Mainos

Sähköautoilu

  • 571 828
  • 5 054

Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Eipä tässä suurempia tuskia ole autoilun suhteen, kuten todettua, Tesla on tietokone neljällä pyörällä ja siihen tulee silloin suhtauduttua vähän eri tavoin kuin perusautoon.

Tuohon heittooni viitekehyksenä oli taannoinen keskustelumme sähköketjussa, silloin kun Styge totesi, että aina voi asua omakotitaloa helpommin kerrostalossa. Näinhän se on, mutta sitten menettää mahdollisesti muita etuja.

Valintojen maailman viljely on oikeasti mielenvikainen ilmaisu.

PS Euroon en ole koskaan väittänyt päässeeni. Kotilautauksessa 2-3 euroa per 100 km kaasujalasta riippuen.

Heh. Ihan asiallinen huomio se oli. Toki sen joku muu saattoi ehkä ymmärtää eri kontekstissa toisella tavalla. Itse kyllä uskon, että hyvin suurelle osalle sähköauto olisi ihan pätevä vaihtoehto, vaikka kotilatausta ei olisikaan. Ja kyllähän nuo kotilataukset aika nopeasti yleistyy myös taoyhtiöissä. Toki sekin muutos ottaa aikansa, niin kuin koko liikenteen sähköistyminen muutenkin. Suurimmalle osalle taitaa isoin ongelma kuitekin olla omassa taloudessa vaihdon suhteen. Varsinkin, kun rahoituskulut on samaan aikaa kasvaneet. Toisilla sitten joku muu. Itse nyt kuulun tuohon jälkimmäiseen, mutta ei tässä nyt itsestään jaksa alkaa tekemään sen kummempaa esimerkkiä. Varmaan sitä joskus on kuitenkin jossain jo sivunnut.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Eipä esimerkiksi tässä maalaiskunnassa ole kauppojen parkkipaikoilla latausmahdollisuutta. Ainoat pisteet löytyy tuolta Nesteen pihasta.

Maalaiskunnissa ylivoimaisella valtaosalla on se latausmahdollisuus tai vähintään sellaisen laittaminen helppoa kotona, kun asutaan pientalovaltaisesti. Kaupungeissa on aivan eri luokan tarve suurteholataukselle. Varmaankin sana "kauppakeskus" oli noteerattavissa.

Aina voitte keksiä selityksiä ja tekosyitä lisää toki. Ihan jokaiselle sähköautoilu ei varmaan koskaan sovi - vain 99,x prosentille tietyllä aikavälillä.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Omalla maaseutupaikkakunnalla taitaa olla 4 eri paikassa latauspiste.

Itse asun kerrostalossa, jossa ei ole oikeastaan saumaa ladata. Lämmitystolppa on, mutta antaa 2 tuntia kerrallaan sähköä. Työmatka on kävellä ulko-ovelta parkkipaikalta työautolle ja lähteä sillä ajoon.

Ammatissani ei täyssähköauto ole vielä mielestäni sopiva. Tai ainakin siinä on omat haasteensa ja en kyllä ole valmis lähtemään siihen "pelleilyyn" nykyisillä rangeilla?

Onko muuten ryhmässä jengiä, jotka asuvat rivi-/kerrostalossa johon on rakennettu tai suunnitteilla rakentaa latausmahdollisuus...

Millaisista projekteista on kyse

- Montako latausasemaa pihassa on / tulee olemaan
- Joudutaanko talon pääsyöttökaapeli uusimaan, jos vaikka varaudutaan tulevaisuudessa maalämpöön siirtymistä
- Miten on pääsulakkeiden kanssa, pitääkö vaihtaa isommat
- Tuleeko omat mittarit latausasemiin vai kytketäänkö mahdollisesti asuntojen mittareihin
- Pitääkö vetää keskuksesta uudet johdot latausasemille

Millaiset kustannukset olivat / tulevat olemaan ja miten ne jaukutuivat / jakautuvat
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
En asu rivitalossa enkä kerrostalossa, mutta projekteina on kokemusta. Tässä tietenkin ensimmäinen trade-off on, otetaanko yksivaihetolppa vai oikeasti latausasema - se riippuu kovin monesta asiasta.

Jos vain siirrytään yksivaiheiseen sukolataukseen, pääsyöttöjä ei tarvitse ainakaan latausten takia uusia ~koskaan. Pääsulakkeet ja johdotus yksittäiseen tolppaan ovat sitten ihan hänessään, millaiset talossa ovat. Helpoin tapa, ei välttämättä käyttäjälle halvin toki, on ottaa jokin alan yritys väliin, joka hoitaa älytolpan, perii vuokran siitä ja hoitaa laskutuksen sen kautta, eli vaihtaa mittarikentille tolppien "päät". Tämä silloin, jos eivät ole mittaroituja suoraan asukkaille - sehän enimmäkseen riippuu siitä, ovatko paikat asuntokohtaiset ja missä ne sijaitsevat. Jos mittarointi on olemassa, aika yleinen vaihtoehto on ostaa jokin Piharasia Muovirasiat - 8MMO466S - Satmatic tämäntyyppinen pää tolppaan.

Mittarikentille taitavat erittäin harvinaisia olla varsinaiset latausasemat, mutta niitäkin voi ongelmitta asentaa, jos vain johdotus ja sulakkeet ovat riittävät.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Kiitos viestistäsi @DAF se lämmittää mieltä etenkin kun se Sinulta on....

Itse asun 70 luvun alun kerrostalossa. Pihassa 10 normi lämmitystolppaa. Vielä ei ole ollut puhetta latausjärjestelmistä. Aika näyttää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ikäjakauma on mallia suht vanhaa ja osalla ei ole edes autoa siinä.
Kustannusten kannalta tulee varmaan vääntöä, omasta mielestäni autottomien ei pidä joutua kustannuksia maksamaan. He eivät järjestelmästä mitään hyödy
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Hyötyvät. Kämpän myyntiarvo nousee, jos latausinfra on kunnossa.

Valitettavasti ei vaan täällä periferiassa vaikuta. Asuntojen hinnat ovat aivan pohjamudissa ja myyntiajat ovat todella pitkiä.
Taloon on mun aikana uusittu putket, ilkunat ja laitettu maalämpö. Kustannus noista mun osalta n. 13 tonnia. Ei asunnon hinta ole samassa suhteessa noussut mitä itse maksoin
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Suurimmalle osalle taitaa isoin ongelma kuitekin olla omassa taloudessa vaihdon suhteen. Varsinkin, kun rahoituskulut on samaan aikaa kasvaneet.
Rahoituskulujen lisäksi (uusien) sähköautojen hinnat ovat myös nousseet merkittävästi. Pidin ihan fuulana kun tälläkin palstalla todettiin, että uusien sähköautojen hinnat laskevat kun teknologia kehittyy. Noh ehkä jokin teknologinen läpimurto tulee ja laskee esimerkiksi 10 prosentilla, mutta merkitseekö paljoakaan jos muina vuosina hinnat nousevat 5 prosentin vuositahtia?

Ovathan ne kalliita ei sitä voi kieltää. Paljon ajaville vaihto diesel-autosta on yleensä kannattavaa. Kaupunkilaisille lataushybridi on yleensö taloudellisesti parempi vaihtoehto.
 
kharon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Itse asun 70 luvun alun kerrostalossa. Pihassa 10 normi lämmitystolppaa. Vielä ei ole ollut puhetta latausjärjestelmistä. Aika näyttää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ikäjakauma on mallia suht vanhaa ja osalla ei ole edes autoa siinä.

Me asennettiin ihan vaan uusi rasia autokatokseen nykyisen tolpan rinnalle. Rasiassa on kWH mittari ja sillä saa jatkuvan virran 3,6kWh:n nopeudella, mutta auton oma piuha rajoittaa 2,6kWh:n nopeuteen. Se on riittänyt hyvin, vaikka kilometrejä vuoteen tulee 40k. Välillä voi kaupassa käydessä vierailla pikalatausasemalla, jos tarvetta nopeamapaan lataukseen.

Maksan taloyhtiölle sähköennakkoa 100€/kk ja mittari luetaan kerran vuodessa tasauslaskutusta varten. Sähkön hinta on se, mitä taloyhtiökin sähköstä maksaa. Teimme sopimuspaperin, jossa osakas vastaa kaikista asennuskustannuksista ja mahdollisista korjaus/poistokustannuksista, jos joskus taloyhtiö asennuttaa omam järjestelmän.

Taloyhtiöllä ei pitäisi olla mitään ongelmaa tuollaisen järjestelyn kanssa, joa sähkömies käy vielä ennakkoon varmistamassa, että sulakkeet kestää. Yhden auton hidaslatauksessa ei ongelmia pitäisi tulla, jos nykyinen järjestelmä on sallinut esim. Sisätilan lämmittimen.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Taisinkin sitten vain muistaa väärin. Mukavaa, että sähköautoilu on sujunut ilman suurempia arjen hankaluuksia ja edullisesti. ;)
Taisit sekoittaa palstalaiseen, joka ajeli Hyundai Ioniqilla ja halvalla sähkösopparilla ainakin vielä kesäaikaan noita euron siivuja.

Mulla kotisähkö maksaa ensi kesän ylitse siirtomaksuineen ja veroineen vaille 15 senttiä/kWh, mutta lasken tuolla 15:llä. ABC:n latausasemia on tullut käytettyä reissun päällä, 0,25-0,35 snt/kWh tuolloin. Suurin osa ajosta kuitenkin kotilatauksella. Eli sadan kilsan kulut pääasiassa alle kolmen euron tai siinä kieppeillä, reissussa 5-7 euroa.

Pajalla auto tosiaan oli vajaa kaksi viikkoa, kun ajoin routakuoppaan ja rikoin jonkin nopeusanturin. Oma moka siis mieluummin kuin auton. Huonosti toimiva pyyhinautomatiikka on tällä hetkellä ärsyttävin ominaisuus, mutta koska muitakin virheitä on korjattu päivityksillä, eiköhän tämäkin saada.
 
Me asennettiin ihan vaan uusi rasia autokatokseen nykyisen tolpan rinnalle. Rasiassa on kWH mittari ja sillä saa jatkuvan virran 3,6kWh:n nopeudella, mutta auton oma piuha rajoittaa 2,6kWh:n nopeuteen. Se on riittänyt hyvin, vaikka kilometrejä vuoteen tulee 40k. Välillä voi kaupassa käydessä vierailla pikalatausasemalla, jos tarvetta nopeamapaan lataukseen.

Maksan taloyhtiölle sähköennakkoa 100€/kk ja mittari luetaan kerran vuodessa tasauslaskutusta varten. Sähkön hinta on se, mitä taloyhtiökin sähköstä maksaa. Teimme sopimuspaperin, jossa osakas vastaa kaikista asennuskustannuksista ja mahdollisista korjaus/poistokustannuksista, jos joskus taloyhtiö asennuttaa omam järjestelmän.

Taloyhtiöllä ei pitäisi olla mitään ongelmaa tuollaisen järjestelyn kanssa, joa sähkömies käy vielä ennakkoon varmistamassa, että sulakkeet kestää. Yhden auton hidaslatauksessa ei ongelmia pitäisi tulla, jos nykyinen järjestelmä on sallinut esim. Sisätilan lämmittimen.
Meillä varsin samantyylinen ratkaisu, sillä erotuksella että laskutetaan kahdesti vuodessa toteutuneen kulutuksen mukaan ilman ennakoita. Aluksi joutui vain hieman taistelemaan ja perustelemaan miksi taloyhtiö ei voi kieltää ”musta tuntuu”- perusteella auton latausta.

Ongelma taloyhtiöllä siis oli että kaikki eivät voi ladata yhtäaikaa (16 autopaikkaa ja 8 voisi ladata nykyisillä piuhoilla samaan aikaan) eikä ole suunnitelmaa saneerata sähköverkkoa latausta tukevaksi joten kielletään kaikilta. Tein sitten kyselyä kuinka monella on aikaeissa hankkia ladattava auto 3v sisällä eikä kukaan ilmoittautunut joten tultiin siihen tulokseen että ongelmaa ei sittenkään ole.

Kannattaa siis näissä olla tarkkana, meillä taloyhtiön hallituksessa asiaa alunperin ”selvittänyt” henkilö oli sitä mieltä että latureita ei kannata laittaa jos ei saa pikalatureita kun ovat niin kalliita. Oli siis tilaamassa 16x 100kWh pönttöjä pihaan ja kustannusarvio oli ollut vähemmän yllättäen yli budjetin.
 
4

444

Tässä on nyt n. pari viikkoa päästelty plugarilla menemään. Muutama päivä kotilatausmahdollisuudella. Talvikeleillä ei kovin suurta auvoa ole luvassa, kun range kylmänä liikkeelle lähtiessä täydellä akulla on vähän reilut 30 km. Kauppareissuilla olen tökännyt auton piuhan päähän, vaikka sieltä ei enempää kuin 3,6kWh sisään tulekaan, mutta koska se kauppa on n. 18 kilometrin päässä, niin tuolla on nyt turvattu myös kotimatka pelkällä sähköllä. Virran ja Plugitin latauspisteillä hinta on 0,15-0,16€/kWh eli vähän edullisempaa kuin kotona lataaminen siirtoineen ja veroineen. Lisäbonuksena lämmin parkkihalli. Paikallisessa Citymarketissa Type2-latauspisteet ovat poissa käytöstä (tai ei vielä otettu käyttöön), joten sen hinnoista en tiedä. Lähempänä toki olisi kuin muut.
Vaikka kulutus nyt onkin melko rapsakkaa täyssähköihin verrattuna, niin halvemmaksi se silti tulee kuin bensalla ajo tai vaihtoehtoisesti tuolla nelivetodieselillä ajo. Bensalla ajokin tulee halvemmaksi kuin tuo viimeksi mainittu. Valitettavasti turhan paljon tulee yhä noita yli 200km siivuja Tampereelle, jolloin sähköstä ei niin suuresti pääse nauttimaan. Perjantain paskakelissä bensaa meni lopulta 4,1l/100km kun 90% akkuvarauksella lähti liikkeelle. Tampereen päässä olen tyrkännyt auton yöksi paikallisen uimahallin parkkiin lataukseen, jonne on mukavan lyhyt kävelymatka ja kyseessä on 3h kiekkopaikka klo 6-21 ajalla, joten aamulla voi rauhaksiin heräillä ja käydä keräämässä autonsa sieltä pois.

Vielä jonain päivänä täyssähkön maailmaan, kun tässä kohtaa ei löytynyt sopivan kokoista riittävän edullisesti.
 
Outsider

Jäsen
Itse odottelen ehtiikö päästä nauttimaan halvoista kilometreistä ja pysyykö työpaikalla edelleen latauksen hintana kiinteä 15€/kk, jota vähän epäilen, vai ladataanko pelkästään kotona. Kotona sähkö maksaa ainakin vielä seuraavat 1,5 vuotta kokonaisuutena vajaat 25 senttiä/kWh, niin aika huomattavasta erosta kyse.
 
Särki

Jäsen
Siinä viidessä minuutissa olisit kyllä ladannut tuon 30 minuutin ajot ja olisit kerennyt kotiin lataamaan ja katsomaan peliä. Yksi yhteen ajotyyliä ei kannata ajatella polttomoottoriautoon, koska autoilu ajateltava vähän eritavoin.
Niin olisinkin ja ehdin nytkin kun lorotin bensaa tankkiin, nuo Tesla kuskit eivät ehtineet. Ja se näkyi kuskien naamasta ja kauas.
Tuli vaan itselle tuosta tilanteessa oivallus mistä itse on valmis maksamaan (polttoaine) ja mistä ei (aika).
 
kharon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Kai se taloyhtiö voi sen kieltää ihan tuolla perusteella, mutta toki kieltävät latauksen usein turhaan.
Tuohon kieltämisen mahdollisuuteen vaikuttaa jonkun verran se, onko paikat osakkeina ja onko niille omat sähköliittymät. Hölmöä kieltäminen on, vaikuttaa jos asuntojen arvoihin, ainakaan itse en enää ostaisi sellaisesta taloyhtiöstä asuntoa, johon atauspaikkaa ei ole mahdollista rakentaa.
 
12961

Jäsen
Noi muna-autot menee kyllä pienellä energialla eteenpäin. Tuolla facebookin polestar ryhmässä on saatu melko hurjia talvikulutuksia nurkka-ajeluissa. Muistaakseni jotain minimissään 50kwh/100km sellasessa muutamia kilsoja ajoa - hetken stoppi - taas ajoa jne..

Kulutuksen saa kyllä melkoiseksi ainakin jos esilämmitys on runsaassa käytössä. Ainakin mersun kulutusmittari tuntuisi ottavan huomioon myös esilämmitykset.

Tänään kolme 5-10 min ajosuoritetta ja jokaiseen kylmästä autosta akulla n. vartin esilämmitys. Kulutus 52kwh/100km. Muuten mersu vie sen 30kwh/100km talvella, ero tasaisen vauhdin kesäkulutukseen valmiiksi esilämmitetyllä autolla on luokkaa 4-5kwh/100km. EQV:ssä on pakettiauton poikkileikkaus, johon nähden ei minusta sinänsä paha.
 
smugu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk

Omassa tekstissäni muna-autot = tesla. Vaikka mersukin on munanmuotoinen niin mersu on onnistunut ”munaamaan” tuon kulutuksensa noissa autoissa.
 
Kuerlinkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Selailin muutaman sivun taaksepäin enkä huomannut keskustelua tästä. Pahoittelut mikäli asiaa jo käyty läpi. Sitten asiaan:

Onko täällä millaisia kokemuksia Polestar 2 standard range single motor autosta? Ilmeisesti on sähkösyöppö verrattuna Tesla model 3:een mutta nopeat lataukset on myös Polestarissa. Kiinnostaa käytännön kokemukset autosta.

Olen ensimmäistä sähköautoa hankkimassa ja vaihtoehdoiksi on jääneet Polestar 2 ja Model 3. Model 3 onkin hyvin tarjolla ja pääsee koeajamaan mutta Polestaria ei niinkään.
 
Piikkiperse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Löytyyhän polestareja ympäri Suomen käytettynä.
Kummastakaan autosta en osaa kyllä tarkemmin sanoa. Tesla menee pienemmällä kulutuksella ja lataa tehokkaammin. Rakenteiden laatu sitten niin ja näin varsinkin jos on vanhempi ja paljon ajettu malli. Myös huolto voi olla hankalaa, mutta pikkuhommat hoituu kätevästi kun huolto tulee paikan päälle fiksaamaan.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Jos joku on harkinnut käytettyä Teslaa, niin kannattaa venata ihan hetki. Viime yönä on uusien kolmosten hintaa hilattu reilusti alas ja karvalakkimallin hinta tipahti alle 47 tonnin yli 50 tuhannesta. Model Y sama homma.

Kun samaan aikaan autoliikkeiden varastot ovat täynnä varsinkin kolmosia, ei tarvitse olla kummoinenkaan fakiiri tajutakseen, että sitä, joka viikko sitten on kaupat tehnyt, voi lievästi vituttaa.

Kieltämättä vähän kirpaisi itsekin, kun kelailin kokonaisvelkaani suhteessa uusiin hintoihin, mutta eipä sitä parane jäädä liikaa miettimään. Toisaalta mulla on viime vuoden alun halpa kiinteä korko tuossa rahoituksessa ja sitten on sekin tosiasia, että reaalikulut kuukaudessa samat tai jopa alle edellisen auton.

Mutta tosiaan, kannattaa holdata hetki.
 
smugu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Kyllä tuo laittoi ajattelemaan asioita. Model 3 46990€ karvalakkina ja Y 48990€. Alkavat olla jo aika kilpailukykyisiä hintoja. Tuossa yyssä on ainakin aika paljon autoa tuohon hintaan.

Omasta polestarista tuli eilen viesti, missä ”lupailtiin” sitä tuohon maaliskuun alkuun. Saa nähdä kuinka niiden hintojen tulee käymään nyt kun tesla alkoi polkemaan hintoja.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Y:n hinnanpudotushan tuossa se merkittävin on. Sekä prosenttiosuutena että segmentissään - se kun on se auto, joka osuu esim. perheille loistavasti. Tulee kyllä saamaan paljon lisää tilauksia perinnevalmistajiin nähden, jos toimitusajat pysyvät. Onnea vaan VAG:n jne. myyjille tähän päivään.
 
Jos joku on harkinnut käytettyä Teslaa, niin kannattaa venata ihan hetki. Viime yönä on uusien kolmosten hintaa hilattu reilusti alas ja karvalakkimallin hinta tipahti alle 47 tonnin yli 50 tuhannesta. Model Y sama homma.

Kun samaan aikaan autoliikkeiden varastot ovat täynnä varsinkin kolmosia, ei tarvitse olla kummoinenkaan fakiiri tajutakseen, että sitä, joka viikko sitten on kaupat tehnyt, voi lievästi vituttaa.

Kieltämättä vähän kirpaisi itsekin, kun kelailin kokonaisvelkaani suhteessa uusiin hintoihin, mutta eipä sitä parane jäädä liikaa miettimään. Toisaalta mulla on viime vuoden alun halpa kiinteä korko tuossa rahoituksessa ja sitten on sekin tosiasia, että reaalikulut kuukaudessa samat tai jopa alle edellisen auton.

Mutta tosiaan, kannattaa holdata hetki.
Sama homma. Toisaalta oli suunnitemissa vaihtaa tämän vuoden aikana uuteen, joten väliraha ei olennaisesti muutu. Ja totta, tuo koron vaikutus myös merkittävä.

Käytettyjä myyvät ovat entistä isommassa kusessa kuin aiemmin varastonsa kanssa, samaten kilpailijat. Model Y 2kk toimitusajalla vs. 15kk toimitusajalla ID.4 samaan hintaan?
 
smugu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Y:n hinnanpudotushan tuossa se merkittävin on. Sekä prosenttiosuutena että segmentissään - se kun on se auto, joka osuu esim. perheille loistavasti. Tulee kyllä saamaan paljon lisää tilauksia perinnevalmistajiin nähden, jos toimitusajat pysyvät. Onnea vaan VAG:n jne. myyjille tähän päivään.
Ja y:n toimituksetkin muutama kuukausi tilauksesta. Alkaa olla aika vähän syitä ostaa vaikkapa VW ID4. Tulee kuitenkin kalliimmaksi kuin MY, varsinkin jos siihen ruksittaa ne varusteet, mitä teslassa on vakiona. Sitten joudut odotella sitä vähintään vuoden ja takuukin taitaa olla huonompi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös