SaiPa kaudella 2015–2016

  • 575 266
  • 2 477

Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Taitaa olla nyt tilanne se, että Petteri ei tule pelaamaan enään peliäkään tällä kaudella.
Itseäni kyllä ketuttaa tuo Nokelainen kun paluu siirtyy, siirtyy ja lopulta kausi jo ohi ja kaveri siirtyy jonnekin muualle. Tulee vaan huijattu olo. Eli nyt kunnon hankintoja kevättä varten ja puskua väkisin sinne runkosarjan kolmospaikalle!
 

Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Petterillä selkäkivut tietojeni mukaan pahentuneet taas, joten tämä kausi taitaa olla taputeltu. Toki toivon, että olen väärässä.
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ennen kautta tuli ennustettua että Kettunen vie Järvisen paikan. Herätti hilpeyttä aika monessakin.
 

3156155

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Petterillä selkäkivut tietojeni mukaan pahentuneet taas, joten tämä kausi taitaa olla taputeltu. Toki toivon, että olen väärässä.


Voi hemmetti jos näin on. Vituttaa Petterin puolesta ja SaiPan puolesta oli niin vitun hyvä niissä alkukauden peleissä.
 

Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
On liian hyvä tähän liigaan. Pelejä tulee viel, mutta onko päällä keltamustapaita tässä sarjassa. Toivottavasti.
Uskaltasin kyllä väittää, että nostaa ainakin kovempien joukkueiden halua hankkia Noksu näiden vaivojen takia. Jos olisi pelannut edes 50-60% kaudesta niin tilanne voisi olla toinen. Lasken tohon prosenttiin myös mahdolliset pudotuspelit.
 

Jõse

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Niin se vaan Järveläisen rohkea pelaaminen viivan päällä käänsi ottelun SaiPalle. Vaikkei vielä voida uneksia edes, että Villen voisi heittää kakkosen laitaan, niin mielestäni on parantanut otteita. Esimerkiksi oman alueen peli tai ainakin yritys parantunut taannoisesta Tappara-pelistä, jossa mies keskittyi lähinnä kasvojen suojaamiseen, kun Saravon Pekka veti liikkuvat taakse. Jos vielä hieman pystyy parantamaan omalla alueella, niin näkisin mielellään Ville kokoonpanossa. Kuitenkin pystyy aiheuttamaan tietynlaista vaaraa hyökkäysalueella, verrattuna moneen muuhun.

Harmi Nokelaisen ja SaiPan kannalta, jos takapakkia on tullut. Kesken pudotuspelien sisäänajaminen voi olla vaikeaa, joten kausi taitaa olla paketissa. Toivotaan, että korvaaja saadaan asap. Sellainen kuitenkin tarvitaan, jos oikeasti menestystä meinataan haluta. Ei auta odotella, että sopiva tulee vastaan, vaan sellainen pitää etsiä, toimisto hereille!
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Niin se vaan Järveläisen rohkea pelaaminen viivan päällä käänsi ottelun SaiPalle.

Tämä on harvinaisen totta. Jos Järveläinen olisi siinä kohdassa lipsauttanut kiekon keskialueelle, niin lopputulos olisi voinut olla katastrofi.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Voi vittuuh! Jos tuo Noksu-hommeli pitää paikkaansa (enkä siis sitä epäile yhtään), niin se on sitten pelaajakaupoille mars, mars.
Jos se mahdollinen uusi ukkeli on joku kauden lopun palkkasoturi, niin minun mielestäni saa olla. Nyt on tämä kausi ja panokset isot. Mitä tahansa voidaan vielä saavuttaa, mutta syömähampaita ja työkaluja se vaatii. Tietenkin SaiPa-palapelissä pitää resurssien niukkuuden johdosta katsoa aina hieman pidemmälle, mutta nyt lähtisin paniikkinappulan vienon sivelyn saattelemana katsastamaan ketkä kaikki ovat markkinoille kojunsa pystyttäneet.. :)
Eikä toki pelaajaa tohi hankkia ihan vaan hankkimisen ilosta..
 
Viimeksi muokattu:

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Voi perse. Nokelainen oli alkukaudesta ihan helposti liigan parhaita pelaajia. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä miten homma skulaa SaiPassa. Noh, ei tälle nyt minkään kumminkaan mahda. Ja jos tuo ei nyt pitäisi kumminkaan paikkansa.
 

Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Ei näköjään riitä Niemiselle luottoa peräkkäisiin peleihin. Ainakin omasta mielestä pelannu viime aikoina Markkasta paremmin ja oisin laittanu tänään maalille. Kunnon pisteheitto tulossa tästä pelistä tällä menolla!
 

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerrotaan lähiviikkoina
Itse en ole niin taikauskoinen että näkisin kovin merkityksellisenä kumpi pelaa kumman pelin, kun kuitenkín suunnitelmana on että peräkkäisinä pelipäivinä molemmat pelaa. Saahan siitä kiistellä vaikka maailman tappiin että oliko joku maali helppo vai ei, mutta tänäänkin oikea ongelma on ollut ihan toisessa päässä kenttää.
 

Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Karu fakta on se, että yv-peli ollut laskevaa kauden alusta alkaen. Välillä meni näitä liigan paskimpia av-jengejä vastaan yks tai kaks, mutta tänään ei ole mennyt toistaiseksi yhtäkään. Taidetaan olla jo pohjalla sen suhteen. Niiden turvin noi tiukat ohipelit voisi kääntyä, kun osaa kuitenkin hallitaan täysin. Siinä menty eteenpäin viime kaudesta, ettei jäädä enää nollille. Larsonin flegmaattisuus muuten tuli tänään taas hyvin oppikirjamaisesti esille: kiekon perään hitaasti ja sitten lätty päin kahta vastustajan ja yhtä omaa pelaajaa päin.
 

Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Vähän samanlaista peliä kuin pelsuja vastaan Lappeenrannassa. Paikkoja tulee liukuhihnalta, mutta ei mene mistään sisään.
 

Daywalker-75

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, JäKi
En edes jaksa kaivaa statseja, mutta onko SaiPa sen ekan KooKoo-pelin jälkeen voittanut yhtään jatkoajalle mennyttä peliä?
 

Mr.Wonderful

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja saksalainen jalkapallo
Voisiko Kurosta kokeilla kakkosessa huomenna? Toisi jalkoja siihenkin ketjuun, kun vieressä seilailevat Järvinen ja Strömberg. Samalla Venäläinen luonnollisesti 3. ketjuun Kohon viereen, siinähän hän taisi pelata aiemminkin tällä kaudella hyvin tuloksin. McIntyren ketjulle voisi pitää pientä puhuttelua kahdensuunnanpelaamisesta, mistä minäkin olen viimeaikoina huomautellut.;) Tuntuu että aina kun 1. kenttä on kentällä, pelataan melkoista lottoa maalin tulosuunnan kanssa.
 

Kipi

Jäsen
Ei näitä Kurosia, Järvisiä, Strömbergejä ketjusta toiseen pyörittämällä homma muutu sen kummemmaksi. Voisiko oikeasti pikku hiljaa tulla niitä vahvistuksia jo? Tai edes se yksi. Eikös se siirtotakarajakin pauku jo kuun vaihteessa umpeen niin olis vähän jo kiire. Vai oonko ymmärtänyt ihan väärin?
 

Mr.Wonderful

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja saksalainen jalkapallo
Ei näitä Kurosia, Järvisiä, Strömbergejä ketjusta toiseen pyörittämällä homma muutu sen kummemmaksi. Voisiko oikeasti pikku hiljaa tulla niitä vahvistuksia jo? Tai edes se yksi. Eikös se siirtotakarajakin pauku jo kuun vaihteessa umpeen niin olis vähän jo kiire. Vai oonko ymmärtänyt ihan väärin?
eli kokoonpano muutoksia ei kannata edes yrittää ennen kuin saadaan EHKÄ se vahvitusparinviikon päästä? valoja päälle siellä...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös