SaiPa - Lukko 25.1.2003

  • 4 996
  • 57

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tässä on kyseessä sitten molemmille joukkueille TODELLA ISO peli. Kahdeksan sakkiin on varmasti pyrkimys sekä Raumalla että Lappeenrannassa, joten tämä lauantai-illan koitos näyttää jo melko paljon suuntaa kevättä ajatellen.

Itäiseen Suomeen suuntautuneet reissut ovat viime aikoina olleet Lukolle enemmän tai vähemmän tuskaisia. Toivottavasti ei kuitenkaan tällä kertaa. Lukon voittaessa (varsinaisella peliajalla) SaiPa jäisi jo melko kauas, eli viiden pisteen päähän, kun taas kotivoitto toisi sputnikit vain pinnan päähän.

Kumpa se Ismo saisi noiduttua porukan sellaiseen iskuun että viime viikonlopun kaltainen hyvä vire jatkuisi ja paikka viivan yllä senkun vankistuisi. Veikkaan vähämaalista matsia. 1-2 Lukolle.

EDIT: Onkohan fanibussilla menossa isokin joukko raumalaisia paikan päälle katsomaan? Oli sitten iso tai pieni kannustusjengi matkassa, niin pitäkäähän kovaa meteliä omien puolesta (ja tietysti selvin päin:)
 
Viimeksi muokattu:

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Play offia mennään koko ajan. Kummallekin joukkueelle peli on äärimmäisen tärkeä. SaiPalle peli on viikon kolmas, kun Lukolle puolestaan koko viikon ainoa. Miten tämä sitten vaikuttaa joukkueisiin?

Kun ajattelee esim. viime perjantain HIFK-peliä, niin Lukko oli alussa todella jäässä, kun takana oli viikon tauko peleistä, joten pelko samanlaisesta takkuilusta on olemassa nytkin. Toivon että olen väärässä. Vieraissa tuskin noustaan kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon, kuten tehtiin kotona.

Edellinen peli Lappeenrannassa pari viikkoa sitten oli alussa Lukon hallintaa, mutta sitten menetettiin homma. Samanlaista räväkkää alkua toivon ja odotan Lukolta nytkin, ja sitä ei sitten enää hukata, ettäs sen tiedätte.

Lukko voittanee pelin, minulle on ihan sama pelataanko sitten 60 minuuttia tai yli, kunhan vaan kaksi pistettä tulee.
 

Satellite

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Wild
Taistelu elämästä ja kuolemasta... Näin tätä voi kuvata. SaiPan on pakko voittaa tämä peli jos haluaa pysyä mukana taistelussa pudotuspelipaikasta.

SaiPa ailahtelee oikein kunnolla tällä hetkellä: Tappara -pelissä 5 paikkaa kolma maalia, JYP -pelissä 20 paikka 0 maalia. Tätä ei kyllä pitkään saisi jatkua.
 

Siirappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Tampabay Lightning, Kotiteollisuus
Lukon muukalaislegioona kenttä ratkaisee tämän pelin niin kovassa iskussa se on elikkä ei muutakuin voitto Raumalle sieltä ja playoff paikka on askeleen lähempänä. Pelin lopputulos voisi olla jotain 2-4 ja maalintekijät Cisar 2+1, Ulmer 1+2, Kron 0+3 ja Saarela 1+0
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Paha sanoa

Valitettavasti tama pelin lopputulemaa on lahdes mahdoton etukateen tietaa.

Saipan puolesta puhuvat se, etta Lukolle Kisapuisto on ollut viime vuosina paha paikka, se etta Lukko on huilanut viikon, joten pelituntuma on hakusessa, se etta Saipalla on viela enemman punnerrettavaa viiva paalle kuin Lukolla, ja lisaksi taman paivan selva tappio JYP:lle nostanee kotijoukkueen taistelutahtoa.

Lukon voitto oli minusta yllatys, ei suuri, mutta kumminkin. Peli vieraissa pitkan huolin jalkeen. Mutta kaikki on lopulta niin pienesta kiinni, Lukolla on hyva ykkonen ja kakkonen, jopa kolmonenkin ja nelonen, mutta kun monella suulla on todistettu, etta ottelukasauma on Lukolle parempi kuin pitka tauko, niin kyllahan se loogisuuden nimissa pitaisi toimia myos painvastoin.

Pelkaan pahoin, etta Saipa vie niukasti pisteet molempien joukkueiden erittain tarkan pelin jalkeen maalin tai parhaassa tapauksessa kahden erolla.

Ja taistelu viivan ylapuolella sen kun jatkuu!
 
Lukko voittaa tämän, sillä itseluottamus on varmasti ton triplaviikonlopun jälkeen huipussaan ja pari viikkoa sitten kärsitty maalin tappio varmaan harmittaa vieläkin, puhumattakaan alkukauden rumasta 9-2 pelistä. Kyllä nyt olisi aika voittaa kisapuistossakin.

Peli on todella tärkeä molemmille, eikä SaiPakaan ole pelkkä vastaantulija, vaan taistelu on kovaa ja kotijoukkueen voitto lähellä.

Pistetään vielä veikkaus: 4-5 lukolle:
0-1: Cisar(Ulmer-Kron) av.
0-2: Harikkala(Isosalo-Siivonen)
1-2: Vaic(Kokko-Weckström) yv.
1-3: Saarela(Hancock-Porkka) yv.
2-3: Weckström(eka liigamaali!)(Machulda-Tirkkonen) yv.
3-3: Kerman(Uusikartano-Cipruss)
4-3: Machulda(Bombic) av.
4-4: Viinanen(Kaipainen-Hämäläinen)
4-5: Kron(Ulmer) yv.

Maalien syntyaikoja en lähde veikkailemaan, ne menee kuitenkin täysin päin persettä(kuten myös nuo yllä olevat maalintekijät).
 

TheBlade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Kansas City Outlaws
Tiukka matsi, lähes kaikki henkimaailman jutut viittaa SaiPan kotivoittoon.. Saas nähdä miten menee toinen erä, ottavatko pelaajat peruustusvaihteen, meneekö peli sekaisin?

Tärkeät pisteet joka tapauksessa, Lukolle varsinkin jos aiotaan pleijareihin suunnata..

Sisaren, Roopen ja Jeisonin kentältä odotan maalia tai kahta..

Itsekin olisin halunnut lähteä huutamaan Lukkoa voittoon mutta opiskelijana on rahat vähissä näin loppukuusta, harmi sinänsä, noilla pitkillä matkoilla on aina niin hauskaa.. Toivottavasti siellä saadaan kunnon kannustusta aikaiseksi!
 

Metalwarrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Toivottavasti Lukko muistaa kaksi edellistä Lappeenrannan peliä, ja ottaa opiksi. Peli kestää 60 minuuttia, ja nämä pelit ovat vähämaalisia. pari löysästi annettua maalia saattaa ratkaista voittajan.

Tasuriinkin olisin tästä pelistä tyytyväinen. Muutenkin kolme seuraavaa vieraspeliä ovat Lukolle kaikkein vittumaisimmissa paikoissa (Lappeenranta, Oulu, Hämeenlinna). Näistä ei paljoakaan pistelisäystä liene luvassa.
 

Aksu

Jäsen
Toivon, ettei Lukon pelituntuma ole pienen tauon jälkeen parhaimmillaan. Saipalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tapella voitto pelistä hinnalla millä hyvänsä. Muuten alkaa olemaan lähellä tilanne, jossa selkärangat katkeilee tämän kauden osalta. Pelaajatkin tiedostavat varsin hyvin sen, että peli ei kulje odotusten mukaisesti. Voitot voi kääntää suuntaa, tappiot harvemmin.

Huomioni kiinnittyy huomenna ennen kaikkea lukon ulkomaalaisten suuntaan eli jos miehillä ei ole paras päivänsä niin meidän mahdollisuudet kasvavat huomattavasti.

Pakko uskoa kotivoittoon. Muuten jättäisin menemättä hallille. Vastassa on sentään yksi "päävihollisista" tällä hetkellä.
 

aHab

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
<TILITYS>
Vahvasti uskoin ja toivoin, että tässä ottelussa joukkueessa pelaisi jo kunnon vahvistus. Paskan latvat... lisää kakkosparin pakkeja joukkueeseen ja sokkona kompastelevat tähtihyökkääjät saavat jatkaa tehotonta nysväystään vailla seurauksia.

Jo nyt on perkele.

Machulda vilttiin niin kuin olisi jo. Jos Machulda ei tee maaleja hänestä ei ole MITÄÄN hyötyä kentällä. Herra ei nimittäin taklaa, ei puolusta, eikä edes pelota vastustajia vihaisella irvistyksellä.

Vilttiin! V-I-L-T-T-I-I-N !!

Cipruss surffaa, ei tee maaleja, ei syötä maaleja, ei taklaa.

ULOS! ULOS! ULOS! ULOS!

Jatkosopimukset saanut valmennuskaksikko ei näemmä osaa luotsata joukkuetta nousuun, ei sitten millään. Kohta mennään jo kolmatta kuukautta samaa alamäkeä. Paskan myivät.


2-5 Lukko.

Kron 0+5
Cisar 3+2

Machulda 0+0 ja -5
Cipruss 0+0 ja -5

</TILITYS>

Noh, onhan tässä vuorokausi vielä aikaa ja ketjut paljastamatta. Ehkä huomenna kaikki on jo toisin...
 
Viimeksi muokattu:

Suonvieri

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hyvä aHab!!

Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Itse asiassa otan askeleen pidemmäs: Machulda myyntiin! Nyt on viimeinen tilaisuus rahastaa tuolla rastatukalla!!

Ja Cipruss KooKoohon! Siellä on varmasti tilausta latvialaiselle super-öögalle.

Ja jos Bombicille ei ole tarjota kuin neloskentän rooli, niin myyntiin sekin!

Lisää vastuuta Yli-Torkolle ja Riihijärvelle. Ja muillekin, joille peli maittaa... Tosin niitä taitaa olla melko vähän. :(

****************************************

No onneksi vastaan tulee Lukko. Ne kikkaa taas erän verran ja antaa sitten yleisavaimen SaiPan käsiin, jonka jälkee ottelu kääntyy kosmonauteille.

5-3

Vaic 2+2

Kron 1+2
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti Suonvieri

Ja jos Bombicille ei ole tarjota kuin neloskentän rooli, niin myyntiin sekin!

Se meni jo...

Jaahas, mitäs tästä sanoisia. Jälleen kerran se surullinen pakkovoiton paikka. SaiPan tuntien eteenpäin mennään että mikä fiilis milloinkin, mikään pakko ei persuksissa suinkaan paina. Ainoa asia mikä painaa vaakakupin SaiPan voiton puolelle on se että tunnutaan kuitenkin olevan joka toisessa ottelussa voiton syrjässä kiinni. Viimeeksi tuli takkiin, joten ehkä nyt pisteiden nappaaminen on lähempänä...?

Muuta mielenkiintoista: Bruun pelaa ensimmäisen kotiottelunsa. Mitäs muuta... onko Kisapuiston penkit lämpimiä? Laittaako makkaranmyyjät kyrsän päälle paljon sinappia? Siinähän ne.

Ai niin, Machulda voisi tehdä niitä maaleja...
 
Tässä vähän off-topic viesti, mutta kun noista Lappeenrantaan lähtiöistä kyseltiin, niin ainakin Blues-Brothers on Saimaan rannalle menossa, katsomaan peliä ja saunomaan paikallisen Punaviiva-Kerhon kanssa.

Itse en Lappeenrantaan ole lähdössä, sillä olin 2 viikkoa sitten siellä edellisessä SaiPa-Lukko matsissa, josta jäikin ihan hyvä maku, vaikka Lukko hävisikin. Toivottavasti Lukko kuitenkin pelaa paremmin tällä kertaa ja Blues-Brothersit jaksavat kannustaa!
 

Poison

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Toimin kaikuna, ja toistan, että kyseessä on molemmille erittäin tärkeä ottelu, joka SaiPan on pakko voittaa.

Skriko oli sanonut Jyp-pelin jälkeen, että Jyväskylässä kentällä oli ollut kaksi väsyneen oloista joukkuetta. JYP:n valmentaja taas oli ihmetellyt sitä, miksi SaiPa ei edes yrittänyt pelata ensimmäisessä erässä omaa peliänsä. Näistä kahdesta asiasta saadaankin muodostettua muutamia kysymyksiä huomiseen otteluun liittyen SaiPan kannalta.

Jos joukkue oli väsynyt eilen Jyväskylässä, onko se sitä myös huomenna Kisapuistossa? Onko yksi vapaa päivä riittänyt tuon väsymyksen poistamiseen? Entä mikä on fiilis joukkueen sisällä? Onko joukkue täynnä haluttomuutta ja katkenneita selkärankoja? Ennen kaikkea, onko joukkueessa tällä hetkellä liikaa miehiä, joita ei enää 100% jaksa kiinnostaa koko touhu, ja kiekon perässä luistelu nimenomaan keltamustassa peliasussa?

Vladimir Machulda, Lubomir Vaic ja Aigars Cipruss. SaiPan kolme ulkomaalaista hyökkääjää, joista kaikki paitsi paitsi keskimmäinen ovat olleet jossain pimeässä viime aikoina. Cipruss on tosin ollut sitä lähes koko kauden, vaikka välillä onkin tehopisteen tai kaksi tehnyt. Machulda sen sijaan kummastuttaa. Mikä ihme miehelle on voinut tulla, loukkaantumisistakin on jo takuulla toivuttu. Voisiko sitten olla niin, että nuo loukkaantumiset ovat vain vieneet Vallulta peli-ilon, miestä ei enää kiinnosta yrittää, kun hän ajattelee saavansa jatkuvasti vain mailasta. Oli miten oli, Machuldan on alettava heräilemään, ja onneksi heräämisestä on ollut pikkuisen jo merkkejäkin. Mutta jos lopullista heräämistä ei ala jo lauantaina tapahtumaan, olen minäkin valmis laittamaan Vallun vilttiketjuun mietiskelemään. Lubomir Vaicilta odotan paljon myös huomenna, ja jotenkin uskon, että hän myös vastaa odotuksiin.

Ulkomaalaiset ovat sekä Lukossa että SaiPassa tärkeissä rooleissa. Mielenkiinnolla odottelen jälleen Kronin näkemistä. Mutta jos Machulda suorittaa heräämisensä huomenna, Vaic jatkaa omalla tasollaan, ja muitakin saipalaisia pelaaminen taas kiinnostaa, voittaa SaiPa huomenna 3-2.

Vaic 1+1
Machulda 1+0
Yli-Torkko 1+0
Skyttä 0+2
 

jenttu87

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko ja Porin Ässät
Toivottavasti kahden viikon takainen tappio on vielä muistissa, eikä sössitä johtoa samalla tapaa. Oikeastaan SaiPan pitäisi johtaa ensimmäisen erän jälkeen, niin Lukko olisi voitonsyrjässä kiinni.

Lukon ulkomaalaiset ovat nyt sitten vertyneet kunnon vireeseen. Ei valehdellut Cipolla kun sanoi, että joulun jälkeen he ovat paremmassa vireessä. Muihin tämä on näemmä pätenyt, Jasonista itsestään en oikein osaa sanoa. Eiköhän ulkomaalaiset ole Lappeenrannassakin vireessä ja tekevät mukavat tehot.

Voiton paikka siis olisi, ja eiköhän se sieltä tulekin. Kuka sitä nyt haluaisi voittoputken katkaista, kun se on jo kolmen ottelun mittainen...

Peli on kuitenkin tasaista, joskin runsasmaalista vääntöä. Summerin soitua taululla ovat numerot 4-6 Lukon hyväksi. Lukon maalit tekevät: Kron, Cisar, Ulmer, Kaipainen, Saarela ja Porkka. SaiPalta en taida noin montaa pelaajaa tunteakaan =).
 

Pioneer

Jäsen
SaiPan ketjut tänään:

Machulda-Cipruss-Skyttä
Kokko-Bruun

Vaic-Uusikartano-Kerman
Hana-Tuominen

Riihijärvi-Kauppinen-Virkkunen
Hulkkonen-Pursiainen

Yli-Torkko-Tirkkonen-Koho
Tikkanen-Weckström

Kuokkanen (Duba)

Eli ovat pysyneet Bombicin vaihtumista Weckströmiin lukuunottamatta aivan samoina, kuin parissa viimeisessä ottelussa. Toivottavasti tämä on hyvä asia ja ketjujen yhteispeli toimii tänään riittävän hyvin Lukon kaatamisen kannalta.
 
Viimeksi muokattu:

Hearsay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lukko tänään:

Vehanen-Vuorio

Hämäläinen-Porkka
Torkki-Hancock-Saarela

Harikkala-Purontakanen
Kron-Ulmer-Cisar

Niskala-Lehtonen
Kaipainen-Viinanen-Siivonen

Piekkola (p)-Lätti (h)
Koivisto-Isosalo-Normio


Eli ketjut ovat täsmälleen samat kuin sunnuntain Ässä-ottelussa. Eiköhän näillä Saipa kaadu. Ei taida nimittäin olla Kuokkasesta tai Dubasta niin suureksi sankariksi, että pysäyttäisi Lukon...
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jep

Hienoa, että ketjuja ei ole muuteltu. Ei tosin ole syytäkään, kolme peliä on näillä jo peräkkäin voitettu.

Uusi Rauma tänään huhuaa, että Lukko vetäisi SaiPa-pelin seitsemällä pelaavalla pakilla, eli Piekkolakin olisi jo pelikunnossa. Nuo kaksi edellistä peliä Ville onkin vaan katsellut penkin päässä kaukalon tapahtumia, mutta nyt pitäisi sitten tulla jo jääaikaakin. Hienoa.

Niinikään Teemu Kesä alkaa päästä pikkuhiljaa tositoimiin, eikä Schneiderin vammakaan UR:n mukaan ole paha. Hyvä.
 

Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Machulda sen sijaan kummastuttaa. Mikä ihme miehelle on voinut tulla, loukkaantumisistakin on jo takuulla toivuttu. Voisiko sitten olla niin, että nuo loukkaantumiset ovat vain vieneet Vallulta peli-ilon, miestä ei enää kiinnosta yrittää, kun hän ajattelee saavansa jatkuvasti vain mailasta.
En tiedä olitko katsomassa Kärpät peliä, mutta kyllä se mies yritti. Pelaamisesta näki että haluja olisi auttaa joukkuetta. Kyllähän heikko pistesaldo varmasti on syönyt itseluottamusta, mutta SM-liiga on kuitenkin sellainen sarja ettei siellä yksin pysty ihmeitä tekemään, apuja tarvitaan ketjun muiltakin jäseniltä ja Aigars ei ole varmaan ihan paras ratkaisu siihen. Kun saadaan vaan miehelle kiekkoa vauhtiin niin tulosta syntyy. Jos pitää kulmissa vääntää niin, kyllä siellä tulee Machuldalle vaan tuskastuminen.
Eihän Vallu koskaan ole ollut mikään kiekollisena peliä dominoiva pelaaja. Kun pääsee käyttämään vahvuuksiaan on SM-liigan eliittiä, yksin on vaan hiton vaikea lähteä nopeisiin hyökkäyksiin, jonkun kun täytyisi antaa se avaussyöttökin..
 

Poison

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti Jubomir
En tiedä olitko katsomassa Kärpät peliä, mutta kyllä se mies yritti. Pelaamisesta näki että haluja olisi auttaa joukkuetta. Kyllähän heikko pistesaldo varmasti on syönyt itseluottamusta, mutta SM-liiga on kuitenkin sellainen sarja ettei siellä yksin pysty ihmeitä tekemään, apuja tarvitaan ketjun muiltakin jäseniltä ja Aigars ei ole varmaan ihan paras ratkaisu siihen. Kun saadaan vaan miehelle kiekkoa vauhtiin niin tulosta syntyy. Jos pitää kulmissa vääntää niin, kyllä siellä tulee Machuldalle vaan tuskastuminen.

Joo, ilmaisin taas asiani hieman epäselvästi. Tuo, mitä edellä kirjoitit on aivan totta, ei Machulda voi, eikä myöskään saa olla se, kenen peliesityksistä kaikki riippuu, ja toki mies tarvitsee apuja myös muilta. Ja muilta niitä apuja ei viime aikoina ole kovin hirveästi tullut. Olin myös Kärppä-pelissä, ja pääasiassa juuri siihen peliin viittasinkin, kun viestini loppupuolella sanoin, että Vallussa on ollut viime aikoina näkyvillä heräämisen merkkejä. Kulmissa Vallu todellakin tuskastuu, olikohan se sitten viime kotipelissä vai sitä edellisessä, missä hän otti juuri kulmaväännössä jäähyn kyynärpäätaklauksesta. Lisäksi Machulda on yleisestikin ottaen käynyt tällä kaudella kuumempana kaukalossa kuin ennen, mutta se kait hänelle sallittakoon, kunhan sitä tulostakin ohessa syntyy...

Kohta sitä on lähdettävä hallille, ja SaiPan voittoon uskon yhä, pakkohan se on uskoa. Mielenkiinnolla odotan Bruunin ensiesiintymistä Kisapuistossa, ja samalla tulee muutenkin nyt kiinnitettyä enemmän huomiota pakkien työskentelyyn. Saa nähdä, vaikuttaa Bombicin lähtö miten esim.alivoimatilanteissa, kun jäälle tarvittaisiin miehiä, jotka jaksaisivat työntää pelaajia pois maalinedustalta.
 

Siirappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Tampabay Lightning, Kotiteollisuus
Nyt helvetti se löysäily olis parempi lopettaa Saipa tulee kyllä kun ruvetaan löysäileen hiukankin :(. Tolla menolla Saipa iskeen 9-1 taululle toisen erän loppuun mennessä.
 

Satellite

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Wild
Katos katos, ensimmäinen erä poikkeuksellisesti vain 0-1 ja toisessa on sitten jo tehty maalikin...Aika hyvältä näyttää jos otetaan huomioon että SaiPa on parhaimillaan kolmannessa erässä.

Eli
Lukko 7.35
Jaakko Harikkala 0-1 (Matti Kaipainen) YV

SaiPa 21.53
Aki Uusikartano 1-1 (Kalle Kerman, Lubomir Vaic) YV
 

Siirappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Tampabay Lightning, Kotiteollisuus
hyvältä näyttää Lukon kannalta sillä toinen erä selvittiin vain 1 takaiskumaalilla ja se lupaa hyvää. Nyt vaan täysihöyry päälle ja pisteet raumalle mukana. OUJEA lukon poikia ei playoffit näytä kiinnostavan vittu mitä sähellystä ensi vetää kron tolppaa ja sitte puke tarjoilee vaicille maalin :(
 
Viimeksi muokattu:
Vähän on pelko perseen alla kun kuuntelee tota ottelua. Nyt pitäis vaan iskee se tarvittava yksi maali ni saatais samat lukemat ku viimeks raumalla. Jos vaikka Hancock innostuisi viimeisellä minuutilla taas...
 
Arvasin tän...

Lukkoa hehkutettu liikaa niiden Ässä, Ilves ja HIFK:n A-Junnu voittojen jälkeen. Nyt nähtiin tämän "pudotuspelijoukkueen" todellinen taso. Olisi suuri väärys jos tuolla asenteella playoffseihin mennään.

Nyt vituttaa aika paljon, joten ei muuta tällä kertaa...

EDIT:suutuspäissä kirjoitettu viesti, kyllä Lukko varmasti taisteli, mutta SaiPa oli tänään se parempi joukkue...
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös