Mainos

Sami Niku – heviletti liuhuen kohti toista kierrosta rapakon takana

  • 267 449
  • 1 612

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
Seura on siis valinnut tiedotuslinjakseen tämän että Niku on poissa henkilökohtaisista syistä, vaikka hän itse sanoo toista. Eihän tämä voi olla enää totta.
Seuraavaksi voisivat kertoa, että myös Rautakorpi ja Nieminen lopettivat henkilökohtaisten syiden takia, eikä heille annetukaan potkuja.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Olisikohan tuossa kuitenkin reagoitu siihen, että Niku ei ollut aamujäillä ja siitä alkoi some-kierros? Tietysti erityisesti jälkikäteen helppo todeta, että olisi voinut ilmoitukseen lisätä ”poissa harjoitusvahvuudesta”, niin tällaista spekulointia ei penkityksen jäljiltä olisi ollut.
Tuskinpa. Vai onko Niku poissa harjoituksista suru-uutisen eikä penkityksen seurausten takia?

Onhan toi nyt ihan päivänselvää mitä JYP yritti ilmoituksellaan hakea.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
No niin vittu. Eli asiat ovat sittenkin miltä näyttävät eikä miltä JYP halusi niiden näyttävän.

Saatana älkää nyt enää kaivako kuoppaa syvemmäksi kun ette nytkään sieltä ylös pääse.

Tosiaan yleensä asioilla on se loogisempi/järkevämpi puolensa joka yleensä tulee esiin kun malttaa odottaa eikä tee hätiköityjä johtopäätöksiä.

Mutta tässä tilanteessa tuntuu siltä että JYP tekee kaiken aivan päinvastoin ja kaikkien ulostulojen takaa tuntuu surkuhupaisasti paljastuvan joku kömpelö sumutusyritys.
 
Suosikkijoukkue
Hupeli HC, Vaajakosken Pelikaanit, JYP
Paljon kaikenlaista jorinaa liikkeellä Nikuun ja JYPiin liittyen. Tästä mielipiteiden ja ”totuuksien” kirjosta minä luotan kahteen. Luotan siihen, mitä asianosainen Niku sanoo ja luotan siihen, mitä YLE uutisoi. Näiden kahden sanoman, kun yhdistelee, saadaan selvä lopputulema. Niku on vittuuntunut täysin työnantajansa toimintaan ja haluaa purkaa sopimuksensa ja pelata muualla. Tuossa ei kyllä pitäisi olla mitään epäselvää yhdellekään lukukykyiselle.
Luotat YLEen? Kaikkea sitä kuulee. Ei helvetti. Ja joulupukki varmaan on olemassa? Herää.
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
@Huikko onko tämä varma fakta vai kehäpäätelmä? Sen verran kova väite että toivottavasti on fakta tarkistettu
Todennäköisesti kehäpäätelmä. Huikolta tulee vähän liikaa näitä "huhuja" sarjatulella tälle palstalle. Mitä näitä nyt on viimeiseen vuorokauteen ollut?

Niku: menee Tapparaan eikä suostu puhumaan JYPin kanssa kuin lakimiehen kautta
Gardiner: menee HIFK
Turkulainen: menee Ilves
Puustinen: menee HIFK
Honka: menee Ilves
Vehviläinen: menee Kärpät
Valtra: lopettaa sponsoroinnin

Unohdinkohan jonkun? En ainakaan itse anna ihan hirveän suurta painoa näille Huikon huhuiluille.
 

Noutaja#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Itä-Helsingin Noutajat
6. Niku istuu perjantaisen TPS ottelun viimeisen erän alussa penkillä ja väitetysti poistuu kesken erän pukukopin suojiin. Kun hän ei ole kokoonpanossa lauantain Jukurit pelissäkään astuvat tietäjät näyttämölle ja kertovat Nikun mitan tulleen täyteen ja hän vaati siirtoa toiseen joukkueeseen. Kerrotaan kuinka tosiasiallisesti Hämäläinen penkitti Nikun virheen seurauksena ja Nikulle ilmoitettiin viestillä ettei lauantainakaan tarvitse hallille tulla. Väitetään että Hämäläinen käyttää Seppäsen mandaatilla valtaa ja päättää ohi Heiskasen. Media spekuloi ja kansa raivoaa. JYP laatii tiedotteen jossa kerrotaan Nikun lähiomaisen menehtyneen ja pyytää kunnioittamaan hänen suruaan. Tätä ei kaikki usko ainoana syynä poissaoloon vaan takana täytyy olla myös edellämainittu tapahtumaketju.
En tiedä mitä perjantaita tässä tarkoitetaan, mutta itse olen siinä käsityksessä että viime viikon perjantai. Silloin ei kyllä vastassa ollut TPS, sillä vaikka omat muistikuvat olisivatkin hataria, minut on nähty lähetyksessä paikan päällä kahden eri henkilön toimesta ja minun suosikkijoukkueeni pelasi silloin JYP vastaan Jyväskylässä.
 

-MMH-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nämä JYP tiedotteet voi sinisilmäinen ottaa näin kuten JYP ne on tiedottanut.
Jos vaihtoehtona on uskoa virallista tiedotetta asianomaisesta organisaatiolta tai lehtien spekulaatiota niin itse valitsen ensimmäisen. Toki jos uskottava taho voi esittää että että tiedote on valheellinen niin toki itsekin sen myötä voin näkökulmaani muuttaa.

Esim. tuo kohta 6 ei pidä paikkaansa mikäli Nikua on uskominen. Luulisin että Nikulla on näyttöä siitä että hän on saanut perjantaina viestin ettei tarvitse lauantaina tulla hallille.
Tämä ei minulla ollut tiedossa kun kirjoitin pitkää viestiäni. Tämä muuttaa tietenkin omaa käsitystä koska lehti kertoo tiedon tulleen suoraan Nikulta. Sellaista valhetta kukaan järkevä ei lehteen laita ellei se ole totta. Aiemmin tiedossa olleiden tietojen perusteella pidin todennäköisenä että poissaolo johtui tästä suru-uutisesta. En siis väittänyt että se on totuus.

Samoin erikoista on kohdan 3 väitteet jossa fanit olisivat mulla tulkinneet JYP viestinnän väärin vaikka sanoivat ettei tästä jäänyt epäselvää.
Uskon täysin ettei faniryhmille jäänyt tulkinnassa epäselvää. Sitähän ei Seppänenkään kiistänyt. Hän otti kantaa sanamuotoon ettei käyttänyt sellaisia sanoja. Se on selvää että se mitä kerrottiin niin siitä voi vetää johtopäätöksen että seura ei ollut tyytyväinen siihen miten pelaajia kohdeltiin.

Kirjoituksessani en siis väitä että kaikki JYPin kertoma on aina totta ja muut valhetta vaan että kannattanee hetken miettiä onko kirjoittamalleen asialle jotakin perustetta tullut ilmi jolla voi kyseen alaistaa esimerkiksi jonkun JYPin tiedotteen. Tai mikä motiivi JYPillä olisi valehdella kyseisestä asiasta.

Jätän omalta osaltani tämän keskustelun tähän.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
En tiedä mitä perjantaita tässä tarkoitetaan, mutta itse olen siinä käsityksessä että viime viikon perjantai. Silloin ei kyllä vastassa ollut TPS, sillä vaikka omat muistikuvat olisivatkin hataria, minut on nähty lähetyksessä paikan päällä kahden eri henkilön toimesta ja minun suosikkijoukkueeni pelasi silloin JYP vastaan Jyväskylässä.

Todellisuus alkaa hiljalleen hämärtyä Jatkoajan keskustelupalstalla, sanoisi teidän nykyinen päävalmentajanne Jari Kurri.
 

Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Todennäköisesti kehäpäätelmä. Huikolta tulee vähän liikaa näitä "huhuja" sarjatulella tälle palstalle. Mitä näitä nyt on viimeiseen vuorokauteen ollut?

Niku: menee Tapparaan eikä suostu puhumaan JYPin kanssa kuin lakimiehen kautta
Gardiner: menee HIFK
Turkulainen: menee Ilves
Puustinen: menee HIFK
Honka: menee Ilves
Vehviläinen: menee Kärpät
Valtra: lopettaa sponsoroinnin

Unohdinkohan jonkun? En ainakaan itse anna ihan hirveän suurta painoa näille Huikon huhuiluille.
No ehkä sellainen juonenkäänne vielä, että Hämäläisen ketjussa kyselee numeroidun listan perään faktoista Hämäläisen kyvyttömyydestä.
 

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aika paljon helpommalla olisi JYP päässyt kun olisi vaikka sanonut, että Niku on pois kokoonpanosta henkilökohtaisten syiden takia tms.

Nythän se selvisikin, ettei Nikun pelaamattomuudella ollutkaan mitään tekemistä tämän suru-uutisen kanssa.

Aivan mielenvikaista viestintää. Mutta voimia Jypin kannattajille, kyllä se vielä tuosta aikanaan oikenee.
 

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos vaihtoehtona on uskoa virallista tiedotetta asianomaisesta organisaatiolta tai lehtien spekulaatiota niin itse valitsen ensimmäisen. Toki jos uskottava taho voi esittää että että tiedote on valheellinen niin toki itsekin sen myötä voin näkökulmaani muuttaa.


Tämä ei minulla ollut tiedossa kun kirjoitin pitkää viestiäni. Tämä muuttaa tietenkin omaa käsitystä koska lehti kertoo tiedon tulleen suoraan Nikulta. Sellaista valhetta kukaan järkevä ei lehteen laita ellei se ole totta. Aiemmin tiedossa olleiden tietojen perusteella pidin todennäköisenä että poissaolo johtui tästä suru-uutisesta. En siis väittänyt että se on totuus.


Uskon täysin ettei faniryhmille jäänyt tulkinnassa epäselvää. Sitähän ei Seppänenkään kiistänyt. Hän otti kantaa sanamuotoon ettei käyttänyt sellaisia sanoja. Se on selvää että se mitä kerrottiin niin siitä voi vetää johtopäätöksen että seura ei ollut tyytyväinen siihen miten pelaajia kohdeltiin.

Kirjoituksessani en siis väitä että kaikki JYPin kertoma on aina totta ja muut valhetta vaan että kannattanee hetken miettiä onko kirjoittamalleen asialle jotakin perustetta tullut ilmi jolla voi kyseen alaistaa esimerkiksi jonkun JYPin tiedotteen. Tai mikä motiivi JYPillä olisi valehdella kyseisestä asiasta.

Jätän omalta osaltani tämän keskustelun tähän.

Eipä mitään. Hyvää keskustelua on vastata väitteisiin ja esitettyihin vasta argumentteihin, kiitos siitä.

Mielestäni nuo Seppäsen kommentit fanien vääristä tulkinnoista on aika semanttisia, koska fanit sanoi suoraan miten asia ymmärrettiin ja ettei asiaa voinut muuten ymmärtää.

Jos Seppänen tämän jälkeen tarttuu lillukan varsiin niin sillä ei ole varsinaisen asian kanssa tekemistä. Ja toisekseen seuran viestintä pitäisi joka tapauksessa olla sellaista ettei faneille voi tulla tulla sellaista mielikuvaa että entiset valmentajat olisi kohdellut pelaajia huonosti jos asia ei kerta ole niin.

Toivotaan että saadaan välillä positiivisia uutisia.

Edit. En osaa käyttää tätä puhelinta enää. Vahingossa meinasi tulla lainattua kahta eri viestiä taas.
 

Huikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp Jyväskylä, Detroit Red Wings, Tre Kronor
No ehkä sellainen juonenkäänne vielä, että Hämäläisen ketjussa kyselee numeroidun listan perään faktoista Hämäläisen kyvyttömyydestä.
Joo paljon on mutua ja tyyliin "joku sanoi".
En tunne nykyvalmennuksesta ketään, joten on hankala ymmärtää miksi vain tällä palstalla tiedetään totuus siitä että apukoutsi on kaiken takana.
 

-MMH-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En tiedä mitä perjantaita tässä tarkoitetaan, mutta itse olen siinä käsityksessä että viime viikon perjantai. Silloin ei kyllä vastassa ollut TPS, sillä vaikka omat muistikuvat olisivatkin hataria, minut on nähty lähetyksessä paikan päällä kahden eri henkilön toimesta ja minun suosikkijoukkueeni pelasi silloin JYP vastaan Jyväskylässä.
Tarkoitin toki IFK ottelua. Pahoittelut.
 

Corona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Alan pikkuhiljaa ymmärtämään, kuinka sekaisin Jyväskylässä asiat on, kun täällä Jokerit- ja Saipakannattajiakin jo käyvät vuorollaan kertomassa, kuinka surullista on sivusta seurata tätä keissiä, sekä toivottelemassa tsemppejä jatkoon.

Kuoppa. Se on syvä.
 

Nepi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, EV Zug & Detroit Red Wings
EIköhän tää oo enemmän joku Grand Canyon, niin syvä ja laaja ettei sitä voi edes hahmottaa enää.
Meidän seurajohto on kyllä onnistunut kaivamaan tällä kaudella ja tarkasti ottaen vain muutamassa viikossa sellaisen kuopan, että jos sama meno jatkuu niin viimeistään maaliskuussa ollaan jo Australiassa asti.
Viimeviikon tiistaina arvelin, että ollaan maaliskuussa Australiassa asti. Vauhti on vain kiihtynyt nyt tapaus Sami Nikun takia, joten ollaan kyllä jo helmikuuhun mennessä Melbournessa.
 

Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Onko tänään siis Nikulla ja johtoportaalla joku "palaveri" tiedossa?

JYP kusee hommiaan kentällä ja sen ulkona sitä tahtia, että tällaisen keskivertokannattajan on varsin vaikea pysyä enää kaikissa käänteissä mukana.
 

BussiKUSKI

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ennen Valtosta ja uimalakin jälkeen
Ei liity nikuun, mutta ?

Miten kauan sponsorit katsoo tätä, sopimuksissa on varmasti pykäliä ?

Kaikki ei ole mukana rakkaudesta lajiin, voi näillä taloustilanteilla olla painetta katsoa minne yritykset rahansa laittavat.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös