Sanna Marin

  • 943 515
  • 8 446

Tuuletin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps, änäri suomalaiset
tehnyt politiikkaansa Merkelin habituksella, niin ei kukaan puhuisi hänestä minään supertähtenä. Vastaavasti kauniin ulkonäkönsä ja nuoruutensa vuoksi hän on kohdannut poikkeuksellisen paljon tytöttelyä, vähättelyä sekä kateutta, joka nykyaikana somessa jalostuu todella ikäväksi kielenkäytöksi.
En ole Sanna fani enkä sdp:n äänestäjä mutta olisi ollut jopa vielä hauskempaa nähdä "Merkel" tanssimassa jossain jatkoilla.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Täysin subjektiivinen arvioni on, että Marin teki joitakin asioita hyvin, joitakin ei. Hän ei minulle, kuten ei monelle muullekaan, ole fanituksen kohde. Itse asiassa, on äärimmäisen vaarallista fanittaa jotakin poliitikkoa. Valloista näemme seurauksia tästä, mutta onhan meilläkin ollut muutama todella fanitettu poliitikko. Väyrynenkin kuului tähän sarjaan aikoinaan.
Tuosta kohdasta olen täysin samaa mieltä - ja jaan saman arvion. Lisäisin tuohon fanitukseen myös tietyn alakategorian: anti-fanituksen, lähes pakkomielteisem antipatian. Sanoisin että tässä ketjussa on tästä kosolti esimerkkejä. Mielenkiintoista olisi nähdä, jos joku toisi esimerkkejä puolestaan näistä fanittajista tässä ketjussa, eipä taida heitä olla juuri tänne sinimustaan JA:han kertynyt - tuo on muuten erittäin harmittavaa, että olen vuodesta 2007 saanut rauhassa provoilla tällä termillä JA:ssa eikä kukaan ole fasistiksi haukkumisesta haukkunut niin pitipä Marinin senkin pilata. Suruhymiö.

Oma suhtautumiseni Mariniin on ollut etäisen viileä - vasemmistososialidemokratia ei oikein ole minun kuppini teetä ja hieman olen ihmetellyt somepreesensiään, mutta tunnustan että olin väärässä sen bilekohun suhteen: se ei vaikuttanutkaan merkittävästi kannatukseensa ja asemaansa. Buumeri mikä buumeri...
 
Viimeksi muokattu:

koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nyt kun on pöly jo hieman laskeutunut edelliseltä lausuntokierrokselta, voisi yrittää vielä nopeasti koota yhteen sen, miten itse koen Marinin ennen kaikkea hänen toimintatapojensa kautta.

Ensinnäkin pitää todeta monen jo täälläkin mainitsema "kova luu", tyyppi jaksoi painaa läpi äärimmäisen raskaan pääministerijakson ilmeenkään värähtämättä ja ulkopuolisin silmin koko ajan homman ns. päällä, huikea suoritus kun muistaa, että kotonakin odotti pieni lapsi. Ja jos ajattelee, että aikoinaan esim. Lindström uupui työministerin paikalla ja myönsi itsekin ministerin saappaiden olleen turhan suuret omiin jalkoihin (toisaalta edellinen hallitus säästeli ihan turhaan avustajien määrän suhteen), korostaa se Marinin suoritusta entisestään, en todellakaan ymmärrä miten olisin itse selvinnyt järjissäni tuossa pyörityksessä.

Lisäksi posia on pakko antaa Ukrainan sodasta ja tiukasta reagoinnista Venäjän suhteen sekä Natoon liittymisestä. Koronaa en taas tähän listaan laita, koska päästi Kiurun huseeraamaan ihan liikaa taustalla ja samalla häipyi aina itse takavasemmalle, kun piti joku kansalaisten mielestä ikävä asia toteuttaa.

Mutta olihan niitä negatiivisiakin asioita, jotka ainakin omassa mielessäni korostuivat pm-jakson loppua kohden. Biletys on ja vapaa-aika on jokaisen oma asia, mutta aika ja paikka siihen pitää osata tuossa pestissä valita tarkoin. Seurasta en sen enempää ala kommentoimaan. Lisäksi oman vahvan kulttikannatuksen maksimointi laskelmoiduilla kuvilla tai tempauksilla ei nostata pisteitä täällä (setämies)päässä, minkä takia pääministeri-instituutio kaipaa jotain ravistelua, eikö tuossa pitäisi mennä aina ja iankaikkisesti asiaosaaminen eikä someseuraajat edellä? Harmillista, että tylsä ja pätevä on nykyään so last season.

Lisäksi pitkin pm- ajanjaksoa tapahtuneet katoamistemput ikävien asioiden tullessa esiin ärsyttivät, sellainen tietynlainen edestä johtaminen myös haasteellisten asioiden yhteydessä puuttui, näitä joutuivat sitten lakeijat toteuttamaan. Talousosaaminen oli mitä oli, mutta kannanotot esim. yritysten irtisanomisten yhteydessä ihmetyttivät. Lisäksi mietitytti tuo kummallinen triggeröityminen kokoomuksesta ja varsinkin Orposta, mikä tähän mahtoi lopulta olla syynä? Kannan persuihin toisaalta ymmärrän, mutta en todellakaan sitä, että istuva pääministeri menee laukomaan sinimustajuttuja ja polarisoimaan jo valmiiksi jakautunutta kenttää entisestään, kaiken huipuksi nämä lausunnot on nyt otettu totuutena monessa Euroopan maassa.

Seuraava asia ei liity Mariniin, vaan enemmän hänen kannattajiinsa, nais(viha)kortin käyttäminen heti, kun Marin sai kritiikkiä mistä aiheesta tahansa. Mikä olisi ollut (setä)miespääministerin kohtalo esim. noiden viimekesäisten biletysjuttujen yhteydessä, uskoisin että jopa ero virasta olisi ollut täysin mahdollinen.

Näin itse naisvihaa oikeastaan yhdessä ainoassa asiassa ja se oli halventavassa "kaupan kassa" -nimittelyssä. Kyllä tuossa selvästi oli lähtökohtana asettaa "tyttö" siihen lokeroon mistä oli tullutkin. Entinen kaupan kassa, sittemmin VTM ja viimeisimpänä pääministeri, tehkääpä pojat perässä.
 
Viimeksi muokattu:

Morgoth

Jäsen
Sama koskee tietysti myös muitakin kuin Marinia. Sipilä sai paljon kritiikkiä aikanaan, muttei juuri mitään persoonaan kohdistuvaa. Minä tiedän, ettei se ole suosittua, mutta minulle on kauan vaikuttanut, että miehiä ja naisia kritisoidaan eri perustein politiikassa. Orpo päässee hallituskaudellaan huomattavasti vähemmällä kuin Marin.
Stubb oli jonkinlainen miespuolinen Marin. Mikäli Marin sai bilettämisestään kuulla niin Stubb sai kuulla somettamisestaan sekä hampaistaan yms. Hän oli myös liian sporttinen sekä puhui liian monta kieltä ja oli "superihminen" yms. Tälläiset ihmistyypit ovat kenties hieman liikaa keskiverto suomalaisille tai täällä arvostetaan enemmän mattivanhasia sekä petteriorpoja. En sano, että se on hyvä tai huono asia mutta suomalaiset lopulta ovat vähintäänkin salaa sisimmässään harmaita demareita.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuo Stubbin urheiluharrastukselle irvailu oli kyllä sitä itseään. Aikana jolloin liikkumattomuutemme aiheuttaa miljardien sotemenot vuosittain, näyttää urheilullinen pääministeri erinomaista esimerkkiä Tauno- ja Tanja tasalakeille, miten yhdistää kiireinen arki ja liikunta. Ymmärtäneekseni myös Marin on aktiivilenkkeilijä.
 

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kiitos Sanna Marin, jotain hyvää sait aikaiseksi yhdessä hallituksen ja eduskunnan kanssa, mutta ikävä ei tule. Toit Suomen politiikkaan sellaista kulttuuria, jota nähdään paljon Yhdysvalloissa ja Britanniassa, eli huudetaan asioita vailla mitään konkretiaa. Toki tämä konkretian puute ei ole uusi juttu, mutta aikaisemmin sentään ovat puolueet pystyneet jossain määrin keskustelemaan. Tänä vuonna nähtiin vaaliväittelyissä aikamoisia sirkushuveja ja siitä kiittäminen on sinua, Sanna Marin.

Suomen Trump ja yksi suurimmista populisteista, mutta onneksi SDP oli vasta kolmanneksi suurin puolue.
 

tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Minun kritiikkini Sanna Marina kohtaan on johtunut siitä, että kuinka on käyttäytynyt ja toiminut ihmisenä sekä pääministerinä. Sukupuolella ei ole mitään tekemistä asian kanssa. On suorastaan vaarallista, että ihmisiä lähdetään automaattisesti lokeroimaan esim. naisvihaajiksi jonkun tietyn käytetyn termin tai sanan perusteella. Minutkin on kaiketi leimattu katkeraksi setämieheksi ja naisvihaajaksi vaikka pidän naisista ja pidin Sanna Marinistakin ennen.

Kritiikkiä on tullut annettua ja otetaan nyt esimerkkeinä kaksi itselle täysin no no tapausta Sannan toiminnassa. Ensimmäinen koskee tuota viivyttelyä itärajan sulkemisen kanssa. Jussi Halla-ahon sanoin: "Me emme tiedä keitä sieltä tulee ja kuka heitä lähettää." Täysin absurdia pitää rajaa auki maan kanssa joka on ilmoittanut olevansa sodassa meidän(kin) kanssa ja kenen täysin likainen pelikirja on paljastunut. Rajan yli maahan saapui kymmeniä tuhansia rajanylittäjiä tilanteessa missä esim. terrori-iskun mahdollisuus on olemassa. Tästä saatiin myös ihan maailmanlaajuista negatiivista julkisuutta. Toinen esimerkki on tuo Hornet-kohu. Tästä asiasta nyt on käyty kaikki mahdollinen läpi, mutta mielestäni pääministeri ei voi yksinkertaisesti toimia asiassa kuten Marin toimi.

Positiivisena asiana myös mielestäni voidaan nähdä se, että Sanna on tosiaan saanut aikaan pääsääntöisesti positiivista maailmanlaajuista näkyvyyttä Suomelle, mutta myös minä näen asian niin, että pelkästään tämä ei riitä jos Suomen omien asioiden hoidossa on näin pahoja puutteita ja klikkejä.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Jos persoonasta menee asiaan ja jatkoon, minä löisin vaihtoehdoista isoimman panoksen nyt sille, että näemme Marinin ensi vuonna Eurooppa-neuvoston johdossa.

Jos hän lähtee tavoittelemaan S&D:n/PES kärkiehdokkuutta, ei vaihtoehtoja käytännössä ole kuin muutama. En usko Mette Frederiksenin voittavan Marinia, ehkä Pedro Sanchez voisi päästä kisaan hänen kanssaan, koska valovoima Marinilla on edelleen aika omassa luokassaan olemassa eurooppalaisessa kontekstissa. Jos Saksan tuen saa, mikä voisi pohjoiseen tulla hyvinkin, homma on käytännössä selvä.

Eurooppademarit taas ovat hyvin, hyvin todennäköisesti eurovaalien kakkonen ja EPP voittaa. Tällöin EPP ottaa komission johdon, ja S&D valitsee kakkosena, ja sehän valitsee silloin Eurooppa-neuvoston johdon. Samalla Suomi saisi "komissaaritasoon" kaksi paikkaa - ja tosiaan kuten joku taisi todetakin, neuvoston johdossa oli aiemmin Puolan Tusk, joka ei ainakaan Marinia kielitaitoisempi ole, eikä tämä ollut ongelma.

Lisäksi voi ajatella, että jos näitä lehdissä julkisesti esitettyjä haaveita kasvavasta perheestä ja omakotitalosta on, ne on toteutettavissa Bryssel-kontekstissa hyvinkin. Euroinstituutioille ja poliittiselle ryhmälle olisi valtava imagovoitto, jos korkeasta tehtävästä jäätäisiin perhevapaalle, kun johto on ollut melkein koko yhteisöjen olemassaoloajan harmaapäisten miesten käsissä.

Aika täydellinen match.
 

Jämerä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Oranje
Aika täydellinen match.
Mielenkiintoista pohdintaa, itsellä ei kompetenssi riitä sen enempää haastamaan tai kommentoimaan. Yksi asia tuli kuitenkin mieleen, onko Marin talouspoliittisesti liian vasemmalla S&D:n/PES rymälle? Esimerkiksi pohjoismaiden demaripuolueet ovat ihan eri maata kuin Marinin sosiaalidemokratia. Vai onko Marinin poliittisella suuntautumisella edes merkitystä, eli onko kärkiehdokas enemmän "keulakuva"?
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Edelliseen Eurooppa-neuvoston puheenjohtajuusjuttuun vielä sivuhuomio: Jos Marin lähtee ehdolle, valitaan kärkiehdokkaaksi ja päätyy tuohon paikkaan, sehän vaikuttaa myös siten, että Stubbin (kai se nyt Alex on se komissaari?) komissaarisalkku kevenisi, jos Suomi saisi "kaksi paikkaa". Mikä ei välttämättä Marinin näkökulmasta olisi ollenkaan triviaalia sekään.
 

Freya

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, TPS & M.Koivu
Kritiikkiä on tullut annettua ja otetaan nyt esimerkkeinä kaksi itselle täysin no no tapausta Sannan toiminnassa. Ensimmäinen koskee tuota viivyttelyä itärajan sulkemisen kanssa.

Itseäni häiritsee usein tässä keskustelussa juuri tämä tapa, jossa Sanna on vastannut kaikista huonoista päätöksistä. Tämä itärajan sulkeminen on kyllä erinomainen esimerkki, jossa saadaan kuulostamaan että se oli nimenomaan Sanna , joka ei tarpeeksi aikaisin saanut rajaa kiinni. Todellisuudessa ei tainnut Sannalla olla mitään tekemistä sen lainsäädännön kanssa, mistä rajan kiinni laitto johtui. Sitäkin hoisi ihan eri ihmiset.

Sanna on myös henkilökohtaisella tasolla tehnyt virheitä, ja niitä syntyi myös hänen hallituksessaan. Yksin hän ei kuitenkaan tätä maata saanut velkaantumaan.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Mielenkiintoista pohdintaa, itsellä ei kompetenssi riitä sen enempää haastamaan tai kommentoimaan. Yksi asia tuli kuitenkin mieleen, onko Marin talouspoliittisesti liian vasemmalla S&D:n/PES rymälle? Esimerkiksi pohjoismaiden demaripuolueet ovat ihan eri maata kuin Marinin sosiaalidemokratia. Vai onko Marinin poliittisella suuntautumisella edes merkitystä, eli onko kärkiehdokas enemmän "keulakuva"?

Ei ole lainkaan liian vasemmalla eikä olisi edes ryhmänsä laitavasemmistoa. Ja eurooppalaisilla puolueilla on toki omat ohjelmansa, ei kärkiehdokas linjaa määritä.

Euroopan demarien vahva maa on Saksa ja vahva mies Olaf Scholz. Hänen tukensa ja tosiaan homma olisi paketissa. Marinin ja Scholzin väleistä en osaa sen tarkemmin sanoa.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Marinin pj-ajasta jäänee mieleen ennen kaikkea se, että pitkästä aikaa perinteinen suomalainen puolue valitsi joukoistaan parhaan vaihtoehdon puheenjohtajaksi. Marin on henkilökohtaisesti nostanut demareiden kannatusta oman arvioni mukaan jopa 5%.

Kävelevä katastrofi Rinne valittiin aiemmin, koska ilmeisesti ajateltiin, että demareiden johtajan on näytettävä samalta kuin puolueen äänestäjät. Ei toiminut.

Sen verran kun olen aistinut tuntoja vasemmistoäänestäjistä, niin kyse ei ole mistään sokeasta fanituksesta. Moni sen sijaan kokee, että pitkästä aikaa on ollut tarjolla tuore ja uskottava vaihtoehto "omasta leiristä". Marinin myötä sdp:n viestintä ja imago nousivat aivan uudelle tasolle, mutta samalla myös politiikka uudistui; sementinharmaasta ay-politiikasta tulikin kansainvälisesti tunnustettua, arvoliberaalia "uuden ajan vasemmistoa".

Puolue pohjalla on kuitenkin pysynyt samana. Tätä haluaisin erityisen vahvasti korostaa: ei sdp ole ideologisesti muuttunut mihinkään sen myötä, että se osaa tuoda omia tavoitteitaan paremmin julki.

Ylipäänsä poliittisissa keskusteluissa painotetaan henkilöitä aivan liian paljon. Täälläkin on neljä vuotta kohta ruodittu maanisesti Marinin liikuntaharrastusta, työhistoriaa, mielenterveyttä, asuntokauppoja, instagramia, lähipiiriä jne. Näillä on kuitenkin aika lailla tasan 0% vaikutusta siihen, mitä sosialidemokraattinen puolue ajaa.

Puolueessa puheenjohtaja on vain yksi henkilö, jonka tehtävä on johtaa eikä toimia diktaattorin elkein poliittisena ideologina. Tähän liittyen voin suositella kelle tahansa, että menee seuraamaan kertaalleen minkä tahansa suomalaisen eduskuntapuolueen puoluekokousta (näitä löytyy yleensä netistäkin nauhoitettuna). Siitä saa hyvä käsityksen, miten puolueen toiminta ja päätöksenteko on organisoitu.

Itselle jäi vaalitaistelusta sellainen kuva, että sdp laittoi "all in" pääministeritaistoon. Oletan, että tämä oli hyvissä ajoin suunniteltu taktiikka, jota Marin noudatti ansiokkaasti. Tässäkin moni meni siihen lankaan, että keskitti kaiken huomion Marinin persoonaan; ikään kuin politiikassa olisi kyse siitä, kuka yksilö droppailee parhaat luvut ja "tietää" eniten.

Sdp:llä oli erittäin hyökkäävä taktiikka, jossa oli tavoitteena korostaa vastakkaisuutta kokoomukseen ja perussuomalaisiin. Toisenlaista taktiikka edusti esim. Sipilän keskusta vuoden 2019 vaaleissa. Myös Orpo ja Rinne olivat enemmän virkamiesmäisiä suolapatsaita kuin haarniskan päälleen pukeneita sotureita (tästä saatte nyt ilmaiset Marin-mielikuvat).

Mikäli ykköspaikka olisi tullut, Marin olisi jatkanut pääministerinä tod.näk jonkinlaisessa sateenkaarihallituksessa. Kun niin ei kuitenkaan käynyt, astui voimaan suunnitelma b: Marin syrjään ja uusi kasvo mukaan potentiaaliseksi valtiovarainministeriksi.

Puoluetta tämä ei juuri miksikään muutu. Antti Lindtmanista on nyt ilmeisesti leivottu jonkinlaista "oikeistolaisempaa" vaihtoehtoa, mitä hän voi tietyssä mielessä olla. Toisaalta hänhän on ehta heinäluomalainen ay-jyrä, joten vaikea nähdä, että suurta muutosta tapahtuisi.

Marinin politiikasta voi olla mitä mieltä tahansa, mutta hänen ansionsa poliitikkona ja puoluejohtajana ovat kiistattomat. Monelle tämä on ylivoimainen pala purtavaksi, enkä ymmärrä, miksi.
 

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itseäni häiritsee usein tässä keskustelussa juuri tämä tapa, jossa Sanna on vastannut kaikista huonoista päätöksistä. Tämä itärajan sulkeminen on kyllä erinomainen esimerkki, jossa saadaan kuulostamaan että se oli nimenomaan Sanna , joka ei tarpeeksi aikaisin saanut rajaa kiinni. Todellisuudessa ei tainnut Sannalla olla mitään tekemistä sen lainsäädännön kanssa, mistä rajan kiinni laitto johtui. Sitäkin hoisi ihan eri ihmiset.

Sanna on myös henkilökohtaisella tasolla tehnyt virheitä, ja niitä syntyi myös hänen hallituksessaan. Yksin hän ei kuitenkaan tätä maata saanut velkaantumaan.
Niinpä. Pahimmillaan viha alkaa olla yhtä raivokkaan yksisilmäistä kuin ihmisillä, joiden mielestä kaikki syy ongelmiin on ollut ex-puolisossa. Narsisti se toinen oli vähintään ja minä itse kaikkeen syytön herranterttu.
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Marinin pj-ajasta jäänee mieleen ennen kaikkea se, että pitkästä aikaa perinteinen suomalainen puolue valitsi joukoistaan parhaan vaihtoehdon puheenjohtajaksi. Marin on henkilökohtaisesti nostanut demareiden kannatusta oman arvioni mukaan jopa 5%.

Kävelevä katastrofi Rinne valittiin aiemmin, koska ilmeisesti ajateltiin, että demareiden johtajan on näytettävä samalta kuin puolueen äänestäjät. Ei toiminut.
...
Mukava lukea tällaisia kiihkottomia ja analyyttisiakin kannanottoja ko. asioista - arvostan, vaikken olekaan samaa mieltä kaikesta.
 
Suosikkijoukkue
Suomi
Silloin kun Marin pääsi pääministeriksi, niin totesin että taitaa olla huonompi juttu äiti-pieni lapsi suhteelle ja parisuhteelle. Ehkäpä Marin huomasi saman, ollessaan pääministerinä.
Siirtyessään sivuun, Marin antaa tilaa puolueelleen, palata vasemmistopolitiikasta askeleen keskenmälle.
Marinilla on nyt mahdollisuus tarkastella asioitaan, niin perheen kuin työn suhteen.
Työpaikka tarjouksia riittänee.
En äänestänyt sdp:tä viime enkä edellisissäkään vaaleissa.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Oletetaan että Suomeen muodostuu porvarihallitus, jonka pm pelottelee neljän vuoden päästä äänestäjiä punakaartilla, Otto Wilhelm Kuusisella ja taistolaisilla mikäli eivät äänestä oikein. Tätä siteerataan sitten Bildin tai The Timesin jossakin kolumnissa ihan validina huolena. Hymyilyttäisikö? No, ehkä hieman...
Olisihan se mielenkiintoista jos (mahdollinen) tuleva PM Orpo heittäisi vaalitenteissä ilmaan "Nyt meille kaavaillaan SDP:n vetämää tulipunaista Terijoen hallitusta ja punaista valtiollista poliisia..."

Kieltämättä olisi mielenkiintoista nähdä reaktiot tähän.
 

tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Itseäni häiritsee usein tässä keskustelussa juuri tämä tapa, jossa Sanna on vastannut kaikista huonoista päätöksistä. Tämä itärajan sulkeminen on kyllä erinomainen esimerkki, jossa saadaan kuulostamaan että se oli nimenomaan Sanna , joka ei tarpeeksi aikaisin saanut rajaa kiinni. Todellisuudessa ei tainnut Sannalla olla mitään tekemistä sen lainsäädännön kanssa, mistä rajan kiinni laitto johtui. Sitäkin hoisi ihan eri ihmiset.

Sanna on myös henkilökohtaisella tasolla tehnyt virheitä, ja niitä syntyi myös hänen hallituksessaan. Yksin hän ei kuitenkaan tätä maata saanut velkaantumaan.
Sanna Marinin johtama hallitus sysäsi vastuun viranomaisten niskaan tilanteessa missä päätös rajan sulkemisesta oli kuitenkin heidän vastuulla. Kun hallitus vielä jauhoi tästä alla olevasta niin oikeasti oli jo olemassa lailliset perusteet sille, että raja voidaan sulkea vaikka heti, mutta näin ei toimittu. Tämä oli siis tilanne 21.9. Venäjän julistettua sodan ja aloitettua osittaisen liikekannallepanon:

”Olisi oikeudellisesti kyseenalainen toimenpide”​

Sanna Marinin hallitus on linjannut, että rajan sulkeminen venäläisiltä kohdistuisi tiettyyn kansallisuuteen eikä olisi viisumilainsäädännön mukainen, minkä myös EU-komissio on todennut vastineena rajoituksia asettaneille Schengen-maille.

Hallituksen pyytämän selvityksen mukaan päätös johtaisi luultavasti kanteluihin, jolloin ylimmät laillisuusvalvojat voisivat puuttua asiaan ainakin yhdenvertaisuusnäkökulmasta.

Kansallinen päätös rajan sulkemisesta yhden hakijakategorian (turismi) viisuminhaun estämisestä olisi tämän näkökannan mukaan oikeudellisesti kyseenalainen toimenpide, jota virkavastuulla oisi vaikea esitelle.


Sellainen täsmennys tosiaan vielä, että vika ei tosiaan ole pelkästään Sanna Marinin, mutta hän se päävastuun näistä päätöksistä pääministerinä kantaa.
 

Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät
Annettu rikepiste asiattomasta offtopicista usein nootitetussa ketjussa
Viimeksi muokattu:

Freya

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, TPS & M.Koivu
Sellainen täsmennys tosiaan vielä, että vika ei tosiaan ole pelkästään Sanna Marinin, mutta hän se päävastuun näistä päätöksistä pääministerinä kantaa.

Pekka Haavisto kommentoi tätä tuolloin, että hänellä on Sanna Marinia enemmän tietoa lainsäädännöstä, ja asia on hänellä selvityksessä. Mikäli tästä(kin) haluaa syyllisiä etsiä, voisi sitten Haaviston suuntaan katsella. On siellä hallituksessa muitakin ministereitä, joita voi kritisoida mikäli tähän objektiivisesti pystyy.
 

tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Pekka Haavisto kommentoi tätä tuolloin, että hänellä on Sanna Marinia enemmän tietoa lainsäädännöstä, ja asia on hänellä selvityksessä. Mikäli tästä(kin) haluaa syyllisiä etsiä, voisi sitten Haaviston suuntaan katsella. On siellä hallituksessa muitakin ministereitä, joita voi kritisoida mikäli tähän objektiivisesti pystyy.
Sellainen täsmennys tosiaan vielä, että vika ei tosiaan ole pelkästään Sanna Marinin, mutta hän se päävastuun näistä päätöksistä pääministerinä kantaa.
No näinhän juuri kirjoitin...
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Edelliseen Eurooppa-neuvoston puheenjohtajuusjuttuun vielä sivuhuomio: Jos Marin lähtee ehdolle, valitaan kärkiehdokkaaksi ja päätyy tuohon paikkaan, sehän vaikuttaa myös siten, että Stubbin (kai se nyt Alex on se komissaari?) komissaarisalkku kevenisi, jos Suomi saisi "kaksi paikkaa". Mikä ei välttämättä Marinin näkökulmasta olisi ollenkaan triviaalia sekään.
Ei Stubb ole enää missään politiikkaan liittyvässä hommassa, jonkun yliopiston reksi tms. Jutta Urpiainen on jollain jämäkomissaaritittelillä.
 

Freya

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, TPS & M.Koivu
No näinhän juuri kirjoitin...

Korjasin vain, kun alunperin puhuit Sannan toiminnasta, vaikka kyseessä oli Sanna Marinin hallituksen toiminta ja jos ihan tarkkoja halutaan olla niin oltiin Pekka Haaviston ja Krista Mikkosen vastuualueella.

Kritiikki on jees, mutta sen voi myös kohdistaa oikein.
 

tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Korjasin vain, kun alunperin puhuit Sannan toiminnasta, vaikka kyseessä oli Sanna Marinin hallituksen toiminta ja jos ihan tarkkoja halutaan olla niin oltiin Pekka Haaviston ja Krista Mikkosen vastuualueella.

Kritiikki on jees, mutta sen voi myös kohdistaa oikein.
Jos tarkkoja ollaan niin ollaan kaikkien kolmen vastuualueella ja pääministeri vastaa, mutta ymmärrän pointtisi ja oikeassa olet. Tämä jääköön osaltani tähän...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös