Mainos

Rottailut ja muut häröilyt NHL:ssä

  • 1 360 703
  • 6 394

rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei se nyt enää varsinaisesti yllätä, mutta onhan tämä NHL:n kurinpito melkoista. Nimellisillä sakoilla pääsee milloin mistäkin lajiin kuulumattomista rottailuista vaarallisista huitomisista tai keihästyksistä lähtien. Peliä tai paria on tarjolla sääntöjen vastaisista taklauksista. Päällekarkauksesta muistetaan yhden pelin kiellolla....

Gudbransonin teko oli täysin lajiin kuulumaton, tapahtui aiemmin ottelussa mitä tahansa. Aiemmin tapahtuneen vuoksi voi Gudbransonin kuumenemisen ymmärtää, mutta tekoa se ei oikeuta millään tasolla. Ei voi takoa puolustuskyvytöntä, jäässä makaavaa pelaajaa niskan seudulle. Jos nyt joku edelleen tapella tahtoo, niin menköön. Tappeluille on NHL:ssä paikkansa edelleen. Mutta Gudbransonin ja Cousinsin tapauksessa ei ollut kyse siitä. Ei sinnepäinkään. Ei oman oikeuden hakeminen tällä tavalla voi olla oikea tie, tuossa loukkaantumisen riski on liian ilmeinen. Vaarallinen teko.

Jos NHL:n kurinpito tahtoisi, se voisi vahvempaa signaalia antaa kovemmilla tuomioilla. Voitaisiin antaa signaalia siitä, mikä on ok ja mikä ei. Mutta eihän se ole NHL:n kurinpito tapoihin kuulunut isossa kuvassa, vaikka yksittäisiä kovempia tuomioita aika ajoin näkyy. Nyt mennään taas näillä. Aika moni varmaan olisi yhtä peliä enemmänkin Gudbransonille tarjonnut, mutta aikalailla NHL-kurinpidon linjassa mennään.
Perronille sentään annettiin enemmän huilia, pisteet siitä.
 
Viimeksi muokattu:

Anonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, FC Barcelona
Columbus’ Erik Gudbranson has been suspended for one game under rule 46.2 (Aggressor) for an altercation with Florida’s Nick Cousins.

Ja siitä sitten toinen. Ei niin hyvä tuomio.
Millä näitä arvotaan? Ihan yhtä törkeitä ja vaarallisia ylilyöntejä, joista vain toisesta annetaan iso penaltti?
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Taidan paketoida sen niin, että tunnen NHL-historian aika pirun hyvin, ja olen siitä kirjoittanut eri kansien väliin aika reippaalla mitalla. Historia-kortin vetäminen tällaisen teon jälkeen on melkoista idiotismia mielestäni. Lajin on muututtava.
On täällä varmaan aika monella muullakin melkoinen määrä pelejä nähtynä ja koodit sisäistettynä. Naurattaa ainakin hiukan eräiden itsensä jalustalle nostaminen.

Mutta ei oikeastaan pitänyt puhua siitä, vaan tuosta pelin muuttumisesta. Siitä on nimenomaan kyse, että peli muuttaa itse itseään. On ihan puhdasta evoluutiota, että taito ja vauhti korostuvat dinosaurustelun kustannuksella. Peli on itse poistamassa nuo luolamiehet jäältä. Ei ole enää vain käyttöä. Sääntönikkarit ovat poistaneet virvelöinnin ja muun takaa tulevan aktiivisen mailahäirinnän. Peli on vähentänyt radikaalisti pystyynajoja. Jos joku noita vielä ikävöi, niin sitten pitää katsoa niitä vanhoja VHS:iä sieltä hyllystä.
 
Animal

Jäsen
Kaikille kauhistelijoille tiedoksi: Ei NHL arvo näitä mitenkään, vaan tuomitsee sen pohjois-amerikkalaisen lajikulttuurin pohjalta, mistä muutamat ovat tässä jo maininneet. Sitä voi vapaasti kauhistella ja olla ymmärtämättä, mutta ei se siitä mihinkään sillä perusteella muutu, vaikka Euroopassa oltaisiinkin järkyttyneitä. Muutos lähtee rapakon takaa lajin sisältä, jos on lähteäkseen.

Odotin kahta peliä maksimissaan, mutta tässä oletettavasti on katsottu CBJ:n häviämä ottelu, 7 min alivoima ja
aiempi Cousinsin taklaus lieventäviksi asianhaaroiksi. Tämän lisäksi huomautan, että Gudbranson on helposti saattanut murtaa siinä taklauksesta esim. nenänsä, jota ei julkisuudessa kerrota ja myös jäähyboksi on oletettavasti mikitetty, joten kurinpidolla on todennäköisesti myös sieltä mikitetty keskustelu päätöstensä tukena.
 
No Look Pass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Kaipa se T. Bertuzzi aikanaan vielä voimakkaammin elävässä kulttuurissa jonkinlaisen rangaistuksen sai, kun päätti vastustajan uran ja terveyden muutamalla iskulla niskaan.

Tuossa ei ollut eroa kuin se, että löi huomattavasti kovempaa.

Kuten kaulasuojan kanssa, aina pitää sattua pahasti, että näihin reagoidaan.

Kaikki alle 10 peliä on surullista puuhastelua, 1 peli on...vähän.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
1 peli.

Eli jos olette tappiolla, laita sun jengin turhin kaveri hakemaan vastustajan tähtipelaaja pois. Aloita niskalenkillä takaapäin ja hakkaa niskasta päin hänet paskaksi. Tuurillaan loukkaantuu pidemmäksi aikaa. Kannattaa hyödyntää etenkin playoffsarjassa.

Huilaat pelin. Toinen ehkä enemmän (jos onnistut tempussa paremmin).
 
KVANTAA

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Vantaa

Hetkinen, ei tässä niin käynyt.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Hetkinen, ei tässä niin käynyt.

Eikös siinä just niin käynyt?

Tietty takana oli se taklaus aikaisemmin (josta tuli videoidenkin jälkeen 2min jäähy) ja siihen varmaan Gudbranson vetosi kuulemisessa. Voihan sitä seuraavaksi se 4.ketjun teloja sanoa että se tähtipelaaja oli sanonut rumasti tai katsonut pahasti.

Mitä väliä sillä, tuosta jälkimmäisestä tilanteesta nyt jaettiin tuomio.

Joka oli täysin peliinkuulumattomasta yksipuolisesta kostosta reilusti pienempään kaveriin:

Aikaisempi likainen taklaus on varmasti otettu huomioon, puhuttaisiin ihan eri pelimäärästä, jos Cousins olisi tähtipelaaja, joka olisi sanonut rumasti tai katsonut pahasti.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Aikaisempi likainen taklaus on varmasti otettu huomioon, puhuttaisiin ihan eri pelimäärästä, jos olisi tähtipelaaja, joka olisi sanonut rumasti tai katsonut pahasti.

Likainen taklaus josta tuli 2min.

Se oli oma tapauksensa ja siitä jaettiin jo kentällä tuomio. Tästä toisesta jaettiin nyt 1 peli.

Saiko Perron alennusta siitä kun luuli että Zub teloi Larkinia? Epäilen. Ei ne tilanteisiin johtavat teot pitäisi olla arvioitavana vaan itse teko.

Nyt linja on se että oli syy mikä tahansa, Kaikilla pitäisi olla sama oikeus nimestä riippumatta toteuttaa kentällä oman käden kostoja. Tai siis niin että siitä tulee 2+5+20min jäähyä ja 1 peli pelikieltoa.
 
ipaz

En mä voinutkaan vielä jättää tätä aihetta kun tuomiot julistettiin.

Kyllä nuo aiemmat tapahtumat näissä tuomioissa otetaan aina huomioon. Ns. syy-seuraus-suhde.

Perron löi mailalla päähän pelaajaa joka ei ollut mitenkään osallisen Larkin loukkaantumiseen. Olisin antanut itse jopa pari peliä enemmän.

Gubranson kosti itseensä kohdistuneen ruman taklauksen samalle kaverille, joka taklasi hänen nenänvartensa verille ja (nyt huomio!) joka ei vastannut "perinteiseen p-amerikkalaiseen tyylin" tällaisesta teosta lain sisällä tunnustettuun tapaan tasoittaa tilit. NHL Dops on entisten pelaajien johtama taho, joka aivan satavarmasti ottaa nämä asiat huomioon tuomioissaan.
 
Hauntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, TPS, Varjomodet
Ei NHL arvo näitä mitenkään, vaan tuomitsee sen pohjois-amerikkalaisen lajikulttuurin pohjalta, mistä muutamat ovat tässä jo maininneet.

Arpominen on tosiaan väärä sana, linjattomuus dopsin tuomioissa sen sijaan on ihan liian yleistä, tämä on todettu tuolla lajin emämaassakin, lajikulttuurin ytimessä.
Tämä ottamatta mitenkään kantaa näihin uusimpiin tuomioihin.
 
FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Perronin rangaistus oli positiivinen yllätys, Gudbransonin yhden matsin penalti päällekarkauksestaan taas aika surullisen odotettava housuunkuseminen. Tuossa Gudbransonin riehumisessa kun olisi vähän paskempaa tuuria käynyt, ja olisi ollut uusi Bertuzzi-Moore -keissi käsissä, niin näinköhän olisi yksi matsi enää riittänytkään. Mutta nyt kun lopputulos ei ollut onneksi niin paha, niin eipä tässä mitään, vaikka Gudbransonin teko oli ihan yhtä perseestä nyt, kuin siinäkin tapauksessa missä Cousins olisi nyt vaikka sitten jonkun kauden päättävän aivotärähdyksen tai uran päättävän niskavamman tuosta saanut.

Idiootit.
 
DrE

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko edellisten tapahtumien perusteella tapahtunut kosto koventamisperuste? Eli 0 peliä, jos haet tähtipelaajan ilman kummempaa syytä? Tuntuu turhalta yrittää järkeillä näitä. Helpompaa olisi vaan antaa tunteiden tehdä ajattelu.
 
Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Juuri näiden aivokuolleiden yhden pelin rankkujen takia on kiinnostus liigaa kohtaan hiipunut ja eiköhän tämä lapsellinen goonikulttuurin ihannointi ole se pääsyy, miksi jääkiekko jäi jenkkilässä muiden isojen lajien jalkoihin. Joo, onhan se junnuna hauskaa fiilistellä tappeluita ja riehumisia, mutta ei kenenkään aikuisen tulisi tuollaisesta syttyä. Ei ihme, ettei isommat massat ole jääkiekkoa löytäneet, vaikka pelillinen viihdearvo on aivan tapissa.
 
Eikös siinä just niin käynyt?

Ei käynyt. Gudbranson ei hakenut kostona vastustajan tähtipelaajaan, vaan kohdisti tuon turhautuneen tekonsa itse tekijään. Aivan eri asia.

Olisin varmaan itse antanut 2-3 peliä Gudbransonille, mutta näillä mennään.

Perronin kuusi peliä meni mielestäni täysin oikein. Aivan järjetön teko tuolta apinalta, vai miten Detroit-fani häntä nyt nimittikään.
 
ipaz

Jäsen
Juuri näiden aivokuolleiden yhden pelin rankkujen takia on kiinnostus liigaa kohtaan hiipunut ja eiköhän tämä lapsellinen goonikulttuurin ihannointi ole se pääsyy, miksi jääkiekko jäi jenkkilässä muiden isojen lajien jalkoihin. Joo, onhan se junnuna hauskaa fiilistellä tappeluita ja riehumisia, mutta ei kenenkään aikuisen tulisi tuollaisesta syttyä. Ei ihme, ettei isommat massat ole jääkiekkoa löytäneet, vaikka pelillinen viihdearvo on aivan tapissa.
NHL:n katsojamäärät niin katsomoissa kun televisiossa oli viime kaudella suuremmat kuin koskaan. Ainoastaan Stanley Cupin finaaleissa määrät putosivat edellisistä vuosista - eikä ihme kun vastakkain oli kaksi uudemman markkinan joukkuetta. Tuskin kiinnosti kauheasti tavallista Milleriä jossain Michiganin tai Minnesotan metsässä.
 
Craig Berube

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
ja (nyt huomio!) joka ei vastannut "perinteiseen p-amerikkalaiseen tyylin" tällaisesta teosta lain sisällä tunnustettuun tapaan tasoittaa tilit. NHL Dops on entisten pelaajien johtama taho, joka aivan satavarmasti ottaa nämä asiat huomioon tuomioissaan.
Mulla ei edelleenkään ole ongelmaa jos kaksi kaksi kaveria hermostuu toisiinsa ja yhdessä päättää tapella. Ihan ok.

Sitten kun vedetään nämä kunniakoodit ja tappeluvelvoitteet mukaan, kun pelaajien on pakko valvoa omien oikeudentuntojensa mukaan että tulee sopiva rangaistus (mikä tietenkin pitää olla lyöminen koska niin miehet tekee) koska lajin antamat rangaistukset ovat riittämättömät, menee homma vaan niin juntiksi. Ja kun kysytään että pitäisikö rangaistusasteikkoa juurikin kyseenalaisten taklausten, ja muun perseilyn, kohdalla vähän koventaa niin vastaus on tietenkin eiei, koska sitten laji muuttuu, ei ole enää tunnetta mukana ja ja ja.
 
Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Useammassa viestissä on mainittu, että Gudbranson kävi puolustuskyvyttömän Cousinsin kimppuun. Ei Cousins ollut puolustuskyvytön, vaan puolustushaluton. Tasantarkkaan tiesi mitä on tulossa, mutta hoiti nuo tilanteet oman roolinsa/tyylinsä mukaisesti. Cousins yrittää agitoinnillaan hankkia vastustajalle jäähyjä ja onnisui siinä. Välillä niistä joutuu maksamaan hintaa. Taas yksi jääkiekkopelin pieniä hienoja yksityiskohtia. Gudbranson taas tiesi, että Cousins ei tule vastaamaan mihinkään "rehelliseen" haasteeseen.

Hyvä ja oikeudenmukainen rangaistus Gudbransonille. Kirjoittamattomien sääntöjen ulkopuolelle mentiin sen verran, että ansaitsee tuosta pelikiellon, mutta ei tuon enempää.
 
Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla

No asian voi ajatella monella tavalla. Jos olisin ite halunnut opettaa tapoja kaverille, joka ei vastaa puhelimeen, niin en olis ehkä mennyt noutamaan noin. Olis ollut paljon hienompi kun olis ottanut riveleistä kiinni ja edestä päin sitten mätkinyt sen mitä mätkii. Nyt nouto oli täydellinen farssi, jossa ei ollut kuin yksi idiootti. Suoraan takaa niskalenkillä kontalleen kilpikonnaksi ja sit päälle vielä hakkamaan niskaa. Oikea sankari.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ei käynyt. Gudbranson ei hakenut kostona vastustajan tähtipelaajaan, vaan kohdisti tuon turhautuneen tekonsa itse tekijään. Aivan eri asia.

Eli toisinsanoen. Jos McDavid tai Crosby vaikka huitoo mailallaan jonkun nenänvarren auki ja saa siitä 2min jäähyn niin kohde voi turhautuneena käydä repimässä kaulasta jäähän ja hakata maassa niin kauan kun tuomarit tulee väliin. Väliä sillä oliko tahaton tai tahallinen teko.

Ja tuosta teosta 1 peli?

Nyt kannattaa sitten olla tarkkana siellä jäällä ettei maila osu vaikka jonkun Wilsonin nenään. Hänhän voi sitten sanoa että pyysin kyllä tanssiin mutta ei suostunut. Ja hain sitten oikeutta itse.

Ja 1 peli.

Tätä lähinnä tarkoitin aikaisemmin. Eikös McDavidin mailankäytöstä hänen viime ottelustakin tullut huomioita. Ja Crosbykin joskus huitonut.

Edit: toki jos huitoo nenänvarren verille, taitaa tulla 2+2min. Mutta silloin lienee saa kostaa vielä enemmän Cousinsiin verrattuna, koska hänen tekonsa oli vain 2min arvoinen?

Ja loppuun vielä toteamus, että ainakin itse kuvitellut että KOSTO on rangaistusta koventava teko eikä lieventävä. Ehkä sitten olin tässäkin väärässä.
 
Viimeksi muokattu:

Ralph

Jäsen
Gudbranson ei hakenut kostona vastustajan tähtipelaajaan, vaan kohdisti tuon turhautuneen tekonsa itse tekijään. Aivan eri asia
Eikös säännöt ole samat oli kohteena tähtipelaaja tai alaketjujen pelaaja? Ja kosto ei yleensä ole lieventävä asia.

Jos esimerkiksi McDavid, Matthews tai MacKinnon käy jossain pelissä antamassa kovemman laitataklauksen, niin myöhemmässä vaihdossa tämän kimppuun hyökkääminen pitäisi olla yhden ottelun pelikiellon arvoinen. Säännöt pitäisi olla samat oli kohteena McDavid tai Cousins.
 
Säännöt ei ole samat, tähtipelaajia suojellaan, oli se oikein tai väärin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös