SaiPan peliesitykset kaudella 2021–2022

  • 228 753
  • 1 803

Kivisalmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Voisiko valmennus ottaa lusikan kauniiseen käteen ja miettiä, miksi noita puolustusvirheitä tulee ihan helvetisti ja hävitään sen takia kuten eilen? Pelistä toiseen annetta vastustajalle ylivoimahyökkäyksiä. Tämä olisi nyt vitt* saatava jotenkin kuntoon. Pitäisikö valmennukseen palkata joku puolustuspeliä osaava valmentaja, koska nykyiset eivät sitä osaa.

Ja pitäisikö SaiPan vaan joskus myös heittää kiekkoa punaviivalta ränniin ja miehet perään. Sitä kautta riistoja ja kiekkoa maalille? Ei aina mutta sillon kun muutakaan ei ole. Sieltä sitten jotain räkämaaleja ja vetoja siniviivalta. En tajua, miksi nykyisellä rosterilla ajetaan päin seinää, kun nähdään ettei tästä tule mitään. Mutta onko sitten niin, että tämä kausi olikin tarkoitus uhrata ensi kautta varten.

Hyvä esimerkki oli Saipan 1-1 tasoitusmaalin jälkeen: Maalahti sai kiekon ja kaikki pelaat olivat punaviivan ja pelsun siniviivan välissä. Maalahti ei heittänyt kiekkoa alueelle, vaan kääntyi takaisin ja syötti Pyrochtalle, joka menetti kiekon pelsulle, jonka jälkeen Petman sai kiekon maalin takaa ja lähti hyvin hyökkäämään ja olisi voinut mennä päätyyn tai punaviivan yli, mutta kääntyi ja syötti suoraan pelsulle ja siitä heille tilanne ja Markkanen torjui ja aloitus omiin. Tällaisia tilanteita SaiPalle käy jatkuvasti ja pelinvirtaus on omissa.

SaiPalla on kuitenkin melko nopea joukkue, tai ainakin historian nopein, ja tuota nopeutta pitäisi käyttää hyväksi myös kiekottomana. Kiekollisena ei näytä onnistuvan.
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Katselin aamulla maikkarin dokumenttisarjaa Hakametsästä. Sarjassa näytettiin pätkä erätauolta Tapparan kopista kun Ilves oli pelissä johdossa ja Tapola piti sytyttelypuheen. Tässä kiinnitti yksi kohta oman huomion. Tapola sanoi hyvin selkeästi että viivapelaaja ei heitä kiekkoa ränniin vaan toimittaa maalille, tehdään räkämaali ja sytytetään joukkue. SaiPa tekee juuri päinvastoin. Viivamiehet roiskivat ränniin, jotta hyökkääjät pääsevät taas uudestaan tappelemaan rännissä kaksinkamppailutilanteisiin. Tätä olen ihmetellyt jo pitkään tällä kaudella. Mitä ihmettä tuolla haetaan. Karvauspelaaminen on myös huolestuttavan näköistä, taas karvataan itsemme ulos tilanteista ja vastustaja pääsee ylivoimahyökkäyksiin.
 
Spac

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, HIFK, sympatiat KiviKova!
Tänään Nanne ja Jardine osuneet tolppien väliin. Onko meidän Marco ainut Bratislavan ukko, joka ei vielä ole maalia tehnyt?
 
Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
HPK taitaa olla voittanu kaikki pelit valmentajan vaihdon jälkeen ja painelee 10 voiton putkessa. Millä SaiPaan saadaan vastaava sykäys? Ei pitäisi rosterit olla niin erilaisia kuitenkaan. Toki Koskirannan putoaminen on johtajuutta heikentänyt. Nyt jos kaikki muut kuin Jeesus on käyny kopissa, niin oisko aika kokeilla vielä sitä jos haettais sitä voimaa korkeammasta? Minulle aivan sama miten ja millä, mutta nyt on kelkka käännettävä jotta tällä kaudella voidaan edes paperilla pysyä mukana taistossa. Uuden maalivahdin pari nollapeliä voisi herättää sakin ja karistaa ylimääräisen puristuksen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: npc

PatrickKane95

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, St. Louis Blues, LFC

HPK hävinnyt vaihdon jälkeen Kärpille kahdesti, SaiPalle kotona 0-3 ja TPS:lle 0-1
 
Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Voitaiskoha tällä toisella alivoimalla olla ylihyökkäämättä? Miten voi peli kahden tehdyn maalin jälkee kadota tyystin taas?

no alivoimaa ei ole treenattu ainakaan.
 
Suosikkijoukkue
Raipen SaiPa
Seurailin tota Tampereen touhua ekan erän, millaisen oloinen kaveri on tämä Janus Hanskin kaukainen serkku?
 
Lepranmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vaasan Sport, Philadelphia Flyers
Seurailin tota Tampereen touhua ekan erän, millaisen oloinen kaveri on tämä Janus Hanskin kaukainen serkku?
Sanotaanko näin, että Westerholm - Janus kaksikolla ei tarvitsisi paljon tällä loppu ja mahdollisesti ensi kaudella maalivahtiongelmasta huolehtia.

Amatimees amatimees.

Mutta sanotaan nyt vielä, että tämä kommentti vanhenee varmaan nopeammin kuin Tertsin hiukset.
 
Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Janus pelaa hemmetin hyvi mailalla.

sen sijaan pelaajilla mailat tärisee taas kädessä niin että näköradion läpikin näkee ku lapa väpättää. Näitä pelejä pitää voittaa että tosta päästäis.
 
Viimeksi muokattu:

Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
En kyllä edelleenkään ymmärrä miksi Liiga maksaa Jarno Heikkiselle siitä että ajaa Savonlinnasta Lappeenrantaan näyttämään "ylös ylös".
 
Suosikkijoukkue
Raipen SaiPa
Jimi Jalonen, Pekka Virran opissa -> lähtee NHL kaukaloihin projektin päätteeksi. Virta lähtee uusiin haasteisiin, tilalle tulee eräs Jalonen penkin taakse.

Tuli tämmöinen etiäinen tässä erinäisiä alkoholituotteita särpiessä.
 
Lepranmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vaasan Sport, Philadelphia Flyers
Jimi Jalonen, Pekka Virran opissa -> lähtee NHL kaukaloihin projektin päätteeksi. Virta lähtee uusiin haasteisiin, tilalle tulee eräs Jalonen penkin taakse.

Tuli tämmöinen etiäinen tässä erinäisiä alkoholituotteita särpiessä.
Olis SaiPalta kovaa alistamista kaikkia muita seuroja kohtaan jos seksipeksin jälkeen hankitaan koko kansan Jukka penkin taakse.

Pitääkin lähteä tästä virvokeostoksille.
 
Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Kaikki pomput vieraille. Kaikki. Silti johdetaan.
Jep, alakynnessä ainakin maalipaikoissa oltiin toka erä. Kolmanteen jäi parannettavaa.

ei itelläkää oikeestaa tuomaripelistä valittamista. Rankkarin ois Jukurit ekassa erässä ansainnu ylivoiman sijaan.
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Siis hemmetin hyvää tuomarointia tänään. Pelaajat saaneet vääntää kunnolla.
Ja kamppia, kahvata, maalivahti sulkea kiekkoa väärässä paikassa. Hyvää varmaan jos ei tykkää että jääkiekossa on säännöt.
 
juice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Pitkästä aikaa hallilla. Aivan kamalaa peliä toisessa erässä, mutta kuulemma parempaa kuin moneen kotipeliin. Esim Karvisella ja Jalosella ei taida olla yhtään hyvää suoritusta. Pyrochta hyvä ja Halloran Ok.
 
Sportsguy

Jäsen
Ja kamppia, kahvata, maalivahti sulkea kiekkoa väärässä paikassa. Hyvää varmaan jos ei tykkää että jääkiekossa on säännöt.

Molemmille salliva linja, mitään selkeää rikettä ei ole ollut. En nauti, että koko ajan joku istuu boksissa, eikä kukaan uskalla hengittää pleksiä höyryyn, ettei vaan joku kaadu.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: npc

Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Pitkästä aikaa hallilla. Aivan kamalaa peliä toisessa erässä, mutta kuulemma parempaa kuin moneen kotipeliin. Esim Karvisella ja Jalosella ei taida olla yhtään hyvää suoritusta. Pyrochta hyvä ja Halloran Ok.
Jalosella näkyy vuoden tauko pelaamisesta. Pelaa muuten aikalailla "Lehterä" kiekkoa.
 
Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Pitkästä aikaa hallilla. Aivan kamalaa peliä toisessa erässä, mutta kuulemma parempaa kuin moneen kotipeliin. Esim Karvisella ja Jalosella ei taida olla yhtään hyvää suoritusta. Pyrochta hyvä ja Halloran Ok.
Listalle vielä Olkkonen jolla on kylä muutaman hyvin pelatun puolustuksen lisäksi ollu isoja ongelmia kiekon kanssa.
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Tää Janus vaikuttaa ihan pätevältä stuntilta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: npc

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HIFK vs KalPa
  • 3.50
  • 4.25
  • 1.88
Jukurit vs JYP
  • 2.46
  • 4.00
  • 2.54
SaiPa vs Pelicans
  • 2.22
  • 4.10
  • 2.80
Sport vs Ilves
  • 2.88
  • 4.00
  • 2.20
Tappara vs K-Espoo
  • 1.72
  • 4.60
  • 3.95
KooKoo vs Kärpät
  • 2.64
  • 4.15
  • 2.50
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös