SaiPa kaudella 2019–2020

  • 614 779
  • 2 631

jussi61

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Saisipa tietää tarkalleen mikä on ollut tilanne: onko Fränän puolesta lähestytty IFK’n organisaatiota vaiko Tobbari ottanut puhelimen kouraan.

Tämä on helppo. Koko syksyn HIFK:n keskusteluosiossa on moitittu maalivahtien epätasaisia esityksiä. Lisäksi Engren oli loukkaantumisen takia sivussa pari viikkoa, kun HIFK:lla oli muutenkin vaikeaa. Viimeinen naula Markus Ruusun (ja AP Selinin) arkkuun lyötiin viime viikolla Tampereella, kyllä siellä liigatason maalivahdin olisi pitänyt pari noista Ilveksen kuudesta maalista torjua.

Tobbari soitti Tuohimaalle, minä veikkaan että soitto tapahtui jo marraskuun lopussa.
 

juice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ei ole ihan helpoin palapeli koota kilpailukykyinen joukkue ensi kaudeksi. Valmentajalla on sopimus vain yhdeksi vuodeksi, ja epätodennäköistä että tulisi siihen jatkoa. Samaan aikaan joukkue tyhjenee pahasti, joten ajaudutaanko vuodenmittaisiin sopimuksiin?
 

AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Eli tässähän saattaa olla taas kerran se tilanne, että ilopissa on lahkeessa ennenaikaisesti. Eli voi olla niin, että kohta taas lähdetään täysin nollasta ja uutta nousua yrittämään, uudella toivotaantoivotaan valmentajalla ja uudella toivotaantoivotaan joukkueella, ja sijat 14-10 tavoitteena, sääleihin pääsy mestaruutena. Tästä hetkellisestä ilosta kun oli imua nuorille potentiaalisille kerrankin, muisto vain.

Jep jep, SaiPan kannatus.. se se ei yllätyksiä liikoja tuo, kuin vanha 18v uskollinen kultainen noutaja.

(toki toivomme, että nyt olisi oikeasti se kerta kun näin ei kävisi, niiden sadan muun kerran jälkeen.. mutta mutta..)
 

Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
En nyt tarkoittanut juuri tätä huhua pelkästään. Tämäkin toki kuulosti juuri sopivalta (Tanus "kipeä" b2b Pelicans-pelit = 2v soppari). Mutta eihän siinä, toivottavasti lähteesi on oikeassa.

Hyvä huomio! Olisi kyllä ihan sitä itseään, jos taustalla olisi jotain tuon tyylistä pelaajalta. :D Mutta uskotaan, että kyse on sattumasta, ettei palstaveljet hermostu.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks

dingus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Chicago Blackhawks
Tertsin sopimuksessa on myös optio kaudesta 2020-21, ja oletan että optio on seuran puolella?
SaiPa solmi jatkosopimuksen Tero Lehterän kanssa

Minä ymmärsin tuon edellisen kommentin niin, että option käyttö on epätodennäköistä. Siitähän keskustelut on kuitenkin käytävä hyvissä ajoin seuran ja valmentajan välillä, että miten toimitaan. Jos nyt oletettaisiin, että Lehterälle riittää kolme kautta omasta mielestään täällä, tuskin seura haluaisi väkisin optiota käyttää.

Sehän tästä tekee hankalan, että pelaajasopimukset ovat SaiPan tapauksessa vieläkin lyhyempiä kuin valmentajan sopimukset ( pääsääntöisesti suuntaus on ollut tämä). Näin ollen pelaajan uran joukkueessa ei kestä yhdenkään valmentajan koko ”projektin” mittaa, vaan jakautuu pahimmillaan vain pieneksi osaksi kahden valmentajan aikakautta. Ja nyt tarkoitan siis pelaajia, joissa on potentiaalia ja jotka haluttaisiin pitää. Luonnollista vaihtuvuutta pitääkin olla kilpailua peliajasta.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Minä ymmärsin tuon edellisen kommentin niin, että option käyttö on epätodennäköistä. Siitähän keskustelut on kuitenkin käytävä hyvissä ajoin seuran ja valmentajan välillä, että miten toimitaan. Jos nyt oletettaisiin, että Lehterälle riittää kolme kautta omasta mielestään täällä, tuskin seura haluaisi väkisin optiota käyttää.
Minkä takia Lehterälle riittäisi kolme kautta? Sopimuksen 1+1 vuoden jatko julkistettiin kolme kuukautta sitten lokakuussa, ja sen jälkeen on esimerkiksi Santeri Virtanen (joka perusteli alkuperäistä 1 vuoden sopimusta sillä ettei Tertsin mahdollisesta jatkosta SaiPassa silloin ollut tietoa) tehnyt suoran kahden vuoden jatkosopimuksen.

Mitään (sisäpiiri)tietoa minulla ei näistä asioista ole, ihan vaan julkisista tiedoista yritän tehdä johtopäätöksiä.
 

ahal

Jäsen
Minkä takia Lehterälle riittäisi kolme kautta? Sopimuksen 1+1 vuoden jatko julkistettiin kolme kuukautta sitten lokakuussa, ja sen jälkeen on esimerkiksi Santeri Virtanen (joka perusteli alkuperäistä 1 vuoden sopimusta sillä ettei Tertsin mahdollisesta jatkosta SaiPassa silloin ollut tietoa) tehnyt suoran kahden vuoden jatkosopimuksen.
Usein tuo kolmas kausi on ollut monelle valmentajalle kompastuskivi tai muuten tuskaisa taival. Tuoreimpana esimerkkinä Simo Mälkiä. Naama kuluu ja metkut tunnetaan. Pitäisi osata myös uusiutua ja tuoda uusia elementtejä, ettei porukka mukavoidu liikaa. Peksi Tirkkonen oli toki pirteä poikkeus, kun veti suunnitellusti neljä kautta putkeen. Mutta sen hän teki usein myös pelaajana. Periaatteen mies.

Tertsi on pohjimmiltaan kunnianhimoinen kaveri eikä halua helpolla luovuttaa. Näin olen ymmärtänyt. Voi olla, että tällä kaudella tammen kasvatus sakkaa, syystä tahi useammastakin. Varmuuden vuoksi lie tarpeen aloittaa kesällä uuden puun rakentaminen, ja sekään ei ehdi valmiiksi vuodessa. Palikat voivat olla pitkään sekaisin kesän muuttoliikehdinnän vuoksi. Siinä yksi peruste jatkaa vielä neljäs kausi. Tällä hetkellä veikkaukseni 4. kaudesta on luokkaa 50/50. Mutta varmasti noin vuoden kuluttua olemme viisaampia, kun seurajohto on palaveerannut asian tiimoilta.

Santeri Virtasen 2-vuotinen pahvi on kuitenkin positiivinen signaali seuran suunnitelmien suhteeen. Santeri myös kehui vuolaasti seuran toimia, mikä antaa syyn odottaa lukuisia hyviä uutisia vielä kevään aikana. Tuskin kaikkea jätetään heinä-elokuulle. Virtasen jatko voi olla ainakin löyhästi sidoksissa myös Lehterän suunnitelmiin. No aika näyttää.
 

Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Toivottavasti Eme jatkaa ensi kaudella joukkueen runkopelaajista. Olisi myös hiton tärkeää että laitettaisiin paukkuja siihen, että Kichton ja Morley jatkavat myös, jos kerta Kunyk on jo menetetty tapaus. Joni Nikko olisi myös toivottu jatkosopimuksen tekijä mutta saapa nähdä miten hänen kohdallaan käy. Pitäisin myös lähestulkoon varmana että Micke Saari jatkaa. Eiköhän myös Iso-Mustajärven optio käytetä. Mitenköhän Radken tilanne? Jos jatkaa uraansa niin SaiPa voisi olla hyvinkin mahdollinen valinta hänen kohdallaan jatkaa jos aikoo vielä pelata?
 

Vieraskiertue

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ihan vaan tietämättömyyttäni kysyn, mutta miksi niin moni pitää Saaren jatkoa SaiPassa varteenotettavana vaihtoehtona? Saari kun kuitenkin on Jypin sopimuspelaaja, täällä vain vuokralla loppukauden. Vai menikö minulta jotain ohi?
 

Bacon

Jäsen
Ihan vaan tietämättömyyttäni kysyn, mutta miksi niin moni pitää Saaren jatkoa SaiPassa varteenotettavana vaihtoehtona? Saari kun kuitenkin on Jypin sopimuspelaaja, täällä vain vuokralla loppukauden. Vai menikö minulta jotain ohi?
Saaren sopimus loppuu tähän kauteen ja JYP ilmoitti jo, ettei Saari jatka siellä ensi kaudella. Lehterä hänet tänne halusi, joten pidän aika todennäköisenä, että pelaa täällä ensi kaudellakin.
 

dingus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Chicago Blackhawks
Minkä takia Lehterälle riittäisi kolme kautta?

Voihan niitä syitä olla vaikka mitä, ei voida kuin arvailla. Kolmessa kuukaudessa ollaan kuitenkin napakasti menneen alkukauden jälkeen päädytty tilanteeseen, jossa edes paikka 10 joukossa ei ole itsestään selvyys. Peli ei varmasti ole kehittynyt kenenkään mielestä tarpeeksi, ja mahtaako olla pelaajienkaan kehityskäyrä ollut koko kautta nousujohteinen. Ei, jos mittareina pidetään peliesityksiä ja toisaalta tilastoja.

Eli siinä missä kannattajat eivät ole tyytyväisiä kokonaisuuteen sisältäen peliesitykset, valmennuksen ja joukkueen rakentamiseen, eivät siihen voi olla tyytyväisiä muutkaan tahot. Onko tämä saanut Lehterässä aikaan voimakkaan näyttämisen halun ja halun jatkaa täällä vielä kaksi vuotta yhden sijaan, sitä en tiedä. Sen kuitenkin tiedän, että jos joukkue uusiutuu edes osaksi tälläkin palstalla spekuloidulla tavalla, ei se kerro mistään onnistuneesta projektista. Lehterä itse tietää omasta puolestaan sen, haluaako aloittaa uuden kaksivuotisprojektin vai riittäkö kolme kautta. Muut herrat sitten tietävät sen, haluavatko option ensi kaudella lunastaa.
 

heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
Jos pahimmassa tapauksessa lähtee sekä Tuohimaa että Westerholm ni mites ois Tepsistä tuo Haukeland? Törmäsin uutiseen että Tepsin ensi kauden kaksikko on Tirronen-Pohjanoksa. Joo, miehellä on taatusti tavoite rapakon takana mutta kelpaisko selkeä ykkösen rooli liigassa vielä kaudeksi tai kahdeksi? Turussa ei semmoista roolia ole saanut. En lämpene yhtään Bernardin paluulle.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Voihan niitä syitä olla vaikka mitä, ei voida kuin arvailla. Kolmessa kuukaudessa ollaan kuitenkin napakasti menneen alkukauden jälkeen päädytty tilanteeseen, jossa edes paikka 10 joukossa ei ole itsestään selvyys. Peli ei varmasti ole kehittynyt kenenkään mielestä tarpeeksi, ja mahtaako olla pelaajienkaan kehityskäyrä ollut koko kautta nousujohteinen. Ei, jos mittareina pidetään peliesityksiä ja toisaalta tilastoja.
Joo, kyllä asiaa voi ajatella näinkin. Mutta nyt on vielä pelaamatta reilu neljännes Lehterän toisesta kaudesta, ja marras-joulukuun vaikeuksien perusteella arvuutellaan, että ehkä Tertsi ei jaksaisi kolmannen kauden jälkeen enää neljättä? Tästä tulee sellainen fiilis että kauteen 2019-20 lähdettäisiin joka tapauksessa jo valmiiksi luouvttaneina, valmentajaa ei kiinnosta eikä meillä varmaan ole kunnon pelaajiakaan...

No, katsotaan miten käy tänään JYPin kanssa. Jos veikkauksen kertoimenlaskijat ovat oikeassa ja JYP voittaa (SaiPan voitolle tarjotaan kerrointa 3,75), niin sitten sarjataulukko alkaa näyttää ahdistavalta. Voi olla että siinä tapauksessa meikäläisenkin patologinen optimismi alkaa pikku hiljaa rapautumaan.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Jännää, että kaikki huhut mitä SaiPan ympärillä velloo, vie pelaajia poispäin. Vai onko mennyt ohi jotain?
 

Ferris

Jäsen
Jännää, että kaikki huhut mitä SaiPan ympärillä velloo, vie pelaajia poispäin. Vai onko mennyt ohi jotain?

Joka vuosihan se menee pitkälti noin. Toimisto pitää tiedot tulijoista itsellään eikä toisaalta Keltamustat niin kauheesti kiinnosta valtakunnallista mediaa. Etenkin kun ne hankinnat harvoin on mitään "nimipelaajia".
 

dingus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Chicago Blackhawks
Joo, kyllä asiaa voi ajatella näinkin. Mutta nyt on vielä pelaamatta reilu neljännes Lehterän toisesta kaudesta, ja marras-joulukuun vaikeuksien perusteella arvuutellaan, että ehkä Tertsi ei jaksaisi kolmannen kauden jälkeen enää neljättä? Tästä tulee sellainen fiilis että kauteen 2019-20 lähdettäisiin joka tapauksessa jo valmiiksi luouvttaneina, valmentajaa ei kiinnosta eikä meillä varmaan ole kunnon pelaajiakaan...

Siinä mielessä kolmas ja neljäs kausi eroavat toisistaan, että toinen on sopimuksen alainen kausi ja toinen seuran yksipuolisella (?) optiolla oleva. Edelleen hakisin myös jonkinlaista jatkumoa pelaajistoon. Olen ymmärtänyt, että Lehterä on saanut olla mukana valitsemassa mieleisiään pelaajia resurssien puitteissa. Mikäli nyt käykin niin, että resurssit eivät mahdollistakaan (=rahaa ei ole panostaa tarpeeksi) projektia riittävän jatkumon aikaansaamista jatkosopimusten kautta, ei se ainakaan lisää sitä jatkamisintoa.

Esimerkkinä Kunyk, tuli liigaan uutena pelaajana, ja nyt voitaneen todeta erittäin onnistuneeksi hankinnaksi. Mikäli ei pystytä pitämään vaikka haluttaisiin, tuottaa se käynnissä olevalle projektille taka-askeleita väistämättä. Edelleen korostan, että tarkoitan niin sanottuja avainpelaajia, kantavia voimia joilla kehitystä on selvästi nähtävillä.Tietynlaiset töppöhönöt saavat etsiäkin uusia pelipaikkoja.

Tämän kauden osalta näitä arvioita voidaan tehdä, kun kausi on paketissa ja nähdään, ketkä ykköskorin pelaajista jatkavat. Jos päädytään sijalle 10, ja vaikkapa Kunyk, Kitchton, Tuohimaa ja Maalahti poistuvat, ei se ainakaan minulle kerro hienosti etevästä projektista. Jos taasen taistellaan keväällä hienosti, tulee sellainen olo, että kokonaisuus on mennyt vuodessa eteenpäin ja edes pari avainhenkilöä jatkaa, on näkymä täysin toinen.
 

kthxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Bruins, Nikko Icebucks
Laskeskelin huvikseni Saipan pisteitä Kaksosen kanssa sekä ilman. Kaksosen kanssa kotiotteluista ~ 2.2 pistettä per ilta, vieraissa taas vähän päältä 1.2 pistettä per ilta. Ilman Kaksosta kotiotteluissa ~ 2.15 pistettä per ilta (mukaanlukien alkukauden 5-6 perättäistä 3 pisteen kotivoittoa), vieraissa vain 0.89 pistettä per ilta ilman Kaksosta.

Piti tehdä sama statistiikka #8:n kanssa mutta muistin asian vasta puolimatkassa.

Mutta joo, ehdottomasti jatkoa. Kunhan vain pysyisi ehjänä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: ahal

Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kaksoselle voisi lyödä parivuotisen jatkosopparin kouraan. Vetelee taas yli 0,5 ppg tahdissa vaikka puoli kautta meni saikulla.
Kaksonen olisi hiton tärkeä lenkki ensi kauden joukkueessa. Toiveissa olisi myös että Ahti Oksanen jatkaisi. Ahdilla viime kesä meni kuulemma loukin takia pilalle kun pääsi aloittamaan treenit kunnolla ilmeisesti vasta loppukesästä. Lisäksi loukkaantui myös joulukuussa kun harjoituksissa otti blokin ja siinä kiekko tuli suoraan jalkapöytään, joka murtui. Varmaan Oksasella olisi tällä kaudella jo enemmänkin tehopisteitä jos olisi saanut ehjän treenikesän ja olisi pystynyt pelaamaan ehjemmän kauden. Onneksi sai maalittoman putkensa tänään poikki. Ensi kaudella Oksanen voi olla jo aika kova maalintekijä. Toivottavasti saadaan siis pidettyä SaiPassa

Onpa kumma taas, että siirtohuhuja on vain oikeastaan SaiPasta pois päin. En ole kuullut yhtään muuta siirtohuhua SaiPaan päin kuin tällä hetkellä yliopistosarjassa pelaavan Joel Janatuisen siirron SaiPaan.

Joitakin tärkeitä pelaajia olisi tosiaan hyvä saada jatkamaan ensi kaudella. Yllä mainittujen lisäksi tärkeää olisi, että Nikko, Morley, Kichton jatkaisivat myös jos tosiaan Kunyk ja Tuohimaa ovat jo muualle menetettyjä tapauksia.
 

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kaksonen olisi hiton tärkeä lenkki ensi kauden joukkueessa. Toiveissa olisi myös että Ahti Oksanen jatkaisi. Ahdilla viime kesä meni kuulemma loukin takia pilalle kun pääsi aloittamaan treenit kunnolla ilmeisesti vasta loppukesästä. Lisäksi loukkaantui myös joulukuussa kun harjoituksissa otti blokin ja siinä kiekko tuli suoraan jalkapöytään, joka murtui. Varmaan Oksasella olisi tällä kaudella jo enemmänkin tehopisteitä jos olisi saanut ehjän treenikesän ja olisi pystynyt pelaamaan ehjemmän kauden.
Tämä ainakin selittäisi liikkeen tahmeutta minkä seurauksena ei pääse tarpeeksi irti jotta voisi käyttää laukaustaan paremmilta tonteilta tai muuten rakentaa hyökkäyksiä.
 

ahal

Jäsen
Tämä ainakin selittäisi liikkeen tahmeutta minkä seurauksena ei pääse tarpeeksi irti jotta voisi käyttää laukaustaan paremmilta tonteilta tai muuten rakentaa hyökkäyksiä.
Tykkään Ahdista mm. tämän illan esitysten vuoksi. Liike on vähän tahmeaa ja joskus kiekko viedään jopa lavasta, mutta Ahtipa kääntyy ympäri, otttaa kaverin kiinni ja kiekon takaisin. Prkl. :) Sellaista teki myös Nättis-Topi viime kaudella, muttei enää. :(
 

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tykkään Ahdista mm. tämän illan esitysten vuoksi. Liike on vähän tahmeaa ja joskus kiekko viedään jopa lavasta, mutta Ahtipa kääntyy ympäri, otttaa kaverin kiinni ja kiekon takaisin. Prkl. :) Sellaista teki myös Nättis-Topi viime kaudella, muttei enää. :(
Jep. Reaktionopeus on kovaa luokkaa näissä. Lisäksi on myös vahva luistimilla ja laidan lähellä. Vaikea horjuttaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös