Mainos

SaiPan viestintä ja markkinointi

  • 178 491
  • 735

emz1

Jäsen
Miksi se vastaus, jonka itse näin tuohon kommenttiin oli pidempi kuin tuossa lainauksessa oleva ja mielestäni myös eri sävyinen.

Edit. No nyt se koko vastaus on kadonnut. Onpas hämmentävää.
Sitä vastausta muokattiin tuon minun kuvankaappauksen jälkeen jotenkin muotoon jossa pyydeltiin anteeksi bingoideaa ja että miten uutta luodessa kyseinen markkinointipäällikkö innostui vähän liikaa tjsp. Sitten vastaus muokattiin niin, että vastasin sinulle yksityisviestillä ja joku saapui ihmettelemään että miksi ei voi vastata julkisesti.

Annettaisiinko kuitenkin hetki aikaa eikä heti kaikesta dumattaisi
Toki, mutta valitettavasti kokemattomuus paistaa vähän liikaa. Tilanne johon hän on tullut ei vain tällä hetkellä oikein kestä yhtään viestinnällistä tappiota tai osumaa kun laiva vuotaa vähän joka suunnasta. Sen vuoksi SaiPa olisi kaivannut vähän hiotuneemman yksilön tontille mutta nyt enemmänkin harjoitellaan perusasioita.
 
Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Melkoinen myyjä saa olla, kuka tässä kohtaa saa myytyä 27 euron irtolippuja tai 650 euron kausikortteja. Ei käy kateeksi.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Jatkoajan kolumnisti on näköjään lukenut Jatkoajan keskusteluista "SaiPan viestintä ja markkinointi" -ketjun, ja kirjoittanut sen perusteella jutun. Ei tuossa kirjoituksessa mitään varsinaista vikaa ole, mutta voiko referaattia nettikeskustelusta kutsua oikeaksi kolumniksi? Pitäisikö edes mainita, että kirjoituksen insipraatio ja tulkinnat ovat peräisin suoraan SaiPan kannattajien nettikeskustelusta.

Kirjoittajan hurskastelu on melkomoista: "Ei ole kuitenkaan mielekästä osoittaa liiaksi sormella yksittäistä tekijää: lopulta sotkusta on vastuussa rekrytoinnista vastaava taho." Juu ei tosiaan olisi asiallista heittää tuoretta Viestintä- ja markkinointipäällikköä yksin bussin alle, joten tuupatan sinne myös Markkanen.

Itse olisin tulkinnut "Bingon voitte jo unohtaa" -kuittauksen vain kevyeksi heitoksi, jolla viestitettiin että mennään vaan eteenpäin ja oikaistaan kurssia kokemusten ja palautteiden mukaan. Tässä ketjussa @emz1 tulkitsi viestin sävyn kuitenkin toisella tavalla, ja käytti termiä provosoituminen. No, ehkä emz1 tulkinta oli oikea, jos ko. viesti on otettu pois Facebookista.

Tässä kohdassa voinen myös tunnustaa, että Jatkoajan (tarjoituksella provosoivaksi kirjoitetut) kolumnit ovat muutaman kerran onnistuneet lievästi provosoimaan rattussovjeticusin. Kohtuullisen kepoisista aineksista kasataan jyrkkä näkemys ja ärsyttävä otsikko, jota tällainen vanha mielensäpahoittaja saattaa vahingossa klikata.

Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä

Minusta tämä oli hyvin kirjoitettu kolumni. Viestintä ja erityisesti kriisiviestintä on taiteenlaji, mistä vastaavalla henkilöllä pitäisi olla siitä on aikaisempaa työkokemusta. Urheiluseura, kuten Saipa on erityisesti paikallisesti kokoaan suurempi, minkä tekemiset kiinnostaa. Ja kun seuran imago ei ole juuri nyt kaikkein parhaassa hapessa (minkä voi lukea uuden jäähallin ympärillä käytävistä keskusteluista), niin juuri nyt pitäisi seuran olla erittäin sensitiivinen viestinnässä. Vaikka paine kattilassa kasvaisi kuinka paljon. Kaikki viestit missä sivulauseessakin syyllistetään kannattajia tai provosoidutaan kommenteista ovat nyt no go.

Toinen asia: Ihan nyanssina minua on hämännyt se, ettei kokoompanoja enää julkaista klo 13 Saipan Facebookissa. Ennen tuli kytättyä aina Saipan Facebookista illan kokoonpano, mutta nyt se ilmestyy sinne usein vasta vähän ennen peliä. Joo tiedän, että se löytyy Liigan sivuilta klikkailemalla, mutta muut seurat ilmoittavat heti kokoonpanon omalla sivustollakin (jopa Ketterä).
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jatkoajan kolumnisti on näköjään lukenut Jatkoajan keskusteluista "SaiPan viestintä ja markkinointi" -ketjun, ja kirjoittanut sen perusteella jutun. Ei tuossa kirjoituksessa mitään varsinaista vikaa ole, mutta voiko referaattia nettikeskustelusta kutsua oikeaksi kolumniksi? Pitäisikö edes mainita, että kirjoituksen insipraatio ja tulkinnat ovat peräisin suoraan SaiPan kannattajien nettikeskustelusta.

Kirjoittajan hurskastelu on melkomoista: "Ei ole kuitenkaan mielekästä osoittaa liiaksi sormella yksittäistä tekijää: lopulta sotkusta on vastuussa rekrytoinnista vastaava taho." Juu ei tosiaan olisi asiallista heittää tuoretta Viestintä- ja markkinointipäällikköä yksin bussin alle, joten tuupatan sinne myös Markkanen.

Itse olisin tulkinnut "Bingon voitte jo unohtaa" -kuittauksen vain kevyeksi heitoksi, jolla viestitettiin että mennään vaan eteenpäin ja oikaistaan kurssia kokemusten ja palautteiden mukaan. Tässä ketjussa @emz1 tulkitsi viestin sävyn kuitenkin toisella tavalla, ja käytti termiä provosoituminen. No, ehkä emz1 tulkinta oli oikea, jos ko. viesti on otettu pois Facebookista.

Tässä kohdassa voinen myös tunnustaa, että Jatkoajan (tarjoituksella provosoivaksi kirjoitetut) kolumnit ovat muutaman kerran onnistuneet lievästi provosoimaan rattussovjeticusin. Kohtuullisen kepoisista aineksista kasataan jyrkkä näkemys ja ärsyttävä otsikko, jota tällainen vanha mielensäpahoittaja saattaa vahingossa klikata.

Oli rehellisesti aika lapsellinen kolumni. Lisäksi se oli enemmän kritiikkikollaasi tämän ketjun viesteistä kuin yhtenäistä lankaa seuraava kirjoitus. Markkaselta todellakin vaadittiin ulostuloa, sen onnistumisesta voi olla monenlaista näkemystä mutta kyllä sitä vaadittiin. Voisin myös veikata että Jussi on tapaus joka ei ole antanut muiden kirjoittaa sitä puolestaan.

SaiPa-väellä on paha olla. On silti aika ikävää huomata että pahaa oloa alettiin purkaa uuteen ihmiseen heti ensimmäisellä työviikolla. Eihän tähän organisaatioon kukaan halua enää tulla töihin tällaisten jälkeen.
 
Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Onhan tuo SaiPan viestintä ollut todella surkeaa viime aikoina. Kun kausi on jälleen ohi ennen joulua (tällä kaudella jo ennätysaikaisin), niin silloin edes pienille virheille viestinnässä ei ole varaa. Ja kun niitä virheitä sattuu jatkuvasti, niin negatiivinen kierre seuran ympärillä vain kasvaa.

Sinänsä on ihan positiivista, että SaiPan uusi viestintäpäällikkö yrittää kehittää jotain uutta, mutta olihan tuo bingo nyt ihan kuolleena syntynyt idea. Sen jälkeen vielä provosoituminen siitä, kun paskasta ideasta tuli kuittailua. Sen jälkeen tuo Markkasen ulostulo, jonka kruunasi kommentti "jäätkö tuleen makaamaan vai nousetko ylös. Se jää nähtäväksi". Ihan älytön määrä virheitä pienen ajan sisään tilanteessa, jossa yhdellekään virheelle ei olisi varaa. Kautta on vielä puolet jäljellä ja ainut mitä SaiPa voi enää tavoitella on jumbosijan välttäminen. Jos tuossa tilanteessa halutaan kannattajia hallille, niin viestinnän pitää olla ihan eri tasolla kuin nyt on nähty.

Onko siitä strategiastakaan tiedotettu mitään? Aikaisemmin on luvattu, että strategian kanssa tullaan ulos, mutta kun halliasian myötä tuli mahdollisia muutoksia strategiaan, niin siitä ollaan oltukin hiljaa. Jos seurajohto on luvannut kannattajille julkaista seuran strategian kesäkuussa ja aikatauluun tuli muutoksia, niin kannattajille pitäisi ilmoittaa miksi luvattu strategian julkistus on viivästynyt ja milloin se julkaistaan. Nämähän pitäisi olla ihan perusasioita.

Turha tässä on kuitenkaan uutta viestintä- ja markkinointipäällikköä heittää bussin alle, vaikka tuo bingoidea olikin huono ja reagointi kuittailuihin vielä huonompi. Ne ongelmat löytyvät sieltä toimitusjohtajan ja hallituksen suunnalta, jos viestintä- ja markkinointipäällikkö edes suunnittelee jotain bingoa, kun hänellä pitäisi olla paljon isompia asioita työpöydällä tällä hetkellä.

Nyt SaiPan pitäisi onnistua vakuuttamaan kannattajat siitä, että ensi kaudella on tiedossa jotain parempaa. Miksi ihmeessä joku satunnaiskatsoja tai edes kannattaja menisi enää tällä kaudella katsomaan SaiPan peliä? Joukkue pelaa huonosti, häviää, SaiPassa ei ole kovinkaan kiinnostavia yksilöitä eikä ottelutapahtumassakaan ole mitään kovin kiinnostavaa katsojille. Ehkä toivo paremmasta tulevaisuudesta voisi tuoda katsojia hallille, mutta ainakaan minulla sitä ei ole.

Minä olen melko varma siitä, että ensi kaudella SaiPaa valmentaa Ville Hämäläinen ja joukkueen on rakentanut Jussi Markkanen. Kaikella kunnioituksella molempia kohtaan, mutta eihän noilla lähtökohdilla tavoitteena voi olla mikään muu kuin jumbosijan välttäminen. Miksi SaiPa pärjäisi ensi kaudella, jos Markkanen ei ole kertaakaan onnistunut rakentamaan hyvää joukkuetta ja Hämäläisellä ei ole käytännössä mitään näyttöjä valmentamisesta? Miten noista lähtökohdista kannattajat voivat olla innostuneita ensi kaudesta? Tuo on ihan toivoton yhtälö.

Yleensä kesä on SaiPa-kannattajien parasta aikaa, kun aina on edessä uusi kausi, jolla voi onnistua. Mutta jos joukkue on Markkasen rakentama ja Hämäläisen valmentama, niin onnistumisen todennäköisyys on niin hävyttömän pieni, että itse en ainakaan jaksa innostua ensi kaudesta yhtään. Jos SaiPaa valmentaa ensi kaudella joku muu kuin Hämäläinen, niin tässä kohtaa seuran kannattaisi vuotaa nämä tiedot medialle. Jostain pitäisi saada positiivisia uutisia, jotka toisivat uskoa tulevaisuuteen. Itselläni ei ole ainakaan tällä hetkellä mitään odotuksia ensi kautta kohtaan ja tuskin olen ainut.
 
Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
SaiPa-väellä on paha olla. On silti aika ikävää huomata että pahaa oloa alettiin purkaa uuteen ihmiseen heti ensimmäisellä työviikolla. Eihän tähän organisaatioon kukaan halua enää tulla töihin tällaisten jälkeen.
Jep, täälläkin Pertit ja Sepot vähättelivät uutta rekrytointia googlauksen perusteella. Aika syöpänen on tämä SaiPa-yhteisö ja jos toimisto kaipaisi jonkinlaista raikastusta, niin kyllä yhteisökin isosti. Ehkä täältä on onnistuttu kaikella paskan suoltamisella ajamaan sellaiset pois, jotka eivät koe, että kaikki on pielessä, ja tänne on jäänyt vaan nämä epäonniset yksilöt ja se korostaa tilannetta. Surullista luettavaa monesti kyllä.
 
juice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Onhan tuo SaiPan viestintä ollut todella surkeaa viime aikoina. Kun kausi on jälleen ohi ennen joulua (tällä kaudella jo ennätysaikaisin), niin silloin edes pienille virheille viestinnässä ei ole varaa. Ja kun niitä virheitä sattuu jatkuvasti, niin negatiivinen kierre seuran ympärillä vain kasvaa.

Ihan älytön määrä virheitä pienen ajan sisään tilanteessa, jossa yhdellekään virheelle ei olisi varaa. Kautta on vielä puolet jäljellä ja ainut mitä SaiPa voi enää tavoitella on jumbosijan välttäminen. Jos tuossa tilanteessa halutaan kannattajia hallille, niin viestinnän pitää olla ihan eri tasolla kuin nyt on nähty.
Epäilen, että satunnaiskatsoja ei ole edes huomannut näitä viestintäkommelluksia. Siinä mielessä niillä ei ole mitään merkitystä. Kansa tulee hallille jos joukkue pärjää, that´s it. Me vannoutuneet seuraajat näitä kytätään. Joihinkin vaikuttaa joihinkin ei.
 
Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sehän on luonnollisesti niin, että silloin kun vituttaa niin vituttaa yleensä kaikki. Mielestäni joku bingo on ihan yhdentekevä asia, mutta sen voi tässä tilanteessa kokea hyvinkin ärsyttävän koska perustuote ei ole kunnossa. Vähän sama jos sinun rakenteilla olevasta talosta puuttuisi edelleen katto, mutta rakennusliike antaisi bonuksena jouluvalot.
 
Bauer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool

Juuri näin. Minua häiritsee bingo-ajatuksessa taas se, että tulee mieleen joku eläkeläisten viihdyttäminen. Eläkeläiset ja vanhemmat ikäluokat ovat toki myös tärkeitä katsojia, mutta jotenkin nämä viime aikojen ideat (maanpuolustusteema, bingo) eivät ehkä ole ihan sitä, millä alle nelikymppisiä houkutellaan katsomoon. Ja heitä olisi tärkeää saada, koska muuten he helposti tottuvat skippaamaan pelit.

Tosin nyt kyllä menee kentälläkin niin huonosti, että ei yleisöä tule kuin joku 1000-1500, vaikka yrittäisi mitä taikatemppuja. Mutta sitten taas ensi kaudella suosittelisin panostamaan enemmän nuorempien katsojien saamiseen, ei vanhempien.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Tämän päivän joulupuuro Facebook-kampanja oli taas aikamoista amatöörimäistä puuhastelua,. Tapahtumaa ei ainakaan Facebookissa mainostettu ennen tätä päivää ja siitä tehtiin ensimmäinen postaus Faccebookiin samaan aikaan kun tilaisuus oli jo käynnissä: ”Rikkilä ja Karvinen ovat NYT jakamassa puuroa, menkää käymään”. Facebook algoritmi ei toimi niin, että se nousee heti automaattisesti fiidiin, joten aika moni näkee sen postauksen reilusti sen jälkeen kun tilaisuus on jo ollutta ja mennyttä.
 
IlPadrino

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Juuri näin. Minua häiritsee bingo-ajatuksessa taas se, että tulee mieleen joku eläkeläisten viihdyttäminen. Eläkeläiset ja vanhemmat ikäluokat ovat toki myös tärkeitä katsojia, mutta jotenkin nämä viime aikojen ideat (maanpuolustusteema, bingo) eivät ehkä ole ihan sitä, millä alle nelikymppisiä houkutellaan katsomoon. Ja heitä olisi tärkeää saada, koska muuten he helposti tottuvat skippaamaan pelit.

Tosin nyt kyllä menee kentälläkin niin huonosti, että ei yleisöä tule kuin joku 1000-1500, vaikka yrittäisi mitä taikatemppuja. Mutta sitten taas ensi kaudella suosittelisin panostamaan enemmän nuorempien katsojien saamiseen, ei vanhempien.
Miksi jengi jauhaa tästä bingosta vieläkin. Oli uusi idea joka epäonnistui, mutta ei siinä tarvitse roikkua. Tähän maailmaan mahtuu aika paljon paskoja markkinointi-ideoita, mutta tärkeintä on et jotain edes yritettiin.
Maanpuolustus teema nyt on apinoitu jenkkilästä ja käsittääkseni ei ollut tänä vuonna ekaa kertaa.
 
IlPadrino

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
SaiPa-väellä on paha olla. On silti aika ikävää huomata että pahaa oloa alettiin purkaa uuteen ihmiseen heti ensimmäisellä työviikolla. Eihän tähän organisaatioon kukaan halua enää tulla töihin tällaisten jälkeen.
Tämä on kyllä ihan totta. Kuka tuonne haluaa julkiseksi kusitolpaksi? Sen takia meillä varmaan on joka positiossa vanha pelaaja, kun ulkopuolisia ei saada houkuteltua.
 
emz1

Jäsen
Itse olisin tulkinnut "Bingon voitte jo unohtaa" -kuittauksen vain kevyeksi heitoksi, jolla viestitettiin että mennään vaan eteenpäin ja oikaistaan kurssia kokemusten ja palautteiden mukaan. Tässä ketjussa @emz1 tulkitsi viestin sävyn kuitenkin toisella tavalla, ja käytti termiä provosoituminen. No, ehkä emz1 tulkinta oli oikea, jos ko. viesti on otettu pois Facebookista.
Minun mielestä se näytti turhautumisen reaktiolta eli todennäköisesti bingosta on sadellut palautetta melko toistuvasti. Minulla ei sinällään ole mitään Vuorinnettä vastaan, hän vaikuttaa ihmiseltä joka sopii SaiPan organisaatioon mutta minulla herää kysymys, että onko toimenkuva liian laaja suhteutettuna työkokemukseen ja osaamiseen. Minun mielestä hän voisi olla erinomainen silloin kun toimenkuva olisi rajattuna jonkinlaiseen kumppanitoiminta/yhteisöllisyys/vastuullisuus -kategoriaan mutta kuulostaa valitettavan kaukaiselta että SaiPa kasvattaisi toimiston työntekijämäärää vaikka se olisi ainoa järkevä ratkaisu.

Nämä ovat toki vasta vain ensihavaintoja ja minä toivon rehellisesti hänelle onnistumista ja että näemme esim. markkinoinnin puolella tulevaisuudessa jotain parempaa eikä tapahdu vajoamista työkuorman alle.

Selvyydeksi todettakoon, että ei se ole Vuorinteen vika, että SaiPalle menee huonosti tai että seura on siinä tilassa missä se tällä hetkellä on. Ei tuossa ole varmasti kenelläkään nautinnollista tehdä tällä hetkellä töitä kun laiva vuotaa vähän sieltä ja täältä.
 
Suomi Kiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Tappara
SaiPan organisaatio on repaleinen. Toimistolta puuttuu urheilutoimenjohtaja ja myyntipäällikkö. Muista seuroista tälläiset löytyy. Enpä tiedä onko titteleillä merkitystä, mutta joku saattaa puhua mieluiten vaikka toimitusjohtajan kanssa yhteistyöstä kuin tavallisen myyjän.

Toimitusjohtajalle varmaan kuuluvat kaikki pääyhteistyökumppanisopimusten teko. Tietysti neuvotellahan voi kuka tahansa mutta toimarin käsialaa nuo olisivat varmasti hyvin pitkälti ja uskoisin että SaiPassa pääyhteistyökumppaniksi ei kymppitonnilla pääse. Aikamoinen työsarka Markkasella kun pitäisi vielä urheilutoimenjohtajan virkaa hoitaa eli kasata ensi kauden joukkuetta ja samalla neuvotella isoja markkinointisopimuksia.

Näitä juttuja kun lukee niin myyjistä yksi hoitelee vielä junnuvalmennusta ja toinen myy yksityisen jäähallin jäävuoroja. Jäljelle jää siis yksi myyjä, jos tuo SaiPan toimistohenkilökunnan kokoonpano pitää paikkansa.

Vanha viestintä- ja markkinointijohtaja lähti ja hänen käsissään oli ottelutapahtuma ja varmasti iso-osa kumppanisopimuksista myös. Alku ei ole ollut Vuorinteellä helppo ja tilannetta ei ole helpottanut joukkueen surkea menestys. Toivottavasti solmut saadaan auki ja Vuorinteen tavoite saada yleisö halliin toteutuu. Puolet taitaa kotipelejä vielä olla jäljellä ja voittoja ei ole tullut toivotulla tavalla niin kiinnostaako tuote yleisöä? Miten seuran kassa kestää jos yleisömäärä putoaa lähemmäs 1500 katsojaa sisältää siis irtolipun ostajat ja kausikorttilaiset kun paikallahan on siinä 1000 henkeä. Ja kyllähän aikamoinen myyjä saa olla kuka nyt myy 30 irtolipun tai sen 700€ kausikortin.

Aika rassaava paikka kun Pehkonen viihtyi paikalla viitisen vuotta ja Viljakainen kahdeksan. Aikansa kutakin ja varmasti raskasta perheellisille kun työaika ei ole 8-16.

Ja varmasti vielä tässä tilanteessa kun ruoka, sähkö ja polttoaine mm. maksavat vuodentakaiseen verrattuna paljon enemmän katsojat tulevat tekemään valintoja mennä peliin tai jäädä sohvalle.

Liigalle voisi myös kenellä kontakteja on heittää kysymyksen? Onko kolmen kotipelin viikossa järkeä? Harvalla perheellisellä on varaa mennä katsomaan kolme ottelua viikossa. Yksi peli on päälle 100€ keikka eli 300€ viikko. Ei kestä kukkaro. Eikä tämä koske pelkästään SaiPaa ja Lappeenrantaa.
 
Viimeksi muokattu:

emz1

Jäsen
Vanha viestintä- ja markkinointijohtaja lähti ja hänen käsissään oli ottelutapahtuma ja varmasti iso-osa kumppanisopimuksista myös. Alku ei ole ollut Vuorinteellä helppo ja tilannetta ei ole helpottanut joukkueen surkea menestys. Toivottavasti solmut saadaan auki ja Vuorinteen tavoite saada yleisö halliin toteutuu
Tässä on myös hyvä huomioida se, että käsittääkseni Viljakaisen lähtö tuli yllättäen SaiPalle koska muutenhan tämä olisi hoidettu hallitusti niin, että uusi henkilö astuu taloon vielä edellisen ollessa työsuhteessa. Nyt niin ei tapahtunut ja voin kuvitella että Vuorinteen kohdalla se ei ole helpottanut starttia yhtään jos asiat ovat tapahtuneet edes osittain "mene veteen ja opi uimaan" -mentaliteetilla.

Vastuu on aina työnantajalle siitä että kenet palkataan mihinkin rooliin, mitkä ovat hänen valmiudet toteuttaa kyseistä roolia ja kuinka hyvän tuen hän on saanut työnantajalta työssä onnistumiseen. Nyt on valitettavasti käynyt niin, että joku osa-alue on jäänyt vaiheeseen ja olemme tilanteessa jossa jokaista julkaistua tiedotetta tai postausta katsotaan suurennuslasin kanssa joka tuo varmasti tarpeetonta painetta myös itse työntekijälle.

Positiivista palautetta vielä siitä, että reagointinopeus on ollut hyvä palstalla nostettuihin asioihin ja esim. Ville Koho on lisätty jäädytettyjen numeroiden listalle esittelytekstin kera. En tiedä, lukeeko itse Vuorinne Jatkoaikaa vai joku tiimiin kuuluva jäsen mutta asiat ovat edenneet nopeasti.
 
MatamiX

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Liigalle voisi myös kenellä kontakteja on heittää kysymyksen? Onko kolmen kotipelin viikossa järkeä? Harvalla perheellisellä on varaa mennä katsomaan kolme ottelua viikossa. Yksi peli on päälle 100€ keikka eli 300€ viikko. Ei kestä kukkaro. Eikä tämä koske pelkästään SaiPaa ja Lappeenrantaa.
Niin olisihan tässäkin mahdollisuuksia markkinoillisiin keinoihin, jollei kaikkea oteta vain negatiivisena. Jollet voi muuttaa sitä, niin korosta ja tee siitä omanlaisensa. Mahdollisuuksia olisi, muttei ehkä pikavoittoja. Liittyy paljolti myös omaan asenteeseen viestijänä ja markkinoijana. Uudet tuulet, uusi tekniikka ja uudet ideat käyttöön nuoremman kohdeyleisön saavuttamiseksi.
 
Hippi Hiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Nanna Karalahti
Suorituksessa näkee tosiaan puutteellisen perehdytyksen. Vaikka kuinka tulisi markkinointiJOHTAJAN pestiin, niin jos siinä joutuu tekemään suoraan asiakkaalle näkyviä asioita ilman että käytössä on asiaa osaavan tuki, jälki on tuollaista. Ajan myötä asiat sitten selkiytyvät ja oma tapa hioutuu.
 
Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Meiltä kun löytyy kaupungista huippuosaamista monellakin saralla, niin SaiPa-kahvin rinnalle voisi nostaa (halleillekin tarjottavaksi) Tujulta SaIPAa. Olisihan se mukava hallillakin sen perus hanatuopin sijaan siemailla laadukasta pienpanimo IPAa. Saa käyttää. Yleensäkin voisin kuvitella, että Lappeenrannasta löytyisi ns. Vientituotteita joita SaiPa voisi markkinoida ympäri maata ja vastaavasti nämä viejäyritykset palauttaisi laajemmin SaiPalle joko tapahtumiin, shoppiin tai kassaan tästä hyvästä. Ennen kaikkea tuollaisia molempia hyödyntäviä yhteistöitä, eikä pelkästään firman logo pelipaitaan tai kaukalon laitaan. Tai sitten tässä on jo kaikki kivet käännetty, mistä minä tiedän.
 
juza

Panimosopimukset ovat tapahtumissa yleisesti eksklusiivisia. Rahaa liikkuu aika paljon Hartwallilta ja siihen on hankala pienpanimoiden päästä, vaikka laatu varmasti paranisikin.
 
emz1

Jäsen
Tämä idea on tuotu useampaan otteeseen ja muutaman muunkin henkilön toimesta erilaisilla tavoilla esille, mutta jos nykyään toimistolla keskitytään isommalla hartaudella Jatkoajan lukemiseen niin mikseipä kertaus olisi paikallaan.

Ajankohdallisesti ei varmasti paras hetki lanseerata, mutta suunnittelutyö, toteutus ja tekniset asiat vievät oman aikansa joten tässä on hyvin aikaa tuoda jotain valmista pöytään keväällä kun pidetään uuden toivon kipinän pressitilaisuudet jälleen ja mennään lujaa valoa kohti.

Ensisijaisesti etäkannattajille suunnattu kuukausimaksullinen/kertamaksullinen jäsenyys, mutta miksi ei myös paikallisille.

- Hinta 9-15 €/kk (laskutuskausi elokuu-huhtikuu, 9kk) tai 81-135€/kausi
- Elokuussa pumpataan uusista pelaajista ja harjoitusotteluihin liittyvistä asioista kaikki mahdollinen sisältö irti
- Jäsenyyteen sisältyy 5kpl pääsylippuja SaiPan kotiotteluihin, Voucher-periaate eli valitse itse paikkasi mistä päin hallia vain kun haluat lunastaa
- Jos oletkin kausikorttilainen ja et halua hyödyntää tätä etua, voit vaihtaa lippuetusi esimerkiksi fanituotteeseen (esim. pelipaita)
- Ekslusiivinen sisältö kirjautumisen takana. Tämä voi olla livetuotantoa tai nauhoitettua sisältöä jota tulee katsottavaksi esim. kotiottelupäivänä, pelaaja mikitettynä ottelun tai aamujäiden aikana, dokumentaarista sisältöä pukukopista tai pelaajakohtaista myday-tyyppistä sisältöä vierasottelusta/kotiottelusta. Kohderyhmiä on monia ja kaikille jotain.
- Tätä on ehkä vaikea sanoa tänä päivänä ääneen, mutta jonkinlainen etuosto-oikeuden käyttäminen playoff-otteluihin

100 jäsentä -> 8100€ - 13 500€
200 jäsentä -> 16 200€ - 27 000€
300 jäsentä -> 24 300€ - 40 500€

Kyse vain myydyistä summista. Kuluja tulee toki pakettiin kuuluvista sisällöistä, niiden tuottamisesta ja laskuttamiseen liittyvistä asioista jotka syövät toki rahallista "voitollista" osuutta vaikka minun mielestä juurisyy ei pidä ollakaan että tavoitella erityistä rahasampoa (toki jotain täytyy jäädä viivan allekin) mutta ensisijainen asia on ottaa ne ihmiset mukaan tähän juttuun joiden ei kannata ostaa kausikorttia maantieteellisistä etäisyyksistä johtuen mutta jotka vierailevat siitä huolimatta Kisapuistossa x määrän kaudesta.

Saa suorittaa.
 
Viimeksi muokattu:

Hippi Hiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Nanna Karalahti
Mitä @emz1 sanoi. Minusta on peräti eriskummallista, ettei SaiPa ole tätä aiemmin lanseerannut. Etelä-Karjalasta käy ulos jatkuva virta nuoria ihmisiä opiskelujen ja töiden vuoksi, mutta jos lapsuuden ja nuoruuden seura on ollut SaiPa, myös keski-iän ja vanhuuden seura on SaiPa. Minulla on takana vajaa 15 vuotta Stadin valoissa ja on ihan naurettava ajatus, että ryhtyisin larppaamaan jotain Hifkiä. Käykää keräämään rahaa himaan tältä jengiltä.

Ps. Meidän yhden naisen markkinointiosastohan petraa kuin sika juoksuaan. Pelejä on teemoitettu asiallisesti ja ajallaan, kulttuurietujen käytöstä on muistuteltu ja mitään kummallisuuksia ei ole tullut vastaan somessa. Siitä se lähtee.
 
Ferris

Jäsen
EI kyllä anna taas kovin ammattitaitoista kuvaa, kun seuran sometileillä (FB, Insta) mainostetaan huomisen pelin alkavan 18.30, kun oikea aika on klo 17....
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös