutta nyt taas kun oma etu sitä vaatii niin kummallisesti seistään asiantuntijan seläntakana huutelemassa - mutku toi ei erikseen sanonut.
 

Hexa

Jäsen
Kaatamista lähinnä itse ajattelin, nyt voisi olla paikka kaataa kaikki PMn piikkiin ja nostattaa omaa suosiotaan. Jos jää niin saattaa laskea Keskustan suosiota, kun antavat tanssiparinsa viedä koko ajan.
Kyllä nyt on annettu syöttö suoraan Keskustan sekä myöskin opposition lapaan. Ihme jos jompikumpi jättää tämän käyttämättä. Media ei ainakaan jätä.
 
Paskaahan tuossa varmaan selitellään :D eiköhän molempiin luureihin tule viestit että vältäthän kontakteja

Korjaan aiempaa sanomaani sen verran että Marinille ei edes soitettu, vaan lähetettiin kaksi tekstiviestiä. Ok, pääministerillä on hiukka isompi vastuu, mutta itse en aina lue tulleita viestejä läheskään välittömästi, varsinkaan jos on muuta tekemistä.
 

12961

Jäsen
Marin ei kuulu eikä ole koskaan kuulunut kirkkoon vaikka onkin riparileirillä ollut. Jäämällä pois valtion pakkoluterilaisseremonioista hän käynnisti samalla kyseisen perinteen lopettamisprosessin. Nostan tälle hattua.

Teki kyllä mielipiteensä ja arvomaailmansa selväksi, muttei kovinkaan tyylikkäästi. Parlamentaarisin keinoin tulee tuokin päätös tehdä ja aikanaan varmasti tehdäänkin. En ole ollenkaan varma edistettiinkö vai hidastettiinko tässä muutosta.

En minäkään kovin varovasti jaksa julkisilla paikoilla toimia. Maskiakaan en ole enää käyttänyt ja kyllä, baarejakin on kierretty.

Minä en kuitenkaan ole ollut rajoituksista päättämässä, joten esimerkkini voima on ihan eri tasolla. Nyt Sannan biletyksestä jäi vähän sellainen maku, että ”älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon”.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös