Toy Gun Ed
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Kiekko-Espoo
HIFK on Suomen ”mieshuoratuin” joukkue tällä hetkellä, joten on pakko osallistua keskusteluun. Pahoittelut termistä, mutta se on paras, jos ei jopa ainoa mahdollinen.
Täälläkin monet hehkuttavat HIFK:n perinteitä ja seuraavaksi toteavat, etteivät puhu sanaakaan ruotsia ja ovat kotoisin Pieksämäeltä. Tälle porukalle tästä syystä kommenttia:
HIFK on pitkän historian omaava porvarillinen suomenruotsalainen urheiluseura. Se että savolaiset ja riihimäkeläiset kokevat joukkueen omaksi ”brändin” takia, on koomista. Varsinaista GH:ta. Samat kaverit vaan Folktingetin tapahtumiin, Draksvikiin inttiin tai Hankenille kokeilemaan kuinka kotoisalta tuntuu.
HIFK perustamisen aikaan ei ollut suomenruotsalaisia eikä liioin Suomeakaan ja ruotsinkieliset olivat vielä rehellisesti ruotsalaisia. 1800-luvun lopussa ruotsalaiset vapaaherrat (paronit) olivat Suomessa vielä voimissaan, maan kulttuuri-, talous-, ja poliittinen eliitti vahvasti ruotsinkielistä. Ruotsin- ja suomenkieli eivät missään nimessä olleet tasaväkisiä. Kaksikielisyys ei ollut vielä rikkaus.
HIFK on osa ruotsalaista IFK -järjestöä (IFK Centralorganisation). Näitä IFK seuroja perustettiin Suomessa asuneiden ruotsalaisten toimesta Suomeen kymmenisen kappaletta pääosin 1900-luvun alussa, tosin esimerkiksi IFK Uleåborg on perustettu 2003 ja ehkä jopa hieman koominen IFK Willmanstrand vuonna 1998. Lappeenrannan suomenruotsalaiselle kuitenkin zemppiä ja peukkua.
Kuten täälläkin on aikasemmin todettu, suomenkielisiä pelaajia HIFK:ssä suvaittiin vasta 1900-luvun puolenvälin tienoilla olosuhteiden pakosta. Jääkiekko HIFK:n ns. kaksikielisyys on enemmän historian sanelema pakko kuin mikään ylväs aate.
Helsingissä, kuten monessa muussakin rannikkokaupungissa joihin oli muuttanut historian saatossa runsaasti ruotsalaisia ja joihin maaseudulta tulvi suomenkielisiä, jännitteet eri kieliryhmien välillä oli korkealla. Urheilutoiminnassa tämä luonnollisesti korostui. Helsingin perinteisillä työväestön (lue: suomenkielisillä) asuinalueilla pitkän sillan huonommalla puolella kuten esimerkiksi Kalliossa, HIFK ei ole ollut viimevuosia lukuun ottamatta koskaan kovin suosittu. Tähän esim. Kjell Westö viittaa kirjassaan Missä kuljimme kerran. Tästä näkökulmasta Roskapankin seinällä roikkuva HIFK:in viiri ja HIFK:n yleinen "stadilaisuus" on koomista.
Perinteiset joukkueet edustavat aluetta ja/tai kansanryhmää. Ei kannatettavaa joukkuetta voi valita, se tulee perintönä jos tulee. Historiaa ja omia juuriaan pitää kunnioittaa. Iso peukku niille suomenruotsalaisille jotka pitävät HIFK:in viiriä ylhäällä. Tack och adjö, ehkä Espoossakin sadan vuoden päästä.
Ja niille keski-suomalaisille/riihimäkeläisille HIFK -"kannattajille", älkää ainakaan levittäkö tautianne: http://www.aariliike.com/node/165 (Linkki vie Lahen kannattajaryhmän sivuille)
Täälläkin monet hehkuttavat HIFK:n perinteitä ja seuraavaksi toteavat, etteivät puhu sanaakaan ruotsia ja ovat kotoisin Pieksämäeltä. Tälle porukalle tästä syystä kommenttia:
HIFK on pitkän historian omaava porvarillinen suomenruotsalainen urheiluseura. Se että savolaiset ja riihimäkeläiset kokevat joukkueen omaksi ”brändin” takia, on koomista. Varsinaista GH:ta. Samat kaverit vaan Folktingetin tapahtumiin, Draksvikiin inttiin tai Hankenille kokeilemaan kuinka kotoisalta tuntuu.
HIFK perustamisen aikaan ei ollut suomenruotsalaisia eikä liioin Suomeakaan ja ruotsinkieliset olivat vielä rehellisesti ruotsalaisia. 1800-luvun lopussa ruotsalaiset vapaaherrat (paronit) olivat Suomessa vielä voimissaan, maan kulttuuri-, talous-, ja poliittinen eliitti vahvasti ruotsinkielistä. Ruotsin- ja suomenkieli eivät missään nimessä olleet tasaväkisiä. Kaksikielisyys ei ollut vielä rikkaus.
HIFK on osa ruotsalaista IFK -järjestöä (IFK Centralorganisation). Näitä IFK seuroja perustettiin Suomessa asuneiden ruotsalaisten toimesta Suomeen kymmenisen kappaletta pääosin 1900-luvun alussa, tosin esimerkiksi IFK Uleåborg on perustettu 2003 ja ehkä jopa hieman koominen IFK Willmanstrand vuonna 1998. Lappeenrannan suomenruotsalaiselle kuitenkin zemppiä ja peukkua.
Kuten täälläkin on aikasemmin todettu, suomenkielisiä pelaajia HIFK:ssä suvaittiin vasta 1900-luvun puolenvälin tienoilla olosuhteiden pakosta. Jääkiekko HIFK:n ns. kaksikielisyys on enemmän historian sanelema pakko kuin mikään ylväs aate.
Helsingissä, kuten monessa muussakin rannikkokaupungissa joihin oli muuttanut historian saatossa runsaasti ruotsalaisia ja joihin maaseudulta tulvi suomenkielisiä, jännitteet eri kieliryhmien välillä oli korkealla. Urheilutoiminnassa tämä luonnollisesti korostui. Helsingin perinteisillä työväestön (lue: suomenkielisillä) asuinalueilla pitkän sillan huonommalla puolella kuten esimerkiksi Kalliossa, HIFK ei ole ollut viimevuosia lukuun ottamatta koskaan kovin suosittu. Tähän esim. Kjell Westö viittaa kirjassaan Missä kuljimme kerran. Tästä näkökulmasta Roskapankin seinällä roikkuva HIFK:in viiri ja HIFK:n yleinen "stadilaisuus" on koomista.
Perinteiset joukkueet edustavat aluetta ja/tai kansanryhmää. Ei kannatettavaa joukkuetta voi valita, se tulee perintönä jos tulee. Historiaa ja omia juuriaan pitää kunnioittaa. Iso peukku niille suomenruotsalaisille jotka pitävät HIFK:in viiriä ylhäällä. Tack och adjö, ehkä Espoossakin sadan vuoden päästä.
Ja niille keski-suomalaisille/riihimäkeläisille HIFK -"kannattajille", älkää ainakaan levittäkö tautianne: http://www.aariliike.com/node/165 (Linkki vie Lahen kannattajaryhmän sivuille)