Mielenkiintosta sikäli, että aikoinaan oli liigan tuhlaajapoika ilman menestystä. Nyt profiilin kenties madalluttua viidennen kerran kuuden kauden aikana välierissä, finaaleissa 2008 ja 2011. Jonkinlaista pelillistä identiteettiä ja jatkuvuutta on ainakin ollut, Matikaisen ja Marjamäen johdolla. Sitkeys, kiekkokontrolli ja kevään pelit kunniaan.
Mielenkiintoista ja paikkaansa pitävää. Espoossa on rauhassa voitu tehdä ratkaisuja ilman, että yleisö tai paikallinen media heti arvostelee, toisin kuin esimerkiksi Raumalla, jossa ihmiset hengittävät jääkiekkoa, paperitehtaan päästöjen ja meri-ilman lisäksi. Ja ennen kuin joku ehtii tähän toteamaan, että Lukko on työnantaja, joka tarjoaa suuren palkan ja pitkän kesäloman, niin yleisöltä ja medialta tuleva paine on sitä luokkaa, että se tuntuu joukkueen kopissa asti.
Espoo on asukasmäärältään Suomen toiseksi suurin kaupunki ja silti Bluesin yleisökeskiarvo on SM-liigan surkeimpia. Espoossa asuu valtava määrä muiden joukkueiden faneja ja alueen suurin päivälehtikin on Helsingin Sanomat, joka seuraa luonnollisesti enemmän HIFK:ta ja Jokereita, niin mistä ne paineet tulee?
Bluesin historiaa ei voi verrata HIFK:n tai TPS:n historiaan. Tällä tarkoitin sitä, että näiden joukkueiden paidan pukeminen päälle tuntuu varmasti pelaajastakin erilaiselta. Se tunne on perinteet mitä Bluesilla ei ole. Muistakaa mitä Risto Dufva sanoi Tapparasta syksyllä, kun mies palkattiin joukkueen päävalmentajaksi.
Kun joukkue on täynnä keskenään viihtyviä jätkiä ilman ulkopuolista painetta on tällaisen tempun tekeminen mahdollista. Ulkoa tulevan paineen vähäisyys on sellainen ässä, jota ei monen liigajoukkueen hihasta löydy.