SaiPa kaudella 2020–2021

  • 456 191
  • 2 114

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Löfmanin lähtöön löytyy syy, idästä on tulossa eräs paluumuuttaja joka vie ykkössenan paikan.

Ei mahdu kahta taitoniekkaa kilvoittelemaan peliajasta samalle paikalle.

Paikka on pedattu ja betonoitu.

Aika kovia juttuja liikkuu myös mm, Junnu Markkasen suhteen. Ottaa Ketterästä pelituntumaa ja on tulossa myös SaiPan edustukseen.

Ensikauden rakennus on kulissien takana jo kovassa vauhdissa, nyt on naarauksessa kalaa myös P-Amerikan mantereelta.

Pakkipuolelle on tulossa paluumuuttajaa myös.

Kaikki yllöolevat tiedot on varmoja, koska ne on kertonut ison lompakon omaava sponsoriehdokas yhdelle kaverilleni Kaukaan seisokin aikana yhdessä baarissa.

Väkevät on steitmentit ja antaa mennä täydellä kaasulla, mutta Markkasen suhteen vähän hölläisin. Vaikka on pelannut ihan jees ylemmillä sarjatasoilla, millä iän puolesta pitäisi pelata, ei kuitenkaan maalivahtina ole kauhean valmis ukkojen peleihin. Varmaan SaiPan edustuksessa on paikkaa, mutta Ketterässähän mies pelaa tällä hetkellä kaksi peliä ainoastaan (järkeillen) siksi, että pystytään siirtorajan jälkeen käyttämään tarvittaessa, mikäli ykkönen tai kakkonen tippuu. Ihan ei valitettavasti taida molareilla toimia kuten vaikkapa eräällä pakilla, että antaa pelata kaiken, niin seuraavaksi pelaa EHT:lla.
 
Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Löfmanista sen verran, että on valmentajalle hyvä työkalu. Kun Anssin laittaa kentälle, niin tietää ihan tarkkaan mitä saa. Hyvän ja huonon pelin ero on ihan älyttömän pieni. On ollut loukkaantumisia, mutta terveenä ollessaan saipa ei ole ainut joukkue liigassa, mihin mahtuu. Jonkun pelaajan kohdalla se keskiviikon Ässät pelissä maalin takana yksin kolmea vastaan voitettu kiekko ja siitä maali, olisi uran kohokohta. Anssille se oli normi vaihto: joka tilanne täysillä ja nyt kävi näin.
Jatkoon!
 
Herra Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Löfmanin lähtöön löytyy syy, idästä on tulossa eräs paluumuuttaja joka vie ykkössenan paikan.

Ei mahdu kahta taitoniekkaa kilvoittelemaan peliajasta samalle paikalle.

Paikka on pedattu ja betonoitu.

Aika kovia juttuja liikkuu myös mm, Junnu Markkasen suhteen. Ottaa Ketterästä pelituntumaa ja on tulossa myös SaiPan edustukseen.

Ensikauden rakennus on kulissien takana jo kovassa vauhdissa, nyt on naarauksessa kalaa myös P-Amerikan mantereelta.

Pakkipuolelle on tulossa paluumuuttajaa myös.

Kaikki yllöolevat tiedot on varmoja, koska ne on kertonut ison lompakon omaava sponsoriehdokas yhdelle kaverilleni Kaukaan seisokin aikana yhdessä baarissa.
Tää Koskiranta juttu on sellainen, että kun näen SaiPan sivuilla uutisen niin uskon. Sitä ennen en usko. Toivon kyllä 100% että tulee.
 
Barney

Jäsen
Edit. Olen @Barney melkein satavarma, että Petman ottaa ensi kaudella vähintään Iso-Mustajärven paikan. On kehittynyt Lukossa ihan pirusti.
Kyllä minäkin uskon, että Petman tulee olemaan hyvä. Tuossa omassa hahmotelmassani hän on kolmastoista hyökkääjä, joten kun huomioidaan loukkaantumiset, niin hän on kokoonpanossa käytännössä jokaisessa ottelussa, mikäli kestää vain itse terveenä. Toivottavasti SaiPan ensi kauden joukkueessa on riittävästi kärkiosaamista. SaiPan on ihan turha tuhlata vähäisiä resurssejaan esimerkiksi jonkun Sneckin kaltaisiin kohtuu hintaviin penkkiveikkoihin. Mieluummin annetaan rohkeasti nuorille peliaikaa, mikäli joukkue kärsii loukkaantumisista. Esimerkiksi Loimaranta on kestänyt hyvin mukana liigavauhdissa tällä kaudella. Jos Koskiranta tulee SaiPaan, niin olisi kiva nähdä myös Mäntykivi Zabon ja Koskirannan kanssa samassa ketjussa. Voisi toimia yllättävän hyvin.
 
anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Kannattaa muuten huomioida, että Loimaranta on pelipaikaltaan sentteri. Melkein tarjoaisin ennemmin siihen tontille jatkossakin, kuin johonkin vitosen laitaan. Toki helpommin tuntuu siirtymä onnistuvan sentteristä laitaan yleisesti, mutta hyviä senttereitä ei tunnu ikinä olevan liikaa. Tämän kauden A:ssakin sentterin tontilta 37 peliin 42 pistettä alemman kastin joukkueessa on ihan näppärä lukema.
 
aintg

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, sympatiat: Jukurit & KalPa
No jopas! Mukava kuulla jotain positiivista räpellyksen keskellä. Koskiranta on kyllä kova pelimies, kunhan tulosyksikköön saadaan muitakin pelaajia Zabon ja Jarnon taakse. Saisiko tästä paluumuuttajapuolustajasta lisätietoja? @startin13
 
ahal

Jäsen
Onko Löfman pelannut noinkaan paljon? Jos otetaan kolmelta kaudelta kaikki pelit ja katsotaan kuinka paljon Anssi on pelannut niin ollaanko me lopputulemassa 2/3?
Löfman on pelannut tähän mennessä 532 liigamatsia 13 kaudella. Siitä keskiarvo on 41 peliä kausi. Yli 40 ottelun kausia on ollut 7 meneillään oleva mukaan lukien. Uran huonoimmat vuodet olivat kaksi edellistä (20 ja 23 ott.) SaiPa-nutussa, muuten vähintään 33 matsia kaudessa. Lisäksi on saattanut jäädä pelejä pelaamatta normaalin kierrätyksen tai jonkun varotoimen vuoksi. JYPillähän oli Anssin vuosina aika kovat porukatkin. Minun silmissäni Löfman on luottosoturi, joka tekee aina työnsä viimeisen päälle.

Mutta ikä ei anna armoa ja 33-vuotiaana on viimeistään katsottava, että vieläkö kelpaa eurokentille kokeilemaan. Vuodeksi tai pariksi, riippuu kohteesta. Ihan normi peliliike, jos näin käy. Tuskin hokkarit vielä naulaan saavat jäädä. Toki ymmärrän senkin, jos vaikka Kouvolassa käy vaihteeksi hommissa - no ei ehkä sentään.
 
Kyllä kyllä. Tykkään kyllä Löfmanista. Meinasin näitä kolmea viimeistä kautta SaiPassa, että tuleeko näistä 2/3. Jos tulee niin ok. Anssi on luottosoturi ja sympaattinen kaveri mitä olen muutaman sanan hänen kanssaan vaihtanut. Sitä paitsi todellakin tiedettiin mitä saatiin. Hän on aina taisteleva, pidän hänestä.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Minun silmissäni Löfman on luottosoturi, joka tekee aina työnsä viimeisen päälle.

Mutta ikä ei anna armoa ja 33-vuotiaana on viimeistään katsottava, että vieläkö kelpaa eurokentille kokeilemaan. Vuodeksi tai pariksi, riippuu kohteesta. Ihan normi peliliike, jos näin käy.
Aloin itsekin kirjoittaa kommenttia Anssista, mutta sitten huomasin että @ahal oli ehtinyt ensin. Juuri näin minäkin näen tämän asian.
 
Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Kyllähän Lauri Taipalus menisi vielä heittämällä tohon puolustukseen paluumuuttajana.
 
kunnonjykit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Kyllähän Lauri Taipalus menisi vielä heittämällä tohon puolustukseen paluumuuttajana.

Ehhh olin jo unohtanu koko Taipaluksen. Oon samaa mieltä. Hommataan Niedermayer ja Chara ykköspariin, sit kakkoseen Kojo ja Sneck, kolmospakkipariin Riikola ja Taipalus. Pärre seiskapakiks.
 
Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lätkä Lentää Oy
Markkanen voisi nyt tulla esiin ja kommentoida miten Salon siirto meni niinku SaiPan strategian merkeissä? Tavoitehan on muovata pelaajia isoihin rahaliigoihin kuten NHL tahi KHL. Olisko kuitenkin, että pääasia meidän keltapaidoista on olla kauppatavarana rautakauppiaan naulaosastolla, oli ostaja mikä vitun öörebruu tahansa.
 
aintg

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, sympatiat: Jukurit & KalPa
@Lemminkäinen @mirasane Puhuitte kesällä lohisopasta. Onko tietoa, tuleeko hommasta mitään? Vai onko Lehterän toiminta karkottanut mahdolliset isommat kalat? Jotain valoa tähän ankeuteen, kiitos! #iwanttobelieve
 
mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
@Lemminkäinen @mirasane Puhuitte kesällä lohisopasta. Onko tietoa, tuleeko hommasta mitään? Vai onko Lehterän toiminta karkottanut mahdolliset isommat kalat? Jotain valoa tähän ankeuteen, kiitos! #iwanttobelieve

Olen tajunnut, että tässä on lohisoppa-termin alla puhuttu ilmeisesti kahdesta eri keitoksestani. Se omani on jo poissa menusta, mutta se toinen poriseekin ilmeisesti mukavasti.
 
redpecka

Jäsen
Hernekeittoon viskataan pari lohikuutioo. Kylä-lähtee!!

Olen tietenkin innoissani, tää on parasta aikaa kun runkkarisarja saatu osapuilleen taputeltua ja taas innostutaan uusista hankinnoista. Siis kyllä kyllä, ihan oikeesti. Mutta-jotta-että-sitten-jotenkin jaksais suuremmin innostua mistään menestyksentavoitteluista pitäisi seuraan tuoda uskonpalauttaja päivittäisen tekemisen kasvoiksi, joku josta kannattajat tykkäisi, media ihailisi, kookoo kadehtisi ja Markkanen soutelisi setelimeressä.
 
startin13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Vienoja virityksiä on, ja nyt siis päästään aika puhtaalta pöydältä liikenteeseen.

Meidänpojat ja ainatukena on vaihtunut ylpeästi keltamustaan. Mikäköhän on seuraava tuulen suunta? Sinne joukkueeseen saa tosiaan ladata ukkoa ihan tosissaan, toki pikku seuran kolmos ja nelosketjut on vähän kiinnostavuuden kannalta haasteellisia.

Toivon vaan että tämän kauden virheistä oikeasti opitaan. SaiPa on vielä maakunnan kiinnostavin asia, mutta se ei ole ikuisuusvirka jos hommat sössitään.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tufa
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös