Etelä-Saimaan urheilutoimittaja Heikki Sairanen kirjoitti viime viikolla täyttä asiaa kolumnissaan Arvostelun oikeus ja kohtuus (E-S, 9.9.)
Siinä hän esitteli Etelä-Saimaan Estarit-palstalle lähetettyä SaiPa-kriittiä ja kirjoitti muun muassa seuraavaa:
"ARVOSTELU ei suinkaan ole tuomittavaa, mutta arkailematta on sanottava, että kun jyrkintä parjaamista joukkuetta kohtaan esitetään jo ennen liigakauden alkua, se ei ole hedelmällisin tapa yrittää pitää SaiPa liigajoukkueena myös tulevan kauden jälkeen, ja myös tulevina vuosina. Väkisinkin joutuu miettimään, että kun SaiPan liigakausi alkaa ensi viikon torstaina Kisapuistossa, niin näissäkö alakuloisissa ja suorastaan pessimistisissä mielialoissa on taas huokaistava uutta kautta aloitettaessa?
Totta on, että menestys on kiertänyt SaiPan kaukaa viime vuosina. Viime kauteen lähdettiin suurin odotuksin, mutta keväällä SaiPa oli runkosarjassa sijalla 12.
Vihoiksikin se pisti. SaiPa on selvinnyt 24 SM-liigakautensa aikana playoff-otteluihin vain neljä kertaa. On selvää, ettei menestymättömyys tyydytä ketään, mutta ei ole myöskään oikein eikä kohtuullistakaan soitella tuomion pasuunoita jo ennen kauden alkua ellei arvostelu ole sitten pakkomielle.
URHEILULLISUUDEN menestymättömyyden kuuluvin merkki on usein joukkueen mollaaminen. Kannattajilla on tietysti oikeus ellei jopa velvollisuus olla kriittinen joukkuettaan kohtaan. Kritiikki kuitenkin jo ennen liigakautta herättää levottomuutta ja on hyvänä kasvualustana kaikenlaisille pessimistisille katsomuksille.
Arvostelu ei myöskään voi olla vaikuttamatta pelaajien alitajuntaan ja myös pelisuoritukseen. Tietääkseni Estareihin lähetetyt SaiPan mollaamiset eivät ole kuitenkaan SaiPan ihka oikeilta faneilta.
Alituisen mollaamisen sijaan arvostelijoiden sietäisi miettiä, mitä kaikkea tapahtuisikaan, jos SaiPa putoaisi liigakartalta. Sillä olisi suuri vaikutus monen ihmisen työhön ja myös Etelä-Karjalan näkyvyyteen maakunnan ulkopuolella.
Aina ei oikein tahdota ymmärtää, miten paljon Lappeenranta ja SaiPa ovat esillä valtakunnassa."
Monet lappeenrantalaiset (niin SaiPaa kannattavat kuin kannattamattomat) eivät todellakaan tunnu ymmärtävän SaiPan merkitystä Lappeenrannalle ja koko Etelä-Karjalalle. Itse olen lappeenrantalainen, mutta asunut jo yli 10 vuotta muualla. Silti todella usein muualla Suomessa liikkuessa, kun kerron kotiseudustani, nousee SaiPa ensimmäisenä puheenaiheena mieleen. Sillä on hillitön pr-arvo koko alueelle.
Nämä nettikeskustelut ovat myös paljastaneet, miten ilmapiiri Lappeenrannassa on muuttunut vuosien aikana. Itse katsoin SaiPan liigapelejä 80-luvulla ja 90-luvun alussa ja divaripelejä sen jälkeen. Hallille mentiin katsomaan oman kaupungin joukkuetta, mutta hallille meno oli myös sosiaalinen tapahtuma, jossa näki tuttuja. Oman joukkueen lisäksi kiinnosti vastapuoli. SaiPan divariaikanakin syntyi oma erikoinen suhde tiettyihin vastapuolen pelaajiin. SaPKon Gennadi Kurdin pelotti aina, koska kaveri oli niin hillittömän hyvä. KooKoo-pelit oli aina pakko voittaa, mutta Mikko Laaksonen teki sen usein vaikeaksi. Kiekko67:n paidassa pelanneelle Timo Nummelinille huudettiin ohjeita lähteä eläkkeelle, mutta joukkueen maalivahtitrio Kimmo Lecklin-Fredrik Norrena-Jani Hurme oli kova.
Ja sitten kun tuli liiganousu, kaupunki räjähti. Juhlinta jatkui pitkään. Sarjanoususta oli kulunut viikko, kun törmäsin pub Olterissa Jonas Hemmingiin ja olin ylpeä siitä, että sain tarjota kaverille tuopin.
Hurmos jatkui liigassa. Oli upeaa päästä hallille katsomaan niitä vastustajajoukkueiden pelaajia, joita aiemmin oli katsonut vain tv:stä. Seuraavilla kausilla sai nähdä livenä Raimo Helmisen, Mika Niemisen, Jan Calounin, Esa Keskisen ja Otto Janeckyn paluun kisapuistoon. Eihän meillä sen tasoisia tähtiä ollut rosterissamme, mutta olikin mahtavaa jännittää, miten meidä pieni ja pippurinen joukkueemme yrittää pistää kampoihin tunnetuille tähdille. Ja kotona monesti pistettiinkin.
Ja tuli niitä tähtiä ja suuria muistoja sitten joskus meillekin. Tuli McTavish, tuli Richter, tuli Machulda, tuli legendaarinen Jokerien kaato, tuli A:n Suomen mestaruus, Petteri Nokelainen lähti NHL:ään, tuli kausi jolloin SaiPa pisti pudotuspeleissä HIFK:n tähtisikermän ahtaalle, tuli kaikkien aikojen parhaisiin sputnikeihin kuuluva Lintner, ym.
Jossain vaiheessa matkan varrella kuitenkin se tärkein, eli SaiPa-henki, kuoli ja katosi katsomoista. Alettiin ottaa liian itsestään selvänä, että Lappeenrannassa on SaiPa, että meillä on oma liigajengi, jonka ansiosta nuo muiden joukkueidenkin kiekkotähdet tulevat viikottain Kisapuistoon. Kisapuiston hornankattila ei enää kiehunut, eivätkä enää edes Ville Peltosen ja Mikael Granlundin kaltaiset tähdet sytytä yleisöä samalla tavalla kuin nuo kirkkaimmat nimet vuosikymmentä aiemmin. Etelä-Karjalan talousalue ei ole juurikaan kasvanut 15 vuoden aikana, eikä SaiPan ole yhtään helpompaa repiä sieltä rahaa kuin aiemminkaan. Samalla yleisön vaatimustaso on kuitenkin kasvanut, eikä "Daavid vastaan Goljat" -asetelma enää kelpaa kaikille faneille. Osa äänestää jaloillaan ja purkaa ajatuksensa kritiikkinä estareissa, nettifoorumeilla tai torikeskusteluissa.
Jos kehitys jatkuu näin, saatetaan lähivuosina olla tilanteessa, jolloin SaiPa ei enää ole Daavid liigassa, vaan Goljat Mestiksessä. Silloin voidaan kaiholla muistella niitä päiviä, jolloin NHL:n portteja kolkuttelevat tähtipelaajat ja MM-mitalistit pelasivat Lappeenrannassa - meidän paidassa tai vastustajan.
Toivoisin, että mahdollisimman moni SaiPa-fani olisi jossain vaiheessa elämäänsä joutunut tilanteeseen, jossa hän asuu toisessa kaupungissa kuten minä. Syyskuusta huhtikuuhun välisenä aikana yritän aina ajoittaa kaikki Lappeenrannassa käymiseni sellaisille päiville ja viikonlopuille, jolloin SaiPalla on kotiottelu. Kaikki mahdollisuudet nähdä Sputnikit jäällä ovat harvinaista herkkua, jota arvostaa, vaikka ottelun lopputulos ei olisikaan toivottu. Ja vaikka tappiot syövät miestä, niin ainakin nekin herättävät tunteita. Onpa jotain mistä puhua bissellä pelin jälkeen.
Näin etäfanina on oppinut, että oman joukkueen liigapelien näkeminen livenä ei ole mitenkään itsestään selvää. Etelä-Karjalassa tuohon todellisuuteen joudutaan heräämään viimeistään sinä päivänä, jos joukkue urheilullisten tai taloudellisten syiden takia vaihtaa sarjaporrasta. Siinä vaiheessa se herääminen on valitettavasti jo myöhäistä.
