Sami Vatanen NHL:ssä

  • 512 202
  • 935

eläin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen Maajoukkue, DIF, HIFK, Väsby Hockey
Noin muuten on todettava, että mitään juntimpaa ei ole kuin maajoukkueurheilu. Nationalistinen viihde on juuri se mitä maailma kaipaa.

Höpöhöpö Herra.Oraakkeli. Olympialaiset on hieno tapahtuma, se on hyvä että täälläpäin pitää vääntää jostain "Junttia" kun se muissa maissa on hieno tapahtuma.
 

Le Dang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
MM-kisat eivät mittaa yhtään mitään millä olisi väliä, koska eri tahoilla kisoihin suhtaudutaan eri tavoin. Toisille kyseessä on kauden huipentuma, toisille rääppiäiset.

Tämä. Hyvänä esimerkkinä USA, joka on 2000-luvulla voittanut kahdesti hopeaa olympialaisissa ja kahdesti pronssia MM-kisoissa. Ja kyllähän tuo jo Suomenkin kohdalla näkyy, kuinka "parhaassa kymmennyksessä" monia kiinnostaa vain Olympialaiset.

Jos Suomessakin asian suhteen oltaisiin hereillä, niin MM-kisoihin laitettaisiin huomattavasti aikaisemmin näitä nuoria Vatasia, Määttiä ja Ristolaisia, jotta olisivat olympiavuosina maajoukkuevalmiita. Joukkueen taso ei sillä kuitenkaan juuri tippuisi, vaikka seassa olisi jokunen nuori raakile.
 

mohikaani#91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Flyers
Luulin että tämä on Sami Vatanen ketju eikä yleisen paskan jauhannan ketju, näemmä erehdyin ei sanaakaan Vatasesta viimeseen pariin sivuun
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Mä olen aina ihmetellyt kun jengi puhuu että Samilla olis motivaatio ongelmia harjoittelun suhteen. Voiko noin pitkälle päästä uralla jos mennään "pelkillä" lahjoilla

Miksi ei voisi? Se viimeinen etappihan on vielä ottamatta. Kyllähän pelkillä lahjoilla voi monessa asiassa menestyä vähintään kohtalaisesti, mutta ollakseen aivan eliittiä, vaatii se myös systemaattista työntekoa.

Noin muuten on todettava, että mitään juntimpaa ei ole kuin maajoukkueurheilu. Nationalistinen viihde on juuri se mitä maailma kaipaa.

Junttimittareilla mitattuna on äärettömän paljon helpompaa keksiä kansallisvaltio-periaatteelle perusteita kuin jääkiekolle instituutiona.

Jälkimmäinenhän on äärimmäisen junttimaista, sillä se edustaa hyvin maskuliinista sekä heteronormatiivista näkemystä ihmislajista, jossa korostuu primitiivinen, vulgaarinen keinovalikoima asetetun ongelman ratkaisemiseksi. Asiaa ei auttavasti paranna se tosiasia, että se perustuu myös lähes täysin mielivaltaiseen vastakkainasetteluun eri populaatioiden välillä (tässä osin muutes jääkiekkojoukkueen kannattaminen on kansallismielistä asennoitumista huomattavasti vähäjärkisempää, koska tämä suosikkijoukkueen valinta ei juurikaan järkiperusteita noudata ja tässäkin yhdistävinä tekijöinä on nationalismille tunnusomaista symboliikkaa - logot, asut, perinne jne.). Tähän lisätään vielä koko tapahtuman esittäminen antiikin Roomasta tutulla colosseum-tyyppisellä areenalla, jossa pelkäksi viihdykkeeksi luodaan tätä vastakkainasettelua ja nähdään fyysisen väkivallan riemuvoittoa. Jääkiekon taktiikkapuolikin voidaan pelkistää aivan hyvin sodankaltaiseksi joukkojen organisoiduksi toiminnaksi asetetun tavoitteen saavuttamiseksi. Keinovalikoima ei perustu mihinkään valistuksen ihanteisiin kuten intellektuaaliseen diskurssiin vaan puhtaaseen primitiiviseen voimaan ja toisen alistamiseen.

Maailmassa on virhe.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Joo Vadun ensi yönä pelaamiseen liittyvään tietoihin kelpaisi jonkun asianiilon vastaus. Kauniisti pyydän ma.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Jälkimmäinenhän on äärimmäisen junttimaista, sillä se edustaa hyvin maskuliinista sekä heteronormatiivista näkemystä ihmislajista, jossa korostuu primitiivinen, vulgaarinen keinovalikoima asetetun ongelman ratkaisemiseksi. Asiaa ei auttavasti paranna se tosiasia, että se perustuu myös lähes täysin mielivaltaiseen vastakkainasetteluun eri populaatioiden välillä (tässä osin muutes jääkiekkojoukkueen kannattaminen on kansallismielistä asennoitumista huomattavasti vähäjärkisempää, koska tämä suosikkijoukkueen valinta ei juurikaan järkiperusteita noudata ja tässäkin yhdistävinä tekijöinä on nationalismille tunnusomaista symboliikkaa - logot, asut, perinne jne.). Tähän lisätään vielä koko tapahtuman esittäminen antiikin Roomasta tutulla colosseum-tyyppisellä areenalla, jossa pelkäksi viihdykkeeksi luodaan tätä vastakkainasettelua ja nähdään fyysisen väkivallan riemuvoittoa.

Ensinnäkin itse olen niin puhdas taitopelaaja, etten ymmärrä ollenkaan vihjailuasi jääkiekon primitiivisestä ja vulgaarisesta keinovalikoimasta. Jääkiekko on älypeli, jossa merkittävän osan kaksinkamppailuista voittaa huijaamalla ja harjauttamalla vastustajaa, eli siis olemalla fiksumpi. Välillä joutuu toki vääntämään ja tökkimään, mutta loppujen lopuksi kiekko pelataan omille ensisijaisesti hermostolla, toissijaisesti lihaksilla.

Mitä tulee vastakkainasettelun mielivaltaisuuteen, niin jääkiekko on peli - tietenkin vastakkainasettelu on mielivaltaista, niin sen pitää ollakin. Kyse ei ole mistään vakavasta, kuten sodasta, vain pelistä kahden tai useamman joukkueen välillä. Välillä tehdään uudet jaot ja taas on hauskaa, niin pelaajilla kuin katsojilla.

Mun ongelma kansallisvaltioden välillä pelattavien pelien suhteen on se, että niistä tehdään enemmän kuin peliä. Jos nyt esimerkiksi yhtään seuraa Venäjän mediaa, niin tietää miten iso juttu sikäläisille natseille (eli lähes kaikille venäläisille) olympialaisten jääkiekkoturnaus on. Se on sairasta, ihan kuin sotaan valmistautuisivat.

Kannattamisessa yleensä on toki paljon asioita joita en ymmärrä. Ei niistä tässä sen enempää, yritetään pysyä aiheessa :D
 

MightyDucks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
Kellää mitää hajua onko Vadu askissa illalla Flamesia vastaa? Ainakaa Ducksin morning reportissa ei ollu mainintaa. Sen sijaan Saku voipi tehdä paluun loukaantumisen jäljiltä.

Joo Vadun ensi yönä pelaamiseen liittyvään tietoihin kelpaisi jonkun asianiilon vastaus. Kauniisti pyydän ma.



Kyllä uskoisin että Vatman on kokoonpanossa. Varmaa tietoa ei ole mutta toivoisin näin Samin kannalta. Jos/kun on kokoonpanossa niin nyt vaadittaisiin niitä näyttöjä!
 

ipaz

Jäsen
Joo Vadun ensi yönä pelaamiseen liittyvään tietoihin kelpaisi jonkun asianiilon vastaus. Kauniisti pyydän ma.

Uskoisin että pelaa, sillä Anaheimin pakeista IR listalla Souray, Sbisa ja Beauchemin. TSN:n mukaan myös Allen missaa tulevan Calgary ottelun. Jäljelle jää siis:
Fistric
Fowler
Lindholm
Lovejoy
Vatanen
Yonkman

Vanhaa ja kankeaa sekä nuorta ja nopeaa.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Peli ns. puolisilmillä katsottuna, mutta mites nuo vatsin plusmiinukset menivät tänään? Maalin neppaili mainioon paikkaan ja tältä pohjalta keskisormea epäilijä junteille.
 

Salami8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Oulun Kärpät
Vatanen nousi Ducksien pakkien maalipörssin kärkeen, mukava nähdä että saa onnistumisia. Komean lämäri maalin tosiaan teki viime yönä. Harmi jos ei saanut yv vastuuta, itselläni jäi peli näkemättä. Eiköhän nyt ole apina saatu selästä pois viimeistään.
 

koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vatanen nousi Ducksien pakkien maalipörssin kärkeen, mukava nähdä että saa onnistumisia. Komean lämäri maalin tosiaan teki viime yönä. Harmi jos ei saanut yv vastuuta, itselläni jäi peli näkemättä. Eiköhän nyt ole apina saatu selästä pois viimeistään.

Sami ei pelin aluksi saanut ylivoimavastuuta, mutta toisesta erästä lähtien pelasi toisessa ylivoimakentällisessä Lindholmin parina. Ykkösessä viivassa pelasivat Getzlaf ja Fowler, ja tämä ketju hoiteli tietenkin valtaosan ylivoima-ajasta.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Toviin ei ole pelejä tullut väijyttyä. Eli Vatasen otteista kysyisin asiasta paremmin kartalla olevilta. Onko se ihan toivotonta räpellystä vai miksei tehoja irtoa?

Jos joku voisi avata Vatsin otteita muutamista viimeisistä peleistä. Olisin erittäin kiitollinen. Kutsuuko AHL välittömästi kun lasaretti ankoissa tyhjenee?
 

koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En ole itsekään pelejä nähnyt, mutta mitä raporteista olen haistellut, niin varman päälle pelaamista vähällä ylivoima-ajalla Samin pelaaminen on viime aikoina ollut. Hänen rooliinsa ei siis tällä hetkellä kuulu pisteiden tekeminen, toisin kuin alkukaudesta suurella ylivoima-ajalla. Mutta, tulevaisuutta ajatellen juuri nykyinen rooli voi olla ratkaiseva, ja Sami on ottanut oikeasti isoja kehitysaskelia mailalla pelaamisessa, sijoittumisessa ja yleisesti kokonaisvaltaisessa pelaamisessa. Se hyökkäyspelaaminen on kyllä siellä, ja kun hän seuraavan tilaisuuden saa, niin kypsemmän pelaamisen myötä pisteet tuntuvat entistä paremmalta. Silti luultavasti farmi kutsuu, kun kaikki pakit on terveinä, jos sellaista tilannetta nyt edes tulee.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Silti luultavasti farmi kutsuu, kun kaikki pakit on terveinä, jos sellaista tilannetta nyt edes tulee.

Tässä lienee se Samin uran mahdollinen käännekohta. Kiinnostaako neppailla aahooällässä kun siellä on jo oma osaaminen näytetty tulosurheilun osalta? Harmillista ettei Vats ole onnistunut takomaan edes välttäviä pisteitä ankoissa.

Mielenkiintoista nähdä mihin miehen tie vie tämän kauden päätteeksi. Antaako Ducksit vielä uuden pahvin ala. vuoden mittainen?
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Sami on pelannut viime pelit loistavasti. Nostanut tasoaan pienin, mutta jatkuvin askelin. Jos farmikomennus tulee sitten, kun porukka tervehtyy niin siitä ei pidä olla huolissaan.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Kummasti se oli taas Sami Anaheimin kuutospakki eilenkin peliajan perusteella. Lindholm sai huomattavasti enemmän peliaikaa ylivoimalla. HFboardsilla myös keskustellaan Samista ja jotkut sanovat, ettei Sami ole näyttänyt mitään sen enempää kuin kuutospakin taitoja. Ei pitäisi olla huolissaan, ei, mutta kyllähän enemmän odotin. Hyvä, että tehoja nyt tuli ainakin.
 

Bbird80

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kummasti se oli taas Sami Anaheimin kuutospakki eilenkin peliajan perusteella. Lindholm sai huomattavasti enemmän peliaikaa ylivoimalla. HFboardsilla myös keskustellaan Samista ja jotkut sanovat, ettei Sami ole näyttänyt mitään sen enempää kuin kuutospakin taitoja. Ei pitäisi olla huolissaan, ei, mutta kyllähän enemmän odotin. Hyvä, että tehoja nyt tuli ainakin.

Tämä peliajan vähyys on toisaalta aika käsittämätöntä kun katsoo miehen suorituksia kentällä. Hampusin pelisuoritukset ovat menneet viime aikoina alaspäin ja Samin ylöspäin, jopa aika selvästi. Ja yv on hankala, koska a) kakkosyv pelaa vähän, koska ykkösyv joko tekee maalin tai muuten vaan vie 1,5 min peliajasta ja b) Samin vaihtomies on Getzlaf, joka vetää yv-vaihdot todella pitkiksi, vaikka muut olisivat jo rinnalta vaihtuneet. Hyvä esimerkki taisi olla Edmontonia vastaan, jossa ei Vatanen tainnut juuri yv:llä kentälle päästä.

Vatanen on erittäin hyvä antamaan ensimmäisen syötön puolustuspäässä karvauksen alla. Hyvin harvoin kiekko jää pyörimään omiin kun Sami on kentällä. Puolenvaihdot tai keskelle ja suunta vaihtuu. Viime pelien esitykset ovat mielestäni sitä luokkaa, että Vatasen pitäisi saada enemmän peliaikaa, ja päästä vaikka välillä tuohon Camin paikalle ykkösyv:llä. Siinähän hän alkukauden pelasikin.

Lisäksi Vatanen pelaa silminnähden hyvää fyysistä peliä. Pitää miehet kurissa, nappaa kiekon lavasta ja ajaa seinälle kun on paikka. Ja eniten maaleja pakeista tuollakin peliajalla ja vähemmällä ottelumäärällä.
 

RexHex

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Hampusin pelisuoritukset ovat menneet viime aikoina alaspäin ja Samin ylöspäin,

Tämä nyt kuullostaa vähän hassulta, jos nyt ihan tilastojen pohjalta katselen. Hampus on koko NHL:n toisena +/- tilastossa, edellä vain seurakaveri Beauchemin ja viimeiset viisi matsia ovat saldolla: +3, +2 (tehot 1+1), +1 (tehot 1+1), +2, -1. Jos tuo on alaspäin menoa niin aika kova on kaverin taso ollut alkukaudesta.
Vatanen on omia suosikkipelaajiani, mutta nyt tässä kyllä koitetaan dumata Lindholmia ihan syyttä. Myönnän nyt saman tien, etten ole kyllä nähnyt Anaheimilta viimeistä 4 pelistä yhtään, joten voin olla siinä mielessä hukassa.
 

wazuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Slovakia
Tämä peliajan vähyys on toisaalta aika käsittämätöntä kun katsoo miehen suorituksia kentällä. Hampusin pelisuoritukset ovat menneet viime aikoina alaspäin ja Samin ylöspäin, jopa aika selvästi.

Ei niin käsittämöntä kuitenkaan. Hampus ja Beauch kerää plussia koko liigan kovimmalla tahdilla 5v5 pelissä ja ansaitusti ovat myös koko +- tilastossa liigan järjessä. Vielä paremmalta statsit näyttävät jos otetaan pelkästään heidän yhdessä pelatut 5v5 minuutit katsantoon. 79% kaikista maaleista heidän kentälläolostaan tekee Ducksit. Vertailun vuoksi viime kaudelta kolme pelaajaa saavutti yli 74% maaleista. Ja kun aattelee et tuo on tällä hetkellä "kakkospari" ja Beauch ei ole ollut edes täysin terve alkukauden aikana.

Sitten jos käännetään päinvastaiseen ja katsotaan päästettyjä maaleja niin siellä on Lovejoy-Fowler vahvasti esillä ja kun tiedetään kuinka kovia ykkösparin minuutteja ovat tahkonneet isolla minuuttimäärillä koko kauden ja etenkin loukkaantumisten aikana niin ei ainakaan väärin ole että saavat pelata paljon. 59% maaleista yhdessä pelatessaan.

Sitten jos katotaan Vatanen-Allen parin toimintaa. 65% maaleista, Erittäin hyvin ja tehokasta peliä mutta ei se silti tarkoita että niitä minuutteja pitäisi tulla heti enemmän. Lisäksi ilman Allenia Vatasen + maalit puolittuu ja - maalit tuplaantuu joten muiden kaverien pelatessa ollut selkesti miinuspelaaja (30% kaikista maaleista). Joten mielestäni Vatanen pelaa selkeästi "oikeita minuutteja" eikä noita pareja voi lähteä sekoittamaankaan kun kaikkien kemiat toimii noin helvetin hyvin. 15 min ES aikaa keskiarvolta ja pari minuuttia ylivoimaa on ihan tarpeeksi ja kyllä ainakin tehojen puolesta voi vieläkin odottaa enemmän, sen verran nättiä pelaamista kuiteskin ollut lähes joka pelissä.

Ylivoimasta vielä sen verran että kyllähän Fowler on siinäkin ansainnut minuuttinsa jos Sami vetää 5v5:llä paremmalla tahdilla maaleja kuin ylivoimalla :) Eiköhän tuokin ala vielä kokemuksella paranemaan ja ei se nyt niin hätäinen ongelma ole varsinkin kun 5v5-pelissä on kulkenut niin hyvin. Eriasia olisi jos muuten kusisi kaikki ja sitten odotettaisiin vain ylivoimaspesialistia Samista.

Sami ja Hampus oli molemmat aika hukassa välillä kun pakkiparit oli telakalla ja varsinkin siinä näkyy että kavereilla on kuitenkin aika paljon parannettavaa. Molemmat joutuivat varmistelemaan enemmän eikä sitä hyökkäyspään loistokkuutta ollut niin paljoa. Mielestäni Sami silti pelasi hyvin ja monesti paikkasi kavereiden virheitä ja jatkoi sitä vahvaa pelaamista mitä esittänyt koko kauden. Millään statseillä ei kyllä voi mitenkään näyttää sitä miten hyvin Sami on todellisuudessa pelannut. Luistelu, syöttely, sijoittuminen, taklaaminen, kaikki mennyt helvetin hyvin ja sen minkä koossa antaa etua niin korvaa ainaki jotenkin muuten. Aika hulluna pitäisin jos Vatasta jo ei näillä näytöillä signattaisi reiluun sopimukseen varsinkin kun Allenkin todnäk jatkaa vielä ens kaudella, siinä ois hyvä paikka pelata ja kehittyä ja ehkä sitten tulevaisuudessa olla se todellinen top4 pakki joka pelaa +20min pelissä.

linkit menee hockeyanalysis.com:in muutaman päivän vanhaan databaseen
 
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Dale Tallon
Tämä peliajan vähyys on toisaalta aika käsittämätöntä kun katsoo miehen suorituksia kentällä. Hampusin pelisuoritukset ovat menneet viime aikoina alaspäin ja Samin ylöspäin, jopa aika selvästi. Ja yv on hankala, koska a) kakkosyv pelaa vähän, koska ykkösyv joko tekee maalin tai muuten vaan vie 1,5 min peliajasta ja b) Samin vaihtomies on Getzlaf, joka vetää yv-vaihdot todella pitkiksi, vaikka muut olisivat jo rinnalta vaihtuneet. Hyvä esimerkki taisi olla Edmontonia vastaan, jossa ei Vatanen tainnut juuri yv:llä kentälle päästä.

Ainoastaan suomalainen voi väittää Vatasen olevan Lindholmia parempi pelaaja, ja edes kovin moni suomalainen ei sitä tee.

Vatanen on pelannut Ducks-miehistöstä 5. eniten ylivoimaa/peli, ja on Fowlerin jälkeen seuraava kun puolustajista puhutaan, eli käytännössä ykkös ylivoimassa ja enemmän mitä Selänne. Ylivoima pisteitä on kuitenkin vain naurettavat 1+1=2 joten en ihmettele jos Edmontonia vastaan ei päässyt ylivoimaa pelaamaan.
 

Bbird80

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ainoastaan suomalainen voi väittää Vatasen olevan Lindholmia parempi pelaaja, ja edes kovin moni suomalainen ei sitä tee.

Vatanen on pelannut Ducks-miehistöstä 5. eniten ylivoimaa/peli, ja on Fowlerin jälkeen seuraava kun puolustajista puhutaan, eli käytännössä ykkös ylivoimassa ja enemmän mitä Selänne. Ylivoima pisteitä on kuitenkin vain naurettavat 1+1=2 joten en ihmettele jos Edmontonia vastaan ei päässyt ylivoimaa pelaamaan.

Luetaan niitä viestejä: sanoin, että viime peleissä. Alkukaudesta viimeisiä ehkä 4-5 matsia lukuunottamatta Lindholm on ollut selvästi Samia parempi kokonaisvaltaisessa pelissä. Painotin, että viime peleissä vaaka on alkanut kääntyä toiseen suuntaan. Sami parantanut, Lindholm hieman hakenut, kun pelikaveri on vierellä vaihtunut.

Vatasen peliaikaan vaikuttaa toki myös se, ettei pelaa alivoimia (niitä paria peliä lukuunottamatta) ja ylivoimaakin aiemmin luetelluista syistä vähän. Jos arvoisa Secondaryscoring olisi seurannut Ducksin pelejä kauden alusta lähtien, Vatanen pelasi silloin ykkösyv:ssä ehkä ekat 10 matsia paikalla, jolla Fowler nyt pelaa. Sieltä ovat peräisin vieläkin tilastoissa näkyvät YV-peliajat, mutta viime otteluita katsoen peliaika on pudonnut selvästi. Mikäs siinä, ykkössyv heittää häkin niin ei jää kakkoselle käyttöä. Anaheimin yv oli kauden alussa aivan luokattoman tehoton, liigan huonoin, ja osansa oli toki Samillakin tässä. Powerkill, kuten Selänne asiaa kuvasi. Sitten alkoi tapahtua: YV löysi jyvän, piakkoin Sami teki Ducksin pakkien kauden ekan maalin ja loukkaantui seuraavassa vaihdossa. Sbisa palasi kokoonpanoon, Sami pari peliä sivussa ja AHL:ään itseluottamusta hakemaan. 2 pelissä tehot 1+2 ja takaisin ylös. Ylöspaluun jälkeen paikka ykkösyv:ssä oli mennyttä. Ei sillä, nykyvireellä tulosta syntyy myös tasakentällisin.

Lindholm on todella hyvä pakki, varsinkin +/--tilastojen valossa uskomaton rookie.

Joten tulikohan nyt selväksi: vaikka fanipoika olenkin, en väitä Samia Hampusia paremmaksi pakiksi. Hampus on tällä hetkellä edellä, mutta heikompia otteluita sattuu kaikille, ja puhtaassa hyökkäyspään osaamisessa Samilla on mielestäni korkeampi upside kuin Hampusilla. Uran tilastot osoittavat myös tätä. Puolustuspäässä jo Lindholmin koko antaa mukavan edgen, ja kaverin luistelukin on erittäin hyvällä tasolla. Jos Vatanen oli viime kaudella Anaheimin fanien "shiny new toy", sitä on ollut Lindholm tällä kaudella, ja ihan syystä. Molemmilla loistava ura edessään.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Ainoastaan suomalainen voi väittää Vatasen olevan Lindholmia parempi pelaaja, ja edes kovin moni suomalainen ei sitä tee.

Ja ainoastaan suomalainen voi lytätä suomalaisen hyvätkin suoritukset.

Realismi on hyvä asia omata, mutta Hfboard-kusipäisyys ei niinkään. Itseeni tarttunut molemmat kun keskustelu käy Vatasen ympärillä. Kyllä se kumminkin aika monesti silmään pistää miten Vatasen ongelmia/virheitä korostetaan kun ne samalla Lindholmilta selitetään pois. Minustakin Hampus on Samia parempi puolustaja, mutta melko kummallista älähtää etteikö Sami voisi vetää muutaman pelin paremmin kuin tämä upeasti pelannut rookie.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Minustakin Hampus on Samia parempi puolustaja, mutta melko kummallista älähtää etteikö Sami voisi vetää muutaman pelin paremmin kuin tämä upeasti pelannut rookie.

Viimepeleissähän Vatanen on nimenomaan ollut Lindholmia parempi. On hyökkäyspäässä parempi ja on parantanut selvästi puolustuspään työskentelyään. Lue: Käyttää luisteluaan ja mailaansa paremmin hyödyksi paineen alla sinänsä hatunnoston arvoisen laitavääntämisen sijaan, jossa jää monelle isolle hyökkääjälle kakkoseksi.

Hampus on hyvä, mutta myöskin yliarvostettu. Puolisen vuotta vanhempi svedu Jonas Brodin on parikin harppausta edellä... Tämä asetelma kyllä jo itsessään saa kadehtimaan Ruotsin nuorten eliittipakkien määrää. Aivan älytön tuo ruotsalaisten juniorituotanto!
 

SampoHoitaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vatanen Lähetetty takaisin Norfolkiin. Ducksien virallinen tiedote asiasta:

"The Ducks have reassigned defenseman Sami Vatanen to the Norfolk Admirals, Anaheim’s primary development affiliate in the American Hockey League (AHL)."

Harmi. Sami ei kyllä ole offensiivisuudellaan pystynyt paikkaamaan niitä (kaameita) oman pään virheitä. Olisi eri asia, jos pystyisi luomaan kaudessa samanlaisia pisteitä kuin Karlson, silloin noita voisi jokseenkin katsoa sormien läpi. Onhan tuo +- tilasto Samilla heikko, ottaen huomioon pelitovereiden tason. Ei varmasti Samille mieluisa komennus, vielä näin olympialaisten alla. Tuskin tekee ainakaan mitään hyvää itseluottamukselle, toisaalta Vatanen on ainakin huhujen mukaan aika lungi kaveri.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös