Maanantaina sain viimein useamman kuukauden odottelun jälkeen tuon sähköavusteisen työsuhdepolkupyörän kotiin. On muuten Superbissa käsittämätön takaloosteri, kun tuokin sinne sujahti kuin vettä vain. Aiemmin naureskelin samaa, kun lastasin 180cm pitkän kylpyammeen kyytiin.
Mutta niin. Ei ollut nastarenkaita liikkeessä tarjolla tähän hätään, niin olen käynyt ottamassa tyyppejä ihan perus maastonakeilla. Asfaltilla ja lyhyillä metsäpätkillä. Useampi vuosi on aikaa edellisestä fillarointikerrasta, joten kyllähän tuossa hanurin aika kipeäksi saa. Ja kyllä, satula on paikallaan ja oikeassa asennossa. Vähän jännittää painella tuolla menemään, kun tietyt tienpätkät ovat edelleen jäässä, kun ovat koko päivän varjossa. Auringon paistaessa tarkenee ajella oikein hyvin, vaikka varusteet ovat hyvinkin suboptimaaliset, mutta auringon laskettua tulee kyllä nopeasti helvatin kylmä. Etenkin sormista. En nyt tässä vaiheessa meinaa mitään kauteen sopivampia kamoja hankkia, joten täytyy polkea lenkkejä sopivampaan kellonaikaan.
Ajatus oli siirtyä pyöräilemään työmatkoja osittain niinä päivinä, kun toimistolle on pakko ahterinsa hinata. Matka olisi kokonaisuudessaan 70km/suunta, eli ihan sellaista matkaa ei viitsi, koska olen laiska. Mutta lähimmälle juna-asemalle n. 25km/siivu ja siitä sitten tsygä stogeen kyytiin ja perillä kilsan matka perille. Matka-aika pitenee todella paljon, kun autolla koko matkan hurauttaa tunnissa, mutta säästyypähän rahaa ja saa hyvää hyötyliikuntaa ainakin sen yhden kerran viikossa. Vielä on kuitenkin opeteltavaa mm. vaihteiden käytössä, koska tuolla sähköavustuksella jää herkästi liian iso vaihde ylämäissä päälle ja aiemmassa fillarissa ei tainnut olla vaihteita (ainakaan toimivia) kuin se yksi.