Mainos

SaiPa Oy:n tulevaisuus

  • 1 498 263
  • 6 175

ForNever

Jäsen

Ei mitään hajua kyseisen Twitter-tilin luotettavuudesta, mutta kyllähän tämä sopisi tuohon @Housley nkin viestiin. Ainakin Mikko Pehkonen kommentoi tuohon kuulleensa samaa huhua Ari Santasesta. Mielenkiinnolla odotan, ketkä muodostavat uuden omistuspohjan.

@Housley :n tieto mainitaan Jatkoajan eilisessä jutussa: Kuva: SaiPan kannattajat vaativat omistajiltaan toimia Kisapuistossa – omistajuusuutisia odotettavissa ensi viikolla

Ottelun jälkeen SaiPan toimitusjohtaja Jani Valkeapää oli käynyt kannattajakatsomossa tapaamassa kannattajia, ja kertonut useiden eri lähteiden mukaan seuran tiedottavan uusista omistajista ensi viikon lopulla.
 
194800

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, IPV
Toimitusjohtaja itse kertoi lauantaisen HPK-pelin jälkeen haastattelussa ravintola Birran jälkipeleissä, että tulevalla viikolla ( siis tämänviikon aikana) olisi positiivisia asioita kerrottavana SaiPan tulevaisuudesta. No nythän kyllä on vasta perjantai-ilta, että ei vielä hätäillä, odotetaan viikon loppuun saakka ja jännitetään mitä Janilla on kerrottavaa.
 
Jakenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Eilen julkaistussa Ylen uutisessa Valkeapää kertoi, että menee todennäköisesti ensi viikkoon tiedotus. Ilmeisesti maaliin on päästy mutta tiedotus jostain syystä siirtyi.
 
anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä

Ah niin tuttua ja turvallista SaiPaa! Noh tällä kertaa uskoisin, että tarkoitus ei ole löpistä lämpimikseen, kuten edellisellä sepällä.
 
Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Toimitusjohtaja itse kertoi lauantaisen HPK-pelin jälkeen haastattelussa ravintola Birran jälkipeleissä, että tulevalla viikolla ( siis tämänviikon aikana) olisi positiivisia asioita kerrottavana SaiPan tulevaisuudesta. No nythän kyllä on vasta perjantai-ilta, että ei vielä hätäillä, odotetaan viikon loppuun saakka ja jännitetään mitä Janilla on kerrottavaa.
SaiPan piti kertoa julkisuuteen uusista omistajista tällä viikolla. Näin luvattiin. Uudet omistajat tiedetään monissa piireissä. Miksi he eivät ole julki tulleet jo nyt ihmetyttä miutakin.

Hyhmäinen toiminta vaan jatkuu ja jatkuu. Ihmetyttää kovin tämä toiminta!
 
Trimmer

Ei muutakun nimiä pöytään.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Mittään en tiiä, mutta arvailenpa. Uudet omistajat ja €1,5m rahaa on ollut kasassa jo pitkään, mutta nykyisten pääomistajien (mm. Tersa ja Markkanen) kanssa pitää vielä saada sovittua osakeannin ehdoista, eli siitä minkälainen on omistusrakenne annin jälkeen. Oletan että tämä uusi omistajaporukka on nimenomaan laittamassa uutta rahaa SaiPan kassaan, eikä ole ostamassa Markkasen tai Tersan osakkeita. Vanhojen omistajien omistusosuus dilutoituu, mutta kuinka paljon? Kuinka suuren osuuden SaiPasta saa 1,5 miljoonalla eurolla, jos/kun kaikki vanhat omistajat jäävät myös omistajiksi?
 
Blur

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Seeprat, Kiekko-Espoo

Sen olen kuullut että vanhat omistajat luopuvat kaikista osakkeista hintaan 0€. Muita ehtoja oli pöydällä.
 
MetalMac

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Nederland, Amsterdam, Sudden Death (RIP)
Sen olen kuullut että vanhat omistajat luopuvat kaikista osakkeista hintaan 0€. Muita ehtoja oli pöydällä.
Näin olen myös kuullut. Kuulin myös, että syy miksi tämä on viivästynyt on se, että Tersa hankasi ainoana vastaan.

Uusien omistajien myötä päävalmentaja vaihtuu 100% varmuudella.
 
Tupaukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa ja Saimaan Kurra.

Jakenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Menee onneksi muillakin huonosti tässä kaupungissa. Olikohan teatterilla 2 vai 4 miljoonan budjetti, joka meni pitkäksi liki 300 000€. Orkesterin 90 000€. Nämä hoidetaan liikuntamenoista... Kysympä vaan, miten tätä kaupungin taloutta hoidetaan, ehkä samoin ku SaiPan..
Paluu normaaliin tarkoitti tuntuvaa miinusta Lappeenrannan kaupunginteatterin tulokseen
Keskimääräistä paremmin kaupungin taloutta on kyllä hoidettu. Ainakin velkamäärä on vertailukaupunkeja pienempi. Tosin kulttuuritoimen budjetti ei ylitä talousarviota ekaa kertaa.
 
PePo_17

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, KooKoo
Menee onneksi muillakin huonosti tässä kaupungissa. Olikohan teatterilla 2 vai 4 miljoonan budjetti, joka meni pitkäksi liki 300 000€. Orkesterin 90 000€. Nämä hoidetaan liikuntamenoista... Kysympä vaan, miten tätä kaupungin taloutta hoidetaan, ehkä samoin ku SaiPan..
Paluu normaaliin tarkoitti tuntuvaa miinusta Lappeenrannan kaupunginteatterin tulokseen
Teatteri on minusta tehnyt turskaa jo kauan. Jo ennen Isoon Kristiinaan muuttoa. Se on kyllä kummallista, että sitä ei saada vetämään ihmisiä. Mututuntuma on että naapurikaupunkien teattereiden ohjelmisto on enemmän kansaan menevää.
 
Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Kun kulttuuri ja liikuntatoimi tarvii säästöjä, niin nostetaan uimahallimaksuja. Mitäpä jos lomautettaisiin kaupunginorkesteri, eihän sellaista voi ehdottaa. Pelkonen vielä lehteen kirjoittaa, että puiden lisäksi meni korkeakulttuuri että lapset pääsee talvellakin uimaan.
Teatterin voi tehdä kaupungin rahoilla paraatipaikalle, vaikka kävijämäärä / vuosi ei kestä vertailua. Se on kokonaan toisen keskustelun aihe, että tarvitseeko 30km välein olevissa pikkukylissä ylipäätään olla sekä teatterit että konserttisali. Eikö riittäisi, että Imatralla toinen ja Lappeenrannassa toinen?
 
Viimeksi muokattu:

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Teatteri on minusta tehnyt turskaa jo kauan. Jo ennen Isoon Kristiinaan muuttoa. Se on kyllä kummallista, että sitä ei saada vetämään ihmisiä. Mututuntuma on että naapurikaupunkien teattereiden ohjelmisto on enemmän kansaan menevää.
Lappeenrannassa teatteri oli ainakin aikanaan ylivoimaisesti heikoiten pärjännyt kaupunginteatteri kun katsottiin yleisömääriä tai omia tuloja. Ei se varmaan suuresti ole muuttunut. Varmaan oikeasti fiksu painotus kulttuuritoimen suhteen olisi oikeasti ollut pitää orkesteri, panostaa siihen hiukan enemmän (eli että kun on kuukausipalkkaset ihmiset, muttei varaa pitää konsertteja niin onko taas järkeä) ja jättää teatteri Imatran hommaksi. Mutta kenen aikanaan vaikutusvaltaisen poliitikon ja keskustahallin tunnetun vastustajan poika onkaan näyttelijä?
 
Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Se ois taas kohta viikko paketissa, saadaanko uutisia seuran tulevaisuudesta vai mennäänkö hiljaisesti kohti ensi viikkoa? Toki onhan tuossa viikonloppu, mutta kai nuo arkena pääasiassa työskentelee kuitenkin näin kauden ulkopuolella varsinkin.
 
teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Se ois taas kohta viikko paketissa, saadaanko uutisia seuran tulevaisuudesta vai mennäänkö hiljaisesti kohti ensi viikkoa? Toki onhan tuossa viikonloppu, mutta kai nuo arkena pääasiassa työskentelee kuitenkin näin kauden ulkopuolella varsinkin.
Tuskin vielä tällä viikolla kuullaan mitään, ei välttämättä seuraavallakaan. Mutta kyllä sieltä ne hyvät uutiset on tulossa.
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Tuskin vielä tällä viikolla kuullaan mitään, ei välttämättä seuraavallakaan. Mutta kyllä sieltä ne hyvät uutiset on tulossa.
Pahoittelen sarkastista asennettani, mutta tämähän alkaa kuulostamaan samalta kuin Koronan kanssa, että katsotaan vielä kaksi viikkoa ja sitten tiedetään/kerrotaan enemmän ja kahden viikon päästä taas samat tarinat jne.

Tässä on nyt jo pari viimeistä viikkoa puhuttu organisaation johtohenkilöiden suulla, että ensi viikolla tullaan uusien omistajien ja suunnitelmien kanssa julkisuuteen, mutta mitään ei vaan ole kuulunut. Alkaa organisaation uskottavuus minun silmissäni olla ihan nollatasolla, jos se ei sitä vielä tähän mennessä ollut.

Ja ensi viikko sekä seuraava viikko ovat vielä ns. tynkäviikkoja pääsiäisen vuoksi, niin en pidättelisi hengitystä sen takia, että jotain uutta organisaation tulevaisuudesta kerrottaisiin.
 
skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tuskin vielä tällä viikolla kuullaan mitään, ei välttämättä seuraavallakaan. Mutta kyllä sieltä ne hyvät uutiset on tulossa.

Mutta sitten seuraavalla viikolle saatetaan jo jotakin kuulla, mutta jos ei silloinkaan niin sitten melko varmasti sitä seuraavalla. Ennen kesää ihan varmasti, viimeistään syksyllä.

Kyllä odottaminen on kannattajan parasta aikaa.
 
Tsepteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ilves
Pahoittelen sarkastista asennettani, mutta tämähän alkaa kuulostamaan samalta kuin Koronan kanssa, että katsotaan vielä kaksi viikkoa ja sitten tiedetään/kerrotaan enemmän ja kahden viikon päästä taas samat tarinat jne.

Tässä on nyt jo pari viimeistä viikkoa puhuttu organisaation johtohenkilöiden suulla, että ensi viikolla tullaan uusien omistajien ja suunnitelmien kanssa julkisuuteen, mutta mitään ei vaan ole kuulunut. Alkaa organisaation uskottavuus minun silmissäni olla ihan nollatasolla, jos se ei sitä vielä tähän mennessä ollut.

Ja ensi viikko sekä seuraava viikko ovat vielä ns. tynkäviikkoja pääsiäisen vuoksi, niin en pidättelisi hengitystä sen takia, että jotain uutta organisaation tulevaisuudesta kerrottaisiin.
Vahva Sama! En ymmärrä minkä takia tollasta täkyä ”ehkä ensi viikolla kuullaan jo tai jos ei silloin nii ainakin sitä seuraavalla sitten” heitellään kannattajille? Jos ei kuitenkaan edes lähitulevaisuudessa aiota mitään kertoa? On kyllä turhauttava tyyli toimia…
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös