Mainos

SaiPa kaudella 2023–2024: ”Operaatio jumbosijan välttäminen”

  • 555 905
  • 2 729

Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat SaiPalle
- Runko on joo pitkälle sama, muttei SaiPan menestys kaatunut runkopelaajien paskuuteen välttämättä vaan kärjen floppaamiseen ja yleiseen ilmapiiriin, jota oli jalostettu puolitoista vuotta
Ilmapiirin syövyttäjä SaiPassa viime kaudella oli Descheneau. Ei ollut loppu kautta sivussa loukkaantumisen takia, vaan siksi kun oli kränää valmennuksen kanssa, eikä pelaajillekaan ollut mikään ihanne joukkuekaveri.

Appelin takia tulee seurattua SaiPaa jonkin verran enemmän, ja mitä nyt hieman "tutustuin" SaiPan ensi kauden jengiin, niin paljon kauden suuntaa määrittelevät mv-peli ja PAPP. Minkä tason veska Lukas on? Paperilla ei vakuuta, mutta antaa näyttää ennen kun tuomitaan ihan paskaksi. Puolustuksen pitää olla tiivis.

Hyökkäys on SaiPalla ihan ok jamassa, sellaisia potentiaalisia ~30p miehiä löytynee kuitenkin mm. Kivenmäki, Kalapudas, Ojantakanen ja Morand. Huhuttu Helewka samaan kategoriaan. Toki Kivenmäki on hiukan mieliala pelaaja, mutta parhaimmillaan voi tehdä lähemmäs 40 pistettä.

Maalahti odottelee sopivaa pahvia ulkomailta. Sellaista ei ole ilmeisesti vielä tullut.
 

Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Maalahti odottelee sopivaa pahvia ulkomailta. Sellaista ei ole ilmeisesti vielä tullut.
Ainakin Liigan hallitseva mestarivalmentaja olisi ilmeisesti kiinnostunut ottamaan Maalahden mukaansa Saksaan, mutta saa nähdä, että saavatko sopimuksen loppujen lopuksi aikaiseksi.
 

Mestaruusjuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Aikaisemmin olen kannattanut vahvasti omien juniorien pelaajapolkuja aina liigaan asti, mutta nyt piristäisi ensi kauden odotuksia kymmenisen ulkkaria. Voisi olla vaikka tuntemattomiakin, niin voisi uskotella itselle pelaajien voivan olevan vahvistuksia. Kumpikohan joukkue toisi enemmän katsojia halliin, omat kasvatit jotka pelailisivat liigan hännillä, vai ulkomaalaisrunko keskikastissa?
 

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Miten kukaan voi edes aliarvioida Hämäläistä jolla ei ylipäätään ole vielä minkäänlaisia saavutuksia valmentajana? Kyseessä on liigan huonoin päävalmentaja ainakin näyttöjen perusteella. Mukava mies kyllä muuten ja voi olla hyvä tulevaisuudessa. SaiPan kannalta olisi pakko olla koska sarjapaikka ei ole jatkossa itsestään selvyys.
 

Lepranmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vaasan Sport, Philadelphia Flyers
Tähän tehtävään haluan uskoa Hämäläisen olevan tällä hetkellä paras ratkaisu nyt. Operaatio perus asiat kuntoon ja identiteetin palautus. Yksi kausi kerrallaan, sija 11-14 ensin. Ja toive siitä, ettei oltaisi tyhjennysmyyntitilanteessa tammikuussa.

Vaikka minullakin on varovaisen positiivinen ajatus siitä, että ensi kaudella nähtävä kusipääkiekko voisi tuoda pudotuspelipaikan niin silti fakta on se että Hämäläinen on oikea vaihtoehto vain siksi että ei ole muuta mahdollisuutta. Kivi oli vaihtoehto mutta miettikääs seuraavaa...

SaiPasta on nyt muutamassa vuodessa potkittu pihalle oma poika Santanen, Espoon lahja Lehterä, sekä mestaruusvalmentaja Virta. Siihen kun vielä lyötäisiin päälle Kivi joka nosti juuri Ässät suosta niin värisuora olisi jo sitä luokkaa että jopa SaiPan seurajohto tajuaisi tilanteen. Nythän menestymättömyys on jälleen helppo selittää kokemattomalla valmennuksella.

On aivan täyttä soopaa yrittää selittää Hämäläisen valintaa sillä, että tämä oli joku pitkän harkinnan tulos. Ei ollut. Kiven kanssa oli keskusteluja mutta ei hän ole niin typerä, että lähtisi pilaamaan omaa uraansa näin sekaisin olevan seurajohdon alaisuuteen.


Toiminta on itseasiassa juuri niinkuin Venäjällä. Jos homma ei kulje niin potku persuksiin ja pahimmassa tapauksessa jätetään palkat maksamatta ja nähdään oikeudessa. Jotenkin tutun kuuloista.
 

ForNever

Jäsen
B=oma: Väärinymmärsit ilmeisesti jotenkin pointtini: palasia on siis mielestäni enemmän levällään kuin kohdillaan ja Hämis on yksi palikka siellä.
Et sinä kyllä noin päin lainatussa viestissä argumentoinut, mutta ihan miten vaan.
 

Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Asetun tässä ainakin jollain tasolla @redpecka n puolelle. SaiPassa on viimevuosina käynyt erilaisia valmentajia kokeilemassa muuttaa SaiPaa joksikin miksi se ei selkeästi ole taipunut. Nyt on ensimmäisen kerran pitkään aikaa ajatus palata perusasioiden äärelle. Tehdään tai ainakin yritetään tehdä SaiPasta SaiPa, eikä köyhän miehen SHL-joukkuetta tai Pirkka-Lukkoa. Nyt siis vihdoin yritetään jotain uutta, se Kivi tai muu valmentaja olisi saman toistamista kolmanteen kertaan. Toki ois sekin voinut toimia mistä sitä tietää.

Valmentajavalinta on strategian mukainen, palautetaan SaiPalaisuutta. Hämäläistä on aivan turha arvioida noiden paikkauskeikkojen perusteella. Nyt Ville saa aloittaa kauden alusta ja oman näköisen tiimin. Annetaan työrauha nyt edes hetkeksi näyttää mihin päästään. Ville joutunee operoimaan liigan pienimmällä pelaajabudjetilla, joten sen mukaan se pelitapa täytyy rakentaa sitkeyden ja taistelun pohjalle.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Asetun tässä ainakin jollain tasolla @redpecka n puolelle. SaiPassa on viimevuosina käynyt erilaisia valmentajia kokeilemassa muuttaa SaiPaa joksikin miksi se ei selkeästi ole taipunut. Nyt on ensimmäisen kerran pitkään aikaa ajatus palata perusasioiden äärelle. Tehdään tai ainakin yritetään tehdä SaiPasta SaiPa, eikä köyhän miehen SHL-joukkuetta tai Pirkka-Lukkoa. Nyt siis vihdoin yritetään jotain uutta, se Kivi tai muu valmentaja olisi saman toistamista kolmanteen kertaan. Toki ois sekin voinut toimia mistä sitä tietää.

Valmentajavalinta on strategian mukainen, palautetaan SaiPalaisuutta. Hämäläistä on aivan turha arvioida noiden paikkauskeikkojen perusteella. Nyt Ville saa aloittaa kauden alusta ja oman näköisen tiimin. Annetaan työrauha nyt edes hetkeksi näyttää mihin päästään. Ville joutunee operoimaan liigan pienimmällä pelaajabudjetilla, joten sen mukaan se pelitapa täytyy rakentaa sitkeyden ja taistelun pohjalle.
Olen aika pitkälle samaa mieltä. Sekä Lehterä että Virta sanoivat suoraan hakevansa isoa menestystä, keskinkertainen pärjääminen ei olisi heille riittänyt. Kunnianhimoa siis löytyi vähintäinkin riittäävästi, mutta kun pelaajamateriaali ei riittänyt, tunnelma kopissa kiristyi ja lopulta homma kaatui.

Minun mielestäni mahdollisuuden tarjoaminen Ville Hämäläiselle oli erittäin looginen ratkaisu. Nyt ei ainakaan kukaan odota että muualta SaiPaan tullut valmentaja-guru piirtää fläppitaululle sellaiset kiemurat, joilla SaiPa ylisuorittaa pelaajabudjettiin/pelajaamateriaalin laatuun nähden. Luotan myös siihen, että (entisenä kaikkitietävänä kukkopoikana SaiPasta maailmalle lähtenyt, ja maailmalla nöyrtynyt & viisastunut) Vili Hämäläinen saa pidettyä pukukopin paremmin hallinnassa kuin kaksi edeltäjäänsä.

Ihan helvetin turhaa on enää tässä vaiheessa haikailla jonkun Karri Kiven perään. Jos SaiPaan olisi palkattu Karri Kivi omine tiimeineen, Kivellä olisi ollut käytettävissä Vilin ensi kauden joukkueeseen käytetty budjetti miinus Karri Kiven ja mukanaan tuomiensa valmentajien palkat.

Virheitä on tehty ja voi olla että nytkin menee pieleen, mutta jos homma kusee niin kuseepahan sitten vaihteeksi eri tavalla.
 

Ferris

Jäsen
Kattelin SaiPan kotisivuilta sopimustilannetta ja silmiini kävi, että ihan kuin noita junnusoppareita olisi tullut lisää listaan?

Juniorisopimukset

hyökkääjä Janne Naukkarinen 2024 (2026)
hyökkääjä Antti Virtanen 2024
hyökkääjä Patrik Gabriel 2024
hyökkääjä Lenni Tiihonen 2025 (2026)
hyökkääjä Miro Tauslahti 2025 (2026)
puolustaja Veeti Kilpeläinen 2024
puolustaja Joni Loukkojärvi 2024 (2025)
puolustaja Rasmus Vuorinen 2025 (2026)

Pääkaupunkiseudulta on nyt värvätty sitten niitä täälläkin kaivattuja pelaajia junnusoppareilla organisaatioon.


Ja Ässissä pari kautta pelannut oma kasvatti on palannut kotikonnuille:
 

Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Ja Ässissä pari kautta pelannut oma kasvatti on palannut kotikonnuille:
Tämä tuli jonkin aikaa sitten bongattua sitä kautta että SaiPa oli alkanut seuraamaan häntä ig:ssä. Eliteprospectsiin ei ole vielä päivittynyt. Hyvä että seuran sivuille on asia päivitetty.
 

Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Auto-Suni sai ainakin hyvää näkyvyyttä. Toivottavasti vastapalveluksena sitten sponssaavat SaiPalle pari laatupelaajaa.
 

Ferris

Jäsen
Vieläkään eivät voi kertoa sopimusteknisistä syistä kuka tämä pelaajakehittäjä on. Datakaveri sen sijaan kerrottiin ja että hän toimii etänä.
 

Torsti56

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stars, Blue Jackets
Tää on selvästi Markkasen taktiikkakirjasta tylsyyttää katsojia jotta jotkut jämälaarien jätkätkin tuntuvat vahvistuksilta.
 

Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Yleensä SaiPa-kannattajana on väsähtänyt siinä vähän ennen joulua, mutta tänä vuonna ei tarvinnut odottaa edes juhannukseen asti. Jos tätä tahtia jatketaan, niin lähetys pyörii vielä iltakuudelta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös