SaiPa kaudella 2014–2015

  • 785 366
  • 2 754

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Niin, tuo Zagrebiin menojuttu oli minun hatarasta muististani, mutta nyt sanatarkka lainaus:"Päädyn ehkä KHL.ään takaisin ensi kaudeksi, mutta saa nähdä, mitä lähitulevaisuudessa tapahtuu".
Eli kaikki on kaverilla auki, mutta haaveena jutun mukaan on NHL.
Miehestä oltiin kiinnostuneita myös muissa sarjoissa, mutta SaiPa tuli lopussa "tyhjästä mukaan" ja hän valitsi SaiPan, "tämä siirto oli minun valintani ja siksi olenkin innoissani".
Hän oli itse pyytänyt agenttia etsimään hänelle loppukaudeksi pelipaikkaa kun Zagrebin mahdollisuudet jatkoon olivat menneet.
 

Mucker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Tietääkö joku, pelaako Bjorkstrand jo huomenna? Matsi on todennäköisesti allekirjoittaneen ainut peli tällä kaudella, jonka pääsee katsomaan livenä, ja olisi iso bonus, jos näkisi tanskiksenkin askissa. Pidän korkeana todennäköisyyttä, että kaveri ottaa kevään mittaan vielä isoa roolia. Ihme olisi jos ei ottaisi noilla spekseillä, ja jos on vielä itsekin halunnut juuri Saipaan.
 

UniqueSputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Pelannee melko varmasti, ennen ottelua alla jo aamujäät ja kokonainen päivä yhdessä joukkueen kanssa. Tavin jättämä aukko ei muutenkaan kestä tässä keskikastin taistossa yhtäkään peliä.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kunpa sieltä nyt vielä tulisi joku hyökkääjä... Aika käy vähiin. Toki kello on jo noin paljon, että ehkä tiedottavat vasta huomenna sitten jos tiedotettavaa on.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Veikkaan että McIntyren tilanne ratkaisee. Jos tietävät toimistolla että pystyy vielä tällä kaudella pelaamaan, niin uusia ukkoja ei enää tule. Olen tietysti ihan mielelläni väärässäkin, meinaan silloin vaikka yhden sentterin myötä tuosta kokoonpanosta saataisiin sellainen märkä päiväuni josta sopi vain haaveilla vielä kauden alussa.
 

ahal

Jäsen
Mediassa on ollut näinä päivinä uutistynkää myös meidän junnuistamme. Huhtanen, Suutari ja Toivanen jatkavat lainalla mestiksessä. Aika matalalla profiililla pojat ovat painelleet, ei paljoa tilastomerkintöjä. En tiedä, pitäisikö huolestua vai odottaa. Nimittäin esim. Roopet, Ranta ja Talaja takoivat K-Vantaassa parikymppisinä tehoja 30 pisteen kahta puolta ja olivat joukkueen parhaimmstoa. Talaja on sittemmin saanut vakiinnutettua liigapaikan HIFK:n kautta Bluesiin, mutta Ranta on ajautunut kiertolaiseksi. Pelaa nyt LeKissä, vaikka teki toissa vuonna Jokipojissa 47 ja viime vuonna HCK:ssa 59 pistettä. Jokin yhtälössä mättää.

Nyt en uskaltaisi meidän (em.) omien poikien puolesta lyödä vetoa montaakaan euroa mihinkään suuntaan. Näkisin, että mestiksessä profiilin korotus olisi kuitenkin helpompaa kuin liigajengissä. Jos kaverit treenaavat tulevan kesän vielä edustuksen kanssa, pitäisi tulosta alkaa syksyllä näkyä jollain sektorilla. Muuten mestis kutsuu pysyvämmin.
 

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eipä sieltä sitten Björkin jälkeen ketään muuta tullut. Jännä juttu sinänsä, jos sopimus tosiaan syntyi pikavauhtia Tavin loukkaantumisen jälkeen kuten Etelä-Saimaan jutussa väitetään. Jos siis Tavi ei olisi loukkaantunut, olisiko jääty kokonaan ilman vahvistusta? Ilkeämpi voisi sanoa että onni onnettomuudessa...
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Joo, ei tainnut muuta tarttua haaviin. No, näillä mennään sitten. Toivotaan, että McI on mahd. pian pelikuntoinen...
 

Mucker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Joo, ei tainnut muuta tarttua haaviin. No, näillä mennään sitten. Toivotaan, että McI on mahd. pian pelikuntoinen...

Sitä sopii tosiaan toivoa. Mutta sillä välin ainakin itseä ilahduttaa, että Järvisen peli näyttää koko ajan nousujohteisemmalta. En toki väitä, että McIntyren tasolla vielä liikuttaisiin, mutta muutamia aika tyylikkäitä väläyksiä on näkynyt viime peleissä. Jos Järvinen kerää vielä lisää itseluottamusta ja alkaa käyttää kokoaan ja ulottuvuuttaan entistäkin paremmin hyväksi, niin hyviä asioita tapahtuu varmasti.

Pienoinen dilemma kakkosen pelissä kuitenkin mielestäni on, että Rau pelaa ehkä paremmin sentterinä kuin laiturina. Olisikin mielenkiintoista nähdä ketjulla pelivariaatioita, jossa sitäkin hyödynnettäisiin.
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Joo, ei tainnut muuta tarttua haaviin. No, näillä mennään sitten. Toivotaan, että McI on mahd. pian pelikuntoinen...

Niin joo, ollaan yleisökeskiarvoissa tavoitteen alla ja ei vissiin kaljakaan ole tehnyt kauppansa kuten ennen joten olisi ollut aikamoinen yllätys jos kaksi olisi tullut. Kärpille tuli, mutta hei ne on Kärpät.
 

UniqueSputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Pakkohan se on tässä vitutuksen lomassa ihmetellä Tirkkosen näkemystä ketjuista. Siellä on Rau sekä nyt Björkstrand, jotka pystyvät pelaamaan keskellä ja ennen kaikkea varmasti tekemään _tulosta_. Ainakaan Koho ei ole tällä kaudella asettanut rimaa kovin korkealle.

Millä ihmeen logiikalla (kaikella kunnioituksella rakasta kapteeniamme kohtaan) joukkueen ykkössentterinä on Koho, joka on tehnyt tänä vuonna 1+1. Siis viidessätoista ottelussa. Pitäisi olla jo itsestäänselvää, ettei viime kauden näytöillä enää ratsasteta.

Puollan jo yhden ottelun perusteella Björkstrandin siirtämistä keskelle. Mies pelaa vahvasti jokaisella osa-alueella, varmasti on luistin aluksi puolittain puolustuspäässä, mutta hyökkäyspäässäkin löysi tänään oivaltavia ratkaisuja, eikä homma mene kulmissa pyörimiseksi.

Järvinen-Björkstrand-Mankinen
Rau-McIntyre-Spina
Jokinen-Koho-Venäläinen
Leivo-Hämäläinen/Flinck-Virkkunen

Jotain uutta, jotain vanhaa. Pakko tälle on saatana jotain tehdä.
 

huhheijaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ihmetellyt tuota Kohon ykköskentän paikkaa jo puoli kautta, mutta näköjään se nyt nököttää siinä.

Tällä hetkellä varmaan itse pistäisin kentät muotoon:

Jokinen/Leivo-Björkstrand-Mankinen
Rau-Järvinen-Spina
Jokinen/Leivo-Koho-Venäläinen
Virkkunen-Flinck-Kuronen

McIntyren tullessa sitten samannäköistä kun Uniquella.
 

Daywalker-75

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, JäKi
Koho on kyllä oikeasti ollut paska tällä kaudella, turha tässä säästellä sanoja. Tänäänkin monessa tilanteessa vastustajan lähtiessä hyökkäämään, nousi Villen selkä suoraksi. Mitä vittua? Viime kaudella olisi ollut kaverin perseessä takakarvaamassa!

Kysyn vaan, onko tuolla asenteella ykkössetterin paikka oikea? Ja jos on jotain kipuja jossain, niin sitä paremmalla syyllä helvettiin sieltä! Ei ole enää Tavi-Koho-Mankinen -kenttää, niin voi Tavin poistuttua vaihtaa myös sentterin...
 

Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Kysyn vaan, onko tuolla asenteella ykkössetterin paikka oikea? Ja jos on jotain kipuja jossain, niin sitä paremmalla syyllä helvettiin sieltä! Ei ole enää Tavi-Koho-Mankinen -kenttää, niin voi Tavin poistuttua vaihtaa myös sentterin...

Näinpä. Ketjun harmonia särkynyt jo Tavin menetyksen myötä, niin ei se ainakaan paskemmaksi voi muuttua tuosta Kohon siirtämisen myötä. Viime peleissä Mankisella luistin liikkunut, mutta Koho jarruttaa Mankisen menoa. Rauta voisi kokeilla keskelle, koska menee hanakasti maalille. Koko kauden ajan ykkösen kolmikosta kukaan ei ole tehnyt maskia edes yv:llä.
 

Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Pitäisin Spina-Järvinen-Rau kolmikon kasassa, kun McIntyre palaa, Viiteen peliin kuitenkin 7 tehopistettä sekä Spinalla, että Massilla, tuo tahti riittää kakkosketjulle. Ykköseen sitten Björkstrand-McIntyre-Mankinen ja kolmoseen Jokinen-Koho-Venäläinen, neloseen riittääkin sitten valinnanvaraa. Ei heitetä vielä kirvestä kaivoon, tärkeimmät pelit on edessäpäin.
 

ahal

Jäsen
Pitäisin Spina-Järvinen-Rau kolmikon kasassa, kun McIntyre palaa, Viiteen peliin kuitenkin 7 tehopistettä sekä Spinalla, että Massilla, tuo tahti riittää kakkosketjulle. Ykköseen sitten Björkstrand-McIntyre-Mankinen ja kolmoseen Jokinen-Koho-Venäläinen, neloseen riittääkin sitten valinnanvaraa.
Juu, tämä on minunkin mieleeni. Nyt kannattaa olla hereillä ja kokeilla eri vaihtoehtoja, kun tuo vanha sapluuna ei pelitä. Tällä hetkellä näyttää, että Massi on yllättäen joukkueen arvokkain hyökkääjä. Pisteitä ropisee, aloitukset jää kovalla prosentilla ja alaspäinkin ehtii ja jaksaa. Kaiken lisäksi hymy karehtii kaverin huulilla tämän tästä, niin ei voi olla pitämättä.

Koholla taas ei kulje ollenkaan, mikä jarruttaa Mankisenkin peliä, mutta kyllä Jesse voisi vielä yrittää innostua tsemppaamaan. Vaikka nimi uudessa pahvissa jo olisikin. Jokisen Tommi on viime aikoina kalastellut lähinnä jäähyjä, joten 3-kenttä on passeli paikka. Virkkusen tahti on hiipunut sitten ensi kierrosten ja kaveri on vaipunut muiden rotaatiopelaajien tasolle. Liekö sitten todennut, että tyhjän saa pyytämättäkin eli paikan pelaavassa kokoonpanossa, kun painetta ulkoa ei juuri tule. Peksi voisi kokeilla myös Vainikaista ja Kurosta useammin.

Puolustuksen iloksi on todettava, että Rony alkaa olla hyvässä iskussa. Tänäänkin +1 ja luistin liikkuu eri tahtiin kuin muutama viikko sitten. Liekö valmis sopimus vapauttanut peli-ilon. Mutta parinvaihtoa on syytä harrastaa, sillä nappiin ilta ei mennyt.
 

Blur

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Seeprat, Kiekko-Espoo
Eilen nähtiin myös äärimmäisen älytön ja pöljyydessään mielenkiintoinen ylivoima'kuvio'.

Spina (muistaakseni) kulmassa, Salcido lähtee nousemaan viivalta ja kiertää reunaa pitkin maalin taakse. Maalin takaa syöttää Löfquistille viivalle, josta Sam pommittaa lämärin. Tässä vain oli sellainen iso virhe, että hyökkääjät nuoleskelivat Kisapuiston pleksejä (oliko siellä mukavia mammoja?), niin laukaus jäi aivan turhaksi ja taisi Ilves purkaakin.

DMI:n puuttuminen on vienyt kyllä joukkueen aivan suohon, yllätyksellisyys puuttuu aivan täysin. Rau tsemppaa hyvin, on sellainen voimahyökkääjä jota Spinan kaveriksi tarvitaan, mutta riittääkö Massin kädet ruokkimaan tuossa? Ketjuja lähtisin kokeilemaan näin:

Järvinen - DMI - Mankinen
Rau - Bjorkstrand - Spina
Jokinen - Koho - Venäläinen
Virkkunen/Leivo - Hämäläinen - Kuronen/Flinck
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös