SaiPa kaudella 2015–2016

  • 574 803
  • 2 477

ahal

Jäsen
Selasin tuota viime kauden rosteriketjua, ja siellä näihin aikoihin sainattiin mm. partajere Dan Spang. Jatkoja sorvattiin ainakin Koholle ja Hämäläiselle. Venäläinen tais tulla try outin kautta joukkoon, mutta se pidennettiin kauden loppuun. Nyt ei ole kuulunut vielä mitään, joten saa nähdä vieläkö ennen joulua julkaistaan jotain.

Keväälle 2016 on pahvit voimassa seuraavilla: Markkanen, Huhtanen, Maalahti, Koho, Jokinen, Pitkänen, Kuronen, Suutari (yht. 8)

Joillakin on (seuran) optiot kaudesta 2016: Lipiäinen, Larsson, Löfquist, Lappalainen, DMI, Hämäläinen, Jääskeläinen, Järvinen, Toivanen, Zboril (yht. 10).

Pitkänen ja Larsson on alleviivattu siksi, että tällä hetkellä esitykset eivät ihan vastaa odotuksia. Lappalainen on hiinä ja hiinä, riittääkö usko ja toivo. Jääskeläinen on pelannut vain vähän, liekö kremppaa syynä?

Pakeista jatkoa (2015 > 2016) voisi suoda lähinnä Riikolalle ja hyökkääjistä mieluusti Mankiselle, Taville, Venäläiselle ja Leivolle. Spina olisi vähintään 6+lisänumero, mutta tuskin jää kolmanneksi kaudeksi, ellei saa tehosekoitintaan roudattua meren yli ja uutta kuivauskonetta sekä lastenlikkaa vaimoa tuuraamaan. Pari kolme noista neljästä kotimaisesta olisi kiva saada jäämään, mutta ymmärrän, jos haluavat tehdä "emet ja löfmanit". Flinck on edelleen rajatapaus, toisaalta jees, toisaalta nou.

Nuorista Toivanen, Zboril ja Vainikainen sekä Mäkinen (jos jatkaa SaiPassa) nousevat suurella todennäköisyydellä edustukseen ainakin taistelemaan vakipaikoista.

Eli nyt kun ynnää lukuja yhteen, pääsee summaan noin 14-16 "valmista" sopimusta (ml. seuran luultavasti käyttämät optiot, 7). Kyllä siihen muutama entinen vielä joukkoon mahtuu ja loput sitten uusiksi keväällä - kesällä. Toki mieluista olisi sekin, että jo lähitulevaisuudessa joukkue saisi vahvistuksia sekä ylös että alas.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Näyttää olevan enää neljä liigaottelua ennen joulutaukoa, joten mahdolllinen vahvistus tuskin ehtisi ennen joulua. Muistaakseni CHL-peleihin ei voinut enää ottaa mukaan uusia nimiä? Mutta eiköhän joulutaukoon mennessä tule joka tapauksessa jotain uutisia, jos ei muuta niin ainakin ensi kauden jatkosoppareita.

A-junioreista Vainikaisen Liiga-debyytti teki viime viikolla melkoisen vaikutuksen, ja varmasti ainakin Mäkinen ja Zboril ovat (ihan vaan tilastojen perusteella) hyvin potentiaalisia liigapelureita. Ja onhan siellä Onni Toivanen ja Miika Huhtanen, jotka ovat jo Liigaa käyneet kokeilemassa.
 

ahal

Jäsen
Selasin vaihteeksi noita mestis-juttuja ja havaitsin muun muassa, että huomenna pelaa lohipaidassa tukku liigapelureita, useimmat nuoria. Bluesin Jani Nieminen torjuu maalilla ja hyökkäyksessä on mukana mm. Artem Iossafov, joka on pelannut liigaa 17 matsia tehoin 2+3. KiVassa alkusyksystä syntyi 8 matsissa 5+9 -tehot. Viime kausi lohipaidassa meni kipparilta piste per peli -tahtia (43).

AI:n diili Bluesiin kattaa vain tämän kauden, joten siinä olisi SaiPalla rako iskeä. Olen seurannut kaveria jo vuosia ja pitänyt näkemästäni. Takuuvarma suorittaja ja joukkuepelaaja, yli- ja alivoimaa paljon, illasta toiseen. Pystyy pelaamaan sekä keskellä että laidassa, Kädet aivan eri luokkaa kuin esim. Pitkäsellä. - Ja Niemis-Janiahan huhutaan myös Lappeeseen...
 

arizje

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, SaiPa
SaiPan twittertililtä: "Ensi kauden joukkue rakentuu hiljalleen. Juuri allekirjoitettiin yksi jatkosopimus, joka julkaistaan kohta."
 

Barney

Jäsen
Erinomainen jatkosopimus. Simo-Pekalla on kaikki eväät nousta Liigan kärkipakkien joukkoon, ja alkukausi oli vakuuttava. Nyt vähän kadonnut kuvasta, mutta onhan tässä vielä aikaa parantaa yli puoli kautta. Riikola on kuitenkin varsin lupaava puolustaja hyökkäyspäähän, minkä lisäksi on yllättävän jämäkkä ja äijämäinen myös puolustuspäässä. Jos lasketaan optiomiehet mukaan, niin puolustuksen tilanne näyttää ihan lupaavalta:

X - Lofquist
X - Riikola
Maalahti - Larsson
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jossain edellä mainittu Jani Nieminen voisi olla sopiva palanen sitten kun Markkanen lopettaa. Näkisin mielellään kaverin taas SaiPassa.
 

redpecka

Jäsen
Erinomainen jatkosopimus. Simo-Pekalla on kaikki eväät nousta Liigan kärkipakkien joukkoon, ja alkukausi oli vakuuttava. Nyt vähän kadonnut kuvasta, mutta onhan tässä vielä aikaa parantaa yli puoli kautta. Riikola on kuitenkin varsin lupaava puolustaja hyökkäyspäähän, minkä lisäksi on yllättävän jämäkkä ja äijämäinen myös puolustuspäässä. Jos lasketaan optiomiehet mukaan, niin puolustuksen tilanne näyttää ihan lupaavalta:

X - Lofquist
X - Riikola
Maalahti - Larsson
Tästä samaa mieltä että (yllättävänkin) jämäkkä puolustuspäässä heiveröiseen keppiinsä nähden - tai ainakin yritys on kova - mutta vielähän tuo urallaan ehtii lihastakin hommata 10kg kevyesti. Ennenkaikkea on kumminkin "kiekollinen" tyyppi joka tosin tämän kauden joukkueessa ei välttämättä ole jännästi edes kovin mairitteleva kuvaus... - siis kun kattoo kokonaisuutta! Mutta Riikolan jatkolle tasanen hyväksyntä täältä.

Parasta pakkien osalta ensi kauden jengissä on ehdottomasti Maalahti (joka hölmönä on allekirjoittanut jonkun satavuotisjunnusopparin viis vuotta sitten, tyhmä). Maalahti on tällä hetkellä fyysisin (alkoi siitä JYP-pelistä kun kukaan ei osannut enää mitään, tää tuli ja laittoi maalinedustalla pelaajaa lakoon), lisäksi kiekollisesti että luistelutaidollisesti taitavin koko jengistä, siis pakeista, sen näkee siinä liu'ussa kun se tulee parilla kimmorintasmaisella potkulla läpi kentän (vertaa salsiido joka ottaa kepin kainaloon jotta saa kädet vipuvarsiksi). On joo nuori ja ehtii vielä hajota mentaalisesti ja pelata marlokoposten kanssa kolmosdivaria. Mutta nyt on nyt.

Ykköspari ensi kaudella: Maalahti - Lofquist (jonka optio pitäisi olla selviö). Kakkoseen voidaa heittää tää Riikola ja siihen joku pärrekaks. Kolmosparin saa Tirkkonen päättää. (Tosin ykköspariakin voi vielä miettiä - riippuu mihin suuntaan nää veijarit tästä kehittyy ja profiloituu...)
 

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerrotaan lähiviikkoina
Miika Huhtasellakin näköjään sopimus 15/16 asti ja vielä optio päälle. Tällä kaudella junnuissa 5 peliä 1+7, ilmeisesti ikävän lasinen kaveri kun edellisetkin kaudet näyttävät olleen aika tynkiä. Joten kun tämän hetken sopimuspuolustajia katselee, niin ei sinne oikeastaan enää tarvita kuin tasapainoinen peruspakki à la H. Tikkanen sekä satakiloinen oman pään peikko. Mitään Lintnereitä tai Salcidoja ei tarvi katsella, sitä on jo riittävästi nähty miten näiden valmiiden tähtien kanssa käy.
 

ahal

Jäsen
Selasin vaihteeksi noita mestis-juttuja ja havaitsin muun muassa, että huomenna pelaa lohipaidassa tukku liigapelureita, useimmat nuoria. Bluesin Jani Nieminen torjuu maalilla ja hyökkäyksessä on mukana mm. Artem Iossafov, joka on pelannut liigaa 17 matsia tehoin 2+3. KiVassa alkusyksystä syntyi 8 matsissa 5+9 -tehot. Viime kausi lohipaidassa meni kipparilta piste per peli -tahtia (43).
Ei sitten Nieminenkään pystynyt estämään lohitappiota, vaan kuokkaan tuli 1-3 Peliitoille. Niemiselle 30 torjuntaa. Ei liioin Iossafovia näkynyt kokoonpanossa ennakkotiedoista poiketen. Eilen perjantaina puolestaan sputnik-junnu Mäkinen puolusti Hokin valkopaidoissa 2-parissa. Näin vain kolmannen erän, mutta WM jäi ilman pk-merkintöjä, peliaikaa 14,44 ja 24 vaihtoa. Mitään ihmeellistä kaveri ei esittänyt eikä yrittänytkään, joten muistikirja jäi valkoiseksi. Viuhkola sai paljon peliaikaa, muttei hänkään muusta porukasta juuri erottunut. Noora Rädyltä kuitenkin hyvä peli, 35 torjuntaa ja pari sisään + 1 rankkari, nopea ja tarkka rannari.
 

Portier

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, HIFK
Aaltonen ja Tikkinen lienee melko varmoja lähtijöitä. Tikkinen löytynee jatkossa SaiPasta.

Tuli tuollainen bongattua Espoo Blues 2015-2016 viestiketjusta. Niklas Tikkinen SaiPaan kenties?

Edit. Ja juttua ollut myös näköjään Liigan siirtohuhuketjussa.
 

Sinitakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvät organisaatiot
Jos tää Tavin lähtö nyt pitää paikkansa, nii miälenkiintoista nähdä minkälainen hyökkäyskalusto meillä on ens kaudella. Ilman jatkosopimuksia kärkikentät näyttää tältä:

X - Koho - X
Jokinen(?) - McIntyre - X

Painotan nyt nimenomaan, että ilman jatkosopimuksia. Mankiselle pahvi käteen, niin homma näyttää erilaiselta. Anyway, terävin kärki puuttuu just nyt kokonaan. Toimistolla hommia kesällä.

E: McIntyrenhän jatkohan ei oo varma. Optio käytettävissä, mutta jos KHL:ään on haluja, niin ei mahda mitään.
 

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerrotaan lähiviikkoina
Erittäin perseestä jos Tavi lähtee, mutta JYP-huhu on kyllä helppo uskoa. Ensi kaudelle tarvitaan siis jo 2-3 kärkikenttien hyökkääjää. Liigasta Bluesin Miro Aaltonen ja Ässien Sami Lähteenmäki voisivat olla meidän näköisiä hakuja.
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Erittäin perseestä jos Tavi lähtee, mutta JYP-huhu on kyllä helppo uskoa. Ensi kaudelle tarvitaan siis jo 2-3 kärkikenttien hyökkääjää. Liigasta Bluesin Miro Aaltonen ja Ässien Sami Lähteenmäki voisivat olla meidän näköisiä hakuja.

Niin, Tavihan sanoi tullessaan että hakee nostetta uralleen, nyt nosti sitten JYPiin. Ilmeisesti veti herneet nenään siitä ettei päässyt kärkikenttään Macin ja Spinan kanssa.

Mankiselle pahvi käteen, niin homma näyttää erilaiselta.

Millä tavalla, enemmän tehoja kärkikenttiin vai miten ? Nyt Manki on ollut vaisu, joten ei olisi ihme että jatkaisi meillä.

Vaikea sanoa minkätyyppinen optio Macillä on kun en ole nähnyt sopimusta, muita sopimuksia (ei jääkiekkoon liittyviä)
olen kyllä päässyt katsomaan ja jopa tekemään.
 

ahal

Jäsen
Jannen lähdön(?) ymmärtää kyllä, kun hetken miettii. Kaksi samanoloista (kohtuu hyvää) kautta samojen kaverien rinnalla vailla suurta menestystä... ja kolmas kausi vielä arvailujen varassa. Uusi ympäristö uusien kaverien (Löfman, Perrin, Tuppurainen jne.) kanssa kiinnostaa ja saattaa pusertaa vielä yhden tason pelaajasta esiin. 2-3-ketjua tarjolla isommalla liksalla.

Nyt odotellaan, mitä esim. Venu tekee...
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Mankiselle pahvi käteen, niin homma näyttää erilaiselta.

Joo, Jessen jatkolle olisi kyllä tilausta, mutta voi olla hankala hinnoiteltava. Jessehän teki vuosi sitten jatkosopparin SaiPaan, mutta siinä oli mukana erikoinen (Jokeri?)-optio, joka jäi käyttämättä kun Jessen ratkaisevat näytöt jäivät vaatimattomiksi loukkaantumisen takia. Oletan että siinä kilpailutilanteessa tämä soppari oli SaiPalle kohtuullisen kallis, koska se hinnoiteltiin Jessen alkusyksyn 2013 matalalennon perusteella. Tämä kausi on ollut vaatimattomampi, ja en ihmettelisi jos Jesse haluaisi itse hakea nostetta uudesta ympäristöstä.

Niin, Tavihan sanoi tullessaan että hakee nostetta uralleen, nyt nosti sitten JYPiin. Ilmeisesti veti herneet nenään siitä ettei päässyt kärkikenttään Macin ja Spinan kanssa.

Eikä välttämättä edes ole vetänyt herneitä nenään, ihan ymmärrettävää että uralla haetaan uusia askelmerkkejä.
 

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tavi on ihan perinteinen tapaus. 1-2 ehjää kautta SaiPassa ja siirto muualle. Ei pidä itkeä perään vaan iloita siitä, että kävi SaiPassa ylipäätään. SaiPan pitää joka kausi hakea tällaisia kavereita.
 

redpecka

Jäsen
Mankisen kannattaisi ihan oman uransa kannalta nostaa nyt kytkintä. En usko että SaiPassa enää kehittyy - päinvastoin taantuu. Jesse on kova tekijä 3-5 vuoden kuluttua missä ikinä pelaakaan ja täysin SaiPan ulottumattomissa, mutta 7-8 vuoden kuluttua alkaa jokakesäinen Mankisen paluu -keskustelu, vähän Harri Tikkasen tavoin, joskin Manki on kovempi stara.

Taville kiitos ja näkemiin. Hyvää kevättä myös ja viehän tältä keväältä vähän voittamisen kulttuuria Nykäskyläänkin.
 

Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Olen pitänyt Tavin tyylistä koko ajan ja en usko, että hän olisi sellainen, että pelaisi loppukauden vihkoon. Kun Tavin siirto pari vuotta sitten ilmoitettiin, olin pitkästä aikaa positiivisesti yllättynyt, että sellainen pelaaja saatiin SaiPaan. Sen jälkeen sellaisia kotimaisia timantteja ei ollakaan nähty, vaikka on puhuttu SaiPaan kohdistuneesta "imusta". Ulkomaalaisten kohdalla se nyt on ehkä pitänyt paikkansa, mutta kotimaisia lupaavia jannuja ei tunnu SaiPa kiinostavan. Viime kevään spekulaation kohteena ollut Pietiläkin päätti jäädä Lämsän Pelicanseihin, jos nyt ikinä oli edes lähellä sopimusta SaiPaan. Toivottavasti ensi kaudella nähtäisiin joku positiivinen ja mielenkiintoinen kotimainen signeeraus pitkästä aikaa.
 

ahal

Jäsen
Hmh, tätä kaveriahan on huhuttu ensi kaudeksi keltapaitaan... mutten tiedä oikein mitä ajatella? Peruspakkien peruspakki... "hajuton ja väritön".
"
NIKLAS TIKKINEN

Blues-pakiston näkymättömin pelaaja alkukauden aikana sekä hyvässä että pahassa. Ei siis mitään katastrofaalista, eikä myöskään mitään säväyttävää."

Lähde JA & Bluesin tuore välitodistus.

Edit. Bluesin listaa kun selaa, niin onhan siellä useitakin (potentiaalisia) saipamaisia veijareita, työntekoon tottuneita, mutta aika näyttää, jatkuuko pelaajien vaihto ensi kaudellekin. Miro Aaltonen voisi olla yksi ehdokas. Mutta kassellaan nyt nämä "omat varmat" ensin pois.
 
Viimeksi muokattu:

Swift

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Philadelphia Eagles, Flyers
Muistan, kun Tikkinen pelasi ensimmäisen (?) liigapelinsä Lappeenrannassa ja säväytti viivapelaamisellaan tehden 0+2 tehot. Tuon 12-13-kauden jälkeen onkin tainnut olla hiljaisempaa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös