SaiPa kaudella 2021–2022

  • 505 194
  • 2 643
Sedlak 2+1 täytyy ihan nostaa esiin, kaverista tulee olemaan iloa ja paljon. Oli finaalisarjan paras pelaaja mestiksessä. Ottanee isoja askelia tuona aikana ja niistä kannattaa nauttia.
 

Reinhart

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Pyrochta oli tosiaan Eliteprospectsissakin huhuna, mutta onkohan sitten muut sarjat kutsuneet.
Edelleen on EPssä kirjattu huhuna Pyrhochtan osalta tuo SaiPa. Selvästi Jussi toi esille tuon tarpeen vahvistaa yhdellä puolustajalla joukkuetta. Luulisin että tässä halutaan nyt hieman pelata safetya ja aloitetaan sopimus vasta kun sitä jonkinlaista kassavirtaa on tulossa tai tullut? Eli sopimus ja palkanmaksu alkaisi myöhemmin mutta asioista on varmaankin noin periaatteessa sovittu.
Jos tuota pakistoa katsoo niin vähintään se yksi tekijämies tarvitaan ja Jimi Jalosen pelikuntokin lienee vielä yksi kysymys onko toipunut kuntoon ja pystyykö tuohon vähintäänkin 3-parin tasolla pelaamaan toki saa pelata paremminkin.
 

Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eiköhän tuo joukkue ole yhtä kärkipuolustajaa vailla valmis? Kunhan kausikorttimyynnin ja yhteistyösopimusten tilanne ja senhetkinen tuotto kesäkuussa alkaa olla selvillä niin luulisi että sitten hankitaan vielä se ykkösparin pakki jos tilanne sen sallii.

Lakatos, Huttula ja Okuliar ovat näistä hankinnoista lähtökohtaisesti kovimpia siirtoja. Etenkin Lakatoksen ja Huttulan hankinnat olivat SaiPalta tosi kova juttu. Lakatos vaikuttaa kyllä viimeiseen asti kovalta pelimieheltä. Ei sinne Tshekin EHT-joukkueeseen ihan turhat ukot pääse.

Mielenkiintoinen siirto oli myös tuo Okko Kangasniemen hankinta. En edes tiennyt että Iikalla on kiekkoa pelaava velipoika. Todella mielenkiintoinen pelaaja kuitenkin ja tuossa SaiPan tilaisuudessa julkistetulla haastattelussa Markkanen totesi Kangasniemen kärsineen tähänastisella urallaan loukkaantumisista ja sen takia on pelannut rikkonaisia kausia. Mutta aikaahan hänellä on vielä ja tässähän voi olla ainesta mielenkiintoiseen tarinaan. Lienee Virran scouttaama pelaaja?

Kiva myös nähdä että hankitaan myös Kärpistä pelaajia eikä vain toisinpäin. Huttula on kova hankinta mutta kyllä tuo Metsävainio omaa myös kovan potentiaalin. Kärpissä rooli jäi aika pieneksi mutta kyllähän hänellä on hyvät mahdollisuudet ottaa jopa se kakkossentterin rooli SaiPassa jos vain kunnossa pysyy. Milloin viimeksi muuten Kärpistä on SaiPaan hankittu pelaajia? Jos mitään junioreita ei lasketa tässä mukaan.

Paljon on potentiaalia ainakin SaiPan tulevan kauden joukkueessa ja kilpailua pelipaikoista. Eipähän ukot lopu kesken ihan heti.

Edit: Vähän jäin kyllä odottelemaan myös tuota Sedoffin jatkosopimusta? Mikä on hänen tilanteensa? Jos ei jatka P-Amerikassa niin olisiko SaiPa hänelle paras vaihtoehto Suomessa? Jos Sedoff saataisiin pidettyä SaiPassa pidemmällä sopimuksella niin siinä SaiPalla olisi kärkipuolustaja parin vuoden sisällä.
 
Viimeksi muokattu:
Toivottavasti yleisö ja sponsorit lähtee näiden päivän uutisten jälkeen mukaan tähän projektiin ja saadaan SaiPalle hyvät taloudelliset resurssit lähteä seuraaviin kausiin. Nyt nimittäin olisi kiva saada uudelleen kunnon kiekkobuumi, joka jatkuisi uuden hallin myötä useamman vuoden. Ilolla maksan taas kausikorttini ensi kaudelle.
 

Snopek

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Arttu Hyry
Kiva myös nähdä että hankitaan myös Kärpistä pelaajia eikä vain toisinpäin. Huttula on kova hankinta mutta kyllä tuo Metsävainio omaa myös kovan potentiaalin. Kärpissä rooli jäi aika pieneksi mutta kyllähän hänellä on hyvät mahdollisuudet ottaa jopa se kakkossentterin rooli SaiPassa jos vain kunnossa pysyy. Milloin viimeksi muuten Kärpistä on SaiPaan hankittu pelaajia? Jos mitään junioreita ei lasketa tässä mukaan.
Huttula kehittyi kauden aikana valtavasti ja vituttaa vieläkin, että Haba nukkui onnensa ohi. Jos Huttula jatkaa teillä kehittymistä, niin aivan varmasti täyttää paikkansa.
 

krk607

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Malaga CF, Uusi Refla
Sivutaan yhtä videolla esiteltyä detaljia; ensi kauden pelipaitaa. Mitäs mieltä väki tästä? Ymmärrän toki "pakollisen" uuden ilmeen tässä kohtia, mutta lopputulos ei ihan vakuuta. Musta versio voi toki tehdä vielä poikkeuksen, mutta keltainen vaatii vähän sulattelua.
 

Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Kehittyviä ja potentiaalisia pelaajia paljon. Lakatos vaikuttaa kyllä kovalta hankkinnalta. Toivottavasti talous sallii vielä sen tarvittavan pakin hankinnan. Maalivahtikaksikko tuntuu jokseenkin huteralta, jos meinataan Westis/Markkanen kombolla mennä, mutta kaikkea ei kaiketi voi saada... Voipi olla liian suuret saappaat Juholle toistaiseksi ja miten se sitten vaikuttaa Westikseen, kun tietää olevansa selkeä ykkönen, samalla tulevat isommat paineetkin. Varmaan voi toimia näinkin, jos puolustus on kunnossa.
 

startin13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Nyt on käännetty uusi sivu ja laitettu logoon avopaikasta laukovat turakaiset sivuun.

Mokena voi olla vaikka Valtonen Sr jos vaan maalihanat pidetään reippaasti raollaan, ja uutta ilmettä vaan kehiin.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nuutti Viitasalo

Pääsi pelaamaan KHL:ää 3 ottelua. Jäi ärsyttämään, koska Marjamäki ei antanut enempää vastuuta. Pidin jopa käsittämättömänä sitä, koska Viitasalo esiintyi noissa peleissä erinomaisesti. Kehonkieli, luistelu ja kiekonkäsittely toi mieleen Erik Karlssonin. Noiden kolmen pelin perusteella olisin pitänyt Jokereissa tulevaisuudessakin, mutta onneksi sai nyt Liiga-sopimuksen.

Toivottavasti jatkaa samaa ennakkoluulotonta ja rohkeaa peliä myös Saipassa. 22-23 kaudelle voi olla hyvinkin Liigan kiekollisia kärkipuolustajia, jos saa nyt hyvin vastuuta. Ja kolmen nähdyn KHL-pelin perusteella itse ainakin antaisin vastuuta kunnolla.
 

redpecka

Jäsen
Alan kattelemaan youtubesta nyt lähtölaukauslähetystä. Ketä nämä hemmot ovat tuossa juontamassa? E: Okeii, siinähän ne esitteleekin itsensä.

Sitten pelureista: Pyro ja Arrak jäi pois näin nopsaa muisteltuna ja puskista tuli Lipiäinen ja Kangasniemi. Muut huhut taisivat toteutua?

On kyllä herrrkullinen tilanne nyt. Varmaan kiva Pexillä päästä leikkimään uusilla leluillaan. Tahtoisi itsekin, mutta täytynee tyytyä vaikka futismanagerointipeliin tyydyttääkseen pahimmat rosterinkokoomisniksat.
 

Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Huttula kehittyi kauden aikana valtavasti ja vituttaa vieläkin, että Haba nukkui onnensa ohi. Jos Huttula jatkaa teillä kehittymistä, niin aivan varmasti täyttää paikkansa.
Niinhän se taisi olla että SaiPa pääsi väliin kun Kärpät ei ajoissa käyttänyt Huttulan optiota. Toivottavasti miehellä on motivaatio kohdallaan SaiPassa ettei jäänyt kaduttamaan liiaksi kun teki sopimuksen ajoissa SaiPaan eikä jäänyt odottelemaan Kärppien tarjousta. Nyt pääsee kuitenkin pelaamaan Virran valmennuksessa joten luulisi että motivaatiota on ja saa ainakin tilaisuuden ottaa ison roolin SaiPassa. Peliaikaa tulee varmasti vähintään se 20min/ottelu.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Niinhän se taisi olla että SaiPa pääsi väliin kun Kärpät ei ajoissa käyttänyt Huttulan optiota. Toivottavasti miehellä on motivaatio kohdallaan SaiPassa ettei jäänyt kaduttamaan liiaksi kun teki sopimuksen ajoissa SaiPaan eikä jäänyt odottelemaan Kärppien tarjousta. Nyt pääsee kuitenkin pelaamaan Virran valmennuksessa joten luulisi että motivaatiota on ja saa ainakin tilaisuuden ottaa ison roolin SaiPassa. Peliaikaa tulee varmasti vähintään se 20min/ottelu.
Eikös juuri Huttula vitsaillut olevansa ylpeästi kelta-musta? Minä tulkitsin tämän viittaukseksi Kärppien pelipaitaan, vaikka niin että sopeutumista uuteen joukkueeseen helpottaa, kun on samoissa väreissä tullut muutama ottelu pelattua rakkaan kasvattajaseurankin puolesta.
 

redpecka

Jäsen
Olen nyt videossa tuossa Huttulan mannekiinikohdassa. Joku epäröi onko keltainen uusi paita hieno. Minä voin vastata että on se, tuohon kun alle tyrkätään hartiavarustukset niin nuo mustat olkapäät tulevat varmaan paremmin esiin. Musta paita on tietty aina hieno, mutta jos tämä on kumminkin se kotiasu niin ei hävettävää toisin kuin edellisellä McIntyren visiitillä ne ralliraitapaidat.

[jatkismeemi]Toivottavasti myös Huttula pääsee eroon siitä armottomasta vitutuksesta kun joutui tulee SaiPaan vaikka olisi halunnut olla Kärpissä.[/jatkismeemi]
 

redpecka

Jäsen
Lakatosin kohdalla videota kattelen. Tulee fibat tästä Giliatiin, joka on aina positiivista. Oliko tämän pelurin kohdalla joskus jossain ollut jotain rasismiin liittyvää episodia? Hatarasti muistelen täältä lukeneeni ja tsekit osaa välillä olla aika juntteja. Onko kenties tällä juuria vaikka Kreikkaan kun nimi vähän sellaiselta saundaa? Hienoa saada edes vuodeksi tämmöinen kaveri SaiPaan. Miltei tulee nyt jo etiäinen, että 12 vuoden kuluttua tätä haikaillaan paluumuuttajaksi kuten Dalea joskus.
 

Hollow

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Lakatosin kohdalla videota kattelen. Tulee fibat tästä Giliatiin, joka on aina positiivista. Oliko tämän pelurin kohdalla joskus jossain ollut jotain rasismiin liittyvää episodia? Hatarasti muistelen täältä lukeneeni ja tsekit osaa välillä olla aika juntteja. Onko kenties tällä juuria vaikka Kreikkaan kun nimi vähän sellaiselta saundaa? Hienoa saada edes vuodeksi tämmöinen kaveri SaiPaan. Miltei tulee nyt jo etiäinen, että 12 vuoden kuluttua tätä haikaillaan paluumuuttajaksi kuten Dalea joskus.

Lakatos on kuuluu Tsekin romanivähemmistöön, mistä lukemani mukaan on seurannut syrjivää kohtelua ainakin yleisön toimesta. Itä-Euroopan urheilufanien keskuudessa vallitsevan asenneilmapiirin tuntien tätä ei ole vaikeaa uskoa.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Lakatos on kuuluu Tsekin romanivähemmistöön, mistä lukemani mukaan on seurannut syrjivää kohtelua ainakin yleisön toimesta.

Tuossa alla vielä haastis kaverilta, jossa tätäkin osa-aluetta käsitellään, tosin ei kovinkaan kattavasti.


Edit: Tuolla vielä lisää aiheesta:

 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tuskin olin ainoa eliteprospectsin vilkaisija, joka luuli, että myös Jere Vertanen siirtyi SaiPaan. Olisi sopinut oikein hyvin tuon listan jatkoksi...

Eikä siis tarkoitus vinoilla mitenkään. Leveyspelaajiksi ja halvoiksi sekä potentiaalisiksi kokeilijoiksi suurin osa näistä onkin varmaan hommattu. Mestistä seuranneenna mielenkiintoisia nimiä. Ihan varmasti jokunen myös onnistuu lyömään läpi liigaan, mutta jos ei loukkaantumisaaltoa tule, niin varmaan jotkut päätyvät pelaamaan Ketterään.
 

Liitteet

  • saipa-hankinnat.jpg
    saipa-hankinnat.jpg
    117 KB · kertaa luettu: 170
Nuutti Viitasalo

Pääsi pelaamaan KHL:ää 3 ottelua. Jäi ärsyttämään, koska Marjamäki ei antanut enempää vastuuta. Pidin jopa käsittämättömänä sitä, koska Viitasalo esiintyi noissa peleissä erinomaisesti. Kehonkieli, luistelu ja kiekonkäsittely toi mieleen Erik Karlssonin. Noiden kolmen pelin perusteella olisin pitänyt Jokereissa tulevaisuudessakin, mutta onneksi sai nyt Liiga-sopimuksen.

Toivottavasti jatkaa samaa ennakkoluulotonta ja rohkeaa peliä myös Saipassa. 22-23 kaudelle voi olla hyvinkin Liigan kiekollisia kärkipuolustajia, jos saa nyt hyvin vastuuta. Ja kolmen nähdyn KHL-pelin perusteella itse ainakin antaisin vastuuta kunnolla.

Tähän voin yhtyä. Erittäin mielenkiintoinen tapaus ja toivon paljon vastuuta ja kehitystä uran kannalta. KHL-matseissa todella hyvää pelaamista nuoresta iästä huolimatta. Parin kauden päästä voi helposti olla EHT-tason kiekollisia puolustaja. Sama Erik Karlsson itselläkin tulee mieleen luistelusta ja pelisilmästä. Peksin alaisuudessa toivottavasti ottaa seuraavan ison stepin uralla ja lyö liigatasolla läpi.
 

redpecka

Jäsen
Erittäin mielenkiintoinen tapaus ja toivon paljon vastuuta ja kehitystä uran kannalta. KHL-matseissa todella hyvää pelaamista nuoresta iästä huolimatta.
Eli Nuutti. Toivottavasti kehittyy paremmin kuin Sneckki ja se joku toinen jonka olen jo unohtanut, mutta tulevat KHL:stä vailla ensimmäistäkään liigaottelua. Kun olin alkuun pro-Sneck-linjalla niin kai se tätäkin on kannustettava ainakin aluksi. Hienoa tietenkin, että hakuja tehdään enkä dumaa missään mielessä enkä nimessä. Sielultani olen itsekin pikkukylän manageri.
 

ahal

Jäsen
Eikä siis tarkoitus vinoilla mitenkään. Leveyspelaajiksi ja halvoiksi sekä potentiaalisiksi kokeilijoiksi suurin osa näistä onkin varmaan hommattu. Mestistä seuranneena mielenkiintoisia nimiä. Ihan varmasti jokunen myös onnistuu lyömään läpi liigaan, mutta jos ei loukkaantumisaaltoa tule, niin varmaan jotkut päätyvät pelaamaan Ketterään.
SaiPalle harvinaisen runsaslukuisen pelaajajulkkarin taustalla piileekin varmasti seikka, ettei kaikista näyttömahdollisuuden saaneista pelaajista sittenkään kasva liigamitat täyttävää ammattilaista, vaan tie vie muualle ja kenties Mestiksen kautta uuteen yritykseen. Mielestäni Virta sanoi asian ääneen päivän mediatapahtumissa. Päivänselvää on, että osa sainatuista hakee vauhtia esim. Ketterästä. Pienemmän seuran kohdalla rosterin leveys kompensoi jossain määrin kärjen kapeutta, antaa enemmän vaihtoehtoja ja kokeilumahdollisuuksia. Liikennettä suuntaan jos toiseenkin on luvassa.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Huikeita asioita tuotiin tänään esiin. Vaikka Virran kulku tännepäin jo olikin aika selkiö, niin onhan se viel eri fiilis kun on virallista. Kyllähän tuo varmaan SaiPan media-arvoakin nostaa tulevalla kaudella. Toivotaan, että East Siden vuoro tällä kertaa. Onhan tässä nyt ihan uudenlainen pilkahdus, kiinnostavia soppareita. Itse en niin kärryillä, millaisia pelaajia tarkemmin. Ennakot lupaili runsaasti lunastamatonta potentiaalia. Se on muistaakseni aina joskus tuottanut hedelmääkin.

Näin kaiken tämän sekavuuden jälkeen, niin kyllähän tämä tuntuu todella vehreältä keväältä myös keltamustille mielialoille.
 

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Potentiaalinen ja sopivalla tavalla nälkäinen joukkue kasassa. Suurimpana uhkana pidän sitä, että Krivosikin epäonni jatkuu ja jompi kumpi parista Okuliar & Lakatos onkin floppi. Käytännössähän melkein jokaisen hyökkääjän on pelattava uransa paras kausi tai ainakin lähelle sitä, jos meinataan korjata viime kauden tilanne. Olen kuitenkin hyvin positiivinen ja uskon, että toimistolla on hyvä taktiikka.
puolustus tarvitsisi mielestäni kaksi vahvistusta koska tällä hetkellä sieltä puuttuu sekä taitoa, että voimaa. Ja niitä harvoin saa yhdellä puolustajalla lisää. No yksi on tulossa ja sen täytyy sitten olla ihan oikeasti tasoa Maalahti/Denisov parhaimmillaan. Se mistä olen erityisen iloinen on se, että tuo joukkueessa on monia pelaajia, jotka pystyvät pelaamaan vauhdikasta ja viihdyttävää peliä myös hyökkäyssuuntaan kaiken napsahtaessa kohdalleen. Ja Virta jos kuka saa sen potentiaalin esiin.
Ps. Tuo Lakatos muuten vaikuttaa jotenkin puolihullulta joten varmasti tarjoaa sekä iloa, että vitutusta. Jollain muullakin tuli mieleen Giliati.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös