Innostun näköjään aiheesta vähän liikaa, mutta tullut yliopistossa jonkin verran leikittyä diskursseilla ajan kuluessa. Diskurssitutkimus olisi nyt ihan ensimmäinen, joka kannattaisi ajaa Marinin ympärillä lävitse.
Yleensä diskurssianalyysissa etsitään useita diskursseja. Harvoin on niin, että mediassa on vain yksi "diskurssi". Toki jokin diskursseista voi olla ns. hegemoninen.
Minun silmään mediassa on ollut useita tapoja käsitellä Marinia:
1) Ikä- ja sukupuolidiskurssi; "nuori nainen ravistelee mielikuvaa pääministeriydestä". Tämä oli etenkin alkuvaiheessa paljon esillä, ja se oli myös selkeimmin feminismiin liittyvä diskurssi.
2) Persoonadiskurssi; "Marin on kuin robotti". Tähän liittyi jonkin verran sisäpoliittisia kuvioita, kuten neuvottelutekniikkaa, ministereiden roolituksia yms. Iso osa oli kuitenkin henkilöön menevää imagon ruotimista, kuten vaatetuksen ja ilmeiden syväanalysointia. Tämä oli mielestäni se negatiivinen puoli, joka kontrasi tuota edellä mainittua positiivista huomiota.
3) Suosiodiskurssi; Marin on suosittu, joten hän voi tehdä mitä vain. Marin on kritiikin ulkopuolella. Tässä näen median lähestymistavan muuttuneen: aluksi media siveli myötäkarvaan läpi koronakriisin, mutta suosion pysyessä korkealle alkoi kritiikki voimistua. Miksi Marin vain lomailee? Miksi hän heittelee ministeritovereitaan bussin alle? Toisin kuin Sipilä, Marin on pysytellyt poliittisten vääntöjen ulkokehällä, jolloin mediassa on taivasteltu lähinnä näitä yksityiselämän asioita.
4) Politiikkadiskurssi; Tämä koskee mielestäni selkeimmin sitä, mistä pitäisikin puhua, eli poliittisista linjauksista. Harmillisesti tämä on kuitenkin jäänyt vähän paitsioon, koska hallituskaudella on ollut niin paljon globaaleja kriisejä, jotka ovat peittäneet alle talouspoliittiset kysymykset. Mutta ei Marin ole mielestäni mitenkään kritiikin ulkopuolella ollut, siitä pitävät huolen Iltapulujen mikakoskiset ja paikallislehtien päätoimitukset. Minun mielestä Suomen mediakenttä on Yleä (ja kenties Hesari) lukuun ottamatta kaikkea muuta kuin feminismin pauloissa.
Oma mielipiteeni hallituskaudesta on, että Marinin hallitus on epäonnistunut Suomen rakenneuudistuksissa ja talouspolitiikassa. Toisaalta se ei ole kuitenkaan mokannut isoja linjoja, vaikka korona ja Ukrainan-sota ovat tarjonneet siihen lukuisia mahdollisuuksia. Marinin suosio johtuu pitkälti siitä, että hän on tajunnut delegoida työtehtäviä muille ministereille. Tässä ero Sipilään on huomattava.
Tämä viimeisin kekkulointi kotibileissä on mielestäni erittäin nolo käänne, eikä sovi millään lailla pääministerin arvokkuudelle. Oma päätelmäni on, että Marin on lukuisista kohuista selvittyään tullut ylimieliseksi, eikä ole enää osannut kunnioittaa tehtävänsä tuomia vastuita.