Mainos

SaiPa kaudella 2020–2021

  • 466 095
  • 2 041

DripL

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
SaiPa on vakiinnuttanut tasonsa 10 sakkiin. 2013 loppui pitkä jakso ilman yhtäkään playoff-ottelua. Itse muistan ne ajat ja 2017 kevät oli myös aika tuskaista. Mielummin nyt sentään tätä, mutta jossain kohtaa on noustava seuraavalle tasolla toki.
 
rico

Kymmenen sakkiin, muttei koskaan ole ollut tämän Liiga-pätkän aikana realistisia mahdollisuuksia mitaliin. Molemmilla kerroilla, kun on onnistuttu kampeamaan pronssipeliin, peli on ollut hävitty ennen ensimmäistä aloitusta. Odotellaan taas 15 vuotta sitä seuraavaa pronssipeliä sitten, jos siihen satuttaisiin saamaan joku krapulainen joukkue vastustajaksi.

Tämän kauden joukkueen rakennus oli todella säälittävä esitys. Oli nähtävissä jo kesällä, että puolustus ja veskarit on aivan liian kevyitä tälle tasolle. Jos satutaan pääsemään säälipleijareihin ensi keväänä, mitä sitten? Se kananlento ei tunnetusti kauaa kestä.
 
Machulda

Tämä on juuri asia josta olen maininnut itsekin monet kerrat. Maalivahtikaksikko..kiva, et nuoret nousevat kyvyt saa mahdollisuuden. Jos aidosti lähdetään tällaisella kaksikolla, ni puolustus pitää olla betonia. Voimaa ja kokemusta reilusti unohtamatta kiekollista taitoa. Ainii...se maksaa. Nyt mennään pakistolla, jossa itse näen 4 rotaatiopakkia, joista kaksi pelaa jatkuvasti. Tänään jopa kolme. Lisäksi Vainiosta ennen kautta ei tiennyt pystyykö edes kunnolla pelaamaan.
En voi ymmärtää mitä siellä on oikein ajateltu.
 
aintg

Jäsen
Suosikkijoukkue
RaiPa

Sami Hirvonen matkaa ensi kaudeksi siis Ilveksen B-junnujen ruoriin, hänen tilalle varmaan siis tämä Kari Martikainen. Saisikohan Martikaisen lisäksi Maso Lehtosen kakkoskoutsiksi, siinä olisi paljon potentiaalisempi ykköskoutsi, jos joku näistä arvoista pitää valita. Tuskin olisi kalliita kumpikaan, niin saattaisi ehkä riittää jopa rahaa muutamaan oikeaan puolustajaan ja oikeaan maalivahtiin.
 
ahal

Jäsen

Sami Hirvonen matkaa ensi kaudeksi siis Ilveksen B-junnujen ruoriin, hänen tilalle varmaan siis tämä Kari Martikainen. Saisikohan Martikaisen lisäksi Maso Lehtosen kakkoskoutsiksi, siinä olisi paljon potentiaalisempi ykköskoutsi, jos joku näistä arvoista pitää valita.
Onhan Martikaisella vakuuttavampi kokemusrekordi Lehtoseen verrattuna, mestaruuksia sekä Suomesta että ulkomailta. Kokemuksen pitäisi periaatteessa poikia hyviä valmennustuloksia, mutta kuten nähdään esim. Lehterän ja Kapasen tapauksissa, kokemuksen välittäminen suoraan eteenpäin ei aina ole helppoa. Toisaalta myöskään pelkät valmennusopinnot eivät takaa hyvää lopputulosta. SaiPa saattaa varautua Martikaisen avulla tilanteeseen, jossa Lehterään luotto loppuu kesken kauden. Jos ketään hyvää projektikoutsia ei ole vapaana, KM jatkaa kauden loppuun.
 
Kuhta#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ketterä, Liverpool, Sympatiat Saipalle
Ai nyt poistuu tuo kakkoskoutsi. Yrittänyt tässä opetella muistaa sen nimeä mutta hyvä jos ei tarvii jatkossa enää yrittää.

Mitä Masoon tulee, en tiedä muuta kuin nuo näytöt Mestiksestä. Nykyhistorian valossa arvostan tällaisia meriittejä enemmän kuin junnuvalkkuja tai ikuisia kakkoskoutseja.
Maso on todella potentiaalinen nimi tuleivaisuudessa Liiga joukkueen päävalmentajaksi. Jos ei Saipassa, niin jossain muualla. Näytöt Mestiksestä puhuu puolestaan. Ketterä ei todellakaan ollut ennen 18-19 kauden alkua Mestiksen voittaja suosikkeja, mutta Maso teki aikamoisen työn mestaruuden eteen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: npc

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Olen voimakkaasti ollut Martikaisen mitä ilmeisintä päävalmentajapaikkaa vastaan, mutta nyt hiukan perun puheitani.
Etelä-Saimaassa olleen jutun mukaan Martikainen taitaa olla enemmän SaiPaan sitoutunut kuin Lehterä, asuu perheineen Lappeenrannassa ja kehuu viihtyvänsä hyvin. Joistakin tietenkin tuntuu pakolliselta jargonilta, mutta mielestäni perheen kanssa tänne asettuminen on kuitenkin osoitus sitoutumisesta ja halusta onnistua tulevassa työssään.
Tavoitehan hänellä on jatkossa valmennus Sveitsissä, (onko vaimo sieltä?) mutta nyt on kuitenkin ilmeisesti tavoitteena taitojen näyttö täällä?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: ahal

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
SaiPan tämän hetkistä sopimustilannetta 2020- 2020 kun katsoo, niin kenellekkään muulle tuosta nykyisestä joukkeesta ei tulisi tehdä jatkopahvia. Korkeintaan osalta jolla on jo jatkopahvi, niin se pitäisi tavalla tai toisella purkaa..... Sama koskee Toimitusjohtajaa, Urheilutoimenjohtajaa, sekä koko valmennusta, heille tulisi antaa kenkää. Tämä johtoporukka on suurin syyllinen siihen miltä peli on viimeiset pari vuotta näyttänyt. Ihan paskalta.

Onneks kuitenkin Cody Kunykistä ja Tyler Morleystä päästiin eroon. Miten paska tuo jengi olisikaan jos ne vielä tuolla häpäisisivät pelin nimeltä jääkiekko omalla olemassaolollaan!
 
Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kun seura on tämän kauden osalta pistänyt hanskat pitkälti tiskiin, voisivat edes hyödyntää loppukauden jollain lailla ensi kauden rakentamiseen.

Mitä nykyjoukkueesta vielä siis jatkamaan?

Maalivahdeista näkisin Kaarlehdon olevan se jatkaja parin vuoden projektina.

Puolustuksessa ilman jatkoa olevista Salon jatko olisi toivottavaa (Grmanin optio käytetään) ja Bernhardin jatkohalut pitäisi selvittää. Ikonen kelpaisi jo näillä näytöillä 6-7 pakin ruutuun. Muille omista ei enää jatkoja. Lisäksi lähtisin hakemaan sopimuksen purkua Riikolan ja Torikan kohdalla.

Hyökkäyksessä ei montaa jatkoa enää tarvita. Löfman kelpaa, kunhan palkka ei ole enää kärkiketjun tasoa. Loimaranta nuorista pidempänä projektina mukaan. Saari voi jatkaa, sopivalla hinnalla. Alaketjuihin ei juurikaan muuten tarvetta enää ole ja selkeitä kärkiketjun pelaajia ensi kaudeksi ei ole kuin Zaborsky. Ulkoa sitten hankintoja kärkiketjuihin.
 
Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Maalivahdeista näkisin Kaarlehdon olevan se jatkaja parin vuoden projektina.
Tästä ehdottomasti samaa mieltä. Harmi, että SaiPalla on kuitenkin sopimus ainoastaan Westerholmin kanssa. Tämän kauden näytöillä voidaan olla melko varmoja siitä, että Nashvillellä ei ole mitään kiirettä saada Niclasta vielä ainakaan ensi kaudeksi rapakon toiselle puolelle. Samalla maalivahtiparilla siis jatketaan kaiken järjen mukaan. Itse uskon ainakin, että Kaarlehto on ensi kaudella valmis kantamaan ykkösmaalivahdin roolin ihan riittävän kovalla tasolla.

Salon haluaisin jatkavan, mutta epäilen hänen suuntaavan ensi kaudeksi jonnekin muualle. Bernhardt pitäisi ehdottomasti saada jatkamaan, mutta muut ilman sopimusta olevat puolustajat tajutaan toivottavasti heivata helvettiin. Lainamies Ossi Ikonen on vaikuttanut erittäin mielenkiintoiselta pelaajalta, joten hänen kohdallaan harkitsisin jatkoa myös ensi kauden osalta. Käsittääkseni Ikonen esiintyi varsin hyvin myös Pelicansissa. Ihan liikaa SaiPassa ei koskaan ole ollut näitä luotettavia liigatason puolustajia.

Hyökkäyksen tilanne on sikäli heikko, että Zabo on ainut kärkiosaston pelaaja, jolla on jatkosopimus ensi kaudesta. Kaksosen tilanne on myös vähän vaikea, sillä tämän kauden otteilla hänellä ei pitäisi olla sopimuksestaan huolimatta mitään asiaa parhaaseen mahdolliseen kokoonpanoon. Nikko on myös kauden aikana hävinnyt ihan kokonaan kuvasta. Ei taida hänestäkään olla ensi kaudeksi ison roolin pelaajaksi.

Löfmanille tehdään varmaan jatkosopimus, mikä kuulostaa ihan loogiselta tämän kauden perusteella. Kiiskisen kanssa Löfmankin oli hyvä, mutta kyllä Anssin pelissäkin näkyy aika selvästi se, jos ketjukaverit eivät ole riittävän hyviä. Löfman on hyvä täydentävä pelaaja kakkosketjuun, mutta hänen ympärilleen ei kannata kuitenkaan rakentaa mitään. Itse en ole koskaan kuulunut Kurosen kannattajiin, mutta jos hän suostuu jatkamaan halvalla, niin voi puolestani jatkaa rotaatiomiehenä.

Hankintojen suhteen toiveissa on kaksi pelaajaa: Jarno Koskiranta ja Jesse Mankinen. Koskirantaa nyt tuskin tarvitsee perustella. Aika vaikea kyllä kuitenkaan uskoa, että Jarno tulisi ainakaan tuon nykyisen valmennuksen alaisuuteen. Jos tulee, niin kapteenin natsat on tarjolla. Tuo joukkue tarvitsee nyt sekä henkistä että pelillistä johtajaa. Mankisella on alla vaikea kausi ja jos hän ei ole tehnyt aikaisessa vaiheessa sopimusta, niin nyt SaiPalla voisi olla mahdollisuus saada eurolla kaksi euroa. Oma kasvatti, viime kaudella 39 pistettä ja ainakin SaiPan paidassa on pelannut aina hyvällä asenteella.

Jotenkin näin tämän pyörittelisin:

Zaborsky - "Koskiranta" - xxxxx
Löfman - xxxxx - "Mankinen"
Kaksonen - Virtanen - Nikko
Piipponen - Iso-Mustajärvi - Vainikainen
(Mäntykivi - Kuronen - Loimaranta)

xxxxx - Grman
Bernhardt - Vainio
Ikonen - xxxxx
Kojo
(Riikola - Airola)

Kaarlehto
Westerholm

Hyökkäyksen osalta tuohon tarvitsisi ehkä vielä jonkun rotaatiopelaajan Mestiksestä. Toivottavasti nyt hyökkäyksen osalta laitetaan paketti sillä tavalla kuntoon, että SaiPalla on oikeasti laadukkaat kaksi ensimmäistä ketjua. Tuossa on jätetty vielä tilaa parille onnistuneelle ulkomaalaishankinnalle. Noiden ketjujen takana on sitten vielä Nikko, Virtanen, Mäntykivi ja Piipponen, joilla on ainakin jotain potentiaalia nousta isompaankin rooliin ensi kauden aikana.

Pakiston osalta tuo tämän kauden top-4 on ollut mielestäni ihan hyvä. Loukkaantumisten takia sitä ei ole vain hirveästi nähty samaan aikaan kokoonpanossa. Jos Salo lähtee tuosta, niin laadukas puolustaja tarvitaan tilalle. Sama tilanne on myös tuon pakiston toisen aukon kohdalla. Nämä sneckit on nyt nähty, joten tuohon tarvitaan oikeasti laadukas liigatason puolustaja. Airola on tuossa vähän sellaisena jokerina. Jos taso riittää ensi kaudella jo Liigaan, niin kaiken järjen mukaan Airola pelaa ensi kaudella SaiPassa. Parhaassa tapauksessa Airola voi tehdä ensi kaudella "vainiot".
 
anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Ihan hyvää pohdintaa @Barney lta, mutta itse tässä pelkään, että ketään ei kiinnosta tänne tulla nykytilanteen takia. Miksi Koskiranta tai Mankinen tulisi pelaamaan tuohon nippuun, joka ei merkittävästi muutu tältä kaudelta pelaajien, eikä varsinkaan valmennuksem osalta?

Itse jatkojen kannalta mietin Ramun tilannetta. Zabon kanssa pisteitä on tullut ja laadukkaalla toisella laiturilla myös 5v5 peli olisi vaarallisempaa, kuin nyt. Nythän esim Kuronen ei ole tehnyt vahingossakaan pisteitä ja puolustuksen ollessa tasoa tuo mitä se on, näyttää ykkösnyrkkikin heikommalle. Lisäksi ensi kaudella mies on pelannut vuoteen taas täyden kauden, joten ei lähdetä nollasta. Nyt jos pitäisi arvata, niin tuskin miehellä on valtavia haluja siirtää perhettään taas uuteen osoitteeseen. Pistäisin itse jatkon ehdottomasti jos hinta on oikea.
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Miksi Koskiranta tai Mankinen tulisi pelaamaan tuohon nippuun, joka ei merkittävästi muutu tältä kaudelta pelaajien, eikä varsinkaan valmennuksem osalta?

Jotenkin luulisin, että Koskirannan vaihtoehdot sen jälkeen kun SKA ei enää tarjoa jatkosopimusta ovat: SaiPa.

Jarnolla on kuitenkin jo ikää 33 vuotta, perhe ja koti täällä Lappeenrannassa sekä tiliä tienattu Pietarissa sen verran että tuskin haluaa lähteä palkkasoturiksi jonnekin Tampereelle tai Ouluun. Uralla tuskin on enää tavoitteena hakea uutta nostetta? Omaa mutuilua toki nämä, mutta tuollaisen talon rakentaminen Lappeenrantaan antoi ainakin itselle vahvan luottamuksen että aikoo tänne asettua sitten kun rahan tekeminen tuossa lähisuurkaupungissa päättyy.
 
Herra Jaakko

Aika moni suhtautuu tosi optimistisesti siihen, että Jarno vielä joskus pelaisi SaiPassa. Itse en todellakaan tiedä suuntaan tai toiseen mitkä hänen ajatuksensa asian suhteen ovat. On kuitenkin käynyt sellainenkin asia mielessä, että jaksaako palata huipulta SaiPaan? Aika iso lasku alaspäin varsinkin tällä hetkellä kun SaiPan peli on ollut lähes amatöörimäistä. Toki jos peli saadaan kuosiin ja SaiPan touhu kaiken kaikkiaan taas nousevalle mallille.
 
Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Aika moni suhtautuu tosi optimistisesti siihen, että Jarno vielä joskus pelaisi SaiPassa. Itse en todellakaan tiedä suuntaan tai toiseen mitkä hänen ajatuksensa asian suhteen ovat.
Eiköhän tuo perustu ihan siihen, että Koskirannalla on uransa jälkeen tarkoitus asettua perheensä kanssa Lappeenrannan seudulle ja perhe asuu jo nykyisin osan vuodesta Lappeenrannassa. Kaiken järjen mukaan siis SaiPa on todennäköisin paikka Jarnolle lopettaa jääkiekkouransa. Pietarissa hän on kuitenkin tienannut sen verran hyvin, että tuskin kiinnostaa jonkun parinkymmenen tuhannen takia lähteä johonkin toiseen liigajoukkueeseen, jos perhe asuu kuitenkin Lappeenrannassa. Sen verran hän on varmaan saanut KHL-uransa aikana reissata, että kiva olisi välillä olla myös perheen kanssa.

Siinä vaiheessa, kun Koskiranta lähtee SKA:sta, niin SaiPa on ainakin näin loogisesti ajatellen aika vahvoilla. Toisena vaihtoehtona pidän edelleen Jokereita, jos heillä on tarvetta ja Jarnolla on vielä kiinnostusta reissailla. Mihinkään toiseen KHL-seuraan en usko hänen enää siirtyvän. Sveitsi saattaisi olla toki vielä yksi vaihtoehto, sillä kyseessä on melko kiva maa elää ja siellä maksetaan myös melko avokätisesti huippupelaajille. Kyllä itse ainakin uskon, että Koskiranta tulee lopettamaan uransa SaiPassa. Se on sitten toinen asia, että tapahtuuko se paluu vielä ensi kaudella.
 
Mutta ei hän kyllä tällaiseen SaiPaan palaa. Pelin pitää olla ihan eri mallilla, että tuollainen huippupelaaja viitsii tulla megeen. Valmennuksen pitää olla korkealla tasolla jne. Myös joukkueen pitää olla paremmin kasattu. Tuomenoksa saa skarpata tosissaan.
 
heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
Mielestäni Koskiranta olisi loistava palanen siihen puhtaalta pöydältä lähtemiseen kun Lehterä lentää harmaista hiuksista vittuun eli 21-22 kaudelle. Tai siis poistuu luonnollisesti. Isoilla mainoksilla Koskiranta ja uusi päävalmentaja sisään. Näin haaveilen, isoon rooliin ykkösketjuun ni ehkä maistuu pelaaminen vielä.
 
Kuhta#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ketterä, Liverpool, Sympatiat Saipalle
Tästä ehdottomasti samaa mieltä. Harmi, että SaiPalla on kuitenkin sopimus ainoastaan Westerholmin kanssa. Tämän kauden näytöillä voidaan olla melko varmoja siitä, että Nashvillellä ei ole mitään kiirettä saada Niclasta vielä ainakaan ensi kaudeksi rapakon toiselle puolelle. Samalla maalivahtiparilla siis jatketaan kaiken järjen mukaan. Itse uskon ainakin, että Kaarlehto on ensi kaudella valmis kantamaan ykkösmaalivahdin roolin ihan riittävän kovalla tasolla.

Salon haluaisin jatkavan, mutta epäilen hänen suuntaavan ensi kaudeksi jonnekin muualle. Bernhardt pitäisi ehdottomasti saada jatkamaan, mutta muut ilman sopimusta olevat puolustajat tajutaan toivottavasti heivata helvettiin. Lainamies Ossi Ikonen on vaikuttanut erittäin mielenkiintoiselta pelaajalta, joten hänen kohdallaan harkitsisin jatkoa myös ensi kauden osalta. Käsittääkseni Ikonen esiintyi varsin hyvin myös Pelicansissa. Ihan liikaa SaiPassa ei koskaan ole ollut näitä luotettavia liigatason puolustajia.

Hyökkäyksen tilanne on sikäli heikko, että Zabo on ainut kärkiosaston pelaaja, jolla on jatkosopimus ensi kaudesta. Kaksosen tilanne on myös vähän vaikea, sillä tämän kauden otteilla hänellä ei pitäisi olla sopimuksestaan huolimatta mitään asiaa parhaaseen mahdolliseen kokoonpanoon. Nikko on myös kauden aikana hävinnyt ihan kokonaan kuvasta. Ei taida hänestäkään olla ensi kaudeksi ison roolin pelaajaksi.

Löfmanille tehdään varmaan jatkosopimus, mikä kuulostaa ihan loogiselta tämän kauden perusteella. Kiiskisen kanssa Löfmankin oli hyvä, mutta kyllä Anssin pelissäkin näkyy aika selvästi se, jos ketjukaverit eivät ole riittävän hyviä. Löfman on hyvä täydentävä pelaaja kakkosketjuun, mutta hänen ympärilleen ei kannata kuitenkaan rakentaa mitään. Itse en ole koskaan kuulunut Kurosen kannattajiin, mutta jos hän suostuu jatkamaan halvalla, niin voi puolestani jatkaa rotaatiomiehenä.

Hankintojen suhteen toiveissa on kaksi pelaajaa: Jarno Koskiranta ja Jesse Mankinen. Koskirantaa nyt tuskin tarvitsee perustella. Aika vaikea kyllä kuitenkaan uskoa, että Jarno tulisi ainakaan tuon nykyisen valmennuksen alaisuuteen. Jos tulee, niin kapteenin natsat on tarjolla. Tuo joukkue tarvitsee nyt sekä henkistä että pelillistä johtajaa. Mankisella on alla vaikea kausi ja jos hän ei ole tehnyt aikaisessa vaiheessa sopimusta, niin nyt SaiPalla voisi olla mahdollisuus saada eurolla kaksi euroa. Oma kasvatti, viime kaudella 39 pistettä ja ainakin SaiPan paidassa on pelannut aina hyvällä asenteella.

Jotenkin näin tämän pyörittelisin:

Zaborsky - "Koskiranta" - xxxxx
Löfman - xxxxx - "Mankinen"
Kaksonen - Virtanen - Nikko
Piipponen - Iso-Mustajärvi - Vainikainen
(Mäntykivi - Kuronen - Loimaranta)

xxxxx - Grman
Bernhardt - Vainio
Ikonen - xxxxx
Kojo
(Riikola - Airola)

Kaarlehto
Westerholm

Hyökkäyksen osalta tuohon tarvitsisi ehkä vielä jonkun rotaatiopelaajan Mestiksestä. Toivottavasti nyt hyökkäyksen osalta laitetaan paketti sillä tavalla kuntoon, että SaiPalla on oikeasti laadukkaat kaksi ensimmäistä ketjua. Tuossa on jätetty vielä tilaa parille onnistuneelle ulkomaalaishankinnalle. Noiden ketjujen takana on sitten vielä Nikko, Virtanen, Mäntykivi ja Piipponen, joilla on ainakin jotain potentiaalia nousta isompaankin rooliin ensi kauden aikana.

Pakiston osalta tuo tämän kauden top-4 on ollut mielestäni ihan hyvä. Loukkaantumisten takia sitä ei ole vain hirveästi nähty samaan aikaan kokoonpanossa. Jos Salo lähtee tuosta, niin laadukas puolustaja tarvitaan tilalle. Sama tilanne on myös tuon pakiston toisen aukon kohdalla. Nämä sneckit on nyt nähty, joten tuohon tarvitaan oikeasti laadukas liigatason puolustaja. Airola on tuossa vähän sellaisena jokerina. Jos taso riittää ensi kaudella jo Liigaan, niin kaiken järjen mukaan Airola pelaa ensi kaudella SaiPassa. Parhaassa tapauksessa Airola voi tehdä ensi kaudella "vainiot".
Mainitset tuossa Saipan ja Westerholmin sopimuksesta. Pakko kysyä, että miten Saipalla voi olla sopimus Westerholmin kanssa, kun on Nashvillen sopimuspelaaja? Eikös mies tällä kaudella ole lainassa Nashvillestä? Eikös Eurooppaan tehty sopimus kumoudu, kun tekee NHL sopimuksen?
 
Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Mankisen Jesuiitta kotiin? Ehkä ristiretket jatkuvat, mutta kannattaisi tarjota kuitenkin.
Jesse ei ole miun mielestä esiittänyt mitään sellaista parin viimekauden aikana, että kovin suurta kiimaa ainakaan miulla olisi häntä kotiuttaa. Toki oma kasvatti on aina plussaa. Kolmosketjuun voisi lähtökohtaisesti mahtua. Toki jos tätä nykyistä pelaajapolitiikkaa halutaan jatkaa, niin automaattinen ykkösketjupaikka.
 
Herra Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jesse ei ole miun mielestä esiittänyt mitään sellaista parin viimekauden aikana, että kovin suurta kiimaa ainakaan miulla olisi häntä kotiuttaa. Toki oma kasvatti on aina plussaa. Kolmosketjuun voisi lähtökohtaisesti mahtua. Toki jos tätä nykyistä pelaajapolitiikkaa halutaan jatkaa, niin automaattinen ykkösketjupaikka.
Jesse kelpaa mulle ain.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.48
  • 5.20
  • 5.40
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös