Tämä on oikeasti valtavan suuri positiivinen ongelma Raipelle!Kyllä, todella hienoa duunia läpi kauden ja etenkin Appeli on vahva tuossa.
Ehkä itse en aivan tuollaista kiekollisen pelin hurmosta ole nähnyt kuin viime aikoina mutta hyvin toki ovat läpi kauden pelanneet ja ehdottomasti ansainneet pelipaikkansa, kun nyt rotaatiotakin alkaa pikkuhiljaa tulemaan. Toivotaan että pojat jatkavat hyvää tekemistä.
edit: joo @Hippi Hiiri ehdottomasti Granholmia kehiin. MPetmania tai Naukkarista alaspäin/huilille. Ylivoimaan tarvitaan tappamisen vaistoa.
Karvinen ollu tosi hyvä ylivoimalla neliön keskellä. Mitään muuta ykkösYV ei tarvii kuin osaavan viivamiehen ja jos Kousa on pois, niin Niinisaari ei riitä.Kivenmäki pyörittämään vasemmalla - Petman aloitukset mutta vaihtaa viivaan ja Pysyk siirtyy viivalta maalin eteen. Kousa toisena viivamiehenä ja Kala oikealla laidalla. Voi kuulkaa toimia ihan hyvin.
Kyllä ja jos tulee otteluruuhkaa ja näyttää että jollakulla alkaa jalka painaa niin on hyvä olla muutenkin rotaatiossa nälkäistä jengiä vesi kielellä odottamassa että pääsee irti.Itse pitäisin ykkösen tuollaisenaan, ihan vaan senkin takia, kun veljekset pelaa yhdessä. Siinä on jotenkin symbolinen merkitys, kun omat pojat ja vielä veljekset painaa ykkösessä ja ottanut tehtäväkseen nostaa SaiPa ylös. Vähättelemättä muita, kun kaikki muutkin on nostanut tasoa merkittävästi, mutta omilla pojilla se SaiPalaisuus on sielussa, minkä luulen tulevan automaationa. Ja niin pitkään, kun tulosta tekevät, niin se on vaan hyvä asia. Jos jostain syystä ei toimisi enää yhtään, niin sitten toki pitää paikkoja vaihtaa.
Laitetaan tähänkin ketjuun: Ylivoimalla noin 50 minuutin aikana Naukkarinen, Hokkanen, M. Petman 0 pistettä, Airola 1 piste. Ei siinä Granholmkaan viimeksi mitään tehnyt.Mielestäni Granholm ehdottomasti kokoonpanoon seuraavaan peliin. Laittaisin Naukkarisen tilalle. Pelituntumaa pitää hakea, nyt rinnalla aivan eri kaliiberin sepät kakkosessa ja lisäks kakkosYV tarvii kaiken maalintekopotentiaalin mitä meiltä löytyy.
Ei SaiPa kyllä pudotuspeleistä putoa kuitenkaan enää millään. 38 ottelua aikaa hankkia 40 pinnaa.On tämä liigan top-8 kyllä ällistyttävän tasainen tällä hetkellä. Juuri tämän hetken tulosten mukaan, Tappara tipahtaisi kahden kierroksen aikana sijalta kaksi sijalle seitsemän.
Sikäli ihan hirveisiin notkahduksiin ei ole varaa jos tuossa kilvassa halutaan pysyä mukana. Sijoille 10-15 alkaakin olla sitten eroa, mutta ei tässä siltikään ole varaa ottaa mitään viiden ottelun tappioputkia.
SaiPan peli näyttää kyllä niin raikkaalta, että vaikea nähdä mitään ihan hirveitä notkahduksia. Kunhan tappioputket (niitäkin on tulossa) saataisiin pidettyä maksimissaan kahden tappion mittaisina niin hyvää on meno.
Ei, mutta pidän itse tavoittena top-8 paikkaa. Pudotuspeleihin vaikka sijalta 11 olisi mielestäni jo pieni pettymys.Ei SaiPa kyllä pudotuspeleistä putoa kuitenkaan enää millään. 38 ottelua aikaa hankkia 40 pinnaa.
Sama ajatus kävi silloin Atun yhdellä kaudella kun joulutauolla oltiin jossain kärkikahinoissa. Miten se loppukausi pystyi menemään niin vihkoon? Tuliko siinä joku loukkaantumissuma tms?Ei, mutta pidän itse tavoittena top-8 paikkaa. Pudotuspeleihin vaikka sijalta 11 olisi mielestäni jo pieni pettymys.
Eikös me Skrikon aikanakin oltu kärkikamppailussa syyskaudella josta romahdettiin playoffien ulkopuolelle loppukaudesta? Nyt ei pääse vastaavaa käymään.Sama ajatus kävi silloin Atun yhdellä kaudella kun joulutauolla oltiin jossain kärkikahinoissa. Miten se loppukausi pystyi menemään niin vihkoon? Tuliko siinä joku loukkaantumissuma tms?
No kilpailutilanne on hyvä. Piiroinen on pelannut loistavasti. "Hutchin" pitää pistää parasta pöytään, jos meinaa ykkösen paikan ottaa. Innolla odotan ensi viikkoa itsekin. Pysykin ja "Hutchin" ensi esiintymiset.Toivottavasti meidän NHL veskarille tarttuu kiekko paremmin kuin koosteiden perusteella tolle Tepsin NHL veskarille. Olispa jo ens viikko ja pelejä.
Kyllä Kalaputaan paikka on laidassa, eikä keskellä..Kivenmäki VPetman MPetman
Granholm Kalapudas Strömberg
Karvinen Siikonen Hokkanen
Heikkilä Appelgren Klintrup
Pysyk Niemelä
Kousa Trejbal
Airola Niinisaari
Hutchinson
Piiroinen
Varalla Naukkarinen, Tauslahti, Salminen, Kiukas, Laakso
Tällaista ketjusommitelmaa odotan keskiviikolle.
En tee nyt nopeampaa tarkastusta laajempaa kokoonpanotsekkausta, mutta kaksi viimeistä matsia (Kärpät, KalPa) Kala on pelannut sentterinä. Muistelen että kauden alussa pelasi laidalla mutta siirtyi sittemmin sentteriksi kun Kala-Petman -kaksikko päätettiin hajoittaa.Kyllä Kalaputaan paikka on laidassa, eikä keskellä..
Sama ajatus kävi silloin Atun yhdellä kaudella kun joulutauolla oltiin jossain kärkikahinoissa. Miten se loppukausi pystyi menemään niin vihkoon? Tuliko siinä joku loukkaantumissuma tMuistaakseni
Muistaakseni toisena lähdettiin joulutauolle.Eikös me Skrikon aikanakin oltu kärkikamppailussa syyskaudella josta romahdettiin playoffien ulkopuolelle loppukaudesta? Nyt ei pääse vastaavaa käymään.
En tee nyt nopeampaa tarkastusta laajempaa kokoonpanotsekkausta, mutta kaksi viimeistä matsia (Kärpät, KalPa) Kala on pelannut sentterinä. Muistelen että kauden alussa pelasi laidalla mutta siirtyi sittemmin sentteriksi kun Kala-Petman -kaksikko päätettiin hajoittaa.
Edit. Pe 11.10 Sport-peliin Kala siirrettiin kakkosen sentteriksi ja on pelannut sillä tontilla siitä lähtien.
Kokoonpanon sijasta kannattaa katsoa pelejä ja tilastoja... Kalapudas puolustaa omassa päädyssä vastustajan pakkia lähes poikkeuksetta, vähän kuten laiturit tuppaavat tekemään. Sen päälle usein lähdössä laidalta ylös ensimmäisenä. Kahteen edelliseen peliin kaksi aloitusta, Röllillä 19. Kalapudas on sentteri vain paperilla.En tee nyt nopeampaa tarkastusta laajempaa kokoonpanotsekkausta, mutta kaksi viimeistä matsia (Kärpät, KalPa) Kala on pelannut sentterinä. Muistelen että kauden alussa pelasi laidalla mutta siirtyi sittemmin sentteriksi kun Kala-Petman -kaksikko päätettiin hajoittaa.
Edit. Pe 11.10 Sport-peliin Kala siirrettiin kakkosen sentteriksi ja on pelannut sillä tontilla siitä lähtien.
Niin, oisin voinu tuohon Tupaukon viestiin kuitata ihan hyvin että laitetaan Ströbö vaan keskelle. Raimo tykkää istuttaa miestä keskelle jostain syystä.Kokoonpanon sijasta kannattaa katsoa pelejä ja tilastoja... Kalapudas puolustaa omassa päädyssä vastustajan pakkia lähes poikkeuksetta, vähän kuten laiturit tuppaavat tekemään. Sen päälle usein lähdössä laidalta ylös ensimmäisenä. Kahteen edelliseen peliin kaksi aloitusta, Röllillä 19. Kalapudas on sentteri vain paperilla.
No tuo on niitä harvoja asioita missä voi yrittää vastustajaa kusettaa kokoonpanon suhteen.Niin, oisin voinu tuohon Tupaukon viestiin kuitata ihan hyvin että laitetaan Ströbö vaan keskelle. Raimo tykkää istuttaa miestä keskelle jostain syystä.