Yöunet jäivät vähiin mutta hällä väliä, game 7 here we come! Saatiinpahan vähän lisää pökälettä SJS-pöksyihin. Aivan huikea ottelu kaikkinensa, varmaankin yksi upeimpia koskaan näkemiäni. Täytyy ihailla Red Wingsien taistelutahtoa, runkosarjan löysäilyistä ei ollut tietoakaan.
Joe Thornton on uskomaton pelle. Äijä käy tuuppaamassa Datsyukin kumoon erän päättymisen jälkeen, lyö loppukahinassa Zetterbergia mailalla jaloille ja valittaa jatkuvasti tuomareiden päätöksistä. Kasvaisi aikuiseksi, iso mies.
Peli meni hyvin pitkälle kotijoukkueen komennossa, mitä nyt Sharksit välillä saivat paikan sieltä ja paikan täältä. Laukaukset taisivat mennä aika reilusti Detroitille. Ensimmäinen ja toinen erä olivat maalinteon suhteen aivan tuskaa, kolme aivan avopaikkaa (Miller, Helm, Clearyn läpiajo) ja lukemattomia muita tilanteita, kuten Holmströmin loistopaikka muutamaa sekuntia ennen toisen erän loppua. Niemi pelasi kuitenkin loistavasti ja piti Sharksin pelissä mukana lähes yksin.
Kolmanteen erään tultaessa oli meikäläisellä sellainen fiilis, että turpaan tulee. No, niinhän siinä meinasi käydäkin, kun Couturen onnekas huitaisu ilmasta lirui juuri ja juuri Howardin längistä sisään. Tämän jälkeinen Sharksien lyhyehkö painostusjakso romahduttikin omalta kohdaltani aika pitkälle odotukset voitosta. Mutta kuinkas sitten kävikään, kun Filppulan loistopassi löysi Kronwallin, jonka laukauksen Zeta ohjasi ilmasta sisään. Kaiken tuuletuksen keskellä täytyy silti ihmetellä, jumalauta, 39 laukausta ennen kuin ensimmäinen Red Wingsien maali näki päivän valon. Jotain rajaa. Maali sytytti kotijoukkueen liekkeihin ja Datsyukin loistavasta tarjoilusta monesti (ihan syystäkin) parjattu Filppula iski voittomaalin nähdäkseni Jason Demersin längistä tyhjiin.
Lähes heti maalin jälkeen Abdelkader otti taas niin järkyttävän hyökkäyspään jäähyn, että huhhuh, eikä sitä voi enää sattumaksikaan kutsua, kun miehelle on käynyt niitä jo useita näissä playoffeissa. Teki mieleni jo lähes kuristaa Abdelkader, mutta vaikka Sharksien ylivoima pyöri mallikkaasti, tiellä oli joko Howard tai vetoja ei saatu maalia kohti. Lopullisen niitin iskikin sitten Helm tyhjään maaliin, jolloin halli repesi aivan totaalisesti ja kotikatsomossakin fiilis oli päätähuimaava. Taas tappioasemasta voittoon. Uskomatonta.
Ottelun parhaat olivat mielestäni Detroitilta Datsyuk, Filppula ja Howard. Sharkseilta jäivät mieleen Niemi, Setoguchi ja Couture.
EDIT: No, tuossa tulikin edellä pitkälti sama Henkan ja muiden kirjoittamana. Jääköön tämä nyt kuitenkin fiilistelyksi ketjuun. Rock on!
