SaiPan juhlakauden eteneminen

  • 184 070
  • 769

ahal

Jäsen
Kallis reissu Jaffalaan

Totta tosiaan. Ja vaikka olisi tullut piste tai kaksi mukana, niin silti. Anssille tosi surkea paikka. Parhaimmassa tapauksessa kevään viime pelit pääsee totuttelemaan. Virtanen saattaa selvitä vähemmällä, muutamalla viikolla, jos vain sivusiteet ovat kyseessä.

Kun tuota laastarilistaa kuitenkin selaa, niin tällä hetkellä tilanne ei ole hirveän paha - 3 paikkailtavaa, joista Mälkiä saattaa pelata jo lauantaina, tai ainakin lähiaikoina. Mutta syömähammas eli ykkönen menee uusiksi ja muiden pitää nostaa tasoaan entisestään. Mikä tosin ei ole liikaa vaadittu sekään.

Itse asiassa muiden olisi korkea aika miettiä syntyjä syviä vaikka reiki-kuntoutuksessa tms. sessiossa, missä "energiat virtaa kaverista toiseen". Pääasia että nuppi saisi hoitoa. Kuten tänäänkin moni totesi, Topo on liian yksin hyökkäyksessä, muilta ei juuri tukea tule, eikä siten tehojakaan. Nyt lie sopiva sauma miettiä ketjut uusiksi, kun Immonen palasi. Jospa 2-3 totuttelumatsin jälkeen alkaisi sujua.

Edessä taas kotipeli, ja luultavasti illan kova kohtalo sisuunnuttaa porukan raivokkaaseen tsemppiin hurrikaaneja vastaan. Sitten muutama lisäpeli ja välitodistuksen paikka, näin koulujen syyslomien koittaessa.

Turkkusessa oli tänään annettu 2 kierrosta aikaa saada peli kuntoon. Muuten HV ja KK vapautetaan tehtävistään. SaiPassa ei varmaan olla niin pitkällä, vaan yhä toivotaan apuja laatikkoon pelaajapuolelle. Kimmo Erosilla ei asiaamme kuitenkaan auteta.
 

Nuppex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa
Huomioita illan pelistä:

1. Tunnelma paskempi kuin Lappeenrannassa (mahdollista? Kyllä) Missä katsojat? Edes eteläpääty ei saanut äänijänteitään auki koko pelin aikana.

2. Immonen väläytteli, varmaa kiekonkäsittelyä ja muutama hyvä tekopaikka mm. läpiajo, lupauksia antava peli.

3. Jouhkimainen pelasi parhaan pelinsä saipan paidassa. Erittäin hyvä liike ja taklauspeli koko ottelun ajan. Vastasi lähes yksin saipan fyysisestä pelistä.

4. Nyrhinen erinomainen hankinta. Varma molemmissa päissä, muutama "pikku nätti"

5. Jonne "taklasi" itsensä lasarettiin.

6. Tomi Mäki: polvitaklaus tai ei, erittäin pahan näköinen tilanne. Pahaa teki katsoa. Ihme on, jos Löfman vielä tällä kaudella pelaa. Toivotaan kuitenkin parasta.

7. Topo edelleen ammattimies, Nabokov muutamia kiekon ylöstuonteja lukuunottamatta aika näkymätön.

8. Tarvainen huono, jäähyjä, jäähyjä ja jäähyjä. Mitä hyödymme tästä miehestä? Oli saipan huonoimpia tänään.

9. Tarkki kentän paras pelaaja yhdessä Riksmanin kanssa. Pitivät alivoimilla joukkueitaan pystyssä.

10. Isoista miehistä Levokari oli mies paikallaan, hoiti omanpään puhtaasti ja ylivoimallakin pääsi muutaman kerran laukomaan suoraan syötöstä osuen jopa kiekkoon. Pulkki välillä vaikeuksissa, kokonaisuudessaan kuitenkin ihan kelvollinen esitys.
 

Franchi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, ACF Fiorentina
Nyt riittää tämä muniinpuhaltelu.

Mäki saa pari peliä tuosta, mutta rangaistuksen pituus on täysin yhdentekevä. Todella harmi Löfmanin kannalta, joka on ollut erittäin tärkeä lenkki. Tällä kertaa ei vaan ehtinyt kokonaan pois alta. Sanomattakin selvää, ettei samalla rahalla löydy yhtään mitään markkinoilta.

Ottamatta sen kummemmin kantaa tuohon taklaukseen, eniten häpeissäni ja kummissani olen joukkueen reagoinnista - tai siis sen puutteesta (tilastojen perusteella en millään uskalla tehdä tulkintaa, että Tuominen olisi lähtenyt juuri tuon takia vähän myöhemmin "ojentamaan"). Missä kuitti, mylly, showmylly tai ihan mikä tahansa reaktio? Turha tulla selittämään, että 1-0 tappiolla pelattiin pisteistä, ja vielä vieraissa, ei ollut varaa hölmöillä. Uskon, että pitkässä juoksussa joukkueen kannalta, sekä signaalina sisään- että etenkin ulospäin, paljon tärkeämpi viesti olisi ollut reagoida jotenkin tuohon. Mielellään riittävillä ylilyönneillä, vaikka sitten olisikin samalla mahdollisesti sinetöity pisteiden menetys. Pulkki, mikä funktio joukkueessa, jos ei edes päästetä myllyttämään? En vaan yksinkertaisesti voi hyväksyä, ettei tuosta seurannut yhtään mitään.

Ei sillä, että ketään tippaakaan kiinnostaisi, mutta vuosikausiin ei ole jäänyt yhtään kotipeliä väliin, jos olen millään saanut järkättyä mahdolliset muut esteet tieltä. Vastedes jää. Paluu hallille tapahtuu vasta, kun tuo joukkue osoittaa edes jonkunlaista munaa, tai vaihtoehtoisesti 22.11., jolloin viimeistään odotan jotain tapahtuvaksi.

Jos olisi mahdollista, Seliniltä tiedustelisin vielä mieluusti, että mitä oli se paskapuhe joukkueesta, jonka silmille ei hypitä ja joka ei ota taka-askeleita.

Ei ole todellakaan minun SaiPa.
 

Kaaleppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mäki saa pari peliä tuosta, mutta rangaistuksen pituus on täysin yhdentekevä. Todella harmi Löfmanin kannalta, joka on ollut erittäin tärkeä lenkki. Tällä kertaa ei vaan ehtinyt kokonaan pois alta. Sanomattakin selvää, ettei samalla rahalla löydy yhtään mitään markkinoilta.

Ottamatta sen kummemmin kantaa tuohon taklaukseen, eniten häpeissäni ja kummissani olen joukkueen reagoinnista - tai siis sen puutteesta (tilastojen perusteella en millään uskalla tehdä tulkintaa, että Tuominen olisi lähtenyt juuri tuon takia vähän myöhemmin "ojentamaan"). Missä kuitti, mylly, showmylly tai ihan mikä tahansa reaktio? Turha tulla selittämään, että 1-0 tappiolla pelattiin pisteistä, ja vielä vieraissa, ei ollut varaa hölmöillä. Uskon, että pitkässä juoksussa joukkueen kannalta, sekä signaalina sisään- että etenkin ulospäin, paljon tärkeämpi viesti olisi ollut reagoida jotenkin tuohon. Mielellään riittävillä ylilyönneillä, vaikka sitten olisikin samalla mahdollisesti sinetöity pisteiden menetys. Pulkki, mikä funktio joukkueessa, jos ei edes päästetä myllyttämään? En vaan yksinkertaisesti voi hyväksyä, ettei tuosta seurannut yhtään mitään.

Ei sillä, että ketään tippaakaan kiinnostaisi, mutta vuosikausiin ei ole jäänyt yhtään kotipeliä väliin, jos olen millään saanut järkättyä mahdolliset muut esteet tieltä. Vastedes jää. Paluu hallille tapahtuu vasta, kun tuo joukkue osoittaa edes jonkunlaista munaa, tai vaihtoehtoisesti 22.11., jolloin viimeistään odotan jotain tapahtuvaksi.

Jos olisi mahdollista, Seliniltä tiedustelisin vielä mieluusti, että mitä oli se paskapuhe joukkueesta, jonka silmille ei hypitä ja joka ei ota taka-askeleita.

Ei ole todellakaan minun SaiPa.

Täyttä asiaa koko viesti. Itsekin odottelin tältä kaudelta ronskeja otteita kokoonpanoa silmäillessä, ja intoa vielä ruokki nuo Selinin lausunnot keväällä. Ja mitä olen nähnyt: ehkä munattomimman SaiPan sitten Skrikon kauden.

Toivottavasti meno muuttuu...
 

fewe0

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Senators
Erittäin surullisin mielin alkoi tämä perjantai. Huomasin Anssin ja Jonnen molempien päätyneen telakalle. :( Anssi ilmeisesti koko kausi, mutta miten tuo Jonnen tilanne?

Löfmanille tämä kausi piti olla se suuri läpilyönti ja selvästihhän tuo olikin tulossa. Pelottavaa ajatella, että onko nämä meidän liigan piristysruiskeen todella jotenkin muita pelaajia suuremmassa vaarassa joutua loukkaantuneeksi. Löfman olisi ansainnut itselleen hehkutuksia, maaleja, palkintoja ja kruunuksi vielä paikan jostain maajoukkuetapahtumasta tälläkaudella, mutta näyttää jäävän haaveeksi.

Nuorille miehille varmasti kova paikka aloittaa kuntoutuminen varsinkin henkisesti. Toivotaan, että SaiPalla löytyy asiantuntevat miehet hoitelemaan asiat Anssin eduksi, että mies nähtäisiin vielä tällä kaudella.

Jonne ja Elmeri saavat nyt sitten edustaa minulle sitä SaiPan tulevaa sukupolvea ja taas enemmän vastuuta luvassa.
 

Sartar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Idän Suuret muinaiset
Ihme hommaa. Mälkiän SaiPassa ois tollasessa tilanteessa Tarkkikin lähtenyt tappelemaan. Tämä uusi valmennus porukka on saanut "pelikirjan" lisäksi myös asenteen katoamaan SaiPasta! Taannoinen Tappara pelin nousu taisi olla vain sitä kuuluisaa säkää koska nyt puhalleltiin muniin kun joukkue toveri telotaan rammaksi. Tosin voi siinä pelaajat katsoa peiliinkin ei puollustettu kaveria eikä liioin tehty maaleja.

Taitaa olla tulossa todella kova vahvistus SaiPaan kun hoitaa pakin tehtävät ja samalla laittaa "pelikirjan" kuntoon.

LUOJA!!!
 

aHab

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Olisiko tuo Helsingin pelireissu nyt huonommin voinut päättyä... Kyllä harmittaa rankasti Löfmanin puolesta, nuori kaveri ja ura ja kehitys pelaajana hyvässä nosteessa ja nyt voi olla kerta heitolla kausi paketissa jokun tusina-tepon koomailun takia.

Vaan minkäs teet, nyt menee paketti sitten taas kerran uusiksi. Ne pelaa ketkä terveinä ovat, ja eihän tuolla tarvitse pitkään katsella niiden kavereiden perään joiden PITÄÄ nostaa tasoaan ja näin paikata Löfmanin jättämä aukko.

Tarvainen: 11 peliä, 1 maali, 18 jäähyminuuttia

Mitä **ttua??? SaiPalaisittain erittäin kallis pelaaja ja tässä on se mitä joukkue saa? Joko homma kääntyy oikeaan suuntaan parin seuraavan viikon aikana tai sitten Tarvaiselle on löydettävä uusi koti.

Holma: 9 peliä, 0 maalia, 10 laukausta.

Jotain soisi tässäkin tapahtuvan ja nopeasti. Yksi laukaus peliä kohti ei riitä alkuunkaan, mikä mättää? Pitäisikö Holmaa kokeilla ykkösessä? Kaikki muut on taidettu käydä jo läpi... olisiko Nabokov se kaveri joka näkee pelin samalla tavalla? Mutta jäisikö Toporowski täysin yksin tekemään töitä jos Holma istutetaan tähän. Vetoja lisää, lauo vaikka puolesta kentästä jos ei lähemmäs pääse...

Pelasiko Holma oikeasti pakkina pari minuuttia Jokeri-pelissä...? RD merkattu tilastoihin näköjään...

Tenkanen: 9 peliä, 2+0.

No eihän tämäkään riitä sitten alkuunkaan. Vaan onko tässä kohtaa odotukset täysin epärealistiset...? Oli kuitenkin 20 pisteen tahdissa pari kautta takaperin Jyväskylässä, mutta nyt jo 2 maalin päässä SM-liigan maaliennätyksestään...

Nabokov: 11 peliä, 1 maali

Viisi syöttöpistettä löytyy kyllä, ja tällä tahdilla kauden päätteeksi Nabokov merkkauttaa tehot 5+25 elikkä 30 pinnaa. Ollaanko tähän tyytyväisiä? Nikiforuk pelasi viime kaudella kakkoskentässä 10 maalin ja 35 pisteen tahdissa ja tämä ei kelvannut. Ryhäsen 14 maalin ja 28 pisteen tahti ei riittänyt muiden juttujen paikkaamiseen.

Juu juu, samalla rahalla ei saa korvaajaa... rokrok, tilannehan on mitä mainioin.


Ykkösen keskelle Koskiranta?
 
Viimeksi muokattu:

Sartar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Idän Suuret muinaiset
Kiitti aHab!

kiitos kun kaivoit noita faktoja esille....ei helvetti että alkaa masentaa tää tilanne.

Korutonta kertomaa monella miehellä. Tosin vetoan edelleen siihen että homma lähtee kyllä valmennuksesta, kohellusta on peli.
 

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Tässä on nyt painittu näiden loukkaantumisten kanssa koko alkukausi. Viimeistään tässä vaiheesa, kun meidän ykkössentteri pistetään telakalle, odotan joukkueen johdolta reagointia pelaajamarkkinoilla.

Pakkia odotetaan kuin kuuta nousevaa mutta hiljaiselo ei lupauksia herätä. Nyt olisi tarvetta kahteen ensimmäiseen ketjuun mahtuvalle sentterillekin.

Mikäli näitä miehiä ei edes yritetä hankkia, voidaan aika selkeästi puhua juhlakauden panostusten jääneen tekemättä. Se, että tänne hankitaan kaksi ison profiilin nimeä, ei vielä tarkoita yhtään mitään. Varsinkin kun toinen vaikka töitä kaukalossa tekeekin näyttää jäävän pisteiden valossa flopiksi. Tosin pitää muistaa, että ei Tarvainen ole sellainen pelaaja, joka yksin nostaa ketjukaverit uudelle tasolle.

Juhlakauteen panostaminen voisi jossain muussa seurassa tarkoittaa pelaajbudjetin nostamista sijalta neljätoista ylöspäin. Täällä se ei sitä näyttänyt tarkoittavan.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kylläpä pistää mielen mustaksi tuo Löfmanin tapaus. Toki nämä on osa lajia, mutta silti. Meni kertalaakista hyvät ketjusuunnitelmat uusiksi ja harmittaa nuoren pelaajan epäonni (no ei nyt kellekään isoja vammoja suo).

Mistä on tehty SaiPan tuuri?
 
Itse olen jo vähitellen alkanut luopua toivosta mitä tulee nk. ykköspakin hankintaan. Ykkös-kakkosketjun tason hyökkääjän hankinta olisi tosiaan sekin vähintään suotavaa, mutta tähän hankintaan ei liikene pienintäkään uskon ripettä.

SaiPan johtoa on tullut ennenkin parjattua, mutta koen kaikki tyhjät puheet juhlakauteen panostamisesta kannattajien pettämiseksi. Kiekollisen pakin tilanteesta ei olla annattu lausuntoa enää aikoihin, vaan asia on lakaistu maton alle. Ei voi kuin ihmetellä SaiPan johtoportaan toimintaa. Omistajat istuu aitioissa tai missä ikinä istuvatkaan, isoine rahoineen, eikä kellään heistä näytä riittävän halua panostaa Lapeenrantalaiseen keikkoylpeyteen sentin latia. Täysin intohimotonta toimintaa.

Tyhjistä puheista on pakko syyttää Seliniäkin. Sen verran sivu suun puhutuilta kuulostavat tässä vaiheessa sanat, joiden mukaan SaiPan silmille ei kuluvalla kaudella hypitä. Alkukaudesta rosteria katsellessani odotin innolla rytinää ja tunteikasta taisteluilmettä, pelityyliä jossa kaveria ollaan aina valmiita puolustamaan pelirangaistuksienkin uhalla. Voiko SaiPakaan olla tilanteessa, jossa esimerkiksi Pulkki on hankittu joukkueeseen pakiston vahvistajaksi, eikä sittenkään pelotteeksi, jonka tehtävänä on vääryyden osuessa kohdalle kouluttaa rikoksentekijää.

Ei ymmärrä. Pistesaldo tyydyttää, joukkueen asenne ei. Tyhjille lupauksille olisi vähitellen aika saada katetta. Mikäli lähitulevaisuudessa kovia hankintoja tapahtuu, olen toki valmis vetämään osan sanoistani takaisin, mitä tulee joukkueen johtoon. Sitä päivää odotellessa...
 
Ahaa. Siellä siis jonkin moista infoa, voisitkos valaista? Jonkin uutisen muistan lukeneeni jossa oli jotain melko mitäänsanomatonta. Kattellaan syssymmällä. Mitään siinä ei kuitenkaan luvattu.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Nikiforuk pelasi viime kaudella kakkoskentässä 10 maalin ja 35 pisteen tahdissa ja tämä ei kelvannut.

Silloin kun päätös Nikiforukin ulkoistamisesta tehtiin, ei hän ollut noin kovassa pistetahdissa. Ja SaiPan taholta on sittemmin myönnetty, että Nikiforukin myyminen oli virhe. Miksi siis tehdä sama virhe uudestaan vaihtamalla Nabokov johonkin Gregg Johnsoniin?
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kylläpä syö miestä täälläkin. Löfmanin loukkaantuminen ja kaksi 1-0 tappiota olisi jo sinällään aika kyrpä otsassa-osastoa, mutta eniten repii juurikin tuo raivostuttava muniin puhaltelu kun oma kaveri ajellaan ulos koko kaudeksi. Jokerien Mäki olisi pitänyt samantien nuijia jäänrakoon santeriheiskanen-tyylisen rottailunsa ansiosta. Missä oli Pulkki, missä oli Levokari, missä oli Topo, missä oli joku? Jonne taisi olla jo loukkaantunut ennen Löfmanin murhaa, uskon että Teurastaja olisi ainakin käynyt rotan nitistämässä vaikka sitten vaihtoaitiosta käsin. Kunnon jengimylly olisi ollut tuossa ainoa oikea ratkaisu, ihan sama vaikka olisi koko ykkönen ajettu suihkuun Tarkkia myöten ja jälkeenpäin lätkäisty sakkoa, ja vaikka jokainen SaiPan ukko olisi saanut turpaansa, mutta luulisi että jotenkin reagoitaisiin kun jengin lupaavin kaveri ajellaan kylmäksi. Nyt tätä jämä-Mäkeä vähän tuupattiin ja sen jälkeen luisteltiin vaihtoaitioon lattiaa katselemaan.

Minäkin hölmö uskoin näitä Selinin juttuja siitä että silmille ei hypitä ja tuumaakaan ei peräännytä. Paskapuhetta kaikki.

Me ollaan hävitty tää peli.
 

aHab

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Silloin kun päätös Nikiforukin ulkoistamisesta tehtiin, ei hän ollut noin kovassa pistetahdissa. Ja SaiPan taholta on sittemmin myönnetty, että Nikiforukin myyminen oli virhe. Miksi siis tehdä sama virhe uudestaan vaihtamalla Nabokov johonkin Gregg Johnsoniin?

Kyllä tosiaan jotain soisi SaiPan toimistonkin oppivan, Gregg Johnsonin sopimuksen uusiminen saattaisi osoittautua virheeksi...

SaiPa on hävinnyt tässä neljän pelin sisään kolme ottelua, joissa tehnyt yhteensä yhden maalin. Nabokov on tehnyt pelaamissaan 11 ottelussa yhden maalin. Oli se palkka kaverilla mikä tahansa, niin selkeästi tässä on se kaveri jolta joukkue hakee tehoja. Ykkösketju, ykkösylivoima ja saldona 1 osuma 11 ottelussa.

Ei tässä nyt oikeasti jaksa mitään Nabokovin ylivertaisia käsiäkään alkaa ylistämään... Jos kaverit ei osaa niin pistä kiekko itse reppuun, Venäjän Gretzky.
 

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Kyllä on vittu mikkihiirimäisen mukava tilanne, kaksi vakiopakkia, ykkössentteri ja yksi muu hyökkääjä pois huomisesta pelistä, saakohan nyt tehomiehet Tarvainen ja Nabokov lisää peliaikaa näyttää tehonsa.
Odotan mielenkiinnolla niitä tehoja, milloin lie vaan realisoituvat, osaahan Tarvainen tosin tehokkaasti ottaa jäähyjä, Nabokov ei ehdi edes niitä hankkia, hidas kun on.

Kun kolme miestä loukkaantuu yhdessä pelissä ja porukka puristelee muniaan, niin katseet kohdistuvat valmennukseen ja sen puheisiin ennen kautta.

Taisi puheet olla pelkkää sanahelinää!
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mäelle loppukauden kestävä pelikielto, eiku ootas yhden ottelun pelikielto.

Muukkonen, olet hieno mies.
 

Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mäelle loppukauden kestävä pelikielto, eiku ootas yhden ottelun pelikielto.

Muukkonen, olet hieno mies.

Kyllähän Muukkonen tuossa perustelee aika hyvin miksi pelikielto on yhden pelin.
Mäellä liikaa vauhtia mutta se on oikeastaan ainoa asia joka taklaajalla tuossa meni väärin , Mäki ei oli mitenkään voinut estää tuota polvien osumista enää siinä vaiheessa kun Löfman alta osittain lähti.

Täälläkin moni tahtoo rankaista Mäkeä seurausten eikä teon perusteella joka on mielestäni vähän erikoinen tapa rangaistuksia antaa.
 

PoNppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Näyttävät sulamiset
Mäelle loppukauden kestävä pelikielto, eiku ootas yhden ottelun pelikielto.

Muukkonen, olet hieno mies.

Kuka Löfman? Mikä SaiPa?

Voi sitä vouhotusta, itkua, parkua ja pelikieltojen määrää mikä olisi tullut, jos esim. The Pauli olisi ajanut vaikkapa Ridan.

(Ja joku varmasti vetää tästä herneet nenään. Ei tietenkää voi verrata Jani Ritaa ja Anssi Löfmania, mutta tällä hetkellä kykenisin vertaamaan heitä SaiPan näkökulmasta)
 

Battle Ankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, IPPPK, Ässät
Kuka Löfman? Mikä SaiPa?

Voi sitä vouhotusta, itkua, parkua ja pelikieltojen määrää mikä olisi tullut, jos esim. The Pauli olisi ajanut vaikkapa Ridan.

(Ja joku varmasti vetää tästä herneet nenään. Ei tietenkää voi verrata Jani Ritaa ja Anssi Löfmania, mutta tällä hetkellä kykenisin vertaamaan heitä SaiPan näkökulmasta)

Niin...SaiPan pelaajien tarttee muistaa taklaustilanteessa seuraava: "kova vauhti tilanteessa ja jalat hieman levällään". Sais nähdä kuin monen polvet sen jälkeen ovat paskana.
 

Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hyökkäyspään reservit hupenivat sitten hetkessä ja taas ollaan tilanteessa ettei hyökkäyspääkään kestä enää yhtään loukkaantumista. Huolimatta harmittavasta Löfmanin loukkaantumisesta sentteriosasto Immonen-Tenkanen-Holma-Koho ei aiheuta suuria huolia. Ja tarvittaessa hajottamalla Kohon ketju saadaan vielä Koskirannasta vahvistusta tälle osastolle. Ilmeisesti nämä loukkaantumiset takaavat Pyymäelle loppukauden jatkon, muuten olisi voinut olla todella tiukassa. Lisämieskin/Pyymäen vaihtaminen voisi olla tarpeen, mutta kotimaisten pelaajien markkinat taitavat olla aika kehnot.

Puolustuspään tilanne sen sijaan näyttää nyt surkealta. Neljällä käyttökelpoisella pakilla ei kovin pitkälle selvitä. Vahvistus pitäisi löytyä pian ja siltikään ei olisi varaa kahden vakiopakin olla sairastamassa, kovin on kapea materiaali tällä(kin) osastolla.
 

ahal

Jäsen
Puolustuspään tilanne sen sijaan näyttää nyt surkealta. Neljällä käyttökelpoisella pakilla ei kovin pitkälle selvitä. Vahvistus pitäisi löytyä pian ja siltikään ei olisi varaa kahden vakiopakin olla sairastamassa, kovin on kapea materiaali tällä(kin) osastolla.
Kattelin tuossa syrjäsilmällä mestismatsia jokipojat-pässit (4-5) ja yritin seurailla Vesterisen edesottamuksia. Mutta ei taida olla apua, sillä sen verran verkkaista oli liike ja peli huolimattoman oloista, saldona 14 min jäähyjä. 8 pelin saldo 1+1, -2 ja 28 min. Jotta saisi vakipaikan liigasta, otteissa pitäisi näkyä selkeä tason korotus. Näin yhden pelin ja tilastojen perusteella. Odotuksia on ollut, mutta ei taida toteutua. A:stakaan ei apuja ole luvassa.
 

ElBimbo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sanfordin bilereissujen litteroita meni tänäänkin menetettyjen sarjapisteiden muodossa taas maksuun. Sanfordille oli varmasti suunniteilla isoa roolia, mutta se ei ihan ymmärrettävistä syistä toteutunut, joten viimeistään tämän iltaisen esityksen perusteella olisi kiire hankkia joku nikkaripakki SaiPan puolustukseen. Puolustuksen materiaali on vain niin kapea, että Simo Mälkiän ja jopa Juho Mielosen poissaolo takalinjoilta näkyy.

Simo Pulkki ja Marlo Koponenkin menettelevät seitsemännen pakin roolissa ihan hyvin, mutta tänään heille oli vähän liian isoa tonttia tarjolla. Marlo Koposella on potentiaalia nousta hyväksi liigapakiksi. Hän on suhteellisen kookas, liikkuminen ok ja pelirohkeutta ja käsitystä löytyy, mutta fysiikan kanssa pitää tehdä vielä paljon töitä. Pulkki taas jos saa pelata vain vahvuuksillaan tuo voimaa oman maalin eteen ja tarvittaessa käy muistuttamassa vastustajia, mitä SaiPalle saa ja mitä ei saa tehdä.

Tänään SaiPan pakiston kapeus konkretisoitui niin että, ensimmäisessä erässä Hostikan näpeille huidottiin vähän väliä ja kerran taklattiinkin niin, että maski lensi päästä. SaiPan pakit eivät kuitanneet tilanteita muuten kuin hieromalla hanskaa naamaan ja taisi se Pulkki käydä jotain Jypin Hakkaraiselle huutelemassa, mutta siihen se jäi. Kyllä minä ymmärrän, että SM-liigan rangaistussäännön (hankojen tipauttamisen ja nyrkillä huitomisen seuraukset), loukkaantumistilanteen ja ensi viikon peliohjelman sisäistäneet puolustajat pitivät tunteensa kurissa, mutta tässä tilanteessa toivoisi toimistonkin löytävän jotain ukkoa takalinjoille. Tein ahalin kanssa samanlaisia huomioita eilen UK:lla nähdyistä Vesterisen otteista, joten ihan oikeassa joukkueessa hän nyt pelaa.
 

Jõse

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
SaiPa-Jyp

Että semmone peli tällä kertaa.

Ensimmäinen erä hyvää taistelevaa peliä ja ansaittu 1-0 johto. Toisessa erässä sitten piti mennä sössimään pisteet. Ja toinen erä osoitti taas kuinka kipeästi Mälkiää + ulkomaanvahvistusta kaivataan!
1-1: ihme touhua omalla sinisellä. Jypille vastahyökkäys ja maali. Laittamalla kylmästi kiekko siniviivan yli ei olisi maalia tullut.
1-2: Pulkki ei saa helppoa syöttöä haltuun ja kiekko jää omalle alueelle ja lopulta estämisjäähy. Iliakisilta järkyttävä ajatuskatkos: ei ollut edes kiire mihinkään. Ja siitä sitten yv-maali.
1-3: Iliakisin jäähy jatkuu. Tällä kertaa Levolla napsahtaa päässä ja järkyttävä purku suoraan Malmivaaralle ja helpohkosti Hostikalle maali.
1-4: Pulkilta älytön ylipelaaminen oman maalin edessä: Nyrkillä suoraan naamaan vaikka Jyppi-pelaaja ei nähdäkseni edes tehnyt mitään Tarkille. Alivoimalle ja helpohkosti pakkien takaa Louhivaara ja maali.

Puolustuksessa plussat Nyrhiselle, Tuomiselle ja Levokarille lukuunottamatta älytöntä syöttöä Malmivaaralle. Tämänpäiväisen perusteella Nyrhisestähän voisi alkaa odottaa jo ihan kelpo pelimiestä. Perusvarmaa luutimista omassa päässä ja hyökkäyspäässä tarpeeksi kiekollinen. Kaverin SaiPaan saapuessa mainittu fyysisyys nyt ei aivan pidä paikkaansa, mutta muilla avuilla korjaa kyllä tuon.

Hyökkäyspäädyssä tehotonta pelailua. Yritystä kyllä löytyy ja maalipakkojakin, varsinkin kolmannessa erässä, oli riittävästi, että oltaisiin päästy takaisin peliin mukaan. Immonen väläytteli muutaman kerran kiekollista taitoaan, mutta selvästi vielä keskenkuntoinen. KoKoKo -ketju aika pimennossa hyökkäyspäädyssä, mutta hoiti kiitettävästi Immosen ketjun tasavoimin! Sitten Hra Tarvainen. Joo, yritystä ja liikettä kyllä löytyy, mutta ei iha pelkästään riitä. 100t liksalla tulisi iskeä maalejakin, siksihän hänet tänne on hommattukin. Tosin ketjukavereillakin on oma osuutensa. Ehkä kunhan Jakke saadaan kuntoon, avautuisi Tarvaisen peli paremmin! Toivotaan ainakin. Myymään on turha ruveta, kun pisteet on tuota luokkaa, kukaan ei osta. Topolla taas johtavan pelaajan asennetta.

Maalivahtiosastolla tänään vähän niin ja näin. Ensimmäinen erä loistavaa peliä Hostikalta, mutta jotenkin tuntui, että toisen erän helpon 1-3 maalin jälkeen alkoi kiekko vähän pomppimaan. Tosin muista maaleista ei voi hirveästi laittaa Hostikan piikkiin!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös