Mainos

Ruotsinkielinen HIFK

  • 33 328
  • 105

Silkkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Meikäläisellä on vähän hassu suhde IFK:n ruotsinkielisyyteen. Suku on ihan supisuomalainen ja osaan hädin tuskin esitellä itseni ruotsiksi, mutta silti olen ylpeä IFK:n juurista ja sitä mieltä että ruotsinkielisiä kannustushuutoja voisi olla enemmänkin. Ja tämä siis mieheltä, joka osaa ruotsiksi enemmän IFK:n kannatushuutoja kuin mitään muuta kommunikointia. Kieli on kuitenkin suhteellisen nopea oppia, yhtä helppo ellei helpompikin kuin englanti joten jossain vaiheessa täytynee pari kielikylpyä käydä ottamassa. Nykyisellään lähinnä soperran vähän nolona jos toinen IFK-fani tulee matsissa juttelemaan ja avaa keskustelun ruotsiksi. Onneksi 99% tyypeistä vain vähän hymähtää ja vaihtaa samantien suomeen, mutta toki on näitä bättrefolkeja jotka nyrpistävät nokkaansa kenelle tahansa joka ei heidän kieltään kelvollisesti hallitse. Onneksi 99% kannattajista on mitä loistavinta porukkaa, ja hetkittäinen kielimuuri ei haittaa pätkän vertaa kun rakkaus ja intohimo on yhteinen.

Itse asiassa kun IFK:n arvomaailmaa miettii, en todellakaan sovi siihen. Köyhässä supisuomalaisessa perheessä syntyneenä ja tällä hetkellä Itä-Helsingissä asuvana voisi kuvitella että kävisin erään toisen seuran matseissa... Ei nämä jutut vaan ole niin yksinkertaisia ja paha mitään fanikuntaa on laittaa yhteen muottiin. Kaikki IFK-fanit eivät ole kuudennen polven stadilaisia suomenruotsalaisia porvareita, eivätkä kaikki Jokereiden kannattajat Itä-Helsingin slummeissa mummoja hakkaavia 16-vuotiaita keravalaisia. Tosin myönnettäköön, että täältä Itä-Helsingin sydämestä kun lähtee vaikka paikallispeliin täydessä matsivarustuksessa, saa vähän väliä pelätä saavansa turpaan jo ennen metroasemaa.

Yksikieliset mestaruusviirit ovat kyllä asia joka ei mene jakeluun. Tai jos se yksi kieli olisi ruotsi, ymmärtäisin ehkä paremmin, mutta nykyistä ratkaisua en vaan käsitä. Mitäköhän siellä on mietitty.
 

pellha

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK. Die DFB-Auswahl, FC Honka, PSG
Mut ku OY:n yhtiöjärjestyksessä / r.f:n säännöissä EHKÄ lukee...

Väsynyttä ilmalalaista tautologiaan perustuvaa retoriikkaa. Jos kaverilla on energiaa nylkyttää paikallisvastustajan perustamisasiakirjoihin otaksumiaan määritteitä niin för all del.

Ja saahan sitä punaisiin pukeutua vaikkei ruotsinkieliseen kulttuuriin Helsingissä olisikaan suhdetta, tosin itse olen sitä mieltä että silloin ei pääse sen IFKarena olemisen karmeankauniiseen ytimeen.

På den aktuella nivån jos snadi OT sallitaan: vittu sitä Petua.
 

Iris

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Tämä on mielenkiintoinen viesti. Suurin osa, heitetään nyt perstuntumalta 8/10 tuntamistani IFK-kannattajista juuri häpeää ruotsin kieltä seurassanne. Kaveripiirissäni on 3 ifk-leirin edustajaa ja kaikki ovat avautuneet viimeistään humalassa siitä , kuinka ruotsin kieli on ainoa asia mikä heitä rakastamassaan seurassa suorastaan hävettää. Juurikin nämä ruotsin kieliset kannustushuudot ovat kuulemma niitö pahimpia häpeän tunteen aiheuttajia.

Haiskahtaa pahasti itä-helsingissä asuvilta, 50cent -lippikset päässä kulkevilta räppäriräkäpäiltä, jotka ovat näitä "mitää vitun narrei vaa vittu hifkii" -kannattavia urpoja, joilla ei käytännössä ole seurasta mitään tietoa, ei suurempaa intohimoa tai rakkautta sitä kohtaan ja käyvät katsomassa pari matsia vuodessa jos liksat ovat kohdillaan. Heillä on paljon oppimista, toisaalta - eipä tuollaisia kannattajia kukaan kyllä hallille kaipaakaan jos kyseessä on oikeasti häpeää "omaa rakastamaansa seuraa kohtaan". Ilmalaan vaan.
 

Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Haiskahtaa pahasti itä-helsingissä asuvilta, 50cent -lippikset päässä kulkevilta räppäriräkäpäiltä, jotka ovat näitä "mitää vitun narrei vaa vittu hifkii" -kannattavia urpoja, joilla ei käytännössä ole seurasta mitään tietoa, ei suurempaa intohimoa tai rakkautta sitä kohtaan ja käyvät katsomassa pari matsia vuodessa jos liksat ovat kohdillaan. Heillä on paljon oppimista, toisaalta - eipä tuollaisia kannattajia kukaan kyllä hallille kaipaakaan jos kyseessä on oikeasti häpeää "omaa rakastamaansa seuraa kohtaan". Ilmalaan vaan.

Aika hienosti analysoit ihmisiä yhden viestin perusteella :D Ei, heistä ei kukaan asu itä-helsingissä (ja mitä väliä vaikka asuisikin?) Tämäkin on aika mielenkiintosta, että olet automaattisesti paska ihminen, jos asut Itä-Helsingissä, ja sen sijaan oikea mallikansalainen jos asut vaikkapa Töölössä.
 

zepHero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, HIFK & HK Tiigrid Tallinn
Tämä on mielenkiintoinen viesti. Suurin osa, heitetään nyt perstuntumalta 8/10 tuntamistani IFK-kannattajista juuri häpeää ruotsin kieltä seurassanne. Kaveripiirissäni on 3 ifk-leirin edustajaa ja kaikki ovat avautuneet viimeistään humalassa siitä , kuinka ruotsin kieli on ainoa asia mikä heitä rakastamassaan seurassa suorastaan hävettää. Juurikin nämä ruotsin kieliset kannustushuudot ovat kuulemma niitö pahimpia häpeän tunteen aiheuttajia. Ja tämä nyt ei ollut siis mikään provo, kerroinpahan vaan ystävistäni. Minun mielestäni kaksikielisyys teemana on hyvä, mutta pelkkä ruotsinkielisyys taas aika järkyttävä. Me nykynuoret osaamme niin helvetin huonosti ruotsia, että tulevaisuudessa nuorten voi olla vaikea päästä sisälle IFK:n kúlttuuriin, jos ruotsin kieli nousee vielä suurempaan asemaan seurassa.
Ihan asiallinen viesti sinänsä, eikä provoa kuten edelliseltä Jokerien kannattajalta. Jotenkin kyllä uskon siihen, että tuo sana hävettää on hieman yliampuva? Ehkä eivät ihan täysin ole sinut sen kanssa, että organisaatioon kuuluu ruotsalaisia sukujuuria ja joukkueen nimessäkin on ruotsinkieltä. Nuo on kuitenkin todella marginaalisia asioita sikäli, että jääkiekko lajina on aika universaali kieli. Myöskin pitää todeta asia, jota moni Jokereiden kannattaja ei tunnu tietävän. Suomenruotsalainen, joka puhuu ruotsia on oikeasti Suomalainen.
 

Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Tämä kertonee enemmän kaveripiiristäsi kuin IFK-faneista.

Itselleni ruotsinkielen asema Suomessa on hieno juttu, vaikka suomenkielinen olenkin. Ruotsinkieliset kuulutukset kuuluuvat ehdottomasti IFK:n otteluihin, ja toivon, että niitä jatketaan, vaikkei katsomossa olisi ainuttakaan ruotsinkielistä. Se on niitä perinteitä.

Nimenomaan. Puhuinkin juuri kaveripiiristäni, en koko IFK:n kannattajakunnasta. Uskon, ja tiedän ettei tämä ole mikään yleinen mielipide IFK-fanien keskuudessa. Mitä tähän itse ruotsalaisuuteen tulee, itse en ole ikinä oikein syttynyt suomenruotsalaisista, jotenkin nuorena iskostui sellainen ylimielinen ja vittumainen kuva näistä ihmisistä, mutta viimeisen viiden vuoden aikana tämä kuva on kyllä muuttunut ehdottomasti positiiviseen suuntaan. Se on mielestäni ihan hieno juttu, että löytyy tällainen vastakkainasettelu Stadilaisten joukkueiden välille.
 

Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Ihan asiallinen viesti sinänsä, eikä provoa kuten edelliseltä Jokerien kannattajalta. Jotenkin kyllä uskon siihen, että tuo sana hävettää on hieman yliampuva? Ehkä eivät ihan täysin ole sinut sen kanssa, että organisaatioon kuuluu ruotsalaisia sukujuuria ja joukkueen nimessäkin on ruotsinkieltä. Nuo on kuitenkin todella marginaalisia asioita sikäli, että jääkiekko lajina on aika universaali kieli. Myöskin pitää todeta asia, jota moni Jokereiden kannattaja ei tunnu tietävän. Suomenruotsalainen, joka puhuu ruotsia on oikeasti Suomalainen.

No olet ehkä osittain oikeassa. Tämä "hävettää" sana osuu ehkä ihan kaikessa tarkoituksessaan vain yhden kaverini kohdalle, mutta ei nämä muutkaan tästä suomenruotsalaisuusleimasta mitenkään ylpeitä ole.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Ihme löpinöitä monta sivua.
Mulle täysin suomenkielisenä kaksikielisyys tulee itsestäänselvyytenä jos seura on perustettu 1897 ja haluaa vaalia perinteitään. Jos seura on perustettu taas reilusti sotien jälkeen niin tilanne on huomattavasti erilainen.
Jos ruotsin kieli pudotettaisiin pois niin silloin seurassa ei vaalittaisi perinteitä, kärjistäen brändi murenisi. Arvokkain asia mun HIFK:ssa on perinteet.

_
 

zepHero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, HIFK & HK Tiigrid Tallinn
Se on mielestäni ihan hieno juttu, että löytyy tällainen vastakkainasettelu Stadilaisten joukkueiden välille.
Komppaan. Mitä olisikaan toinen ilman toista, Blues? Joskaan suuresta yrityksestäsi huolimatta en Jokereita stadilaisiksi tule luultavasti koskaan tunnustamaan. Hymiön paikka.

No olet ehkä osittain oikeassa. Tämä "hävettää" sana osuu ehkä ihan kaikessa tarkoituksessaan vain yhden kaverini kohdalle, mutta ei nämä muutkaan tästä suomenruotsalaisuusleimasta mitenkään ylpeitä ole.
Tunnen itse myös paljon Jokerifaneja, jotka eivät ole kaikesta organisaation puolella tyytyväisiä. Vaan en niitä rupea luettelemaan, varsinkin kun menisi ihan offtopic puolelle samalla. Näkisin, että keskustelu Jokerifanin puolelta ja kavereiden kokemusten huudattaminen on joksenkin väsynyttä.
 

Iris

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Ei, heistä ei kukaan asu itä-helsingissä (ja mitä väliä vaikka asuisikin?) Tämäkin on aika mielenkiintosta, että olet automaattisesti paska ihminen, jos asut Itä-Helsingissä, ja sen sijaan oikea mallikansalainen jos asut vaikkapa Töölössä.

No, en ihan tätä tarkoittanut. Kyseenalaistan vain kaveriesi IFK-aitouden, jos oikeasti häpeävät ruotsinkielisyyttä - stadilaisuuden, kovan asenteen ja ylpeyden ohella seuran tärkeintä perinnettä ja identiteettiä. En siis usko, että seura on kolahtanut kovinkaan syvälle.

Itä-Helsingistä sen verran, että se on ihan kliffa paikka asua nykyään. Esim. noista Kondekan "slummiajoista" ei ole mitään jäljellä verrattuna nykypäivään. Kaikilla ostareilla on spurguja. Onhan siellä perusteet kunnossa skeidoillekin asioille, mutta tuntuu, että joillakin ihmisillä on pakottava tarve maalata Idästä joku Bronxin tai Itä-Detroitin tyylinen räkälähiö, koska se vain on vitusti coolimpaa olla thug shit, kuin mikään muu. Sanotaan, että n. 20 vuotta sitten piti oikeasti olla hereillä jos lähti vaikka ostarilla baarissa käymään, mutta nykyään meininki on enemmänkin sellaista, että 16-20 -vuotiaat lökäriteinit vittuilevat vanhuksille, räkivät ja pöllivät fillareita ja kuuluttavat ylpeinä kaikille vantaalaisille olevansa "idäst" ja kaikki ovat ringissä ihan v*tun "Wooow".

T: 24 vuotta idässä aikoinaan asunut.
 

Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Komppaan. Mitä olisikaan toinen ilman toista, Blues? Joskaan suuresta yrityksestäsi huolimatta en Jokereita stadilaisiksi tule luultavasti koskaan tunnustamaan. Hymiön paikka.


Tunnen itse myös paljon Jokerifaneja, jotka eivät ole kaikesta organisaation puolella tyytyväisiä. Vaan en niitä rupea luettelemaan, varsinkin kun menisi ihan offtopic puolelle samalla. Näkisin, että keskustelu Jokerifanin puolelta ja kavereiden kokemusten huudattaminen on joksenkin väsynyttä.


Uskon kyllä, että tunnet, en minäkään ihan kaikkeen ole tyytyväinen :D Hyvä on, ehkä keskustelu kavereistani riittää tältä erää, ajattelin vaan heittää ajatukseni ilmoille ilman mitään provosoivia taka-ajatuksia. :)
 

Conda

Jäsen
Ns. ruotsalaisuus ei voi oikein olla millään pahasta. Ei siitä tarvitse erityisemmin pitää, mutta voiko sitä olla vastaan tai onko siitä jotain haittaa.
Suomen historiaan kuuluu paljon ruotsalaisuutta eikä yhtään hävetä - miten tämmöistä asiaa voi edes hävetä (pl. heikko itsetunto).

Ainoa mikä tässä suomenruotsalaisessa kulttuurissa ärsyttää on ilmiö Itä-Helsinki ja sen dissaus. Miten joku voi olla niin hyvä, että niputtaa puoli stadia huonoiksi ihmisiksi.
Tähänkin liittyy varaus, onko Kulosaari Itä-helsinkiä...entä Laajasalo, Tammisalo, Marjaniemi... Entäs jos asuu Marjaniemessä ja äidinkieli on ruotsi?
Jotkut kaksikieliset tuntevat itsensä niin hyviksi ihmisiksi, että heissä täytyy olla jokin bugi. Tämä pienen prosentin harrastama perusteeton elitismi on hyvin kummaa ja sitä hävetään aika lailla suomenruotsalaisissa piireissä mm. edellämainituissa paikoissa.

Voinko minä muka sanoa, että Etu-Töölössä koirankopissa kyyhöttävä pikkuporvari nukkasessa dresmann-puvussaan, joka on joskus huonolla koulumenestyksellä ja kiintiökielellä päässyt yliopistoon, on vähäarvoinen räkänokka.
Tai Kauniaisissa asusteleva pohatta, joka käy Espoossa duunissa on tosi HIFK ja stadi. Sillä käyttäähän hän 2 kertaa kuukaudessa Helsinki-Vantaan lentoasemaa.

No ihan sama ja yritetään ymmärtää tämä aivopieru samoin kuin nuo jutut Itä-Helsingistä. Eli yksi mielipide yhdeltä ihmiseltä.

Minun HIFK:hon mahtuu vaikka Vesalan takavasemmalla asuva 50cent -lippiksen omaava aikuinen mies, joka ei ole ikinä tehnyt palkkatyötä, asuu stadin kämpässä eikä omista omaa autoa.
Jos Helsigissä olisi Länsi-Helsinki, niin sama pätisi sinnekin. Mikäli taas kaveri ei asu lähelläkään Helsinkiä, niin ihan sama - hienoa että on valinnut upean perinteikkään seuran!
Itse asiassa voisiko esim. Oululainen HIFK-kannattaja olla parempi, sillä hänen ja seuran välinen suhde sisältää ehkä jotain muuta kuin penskana faijan kera spårareissun jäähallille...

Itse siis toivoisin, että tässä fanikulttuurissa on HIFK-ihmisiä ja niitä ihmisiä jota eivät... sanotaan vaikka "muut" tai "viholliset". Ihan sama, mutta omaa perhettä ei dissailla.
Ja koska asian ydin löytyy hienosta perinteikkäästä seurasta, niin kyllä HIFK-kannattaja on aina niin hieno ihminen, että hyvät käytöstavat kuuluvat asiaan.

Asia sai nyt vähän liikaa palstatilaa, mutta pientä arvostusta hienolle seuralle ja sen useille hienoille kannattajille, joita toivottavasti on joka päivä enemmän ja enemmän.
 

Baroun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Per sempre Tito †
No, en ihan tätä tarkoittanut. Kyseenalaistan vain kaveriesi IFK-aitouden, jos oikeasti häpeävät ruotsinkielisyyttä - stadilaisuuden, kovan asenteen ja ylpeyden ohella seuran tärkeintä perinnettä ja identiteettiä. En siis usko, että seura on kolahtanut kovinkaan syvälle.

Tää on taas tätä kuka kannattaa oikein ja kuka ei? Haluaisin kuulla perusteet sille mikä on "aito IFK fani" ja mikä ei?

Ite en osaa varmaan sanaakaan ruotsia enkä niin suomenruotsalaisistakaan välitä toki ne ketä tunnen on hyviä tyyppejä jne. Jotenkin, jos sanotaan, että joku on suomenruotsalainen tulee ekana mieleen stokkalla kävelevä ylimielinen snobi mummo yms, jotka arvostelee muita sen perusteella ettei osaa ruotsia. Toki tämähän on tietenkin stereotypia eikä kaikki tietenkään tätä ole.

Toisekseen mä en ymmärrä mikä tää juttu on, että jos joku käyttää räppi lippiksiä niin ne on jotenkin "huonompia kannattajia" kuin muut? Mitä pitäis käyttää ettei leimautuisi? Jos käyttää Fred Perrya Ben Shermania yms. oot välittömästi huligaani. Eikö jokainen kuitenki päätä omasta pukeutumisestaan ja kuuntele sitä musiikkia mitä haluaa. Naurettavaa lähteä jonkun vaatetuksen perusteella kritisoimaan jotain ihmistä.

Olen kuitenkin tyytyväinen, että IFK on kaksikielinen seura enkä missään nimessä siitä luopuisi, koska niinkun täällä moneen kertaan sanottu on osa meidän perinteitä.
 
Viimeksi muokattu:

anonima

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Hienoa toki, että jaksoit kopioida ne kaikki :) De jure on pakko laittaa disclaimeriksi, ettei jollekin tule paha mieli.

Mäkin meinasin kopioida, mutta Simon ehti ensin. Mitenhän sitä mielialaa kuvailisi, epäuskoinen lienee lähinnä oikeaa. :)

Omasta mielestäni on hienoa, että IFK on avoimesti kaksikielinen seura kaksikielisessä maassa. Mukana lienee tietynasteista provoiluakin. Mutta ei se mitään. On koomista lukea kuinka lappeenrantalaiset homokammoiset peräkammarin pojat vääntävät älykkövitsejään. Mitä idemmäksi mennään, sitä ahdasmielisemmiksi käydään. Ihan kaikessa näemmä.
 

EDDIE C

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi (sympatiat Ruotsille)
Omasta pulolestani stadin ainoan hallin kieli voitsi olla vaikka kokonaan ainoan suuren ja mahtavan naapurimaamme kieli, eli RUOTSI. Olen nyt usean vuoden ruotsissa asunut ja kieleen ja maahan rakastunut. Ruotsalaisiin IFK joukkueihin olen Tukholmassa enemmän tutustunut, ja ihastunut. Nyt Helsingissä tilapäisesti taas asuessani välillä puhun vahingossa Ruotsia, vaikka olin ennen täysin suomenkielinen. Monesti huomaan että tällöin kaupan tai kioskin myyjä, tai joskus jopa baarimikko ei ymmärrä. Onahn se ruotsin kieli hienompi!
 

Filosofem

Jäsen
Edes naapurin joukkueen kannattajana mä en ymmärrä tätä "syytöstä" IFK:oon yksikielisyydestä (ruotsista). Tätä ketjua lukiessa huomaa, että erityisesti Helsingin ulkopuolella arvomaailma on helkkarin mustavalkoista: ruotsia puhuvia yhdistetään jostain syystä homouteen ja perinteinen helsinkiläinen lätkäseura (joka on tosin perustettu vasta 1920-luvulla, mikä tarve jengillä on hehkuttaa "lätkäseuraa" 1800-luvulla syntyneeksi?) on jokin suomenruotsalaisten salaseura. No se ei ole.

Mä olen itse helkkarin ylpeä siitä, että IFK pitää kielijuuristaan kiinni ja toteuttaa niitä vielä tänäkin päivänä. Siinä on sitä jotain oikeaa perinnettä meidän Suomeen, jolle nykyajan ylitsepääsemättömiä ydinkysymyksiä ovat monikulttuurisuus, kaksikielisyys ja maahanmuutto. Mä en sano, että IFK liittyisi näihin keskusteluihin millään tavalla, mutta näen erinomaisena asiana, että maan yksi seuratuimmista urheilujoukkueista on vahvasti svenska talande. Vastaavanlaiset "poliittiset" mielipiteet voisivat mun puolesta olla osa myös muiden lätkäseurojen imagoa, oli kyseessä sitten ruotsin kieli, ympäristöystävällisyys, seksuaalivähemmistöjen asema, esteettömyys, kansainvälisyys, kasvissyöjät. Niin joo, miks ei kukaan (lätkäseura) ole rakentanut Tommi Kovasen ympärille kamppanjaa?
 
Eikös meidän kannattaisi mielummin keskittyä olemaan monikielinen joukkue, kuin "pelkästään" Ruotsinkielinen? Tällä tavalla ikäänkuin positiivisena vastavoimana ilmalan joukkueelle, joka tuntuu markkinoinnissaan kosiskelevan kiroilulla ja Suomenkielisyyden korostamisella peruspersuja.

Sulla ei ainakaan tuo suomen kieli tunnu olevan hallussa yhtään paremmin kuin sillä kuuluisalla "peruspersulla". Se on aina yhtä huvittavaa, kun joku lähtee korostamaan omaa epäjunttimaisuuttaan ja ylentämään itseään perussuomalaisten kustannuksella, vaikkei osaa itsekään kirjoittaa suomea edes vähää alusta.
 

Iso Paha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Go IFK
Erehdyin, aikanaan 80 luvun alkupuolella katsomaan jääkiekko-ottelua jossa pelasi HIFK. Evakko karjalaisen- ja sudeettisavolaisen poikana toki ymmärsin, että osa katsojista, ja myös kuuluttaja, osan kuulutuksista puhuivat ruotsia.
Kiihko joukkueen kovaa pelityyliä kohtaan, kovempaa kuin muilla, saivat minut jäämään tämän joukkueen faniksi. Kiinnostukseni ruotsinkielen opiskeluun lisääntyi huomattavasti, ja vaikka täällä pääkaupunkiseudulla ei ruotsinkielentaitoni herättänytkään mitään suurempia intohimoja on jossain keskemmällä Suomea heitetty läppä: "förstÅr du ingenting" saanut aikaan hauskoja reaktioita. Realiteetti on se että ruotsinkieli on häviämässä HIFKN: jääkiekosta, jalkapallosta, yleisurheilusta jne. mutta toisaalta häviää myös eesti, suomi, ja ruotsi. Jokainen kieli loppuu johonkin, semmosta se on
 

gcz_

Jäsen
Suosikkijoukkue
JHC, NYI, Suomen NATO-jäsenyys
Kyllähän HIFK ruotsinkielisine juurineen on omaleimainen ja hieno seura Suomen urheiluhistoriassa. Parempaa paikallisvastustajaa en voisi toivoa.

Tosin täytyy kompata noita Punakeltaisen Kapinan höpinöitä sen suhteen, että HIFK:n ensimmäisinä vuosikymmeninä suomenkieliset eivät tosiaankaan olleet tervetulleita seuran toimintaan. Suomenkielisten HIFK-fanien hehkuttaessa seuransa perinteitä tämä fakta herättää aina hieman hilpeyttä.

Täytyyhän tosin sekin todeta, että Suomi ja Helsinki olivat täysin erilaisia paikkoja viime vuosisadan alussa. Samalla tavalla myös ruotsinkielisiä kohdeltiin kaltoin suomenkielisten toimesta ja vastakkainasettelu oli muutenkin paljon voimakkaampaa, eivätkä ruotsinkielisetkään tainneet olla kovin tervetulleita suomenkielisiin seuroihin.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Sulla ei ainakaan tuo suomen kieli tunnu olevan hallussa yhtään paremmin kuin sillä kuuluisalla "peruspersulla". Se on aina yhtä huvittavaa, kun joku lähtee korostamaan omaa epäjunttimaisuuttaan ja ylentämään itseään perussuomalaisten kustannuksella, vaikkei osaa itsekään kirjoittaa suomea edes vähää alusta.

No pahoitteluni, jos Suomen kieleni sinua häiritsee. Olen maahanmuuttaja, eikä Suomi ole ensimmäinen oppimani kieli. Valitettavasti en ole tätä kieltä ihan täydellisesti oppinut, mutta sanotaanhan sitä, että harjoitus tekee mestarin ja ehkä joku päivä saavutan sinun perus standardit.
 

Toompe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
No pahoitteluni, jos Suomen kieleni sinua häiritsee. Olen maahanmuuttaja, eikä Suomi ole ensimmäinen oppimani kieli. Valitettavasti en ole tätä kieltä ihan täydellisesti oppinut, mutta sanotaanhan sitä, että harjoitus tekee mestarin ja ehkä joku päivä saavutan sinun perus standardit.

Minun mielestä ettei ketään haittaa pienet kielioppivirheet jos asia tulee ymmärretyksi. Uskon , että kasvavat maahanmuuttajaryhmät kuten
somalit, kurdit ja palestiinalaiset valitsevat HIFK:n joukkueekseen sen suvaitsevaisuuden vuoksi.
 

Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Minun mielestä ettei ketään haittaa pienet kielioppivirheet jos asia tulee ymmärretyksi. Uskon , että kasvavat maahanmuuttajaryhmät kuten
somalit, kurdit ja palestiinalaiset valitsevat HIFK:n joukkueekseen sen suvaitsevaisuuden vuoksi.

Helsingin skineistä suurin osa on Hifk:n kannattajia, joten tämä episodi tuntuu kyllä melko hankalalta.
 

Siiklake

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Helsingin skineistä suurin osa on Hifk:n kannattajia, joten tämä episodi tuntuu kyllä melko hankalalta.

Suurin osa skineistä varmasti onkin. HIFK:lla on tosin muutenkin enemmän faneja niin tämähän on ihan luonnollista. Mutta mitäs tekemistä tällä on sen kanssa, että HIFK ei voisi seurana olla suvaitsevainen?

Jokaisella joukkueella on enemmän tai vähemmän skinejä tukenaan ja mikäs siinä, kannattajia ei ole koskaan liikaa ja HIFK selkeästi houkuttelee puolelleen monenlaisia kannattajia. HIFK voi silti olla seurana suvaitsevainen, sillä empä ole seuran taholta kauheesti epäsuvaitsevaisuutta havainnut.

Mielestäni mikään seura siis ei erotu sen kummemmin suvaitsevampana kuin toiset. Kasvavat maahanmuuttajaryhmät voivat siis valita minkä tahansa joukkueen ihan muinkin perustein.

Niin ja hyvää ruotsalaisuuden päivää kun kerta tässä ketjussa ollaan!
 

iiäfkoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olen suomalainen ja suomenkielinen, mutta jostain syystä olen vuosien saatossa oppinut arvostamaan sitä, että Nordiksella suurin osa kuulutuksista tulee suomeksi ja ruotsiksi. Ne ruotsinkieliset kuulutukset ovat yhtä itsestäänselvä elementti IFK:n kotiotteluissa kuin jäädytetyt paidat katossa. Se jopa ärsyttää jos pääkuuluttaja-Micke ei satu olemaan ottelussa paikalla ja varakuuluttaja puhuu pelkästään suomeksi.

Tietty IFK:n kaksikielisyyden vuoksi tulee joskus sitä sveduhomo-kuittailua kavereilta, mutta sehän vaan piristää iltaa kun alkaa täysin naurettava väittely, missä nälvitään toisten kannattamia seuroja. Sehän se vasta tylsää olisikin, jos kukaan keksisi IFK:sta mitään sanottavaa.
 

Detritus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit-vuodesta 1972, KiVa.
... mutta sehän vaan piristää iltaa kun alkaa täysin naurettava väittely, missä nälvitään toisten kannattamia seuroja. Sehän se vasta tylsää olisikin, jos kukaan keksisi IFK:sta mitään sanottavaa.
Niinkuin tämäkin, alun perin aivan asiallisella pohjalla aloitettu ketju, muuttui nälvinnäksi puolin jos toisinkin suhteettoman nopeasti.
Itse olen ns. ruotsinkielen "harrastaja", enkä ole koskaan vierastanut IFK.n kotiotteluissa tapahtuvaa kaksikielistä kuulutusta, päinvastoin. Sehän kuuluu sinne aivan olennaisena osana ottelutapahtumaa. Hieno perinne, jonka soisin jatkuvan, vaikka kuuluttaja joskus vaihtuisikin. Eikä sekään ole huono asia, että moni tuntemani, täysin suomalainen IFK-kannattajakin oppii ruotsiksi ne tavallisimmat kuulutukset. Pikkutunneilla niitä sitten toistellaan, ja hyvin on tarttuneet suomalaiseen muistiin. Lagen är fulltaliga!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös