Sähköautoilu

  • 499 781
  • 4 600

Bay

Jäsen
Meidän perheelle tämä kirosana eli Lapin matka on kyllä ihan pelkästään suoritus. Siellä käydään 2-3 kertaa vuodessa ja matkaa tulee yleensä noin 1000km suuntaansa ja aikaa menee n 12-13 tuntia 2-3 nopealla pysäyksellä. Taukojen aikana syödään, käydään vessassa ja tankataan jos on tarvis, yhtään ylimääräistä minuutta ei käytetä jos ei ole tarvetta. Ja totta kai kun autoa ostetaan niin nämäkin matkat täytyy ottaa huomioon. Jos on 100% varma juttu että latauspaikka on pysätessä saatavilla toimintakuntoisena ja puolessa tunnissa valmista niin sitten ei olisi ongelmaa, odottaminen ei ole vaihtoehto. Nyt aloin vielä miettimään että paljonkohan suksiboksi katolla lyhentää sähköauton tomintamatkaa, en muista mistään lukeneeni.

Yhtään sähköautoa en ole ajanut, mutta en niitä vastaan ole mitenkään. Uskoisin jopa tykkääväni ja voisin esim ID4:n ostaa kakkosautoksi jolla ajetaan vain etelä-suomen teillä. On vain vielä turhan arvokas kakkosautoksi.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK

Tämä on kuin omasta kynästäni. Auto hommataan sellaisiin tarpeisiin kun ne ovat eivätkä tarpeet elä auton mukaan. Todellakaan ei ole hupuloitavissa latausodotteluja ja muita säätöjä Lappiin ajaessa. Mutta en ihmettelisi vaikka tekniikan kehittyessä tilanne voisi vaikka 10 vuoden kuluttua olla toinen.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Meidän perheelle tämä kirosana eli Lapin matka on kyllä ihan pelkästään suoritus. Siellä käydään 2-3 kertaa vuodessa ja matkaa tulee yleensä noin 1000km suuntaansa ja aikaa menee n 12-13 tuntia 2-3 nopealla pysäyksellä. Taukojen aikana syödään, käydään vessassa ja tankataan jos on tarvis, yhtään ylimääräistä minuutta ei käytetä jos ei ole tarvetta. Ja totta kai kun autoa ostetaan niin nämäkin matkat täytyy ottaa huomioon. Jos on 100% varma juttu että latauspaikka on pysätessä saatavilla toimintakuntoisena ja puolessa tunnissa valmista niin sitten ei olisi ongelmaa, odottaminen ei ole vaihtoehto.
Ihan ajatusleikkinä, millainen seteli pitäisi lyödä käteen, että odottaminen olisi vaihtoehto? Riittäisikö 50€ per odotuskerta, eli ilmaiset ruuat perheelle? 100€? 500€? Summa voisi simuloida sitä, paljonko autoilu tulisi vuositasolla halvemmaksi sähköllä kuin polttiksella (ottamatta nyt kantaa että mikä se kustannusvaikutus juuri sinun tapauksessasi oikeasti olisi). Jollain summalla odottamisesta kuitenkin varmaan jo tulisi vaihtoehto? @opelix voi myös vastata.
 
vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Olen varma että menee käyttövoimat 5-10 vuoden sisällä uusiin puihin. Ja sähköauto ei ole voittaja.
Tämä on kuin omasta kynästäni. Auto hommataan sellaisiin tarpeisiin kun ne ovat eivätkä tarpeet elä auton mukaan. Todellakaan ei ole hupuloitavissa latausodotteluja ja muita säätöjä Lappiin ajaessa. Mutta en ihmettelisi vaikka tekniikan kehittyessä tilanne voisi vaikka 10 vuoden kuluttua olla toinen.
Mahtava henkilökohtainen kehittyminen kahdessa päivässä! Kyllä se siitä vielä!

Autojenhan ei tarvitse enää liiemmin kehittyä, 800V akkutekniikalla päästään 10min latauksella 350kW tehoilla jo niin pitkälle, ettei voi jäädä siitä kiinni. Enää pitää saada noita 350kW latureita teiden varteen.
 
Bay

Jäsen
Ihan ajatusleikkinä, millainen seteli pitäisi lyödä käteen, että odottaminen olisi vaihtoehto? Riittäisikö 50€ per odotuskerta, eli ilmaiset ruuat perheelle? 100€? 500€? Summa voisi simuloida sitä, paljonko autoilu tulisi vuositasolla halvemmaksi sähköllä kuin polttiksella (ottamatta nyt kantaa että mikä se kustannusvaikutus juuri sinun tapauksessasi oikeasti olisi). Jollain summalla odottamisesta kuitenkin varmaan jo tulisi vaihtoehto? @opelix voi myös vastata.

Enpä osaa sanoa, ei ole tullut pohdittua. Ensi fiiliksellä sanoisin että aika iso summa saisi olla kyseessä. Yleensä lähdemme ajamaan ~5.00 aamulla jolloin perillä ollaan klo 17-18 riippuen liikenteestä ja nopeusrajoituksista. Yleensä ei kai kovin paljon myöhempää avaimia joka paikasta mökkiin saa noudettuakaan eikä iltamyöhäänkään viitsisi tavaroiden purkua ym. majoittumista jättää. Ajomatka on suorite/välttämätön paha molempiin suuntiin, välissä kuusi hauskaa päivää :)
 
Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
hto. Nyt aloin vielä miettimään että paljonkohan suksiboksi katolla lyhentää sähköauton tomintamatkaa, en muista mistään lukeneeni
Boksi lisää kulutusta n 10-15%. Talven pakkaskelit 20%. Ja jos ajonopeus nousee yli 80-90km/h myös se nostaa kulutusta vrt ilmoitettu range.
Mutta sama juttu kuin peräkärrylläkin. Ei se siellä katolla koko ajan ole. 5-6 krt/v?
 
Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
Onkohan missään tutkittu, kuinka paljon sähköauton akku menettää kapasiteettiaan vaikka viidessä vuodessa?
Kennovalmistajien mukaan kesto on 1500-3000 täyttösykliä. N 1milj/km. Tämän jälkeen akun teho on n 80% alkuperäisestä. Eli ei se akku ekana hyydy.
Takuu usein vain 100.000km. Jälleenmyyntiarvo tuon jälkeen pienenee luultavasti roimasti.
 
Bay

Jäsen
Boksi lisää kulutusta n 10-15%. Talven pakkaskelit 20%. Ja jos ajonopeus nousee yli 80-90km/h myös se nostaa kulutusta vrt ilmoitettu range.
Mutta sama juttu kuin peräkärrylläkin. Ei se siellä katolla koko ajan ole. 5-6 krt/v?

Kyllä mulla on koko hiihtokauden ajan. Siellä kulkee sekä laskettelusukset että murtsikat. Tulee vähemmän lunta autoon sisälle. Lähinnä tuolla pohdinnallani mietin vain tuota pidempää ajomatkaa että paljonko boksi lyhentää rangea ja pidentää matkantekoa. Mutta en siis ole ostamassa shköautoa joten tämä tästä, enkä ole sähköautovastainenkaan. Edessä sellaisen ostaminen varmasti 10 vuoden aikaikkunalla on.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei se täyssähkö (ainakaan vielä) optimaalinen ole jos:
  • Ei voi ladata kotona
  • Ajaa Lappiin useasti todella lyhyillä tauoilla
  • Tarvitsee paljon tavaratilaa
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Onkohan missään tutkittu, kuinka paljon sähköauton akku menettää kapasiteettiaan vaikka viidessä vuodessa?

Erittäin autokohtaista. Teslan tekniikalla aivan ykkösprosentteja, joissain varhaisissa sen 20 %. Nyt markkinoille tulevissa varmaan pyöritään siellä yksittäisten prosenttien tasossa.
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Nyt aloin vielä miettimään että paljonkohan suksiboksi katolla lyhentää sähköauton tomintamatkaa, en muista mistään lukeneeni.

Meillä suksiboksi aika monella reissulla Enyaqin katolla ja syksyllä kun lämpöä oli sen 10 astetta ja kuiva keli, range maantiellä mittarinopeudella 125km/h oli noin 200km. Kulutus muistaakseni 27-28kwh/100km.

Takaisin tultiin hieman eri reittiä ja aika paljon oli 80km/h nopeusrajoitettuja teitä, kulutus takaisin tullessa noin 24kwh/100km. Ilman boksia kulutus 15-20kwh/100km. 120 nopeudessa toki kulutus aika suurta riippumatta siitä, onko boksia vai ei.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
120 nopeudessa toki kulutus aika suurta riippumatta siitä, onko boksia vai ei.
Boksin ts ilmanvastuksen vaikutus varmaankin vain korostuu mitä kovempaa ajetaan. Epäilyttävän iso lisäys kyllä tuossa 80km/h nopeudessakin, 20-60%?
 
Tuamas

Jäsen
Ei se täyssähkö (ainakaan vielä) optimaalinen ole jos:
  • Ei voi ladata kotona
  • Ajaa Lappiin useasti todella lyhyillä tauoilla
  • Tarvitsee paljon tavaratilaa

Tähän voisi vielä lisätä:

- Ei ole halua suunnitella pidempiä matkoja ollenkaan
- Ei ole halua ladata äppiä puhelimeen

Se on selvää, että täyssähköt eivät ole kaikille optimaalinen ratkaisu ainakaan vielä, mutta suurelle osalle ne soveltuvat jo nyt, vaikka ollaan vasta ensimmäisessä laajemman tarjonnan sukupolvessa.

Kauhean pitkälle menevien johtopäätösten tekeminen nykyisestä tarjonnasta ja latausverkosta on sama kuin olisi aikanaan todennut diesel-autot kelvottomiksi turbottomien ensimmäisen dieselkoneiden aallon aikana.
 
Meiken

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei se täyssähkö (ainakaan vielä) optimaalinen ole jos:
  • Ei voi ladata kotona
  • Ajaa Lappiin useasti todella lyhyillä tauoilla
  • Tarvitsee paljon tavaratilaa

Tuohon voi lisätä yhden pompulan, että ammattikäyttöön ei myöskään optimaalinen vaihtoehto. Näin taksiyrittäjän näkökulmasta sähköautojen kantamat ovat auttamatta liian pieniä. En tiedä, miten tämä käytännössä toimii suurissa kaupungeissa, mutta itse ajan tällaisessa pienehkössä maaseutukaupungissa ja päivittäiset ajokilometrit arkisin ovat yleensä sen 400-500km. Viikonloppuisin tulee ajettua pidempää päivää, jolloin tulee usein ajettua jo se 600km.
 
Blue F

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Aamustartissa alkoi plugari-Volvo herjata, että tankissa oleva bensiini on vanhentunutta (tankattu juhannusreissun jälkeen) ja pakotti auton liikenteeseen polttomoottorin voimin, kuluttaakseen "vanhentuneen" ysivitosen pois. Hybridi asetuksen muutin ecolle, mutta se ei ainakaan auttanut asiaan, vaan pakokaasun tupruuttelu jatkui. Käsikirjaa en viitsinyt kaivaa esille tarkastaakseni saako tuon ilmastomyrkytyksen jollain muulla lailla pois. Tankkasin 7 litraa tuoretta myrkkyä ja jo maistui ruotsinihmeelle taas puhdas ja ennen kaikkea halpa pistorasia-kruisailu.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Se on selvää, että täyssähköt eivät ole kaikille optimaalinen ratkaisu ainakaan vielä, mutta suurelle osalle ne soveltuvat jo nyt, vaikka ollaan vasta ensimmäisessä laajemman tarjonnan sukupolvessa.
Tämä on totta. Monelle (varsinkin kaupunkilaiselle) lataushybridi on myös parempi ratkaisu.

Tuohon voi lisätä yhden pompulan, että ammattikäyttöön ei myöskään optimaalinen vaihtoehto. Näin taksiyrittäjän näkökulmasta sähköautojen kantamat ovat auttamatta liian pieniä. En tiedä, miten tämä käytännössä toimii suurissa kaupungeissa, mutta itse ajan tällaisessa pienehkössä maaseutukaupungissa ja päivittäiset ajokilometrit arkisin ovat yleensä sen 400-500km. Viikonloppuisin tulee ajettua pidempää päivää, jolloin tulee usein ajettua jo se 600km.
Taksitolpilla pitäisi olla latausmahdollisuus. Eiköhän sellainen vielä jollain aikataululla tule... Tällä hetkellä toki kuten kirjoititkin.
 
Tuamas

Jäsen
Tuohon voi lisätä yhden pompulan, että ammattikäyttöön ei myöskään optimaalinen vaihtoehto. Näin taksiyrittäjän näkökulmasta sähköautojen kantamat ovat auttamatta liian pieniä. En tiedä, miten tämä käytännössä toimii suurissa kaupungeissa, mutta itse ajan tällaisessa pienehkössä maaseutukaupungissa ja päivittäiset ajokilometrit arkisin ovat yleensä sen 400-500km. Viikonloppuisin tulee ajettua pidempää päivää, jolloin tulee usein ajettua jo se 600km.

Taksikäyttöön Tesla S Long range plus (652 km WLTP-range) tai Mersun EQS (756 km WLTP-range) osuvat aika monelle jo, toki näissä hankintahinta on aika kova, mutta polttoaineessa säästöä tulee noilla kilsoilla jo melkoisesti tasaamaan eroa hankintahinnassa.
 
Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Meillä suksiboksi aika monella reissulla Enyaqin katolla ja syksyllä kun lämpöä oli sen 10 astetta ja kuiva keli, range maantiellä mittarinopeudella 125km/h oli noin 200km. Kulutus muistaakseni 27-28kwh/100km.

Takaisin tultiin hieman eri reittiä ja aika paljon oli 80km/h nopeusrajoitettuja teitä, kulutus takaisin tullessa noin 24kwh/100km. Ilman boksia kulutus 15-20kwh/100km. 120 nopeudessa toki kulutus aika suurta riippumatta siitä, onko boksia vai ei.

Onko kyseessä Enyaq 60 vai 80? 200 km range tarkoittaa siis käytännössä lataustaukoa melkeinpä 150 km välein jos boksi katolla ja ajaa reipasta vauhtia (ottaen huomioon ettei voi oikein nollaksi ajaa ja että latausnopeus laskee 80% ylittyessä). Ja mitä se range onkin jos lämpötila on vaikka -10 tai -25? Eli ei sitä Lapin reissua ihan kahdella / kolmella kahvi- /lounastauolla ajeta.
 
Vaikka olenkin samaa mieltä loppupäätelmästä, niin ei sitä Lappiin ajettaessa kovinkaan suurta osaa matkasta pääse ajamaan 120 km/h. Ainakin jos liikennesääntöjen mukaan ajelee.
 
Tuamas

Jäsen
Tämä on totta. Monelle (varsinkin kaupunkilaiselle) lataushybridi on myös parempi ratkaisu.

Hjuu, sinänsä näissä keskusteluissa on hauskaa se kuinka tietty porukka korostaa, että sähköauto olisi validi ratkaisu lähinnä kaupunkilaisille Etelä-Suomessa, vaikka näille lataushybridi on usein paremmin soveltuva.

Kun tosiasiassa se pienessä taajamassa/maaseudulla omakotitalossa asuva, jolla on pitkähköt työ- ja asiointimatkat on se joka hyötyy eniten täyssähköautosta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Boksin ts ilmanvastuksen vaikutus varmaankin vain korostuu mitä kovempaa ajetaan. Epäilyttävän iso lisäys kyllä tuossa 80km/h nopeudessakin, 20-60%?

Jotain tuollaista. En nyt ihan tarkkaan noita kulutuslukuja muista, mutta sen muistan, että kohteena siis Holiday Club Saimaa ja lähtö Itä-Helsingistä. Mennessä ensimmäinen lataus Kotkassa Citymarketin pihalla 120km jälkeen, jolloin range näytti vielä 80km (ei siis varmasti olisi tuota päässyt, eli ei ihan 200km tuo range) ja takaisin tullessa eka lataus vasta Pernajassa ABC Kuninkaantiellä.

Onko kyseessä Enyaq 60 vai 80? 200 km range tarkoittaa siis käytännössä lataustaukoa melkeinpä 150 km välein jos boksi katolla ja ajaa reipasta vauhtia (ottaen huomioon ettei voi oikein nollaksi ajaa ja että latausnopeus laskee 80% ylittyessä). Ja mitä se range onkin jos lämpötila on vaikka -10 tai -25? Eli ei sitä Lapin reissua ihan kahdella / kolmella kahvi- /lounastauolla ajeta.

60. Ja juu sitähän se tarkoittaa boksin kanssa, että täytyy varautua useampiin pysähdyksiin. Onneksi itsellä ei ainakaan autoreissuilla ikinä mikään kiire :) Mutta joo, ei Lappiin kyllä muutamalla pysähdyksellä ajeta.
 
Meiken

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Taksikäyttöön Tesla S Long range plus (652 km WLTP-range) tai Mersun EQS (756 km WLTP-range) osuvat aika monelle jo, toki näissä hankintahinta on aika kova, mutta polttoaineessa säästöä tulee noilla kilsoilla jo melkoisesti tasaamaan eroa hankintahinnassa.

Kävin koeajamassa tuota mersun EQS, kun se oli paikallisessa liikkeessä mahdollista. Paikalla oli myös maahantuojan edustaja. Kysyin, että mikä tuo range käytännössä on talviolosuhteissa, niin edustaja myönsi suoraan, että se putoaa sinne 400km paikkeille. Eli pudotus on todella raju. Ja todellakin hankintahinta on sitä luokkaa, ettei tarvitse edes haaveilla tuosta vaihtoehdosta.
 
444

Jäsen
Tämä on kuin omasta kynästäni. Auto hommataan sellaisiin tarpeisiin kun ne ovat eivätkä tarpeet elä auton mukaan. Todellakaan ei ole hupuloitavissa latausodotteluja ja muita säätöjä Lappiin ajaessa. Mutta en ihmettelisi vaikka tekniikan kehittyessä tilanne voisi vaikka 10 vuoden kuluttua olla toinen.
Eihän sitä tekniikkaa kannata enää kehittää tämän kisan häviävään teknologiaan. Nyt vain all in vetyyn ja synteettisiin polttoaineisiin.

Ja sitten takaisin realismiin: tätähän täällä on toitotettu yhden jos toisenkin toimesta jo useampaan kertaan. Eli se mikä tilanne on juuri nyt, juuri tällä hetkellä ei tarkoita, että tilanne ei muuttuisi parempaan suuntaan kaiken aikaa niin infran kuin akkuteknologiankin suhteen, latausnopeuksista puhumattakaan. Kaikki tämä on kehittynyt tähänkin asti, täysin ilman pakottavaa tarvetta. Nyt kun bensa- ja diesellotkojen valmistus lakkaa 2035, niin on lisäksi se pakottava tarve. Täyssähkö ei ole vielä tänä päivänä paras vaihtoehto aivan kaikille, mutta se on sitä jo huomattavan suurelle osalle. Totta kai vannoutuneet bensalenkkarit vastustavat. Tulevat aina vastustamaan. Eivätkä ihan kiusallakaan tule koskaan edes harkitsemaan, että miettisivät omia matkustustottumuksiaan. Eikä kukaan tosiaan myöskään pakota niin tekemään. Jokainen tyylillään.
 
Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Samaa asiaa mitä täällä (tai autoiluketjussa) juteltu, eli Tesla ei välttämättä ole paras vaihtoehto sähköautoiluun. Asiaan perehtyneet tämän varmasti ovat jo tienneet pidemmän aikaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös