Ruotsin sopupeli Slovakiaa vastaan. Torinon Olympiakulta Suomelle?

  • 23 695
  • 93

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Suomen MM-kisoissa 1982 Neuvostoliitto ja Tsekkoslovakia nuhjasivat viimeisessä ottelussa 0-0 tasapelin. Näin taidettiin saada Kanada tiputettua pronssille. Silloinkin pelistä nousi pienen pieni kohu, mutta asia unohtui nopeasti. Pelihän oli karmeaa katseltavaa ja totta kai tuli mieleen, että homma oli joukkueiden kesken sovittu etukäteen.

Neuvostoliittoa syytettiin myös jonkin verran tahallisesta tappiosta Calgaryn olympiaturnauksessa, kun neukut hävisi viimeisen pelin Suomelle. Suomi sai näin hopeaa ja Ruotsi tipahti pronssille. Liekö peli pelattu YYA-sopimuksen hengessä, kuten silloin ihmeteltiin.

Kyllä näitä taktikointeja on sattunut vähän siellä sun täällä ja kautta aikojen on sopivia vastustajiakin haettu pelaamalla loput pelit sopivasti.

Ja tiedä vaikka Suomi olisi ottanut ensimmäisen MM-kultansa tosiaan jo vuonna 1992, jos Matikaisen johtamat Leijonat olisivat sen yhden merkityksettömän pelinsä hävinneet ja näin lopullinen mestari Ruotsi olisi ollut ulkona mitalipeleistä. Suomi kuitenkin valitsi siinä kohtaa toisin.
 

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Suomen MM-kisoissa 1982 Neuvostoliitto ja Tsekkoslovakia nuhjasivat viimeisessä ottelussa 0-0 tasapelin. Näin taidettiin saada Kanada tiputettua pronssille.

Jep, ja myöhemmin liikkui huhu, jonka mukaan Kanadan 9-0 tappio Ruotsille vuoden 1987 mitalisarjan päätöskierroksella oli kosto tästä. Ruotsihan sai kultamitalin maalieron turvin.

Kohu nousi myös 1991 päätöspäivänä kun Kanada teki sopivasti kaksi maalia USA:n verkkoon viimeisen 15 sekunnin aikana, saavuttaen näin juuri tarvitsemansa viiden maalin voiton. Tämä piti Kanadan kultamitalitoiveet yllä, mutta kun Ruotsi ja Neuvostoliitto eivät pelanneetkaan tasapeliä niin tuolla ei lopulta ollut mitään merkitystä.

1992 olisi tosiaan voitu tehdä pila ruotsalaisille, mutta kannattaa muistaa, että Ruotsikin on auttanut Suomea vastaavassa tilanteessa ainakin MM-kisoissa 1998 ja 2005.
 
Suosikkijoukkue
Slovenia & muut sympaattiset
Olisi ihan mukava nähdä aiheesta rakentavaa keskustelua näin viidenkin vuoden jälkeen. Osalla tuntui olevan hyviä omakohtaisia kokemuksia tahallisesta häviöstä ja polttava puheenaihe jakaa kivasti mielipiteitä. Tästäkin illasta nyt vaan jää päällimmäisenä mieleen pettymys, kun ikämiesten(?) "ketä trollaa ketä©"-kerho kokoontuu.
Tornion kisojen aikaan sivuutin tapauksen sitä enempää ajattelematta - "Perkeleen ruotsalaiset varmaan häviää tahalteen, että saa helpomman vastuksen yms." Ja näinhän siinä kävikin. Kieltämättä kelju temppu näin jälkikäteen ajateltuna, mutta sodassa ja rakkaudessa kaikki taitaa olla sallittua. (Ruotsin kohdalla luultavasti kyse viimeisempänä mainitusta)

Tuo on jo toista tarinaa. Se on vedonlyöntifirmojen vastuulla arvioida kohteita ja riskejä. Sitä en muista, miten tuo kohde oli lyötävissä esim. Veikkauksella. Mutta nyt viet tätä keskustelua jo aika kauas alkuperäisestä keskustelusta.
Ruotsin miesten olympiajääkiekkomaajoukkueen lisäksi myös Suomen puolella veikkaus esitti kansalle käärmemäisen hypnoottisia peliliikkeitä unohtumattomalla "Motivaatioteknisistä syistä kohde nn. on suljettu."-taktiikalla.

-Torilla tavataan
 

scholl

Jäsen
Missä kohtaa Forsberg kutsui sitä sopupeliksi? Sanoi ainakin noin suomennettuna olleen sopupelin kaltainen, eli tapainen. Sopupelissä taas Ruotsin tai Slovakian suuntaan siirrettäisiin rahaa tai muuta hyödykettä, mutta tässä ei ole siitä varmasti kyse.

Ei välttämättä hyödykettä tarvitsisi vaihtaa, vaan olennaista olisi se, että Ruotsi ja Slovakia sopisivat, että matsi päättyy tietyllä tavalla. Tuli mieleen joku Ruotsi-Tanska futismatsi jossain kisoissa, joissa oli molempien edun mukaista, että matsi päättyy tietyllä tavalla. En muista tarkasti, mutta yleensä näissä tapauksissa sovitaan, että pelataan tasan. Silloin heräsi kysymys, oliko sopupeli. Lahjontatapauksissa taas voidaan sopia, että huonompi joukkue voittaa ottelun. Nythän Slovakian oli aivan turha sopia mitään, koska tässä tapauksessa kai Ruotsi oli ainoa hyötyjä häviöstä. Toki osa vedonlyöjistä myöskin, jolloin voisi heittää epäilyn sopupelistä, mutta Ruotsi ei tehnyt tätä rahanhyötymismielessä eli ei lyönyt miljoonilla vetoa häviönsä puolesta, vaan yritti menestyä ainoastaan mahdollisimman hyvin urheilullisesti tuossa turnauksessa. Sen takia pelasi huonommin kuin osasi, mutta tuollainen lepsuilu voi tulla muutenkin vähän luonnostaan, jos ottelussa ei enää ole panosta siinä mielessä, että jatkoonpääsy vaatii voiton. CL:ssä vikalla lohkokierroksella lohkovoittaja häviää usein ottelunsa, jos on varmistanut paikkansa jatkoon. Peluutetaan vähän b-miehiä, eikä enää jakseta tsempata niin kovaa, mitä voittoon vaaditaan.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jokerit
Tänään on tullut tieto, että IIHF tutkii asian, mutta mahdolliseksi rangaistukseksi riittää häpeä ja kasvojen menetys. Myös Kummola on sitä mieltä, että enää ei voi/kannata rangaista sen kummemmin. Itsekin olen sitä mieltä.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Tänään on tullut tieto, että IIHF tutkii asian, mutta mahdolliseksi rangaistukseksi riittää häpeä ja kasvojen menetys. Myös Kummola on sitä mieltä, että enää ei voi/kannata rangaista sen kummemmin. Itsekin olen sitä mieltä.

Ja kenenkä silmissä kasvojen menetys? Pöhöttöneiden IIHF:n jäsenten silmissäkö? 90% ihmisistä hyväksyy tämmöisen menettelyn. Tätä tehdään jo ihan pikkujunnuissa, jos on mahdollisuus ratkaisupeleihin saada ennakkoon helpompi vastustaja.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jokerit
Ja kenenkä silmissä kasvojen menetys? Pöhöttöneiden IIHF:n jäsenten silmissäkö? 90% ihmisistä hyväksyy tämmöisen menettelyn. Tätä tehdään jo ihan pikkujunnuissa, jos on mahdollisuus ratkaisupeleihin saada ennakkoon helpompi vastustaja.

Tarkat sanat MTV3:n textitv:stä: "maineen tahriintuminen". Ei siis tuo mainitsemani "kasvojen menetys", vaikka väliäkö hällä.

Joo, ihan asiallista ja kaikin puolin kunnioitettavaa toimintaa. Ruotsi ansaitsisi mitalin moisesta.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kansainvälisen lätkäliiton pitäisi tutkia kaikki tässäkin ketjussa mainitut klassiset kisat, joissa ilmeni epäselvyyksiä ja kaikki nuo kisat pitäisi pelata uusiksi. Tietenkin niillä kokoonpanoilla. Ai ai miten hienoa kun saataisiin vuoden '82 kisat uusiksi. Kojo, Kurri ja Tami samassa ketjussa.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen

RDivis

Jäsen
Vai nyt ne vielä aikovat tutkia tätä asiaa? No, huh huh. Itse en ainakaan pitäisi kultaa minään, jos se näin kabineteissa ja IIHF:n tutkimuksissa Suomelle lankeaisi. Suomi hävisi Ruotsille ja that's it.

Fopalta toki idiootin temppu mennä ääneen tämä löysäily myöntämään, mutta Ruotsin onneksi muilla on vielä sen verran järkeä päässä, että riensivät tämän äkkiä kiistämään. Näin ollen tältä pelleilyltä katoaa se pienen pieni painoarvon hitunenkin. Enkä oikeastaan usko, että sekään varsinaiseen "tuomioon" vaikuttaisi vaikka koko joukkue seisoisi kädet ristissä herran huoneessa tämän myöntämässä. Onko löysäily kielletty säännöissä? Käsi ylös kuka toivoisi Suomen hoitavan itselleen helpomman vastuksen vaikka sitten tällä tavalla tilaisuuden tullen? Hep!

En todellakaan usko, että Ruotsi hylättäisiin. Paskanmakuinen kulta se ainakin olisi
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En näe tässä Ruotsin touhussa mitään väärää, tavoitteena on vain ja ainostaan kulta, joten tottakai sen tavoitteen saavuttamiseksi tehdään kaikki mahdollinen.

Jos yhden täysin merkityksettömän pelin häviäminen tarkoittaa helpompaa loppuohjelmaa niin miksi ei?

Kyllä mä ainakin häviäisin jos saisin seuraavassa vaiheessa helpomman vastustajan.

Ruotsi voitti finaalin, Suomi hävisi. Parempi joukkue voitti kultaa, mut hei me sentään pelattiin kaikki matsit tosissaan.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen

scholl

Jäsen
Hauskaa tuossa on se, että Sihvonen myöntää ruotsalaisten olevan niin paljon parempia, että voivat leikitellä otteluiden lopputuloksella. Suomalaiset yrittävät niska limassa ja voittavat kerran 15 vuodessa mestaruuden. Ruotsalaiset voittavat aina kuin huvittaa ja silti Sihvonen yrittää saada jokaisen sm-liigajoukkueen pelaamaan jotain samaa alistunutta karvapersepelitapaa, joka ei toimi kovin hyvin kovinkaan usein edes maajoukkueessa.
 

Duffman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chelsea, Florida Panthers, Azzurri
Tämän koko sopupeli-jupakanhan voi myös kääntää täysin toisinpäin: Eli eikö se sitten olisi ollut pahempaa löysäilyä jos Ruotsi olisi ottelun voittanut ja sen vuoksi heikentänyt mahdollisuuksiaan olympia-mitaliin. Eikö olympialaisissa muka pelata kultamitalista, eikä yksittäisten pelien voitoista?
Rinnastaisin tämän enemmän siihen että esimerkiksi joukkuemäessä viimeinen hyppääjä ottaa hypyn varman päälle saadakseen tarvittavat pisteet kilpailun voittoon eikä riskeeraa kaatumista, vaikka hyppäisikin lyhemmän hypyn kuin vastustaja.
Itse tekisin samanlaisen päätöksen sata kertaa sadasta ja toivon että myös leijonat toimisivat samankaltaisessa tilanteessa Ruotsin tavoin.
 

jannet85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Carolina Hurricanes
Sihvonen laittaa oman lusikkansa soppaan Urheilulehden netissä:

Sihvosen kohuväite - "Ruotsi hävisi tahallaan myös viime kevään MM-kisoissa" | Jääkiekko | Urheilulehti.fi
(linkki vie Urheilulehden nettisivuille)

Yllättääkö enää ketään, että Petteri ja Rönkä reagoivat nopeasti = mahdollisuus mainostaa lehteä.

Minun mielestä Sihvosen kannanotto tähän Torinon finaaliin ja viime olympiakisojen pronssimitaliin on Sihvosen analyytikko/toimittajanuran suurin floppi. Arvostan Sihvosta analyytikkona sen vuoksi, koska hän yleisimmin ajattelee "omilla aivoillaan" ja uskaltaa sanoa ja arvostella ihan mitä vaan, jonka näkee aiheelliseksi. Tämä on yksi syy, miksi tilaan urheilulehteä. Näissä kahdessa kannanotossa mennään kuitenkin riman ali ja pahasti. Voisi jopa pitää Sihvosta amatöörinä, jos ei tietäisi mitään muuta Sihvosen toimittajanurasta.

Joo, Westerlundin pelikirja "suli" olympiakisoissa. Kuitenkaan hänen mielestään ei ollut mitään merkitystä sillä, että Ruotsi marssi finaaliin "kävellen", eli pelasi välillä taktisesti puolitehoilla ja säästeli, kun sai vastaansa mm. itsensä jo alkupeleissä väsyttäneen Sveitsin. Suomi taas väänsi tiukkoja otteluja kovia vastustajia vastaan alkupeleistä finaaliin asti. On päivänselvää, että noin tiheällä tahdilla pelatussa turnauksessa tällaisilla asioilla on merkitystä. Suomi oli ehdottomasti noiden kisojen moraalinen voittaja.

Vielä surkuhupaisampi oli Sihvosen väite, että Vancouverin olympiapronssi on Suomen jääkiekkohistorian paras saavutus. Pelikirja -ja systeemi oli vähän väliä sekaisin. Kuitenkin Suomi oli tällä kertaa onnekas ja taktikoi myös Ruotsin lailla pelaamalla puolitehoilla nimenomaan Ruotsia vastaan. Parhaana kakkosena Suomi silti pääsi jatkoon ilman extraottelua ja kohtasi edellisenä iltana urakoineen Tsekin, jonka profiilipelaaja Jagr ei ollut täydessä tikissään. Suomi ei minun mielestäni olisi edes ansainnut noista kisoista pronssimitalia. Se tuli kiistatta onnekkaasti.

Sihvosen perusteet ovat myös täysin naurettavia. Hänen mukaansa saavutuksesta tekee loistavan se, että Suomi oli paras eurooppalainen joukkue tuossa maailman kovatasoisimmassa turnauksessa. Peli ei yhtäkkiä kertonutkaan kaikkea, vaan tuloslista. Tässä suhteessa Sihvonen teki täydellisen takinkäännöksen. Juu Ruotsi ja Venäjä jäivät Suomen taakse, mutta Suomi ei voittanut Ruotsia eikä edes pelannut Venäjää vastaan. Todella kapeakatseista on arvioida sen perusteella, että Suomi olisi ollut tässä turnauksessa näitä kahta maata parempi.

Minusta Forsbergin lausunnolla oli merkitystä vain niille tahoille, jotka eivät ymmärrä jääkiekkoa. Itsekään en väitä olevani mikään suuri asiantuntija, mutta minullekin oli ihan päivänselvää, että Ruotsi taktikoi itselleen Sveitsin vastaan puolivälieriin ja säästeli.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
..Vielä surkuhupaisampi oli Sihvosen väite, että Vancouverin olympiapronssi on Suomen jääkiekkohistorian paras saavutus...

Siis onko Petteri oikeasti sanonut noin? Hemmetti, itse muistan, että Vancouverin turnaus oli yhtä vuoristorataa ja hyvää peliä nähtiin itse asiassa varsin harvoin.
Hyvin kaksijakoinen alkustarja, jatkoon livahdettiin ensin Tshekin kustannuksella ja pronssinkin pelasti vain Nolla-Ollin täysin käsittämätön suonenveto 3.erässä.
Heittämällä menee esim Torinon turnaus kokonaisuudessaan tuon edelle, vaikka ei rapakon takana pelattukaan.
Samoin viime kevään mm oli kokonaisvaltaisesti todella mallikas esitys, peli parani kohti turnauksen loppua ollen vikassa kahdessa pelissä aivan erinomaista.
 

jannet85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Carolina Hurricanes
Siis onko Petteri oikeasti sanonut noin? Hemmetti, itse muistan, että Vancouverin turnaus oli yhtä vuoristorataa ja hyvää peliä nähtiin itse asiassa varsin harvoin.
Hyvin kaksijakoinen alkustarja, jatkoon livahdettiin ensin Tshekin kustannuksella ja pronssinkin pelasti vain Nolla-Ollin täysin käsittämätön suonenveto 3.erässä.
Heittämällä menee esim Torinon turnaus kokonaisuudessaan tuon edelle, vaikka ei rapakon takana pelattukaan.
Samoin viime kevään mm oli kokonaisvaltaisesti todella mallikas esitys, peli parani kohti turnauksen loppua ollen vikassa kahdessa pelissä aivan erinomaista.

Juu, kyllä Sihvonen on kantansa maininnut Urheilulehdessä ja myöskin Jatkoajan keskustelupalstalla "Jukka Jalosen Suomi". Yritin sitäkin kautta kysellä lisää perusteluja tuohon kannanottoon, mutta eipä ole miestä näkynyt enää kommentoimassa jostakin syystä, vaan hän on painunut aivan muille palstoille kirjoittelemaan.

Joo, olen siitä samaa mieltä, että jopa tämän vuoden MM-kulta on parempi saavutus kuin olympiapronssi, vaikka kyse on selkeästi heikompitasoisesta turnauksesta. Peli oli kuitenkin parempaa ja rosterivertailussa Suomella oli 6-7 paras miehistö noissa kisoissa, eli verrattuna huippumaihin sama tilanne kuin olympialaisissa. Myös World Cup hopea menee tuon saavutuksen ohi, kuten tietysti Torinon olympiahopea, joka on mielestäni ylivoimaisesti Suomen paras saavutus. Naganon olympiapronssi on minun näkemykseni mukaan samaa kastia Vancouverin olympiapronssin kanssa.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Ilmiselvin sopupeli ikinä ja koskaan, jota katselin vielä parikymppisenä jopa livenä paikanpäälllä Nordiksella, oli Helsingin 1982 MM-kisojen viimeinen ottelu Neuvostoliitto-Tshekkoslovakia, jossa tasapelillä varmistettiin kisojen lopulliset sijat, jotka olivat 1. Neuvostoliitto, 2. Tshekkoslovakia ja 3. Kanada. Yrjöttävä peli pelattiin loppuun saakka 0-0 ja itse häivyin katsomosta kahden erän jälkeen, kun oli selvää, että farssia esitetään kaikki 3 erää. Siihen aikaan ei pelattu playoffeja, ei jatkoaikoja, eikä rankkikisoja, vaan sarjamuotoinen turnaus, jonka paras joukkue oli kiistatta silloin Neuvostoliitto. Kanada tuli paikanpäälle kovalla joukkueella, esim. Gretzky pelasi, kun syksyllä Neuvostoliitto kyykisti Kanadan WC-turnausta edeltäneen Kanada Cupin finaalissa 8-1. Sopupelin idea oli varmistaa Tshekkoslovakian hopea ja se, että Kanada jää pronssille ja siinä onnistuttiin ihan helposti, kun pelaajat eivät yrittäneet ollenkaan maalintekoa.

Vaadin, että Neuvostoliitto ja Tshekkoslovakia diskataan v. 1982 MM-kisojen mitalitaulukosta ja Kanadasta tehdään maailmanmestari. Jos vanhoja vääryksiä korjataan, niin laitetaan kaikki kerralla kuntoon ja oikeaan järjestykseen sijoitukset.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tuo Johanneksen mainitsema NL-Tsekkoslovakia on itselläkin jäänyt mieleen sarjassa kyseenalaiset ottelutulokset, varsinkin kun maalittomat ottelut olivat siihen aikaan "aika" harvinaisia.
Tässä ketjun aiheena olevassa keississä riittänee, että se Torinon epäurheilijamainen käytös on saanut länsinaapurissa edes jonkinlaista "syyllisyyden" tunnetta pintaan. Lopulliseen sarjataulukkoon tällä ei luonnollisesti ole vaikutusta, eikä ns. kabinettimestaruudella olisi mitään arvoakaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös