SaiPan peliesitykset kaudella 2021–2022

  • 223 630
  • 1 889

Reinhart

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Ensin pitäisi saada maalipaikkoja ja sitten tehoja, jos puhutaan, että tehot ovat kateissa. SaiPalla oli yhteensä 11 laukausta b-pisteiden sisällä (laajasti laskettuna). Eilisessä matsissa ei ollut kyse siitä, että tehot olivat kateissa. Viime kausiin verrattuna kaikki melkein on plussaa :)
Liigan tilastojen mukaan sellaiselle noin 7-9 laukauksella maalia kohti (%) pitäisi jo keskimäärin maali tulla. Eilen oli muutama paikka mm. ylivoimalla mutta niistäkään ei sitten saatu sisään. Sen jälkeen varmaankin sellainen epävarmuus hiipi sisään ja noita hyviä laatupaikkoja ei juurikaan ollut. Siellä oli mm. Juusolalla kyllä ihan parhaalla sektorilla paikka kun hyvällä liikkeellä nousi taas maalipaikkaan mutta ei saanut laukauksestaan maalia. Tapparaa vastaan ne maalipaikat jäi kyllä vähiin mutta edelleen olisi noista ainakin sen yhden voinut tehdä jolloin olisi oltu ainakin jatkoilla. Edelleenkin se peli-ilme oli hyvä toki Tappara nosti karvausta viimeiseen erään ja SaiPa ei sitten päässyt enää oikein hyökkäysten rakenteluun ja sortui paineen alla virheeseen, joka sitten ratkaisi tuon pelin. Tuo Virran pelikirja toimii kyllä erittäin hyvin jos vastustaja on vähänkin passiivinen (träpissä) niin silloin päästään tuota peliä rakentamaan. Sitten jos pystyy kovaan karvaukseen/liikkeeseen kaikilla hyökkääjillä niin pystyy hyydyttämään sitä kyllä tehokkaasti ja siihen pitäisi keksiä sellainen nopea avaustapa ja rytmitys, jolla se paine voitaisiin purkaa vaikka hyökkääjät hakee ihan päätyplankista avauksen tai syötetään karvaajien ohi väleihin, josta päästään paineen alta pois. En toisaalta usko että vastustajajoukkueet pystyy tuota jatkuvaa paine ja karvaustaktiikkaa ihan koko ajan ja kaikki erät pelaamaan niinkuin Tapparakin pelasi se 3 erän enempi tuolla taktiikalla.
 
Viimeksi muokattu:

Sportsguy

Jäsen
Jatkan vanhan jankkaamista vielä, mutta Pekka Virta-asiantuntijana helppo nähdä missä mennään ja Sputnik liikkuu kyllä maestron aikataulun mukaan. Nyt on tuota oman pään rytmitystä haettu jonkun aikaa. Se ei näytä vielä kummoiselta, mutta se on siellä ns sytykkeenä jo. Virheitä tulee, koska pelaajat eivät osaa lukea vielä keskenään milloin mennä nopeampaa ylös ja milloin kääntää alas.

Keskialueen ylitys on seuraava kehityskohde. Avaukset lähtevät ajoittain ok pakilta hakijalle, mutta sen jälkeiset työkalut on vielä mestarin puvun taskussa. Näkisin tuon avaavan peliä kerta-heitolla parempaa kohti. Hyökkäys-alueella osataan myös kiekotella jo puolustus-alueen tapaan, mutta vielä ei tule ns tukitoimia.

Pelaajille on isketty niin paljon uuttaä muutamaan kuukauteen, ettei kukaan voi oppia kaikkia heti. Osalla vielä pois-oppimista vanhasta.

Viestini SaiPa-faneille: malttakaa.

Jonkun mielestä olisi kiva katsoa 4-5 -tappioita, mutta sieltä on pidempi matka voittavaan lätkään kuin 0-2 päästetyllä. Epäilevät tuomaat, katsokaa vielä kerran tarkasti tuota kokoonpanoa ja miettikää, miksi SaiPaa vastaan on tehty 8 otteluun vain 12 maalia. Ei ole sattumaa.
 

Don Sputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Liverpool
Viestini SaiPa-faneille: malttakaa.

Jonkun mielestä olisi kiva katsoa 4-5 -tappioita, mutta sieltä on pidempi matka voittavaan lätkään kuin 0-2 päästetyllä. Epäilevät tuomaat, katsokaa vielä kerran tarkasti tuota kokoonpanoa ja miettikää, miksi SaiPaa vastaan on tehty 8 otteluun vain 12 maalia. Ei ole sattumaa.

Kyllä me vielä maltetaan. Ärsyttää vaan toi tehottomuus. Ja se olen minä, joka mieluummin otan 4-5 tappion, kuin 0-1 :-) Voittoa tietenkin haetaan joka pelistä ensisijaisesti. Tarkoitan tuolla sitä, että itse pidän kyllä maaleista ja tilanteista. Otan myös 5-4 voiton ennemmin, kuin 1-0 voiton. Tottakai tiedän myös, että jos joka peli on 10 maalin hurlumheitä, niin ei sillä kovin korkealle nousta. Mut jos nyt ees vähän enemmän niitä maaleja kiitos ja ihan piristävää ois ees silloin tällöin nähdä joku 5-5 matsi...
 

Kukamuumuka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, Leijonat
Toistan nyt itseäni, mutta Virta peluuttaa näitä vanhoja konkareita ja muutamia ulkolais "vahvistuksia" ihan liikaa. Ei näytöt ole minua ainakaan vakuuttaneet.
Vanhoista konkareista mainitaan esim kapu Koskiranta sekä Maalahti, No kapteeni on pois määrittelemättömän ajan, toivottavasti kuitenkin paranee pian. Maalahti kasvattaa miinustilastoja, laukauksetkin vähentyneet peli peliltä.
Pelaaminen on muuten parantunut, ja nuoret astuneet esiin. Siitä kiitos Virralle!
Kyllä tämä tästä, kausi vasta alussa.
 

Logan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Filip Kadera & Jan Lukas
Varmaan ihan hyvää tarkoitat kun sua maalinteko ärsyttää mutta oon kommentistasi noin 100% eri mieltä. Taktiikka / pelikirja on se mikä tuo maalipaikkoja ja pitää joukkueen hyökkäyksen ja pakiston välisen balanssin hyvänä ja vaikuttaa myös siihen että päästetäänkö me maaleja. Yllä kaverit hyvin analysoi sitä, että meidän pelikirja hyytyi Tapparan aggressiivisen karvauksen tuloksena ja sit ois voinu kokeilla avata peliä eri tavalla (näin ei varmastikaan toimittu siks että on hinkattu yhtä pelitapaa ytimeen ja on käytetty kaikki aika siihen, variaatioita ei olla yhdessä sovittu vielä), mikä ois voinu johtaa maalipaikkoihin. Oon koettanut kunnioittaa tuota maagista 10n pelin rajapyykkiä ennen kuin alan antaa laajempaa näkemystä omalta osaltani, mut paljastetaan sen verran että itseäkin risoo se, että maalipaikkoja (joita pelikirjan kautta tulee kyllä) ei osata hyödyntää. Pre-game haastattelussa Nuutti #34 sanoi, että nimenomaan maalin tekemistä on treenattu harjoituksissa tällä viikolla.

Ei tää niin hankala ole. Minä katon pelit meni miten meni. Kritiikki oli siihen että satunnaiskatsojat ei ehkä kato. Enkä minäkään kyllä tutulle kehota peliä katsomaan.
 

Blur

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Seeprat, Kiekko-Espoo
Olisiko tänään Juhon päivä? Joko nyt?
7 peliä pelattu, tuolla tahdilla tänään pelatessa Juho pelaisi kaudella 7-8 peliä eikä se todellakaan ole nuoren NHL-varatun maalivahdin etu.
Sotketaanko kenttiä, kun ne varsin stabiilit ovat olleet.
Onkohan orvoista orvoin Jarno matkassa mukana vai veneilemässä?
Onko Taavetti palautunut keskiviikon koitoksesta, jaksaako luistella, pääseekö ylivoimaan?

Mielenkiinnolla odotetaan. 2 vuotta sitten näihin aikoihin kävin Vaasassa katsomassa, kun voitettiin hävyttömästi 0-1, joten odotan toisintoa, vaikken ole paikalla. Maalin tekee Finlands Röda Korset.
 

Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Olisiko tänään Juhon päivä? Joko nyt?
7 peliä pelattu, tuolla tahdilla tänään pelatessa Juho pelaisi kaudella 7-8 peliä eikä se todellakaan ole nuoren NHL-varatun maalivahdin etu.
Sotketaanko kenttiä, kun ne varsin stabiilit ovat olleet.
Onkohan orvoista orvoin Jarno matkassa mukana vai veneilemässä?
Onko Taavetti palautunut keskiviikon koitoksesta, jaksaako luistella, pääseekö ylivoimaan?

Mielenkiinnolla odotetaan. 2 vuotta sitten näihin aikoihin kävin Vaasassa katsomassa, kun voitettiin hävyttömästi 0-1, joten odotan toisintoa, vaikken ole paikalla. Maalin tekee Finlands Röda Korset.
Tartunkohan syöttiin vastatessa, en ole varma onko tämä sarkasmia vai ei.

jokatapauksessa näkisin Juhon ekan pelin miekuummin Oulussa, kuin Vaasassa. Juho on onneksi pelannut joitakin u20 matseja tässä.
kentäthän on vaihtunut kaikissa viime peleissä, eiköhän tähänkin. Davidille toivoisin myös ylivoima-aikaa paljon enemmän. Aivan varmasti olisi siinä parhaimmillaan.
Jarnokin toivottavasti palailee, mutta onko tutkimukset vieläkin kesken? Olisi tärkeä lenkki kyllä meidän kärkikenttiin.
 

startin13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Voivoi, maalisarakkeet on melko monella aika heikonlaiset ja viimekauden liigan ykkössena on talakalla.

Mäkkikään ei ole vielä esittänyt mitään sellaista mitä ei olisi jo nähty, joten aika kiviseltä polun alku on alkanut tuntumaan. Kurre on pitänyt SaiPaa ylhäällä, mutta ollaanko jo pian ylipeluuttamassa häntä?

yhdellä tai nollalla maalilla ei pelejä paljon voiteta.
 
Ulkomaalaisista. Mitähän odotuksia näistä pitäisi olla? McIntyre on ainoa, joka on pelannut aiemmin kovemmissa sarjoissa ja Liigaa myös aiemmin. Ikää tullut ja liike hitaampaa. Toivottavasti parantaa. Lakatos pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla (?) joten usein vaatii sopeutumista ja aikaa. Pyrochta on jo aiemminkin ollut pidempiä aikoja poissa äidin lihapatojen ääreltä ja pelannut ulkomailla, joten uuteen ympäristöön sopeutuminen aina helpompaa. Ja hoitanut oman ruutunsa tähän asti vaikka tehoja kaivataan. Okuliar taas nuori pelaaja ja toivottavasti kasvaa hyväksi Liiga-pelaajaksi. Viime kausi Trencinissä meni hienosti, mutta seurakaverina ollut meille tuttu Janne Kettunen pelasi täysin samalla tasolla vaikka Trencinissä ulkomaalaisten kohtelu oli välillä, voisiko sanoa, "mielenkiitoista". Meillä ei oikeastaan ole edes hankittu takuuvarmaa "zaborskia" tälle kaudelle.
 

krk607

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Malaga CF, Uusi Refla
Mielenkiinnolla odotetaan. 2 vuotta sitten näihin aikoihin kävin Vaasassa katsomassa, kun voitettiin hävyttömästi 0-1, joten odotan toisintoa, vaikken ole paikalla. Maalin tekee Finlands Röda Korset.

Oli kyllä ikimuistoinen peli, itsekin olin tuolloin paikalla. Oliko minuutti vai allekin peliaikaa jäljellä, kun Piippos-Topi (muistaakseni) hiljensi Elektriska Arenan. Oli kyllä epäuskon hetki itselläkin, kun yleensä sata kertaa sadasta nämä tapahtuu toisinpäin.
 

Don Sputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Liverpool
Tänään pitäisi voitto kairata. Sport on kova kotonaan, mutta Kärpät Oulussa on sellainen yhdistelmä, että harvoin sieltä on pisteitä tullut. Nyt jos otat kuokkaan molemmat matsit, ni sit ollaankin neljän matsin tappioputkessa ja sarjasijoituskin tulee olemaan tylsää katsottavaa.

Mutta lähdetään siitä, että tänään kiekkokin vähän pomppii suotuisasti ja tulee voitto...ja saa toki voittaa molemmat matsit, ei haittaa yhtään...
 

redpecka

Jäsen
Spoºra ja Kärpät on pahoja, mutta niinhän SaiPakin on. Vähintään kolme pointsia otettava ja mieluiten Vaasasta kun ovat päävastustajia oletusarvoisesti. Neljä pistettä olis semmonen kiva +1.

Pexi voisi olla pressissä toistelematta otteluohjelman "perseellisyksiä": tässä on menty näillä systeemeillä ehkä siitä lähtien kun ei enää pelattu kerran viikossa lauantaisin winterclassikkoja. Itse en ole kokenut ja kaiken nähnyt koutsi, mutta kiukuttelun sijaan suunnittelisin muun valmennusryhmän kanssa otteluohjelman suomissa puitteissa hyvääpalvelevan treeniohjelman. Joskus on viikon tauko ja voi vaikka nostaa vähän punttia varsinkin näin alkukaudesta. Tai kuten treenipelikaudella sanoin: fuskataan puntissa ja hiotaan yyveetä ja napataan ekalta kymmeneltä kierrokselta 27 pistettä kun päätavoite muutenkaan ei ole tässä kaudessa. Tämä tosin oli heitetty kieliposkessa, mutta olisi siinä ehkä prosentin verran ihan vakavastikin pohdittavaa buuminluomisajattelua.
 

redpecka

Jäsen
Ulkomaalaisista. Mitähän odotuksia näistä pitäisi olla? McIntyre on ainoa, joka on pelannut aiemmin kovemmissa sarjoissa ja Liigaa myös aiemmin. Ikää tullut ja liike hitaampaa. Toivottavasti parantaa. Lakatos pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla (?) joten usein vaatii sopeutumista ja aikaa. Pyrochta on jo aiemminkin ollut pidempiä aikoja poissa äidin lihapatojen ääreltä ja pelannut ulkomailla, joten uuteen ympäristöön sopeutuminen aina helpompaa. Ja hoitanut oman ruutunsa tähän asti vaikka tehoja kaivataan. Okuliar taas nuori pelaaja ja toivottavasti kasvaa hyväksi Liiga-pelaajaksi. Viime kausi Trencinissä meni hienosti, mutta seurakaverina ollut meille tuttu Janne Kettunen pelasi täysin samalla tasolla vaikka Trencinissä ulkomaalaisten kohtelu oli välillä, voisiko sanoa, "mielenkiitoista". Meillä ei oikeastaan ole edes hankittu takuuvarmaa "zaborskia" tälle kaudelle.
Kun katsoo ulkkarien soppareita...

Okuliar, 21v, sopimus 2v
Sedlak, 21v, sopimus 2+1v
Pyrochta, 26v, sopimus 1+1v

Lakatos, 24, sopimus 1v
McIntyre, 34v, sopimus 1v

...en tiedä mitä kukin on odottanut, mutta selkeestihän tuossa on hommattu nuorisoa pitemmällä tähtäimellä ja pari vuoden mittaista täsmähankintaa täksi kaudeksi ja seuraavalle varmaan uudet täsmät vuodeksi. Itse näen lähtökohtaisesti että vuoden soturit Intyre lopettaa ja Lakatos jatkaa matkaa. Pyrochta on hyvä jos tuo 1+1 on sellainen mihin viime vuosina SaiPassa on totuttu eli seuran optio eli jos osoittautuukin keskinkertaiseksi niin ei ole pakko roikottaa ja päin vastoin.

Itte en ainakaan odottanut Oculiarilta ja Sedlakilta mitään verrattuna vaikka vuosi sitten tehtyyn Krivon soppariin kun tiesi mitä tulee ja Oculiaarista ei voi rivikannattaja ainakaan ennakkoon mitään sanoa.

E: Eli siis Lakalta ja Sisäkumilta on mielestäni ihan oikeutettua pyytää jotain muutakin kuin mukanahiihtelemistä. Nihkeetä nyt, mutta kaikki toivotaan että homma tuosta paranee. Ja ei se mikään maailman ihme olisi vaikka skarppaus alkaisi tästä vkl:sta.
 

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Aikaa annetaan jne. Mutta kylläpä on masentavaa katsoa muiden pelien koosteita erätauvolla. Karmea hehkutus, kun muualla mätetään maaleja ja peleissä tapahtuu jotain. Olis ihan kiva, jos myös SaiPan pelissä tapahtuis jotain.
 

Spac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sarı ve siyah, HIFK, Ketterä
Ehkä se jossain vaiheessa lähtee niin että tulee joku överipitkä voittoputki ja kaikki lukot aukeaa vaikka SaiPa ollaankin. Nyt näyttää jotenkin lohduttomalta. Projekti on vielä alussa.
 

Rautanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, New Jersey Devils
Eipä tämäkään peli ole kokonaisuutena siltikään aivan täysi katastrofi ollut. Huutaa paria ammattilaisjääkiekkoilijaa tuo joukkue. No, jos pikkuhiljaa kuuluisi uutisia sieltä suunnalta.
 

PatrickKane95

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, St. Louis Blues, LFC
Minkähän tasoinen joukkue täytyisi olla vastassa että SaiPa pystyisi maaleja tekemään? Tänään ei voi kyllä sanoa edes että peli näyttäisi hyvältä kun ei vittu todellakaan näytä. Nikke seisoo taas päällään kun muu joukkue koohottaa. Muistan ennen kun McIntyre spurttasi kauhealla vauhdilla keskialueelta maalintekoon ja vastustajan pakit jäi aivan telineisiin mutta nyt David ei pääse jalalla edes ohi vastustajista.

Tällä hetkellä fiilis on että Oulun vierailua parempi olla kattomatta ollenkaa.
 

KovaT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, seurannassa TPS
Eipä tämäkään peli ole kokonaisuutena siltikään aivan täysi katastrofi ollut. Huutaa paria ammattilaisjääkiekkoilijaa tuo joukkue. No, jos pikkuhiljaa kuuluisi uutisia sieltä suunnalta.
Juu, ei ollu. Ei tuolla sellasia hillittömiä sähläilyjä tuu. Vastustajakin tekee enempi virheistä ja semmosista tekemällä tehdyistä. Munaa vaan enempi tekemiseen ja tosiaan tekijämies tai kaks olis poikaa. 10. sija toki oli tavoite! Varmasti tällä pelilki mahollista.
 

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Oli pakko laittaa pois tämä peli. Ei viitsi itseään kiduttaa tällä. Mitä iloa, että pidetään kiekkoa, jos ei olla todellakaan lähellä edes maalia? Varmaan tässä joku masterplan on takana, mutta aika pitkä matka on voittoon tällä esityksellä ihan ketä tahansa vastaan.

Sportti on liian kova tällä hetkellä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös