Jussila oli ollut erittäin vaisu koko turnauksen, mutta löysi nyt tasonsa. Erinomaista pelaamista molempiin suuntiin. Järvi taas rakensi täysin yksin 2-0 maalin ja raastoi muutenkin erinomaisesti.
Komppaan cjyylia: Jussila oli vaisu, mutta finaalissa rautaa. Manasin jannua koko viikon, mutta finaalissa oli elementissään. Samoin sanoisin Kivilehdosta: selvästi hidastunut, ikä painaa jo, mutta finaalissa oli erittäin hyvä (vähän erikoista kuitenkin että jätkä valittiin all stars -viisikkoon). Järveenkin menee samat sanat: liike alkaa oleen hieman verkkaista, mutta mikä taistelija ja viimeiseen asti pelaava jätkä onkaan.
Salibandyssa liike on erittäin suuressa roolissa. Moni kolmekymppinen alkaa olla aavistuksen, mikä kv. tasolla riittää, hidas/hitaasti reagoiva näihin peleihin. Toisille, kuten Kohoselle, liikkeen nopeudella ei ole niin suurta merkitystä.
Suomella on pari supertähteä (Kohonen ja Hyvärinen), jotka pystyvät ratkaisemaan tällaisia pelejä. Tärkeä tekijä, että molemmat ovat isokokoisia. Luulisi, että sabassa pienuudella ei olisi merkitystä, mutta kyllä se vaan niin on että keskimäärin huippujen tulee olla myös riittävän ulottuvia.
Sanoisin, että ilman kohosia ja hyvärisiä pelit saattavat jatkossa kääntyä ruotsalaisille. Toki tosin hekin kaipaavat erityisiä ratkaisijoita, jotka pystyvät pelejä kääntämään. Tänä vuonna heillä ei supertähtiä ollut, tai he eivät sille tasolle nousseet. Jotenkin se vaan vaatii ihan tietynlaista erityistaitoa, jotta pystyy äärikireissä peleissä tekeen ratkaisuja. Monet voivat olla kuninkaita liigassa, mutta näissä peleissä ominaisuudet ei vaan riitä.
Suomi puolusti aivan sairaan hyvin. On hieno katsella, kuinka paljon esim. hyökkääjät tekevät puolustuduunia näissä peleissä. Omalle puolelle juostaan suhteellisen hätäisesti.